Tiedonjulkistaminen - tarinatietoa vai tietotarinaa?

Pariviikkoa on mennyt lievässä höykytyksessä, kun ilmoitus tiedonjulkistamisen valtionpalkinnosta saavutti. Se tuntui toki upealta ja samalla hiukkasen kultaiselta kädenpuristukselta – varsinkin kun perusteluissa hienosti kuvailtiin pitkän ajan saavutuksia.

Kansi Pirre Vaijärvi

Hiukan kerettiläisesti ajattelin ottaa näkökulmaksi siis kädenpuristukset. Ensimmäisen kerran sain kokeilla tyyliä kirjallisuuden valtionpalkinnon jakotilaisuudessa Smolnassa. Olin parkkerannut itseni jostakin syystä Veijo Meren eteen, joten kuulin kommentit selvästi. Hän totesi, että tämä ministeri on ihan hyvän näköinen ja muutenkin virkeän oloinen typykkä. Marjatta Väänäsen puristus oli sanoisinko jopa rouhea ja mutkaton, mutta ehkä hän ihmetteli leveää hymyäni.

Lastenkulttuurin valtionpalkinto jaettiin taas Säätytalon takapuistoa vastapäätä olevassa lasten päiväkodissa. Lapset lauloivat ja muutenkin oli mukavaa, tietenkin, kun toisena saajana olivat mainiot musiikkiammattilaiset Ritva Ollanranta ja Maija SImojoki. Tytti Isohookana-Asunmaan kättelyä voisin luonnehtia iloiseksi, kättä vatkattiin parikin kertaa.

Miten sitten Sanni Grahn-Laasonen suoriutui kokeesta itse Säätytalossa? Näillä kahdella edellisellä ministerillä oli tietenkin vankempi ja laajempi kokemus, mutta vienosti hymyilevän palkinnon myöntäjän puristusta luonnehtisin lupauksia antavaksi ja keskilujaksi. Tällä kertaa ministeri joutui tavallista kovemmalle koetukselle, sillä palkitun Hyvän sään aikana –kirjan tekijöitä lappasi lavalle peräti kaksikymmentäkaksi.

Tarinatietoa vai tietotarinaa?

Istuin professori Heikki Ojan vieressä ja pääsin kehumaan blogissanikin hymisteltyä Universumi –kirjaa. Kun itse puheessani käsittelin tasan 50 vuotta sitten ensimmäisen palkinnon saanutta Yrjö Karilasta ja Antero Vipusta, Ojan kiitokset välittyivät kaikkien universumien vihreiden miesten kylteissä: HYVÄ ME!

Takanani istui puolestaan vanha tuttu, monipuolinen nuortenkirjailija Sisko Latvus-Pörsti, jonka mukanaolo selittyi pian, kun Joonas Pörsti kapusi lavalle Propagandan lumo –kirjansa ansioista. Hän puolestaan pohti mm. yliopistojen leikattuja tutkimusmäärärahoja. Mielenkiintoisia kirjoja riitti siis merkittäväksi lukulistaan.
 

Kansi Pekka Rahikainen

Elämäntyöpalkinnon saanut professori Kaisa Häkkinen on tosiaan armoitettu kielihistorian elävöittäjä. Hän on tehnyt A sanoi Agricola – tietokirjaan erinomaisen piispan henkilöhistorian, mutta valottaa myös pojan, Kristianin elämänpolkua sekä kirjakielen syntyä, koululaisten juttuja silloin ja nyt, 1500-luvun ja nykysuomen vertailua. Kun varsinainen kirja on runsaasti kuvitettu ja näkökulma on Kristianin aapisikäisenä, kokonaisuus on selvää faktiota. Mutta onko se tarinatietoa vai tietotarinaa?

Juuri lasten ja nuortenkirjoissa tuo viiva faktan ja fiktion välillä on mielenkiintoinen ja häilyvä. Suomennoksenikin herättää pohdintaa – vai onko vain kirjastonhoitajatausta jälleen tuottamassa luokittelun ongelmia? Sivumäärin mitattuna tarinaa on 64 %, joten tämä on tarinatietoa!Tähän problematiikkaan täytyy palata tarkemmin. Onhan pottakirja lapselle täyttä faktaa...

Tulossako uusia tiedonväyliä?

Vaikka lasten ja nuorten tietokirjat - ja muukin tietomateriaali -helposti unohtuvat niin lasten lukemisen oppaista, kirjavinkkauksista kuin kirjailija- ja kirjastokäynneillä, hitaasti näyttää valoa löytyvän myös tälle lajille. Syynä ovat osaksi alan järjestön ja säätiöiden tukimuodot, mutta myös kustantajien lisääntynyt kiinnostus. Syksyllä voidaan odottaa jopa jännityksellä tietokirjojen kirjoituskilpailussa palkittujen uusien tekijöiden tuotoksia ihmisen sukupuolten roolien muutoksista tai vain maaperämme salaisuuksista.

Kansi Sanna Pelliccioni

Kuten kaikessa lasten ja nuortenkirjallisuudessa vanhoja mainioita kirjoja ei saisi unohtaa. Tiedon kohdalla aika ei aina aja nopeasti ohi. Parin vuoden aikana on tarjolle tullut paljon kiintoisia useammankin kirjan tekijöitä ja samalla hyviä ehdokkaita erilaisiin palkintolistoihin. kunhan töille saadaan tukea lisää.. Seuraavien vuosien aikana Riina Katajavuori ehkä jatkaa mainiota Mennään jo kotiin ja Naapuriin –sarjaansa, Laura Ertimon valintaa kolmanneksi omaperäiseksi kohteeksi Veden ja Yön jälkeen voi jännittää. Mikä on Katariina Heilalan seuraava vierailu Korkeasaaren, Kansallismuseon ja Tiernapoikien jälkeen, jatkaako Marketta Vaismaa Vesikirjasta eteenpäin ja minne Janne Haikari kuljettaa lapsia Suomen keskiajasta? Selkokielen puolellakin tapahtuu: monen tärkeän luontokirjan jälkeen Seija Niinistö-Samela pohtii Robottia ihmisen apuna (pieni karhu 2017). Ja Vuokko Hurme - vauvan ja vanhuksen jälkeen käsikirjan voisi tehdä vaikka poliitikosta?

Jo palkitutkin tekijät rikastuttavat tietoamme vaikkapa pahoista voimista. Marjatta Levanto on tehnyt pitkään hautomansa idean valmiiksi. Pelottelun (ja pelon voittamisen) käsikirja (Teos 2018) vie kaikenkarvaiset lukijansa – anteeksi – päähenkilönsä mainioiden ja yllättävien maailmanhistorian kuvavalintojen kera tuumimaan, mikä pahojen voimien rooli oikein on ja missä ne luuraavat – nyt?



Kansi Tiina Ripatti