sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Mur on karhuista nallein - ja Munken Lynx




Vuoden kauneimpien kirjojen 2018 lastenkirjojen painopaikat ovat yhtä lukuun ottamatta Eestissä tai kauempana. Näin päästään ainakin osittain ja aluksi pelaamaan alvin nollarajalla. ja ohessa viemään kotimaiselta painoalalta töitä.
Marjatta Levannon Pelottelun (ja pelon voittamisen) käsikirja (Teos) luottaa Otavan kirjapainoon. Näissä raadin arvioissa on hauskaa kritiikeistä poiketen juuri kirjan valmistamiseen liittyvien aineksien kirjaaminen. On reproduktion tekijät, on graafinen suunnittelija (Tiina Ripatti), tietysti kuvittaja (Julia Vuori), paperi Munken Lynx 120 gr, kirjainlaji Great Lakes Lettering Fournier MT.


Voisin kuvitella, että Marketta Levanto monipuolisena kuvan ammattilaisena on tarkkaan miettinyt näitäkin osasia. Levannon aikaisemmatkin huikeat sukellukset taiteen eri ilmiöihin on tehty tehoamaan kirjan mietityillä ratkaisuilla: Taivaallinen suurperhe (2018), Metsän pieni kansa (2016) ja Leonardo oikealta vasemmalle (2014). Haastatellessani Levantoa Leonardon tiimoilta hän sanoi pirujen ja paholaisten kaipaavan vielä tarkempaa valokeilaan asettamista. Nyt näin on tapahtunut, ja raati toteaa: ”Pelottavasta aihepiiristään huolimatta lasten tietokirjan ulkoasu on sopivasti hauska ja leikillinen. Kiehtovan hurjilla kuvilla on riittävästi tilaa, ja monipuolinen kuva-aineisto on saatu sidottua yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Pienet materiaaliherkut tukevat taitollista keveyttä ja houkuttelevat lukemaan.”


Mur on karhuista nallein
   
Jo pitkään minun ja lastenkin suosikiksi noussut Kaisa Happosen Mur-karhu on ansiosta mukana. Tärkeä osa nallen viehätystä on Anne Vaskon hahmotuksella – lapset tuntuvat omivan niin karhun pehmeän oloisen nallemaisuuden että Murin lempeän arjen ongelmat. Mur ja mustikan (Tammi) alussa taitaa olla tarinan opetus nimiösivulla: ”Perillä on määränpää, polku on polku. Iso on iso. Ja pieni on pieni.” Tässä metsässä kaikki karhut syövät mustikoita. Mutta Murin Iso on hurahtanut mustikoihin kuin huumeeseen. ”Se ajatteli mustikoita aamulla. Se ajatteli mustikoita päivällä ja illalla. Yölläkin.” 
Uusi Mur on juuri tullut - Mur ja tähdet!
 
Kun silmissäkin näkyy mustikoita, on pakko lähteä polulle, jonka päässä varmasti on näitä herkkuja. ”Koska Mur oli pieni ja Iso iso, piti Murin vain seurata perässä.” Mutta missä herkut ovat? Perillä on siellä, missä mustikat ovat. Siis suoraan vain eteenpäin, eteenpäin. Ei mitään poikkeamia, ja tämähän oli karhunpennulle yhtä tuskaa, kun molemmilla puolilla kuhisi mielenkiintoisia asioita ja ötököitä ja kasveja. Viimein on pakko tehdä edes yksi kuperkeikka. Ja siellähän se mustikka on, polun vieressä! Iso jatkaa suoraa kulkuaan, vaikka väsyttää, sataa ja polulla on kuoppia. Kunnes se kääntyy ja näkee vihdoin pikku Murin – ja varmaankin myös mustikat polun vierillä. Tarina siis opettaa hienovaraisesti näkemään laajemmin ja varsinkin muut läheiset. Anne Vasko intoutuu kahden karhun matkasta. Isot aukeamat ovat herkullisesti selkeitä, mutta vivahteikkaasti erilaisia. Metsä ja polku, karhujen hahmot vaeltavat hauskoissa perspektiiveissä, takaa ja pyörien, läheltä ja kaukaa. Mustikat jatkaa hauskaa ensimmäisen Murin lämpimän sosiaalisen opetuksen linjaa.
Kirjapaino Livonia Print, graafinen suunnittelija Laura Lyytinen, paperi Munken Lynx 150 g/m2, kirjainlaji Emily Brush, Campkid, Baskerville 10 pro ja perustelut: ”Kollaasikuvitus leikittelee mittakaavalla ja selkeillä muodoilla. Mustikan sinisyys kohtaa karhujen punaruskeat hahmot, ja maiseman keltaisuus vuorottelee graafisten mustien siluettien kanssa. Suurikokoinen leipäteksti korostettuine sanoineen solahtaa kuvitusten sisään luontevasti. Tasapainoinen, näyttävä ja tyylikäs kokonaisuus.” Taidatkos ytimekkäämmin sanoa.
 Ja syksy tulee jos myös Minna Canth

Eestiläiseen painoon luottava (ja taas Munken Lynx!) Mirkka Eskosen Syksyn salaisuudessa (Esa books) metsätonttu Helka viritteli värejä ja ilmapalloja syksyiseen metsään. Hän odottaa herra Hopeaa. joka lopettaa syksyn ja vie muurahaiset ja etanat talviunille. Mutta jos on juhlat, herra Hopea ei ehkä viekään mitään pois? Myrsky tempaa kuitenkin mukanaan kaikki värit. Herra Hopeakin kertoo olevansa yksinäinen. Eihän kukaan leiki sellaisen kansaan, joka lopettaa hauskuuden. Kiertokulku jatkuu. Kuvitus on pehmeää, värit muuttuvat hiljalleen syksyn ruskeiksi, mutta siinäkin on oma kauneutensa. Hahmot ovat viitteellisiä, mutta tunnetilat tulevat esille. Mutta käsialalla tehty tarina ei avaudu helpolla – miksi tällainen ratkaisu?
No, raati selittää: ”Sydämeenkäyvän suloinen kuvakirja, jonka sekatekniikalla toteutetut kuvitukset ja käsinkirjoitetut tekstit muodostavat ehyen kokonaisuuden ja lempein sävyin väreilevän tarinan. Pinnoittamaton lämpimän valkoinen paperi toistaa kuvitusten värimaailman hyvin, ja kluuttiselkä viimeistelee ulkoasun.”
 Mukana on lisäksi aikaisemminkin hyvin pärjännyt Marika Maijala ja Ruusun matka (Etana Editions). Jelgava Printing House hoitaa painotyön Munken Lynxillä. Kun lasten kanssa suurikokoista omille teilleen juossutta Ruusu-koiraa seurattiin, tarina ei oikein jaksanut kiinnostaa. Lukijan yrityksistä huolimatta sanomaa ei jaksettu puida, vaan haluttiin vaihtaa nopeasti seuraavaan. Paremmin selvisi aikaisempi Piano karkaa ja Kissa katoaa (2015, 2017), joissa olikin käsikirjoittajana Juha Virta. ”Ruusun matka saa vaikuttavaa voimaa kirjan komeasta, lennokasta kuvitusjälkeä korostavasta koosta. Ilmaisuvoimaiset ja elävät öljypastellipiirrokset, selkeä muotoilu, antiikvaladonta sekä pinnoittamaton paperi muodostavat hengittävän ja ajattoman kokonaisuuden, joka viestii kirjan sanomaa itsensä löytämisestä ja vapauden palosta.”
Minna ja Sanna Pelliccioni
 
Toisena tietokirjana mukaan pääsi Minna Canth-juhlavuoden sankarinaisen kuvauksista Leena Virtasen Munken Lynx eestiläispainatus Minna! (jo toinen Teos-kustantamolta) kuvittajana Sanna Pelliccioni. Aikaisemmin blogissani pähkäilimme lasten kanssa kirjan sanomaa ja kuvia, joista raati ruotii näin kustantajaakin ohjeistaen: ” Hurmaava helposti lähestyttävä lasten tietokirja­ pitää sekä ison että pienen lukijan tiukasti otteessaan.
Puoliranskalainen sidos, kluuttiselkä ja hillitty väritys antavat arvokkuutta, jota railakas kuvankäyttö, leikkisä typografia ja erilaisia tekniikoita yhdistelevä kuvitus rikkovat. Jäämmee innolla odottamaan Suomen supernaisia-sarjan seuraavaa osaa!”
No. onhan meillä tarjolla kokoomateosten sankariesittelyjen lisäksi palkitun historioitsijan Elina Lappalaisen lasten näkökulmasta tehdyt tulkinnat mm. Armi Ratiasta, Tarja Halosesta, Tovesta eli Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). Kun buumi näyttää edelleen pitävän, tiedossa lienee siis lisää mielenkiintoisia esittelyjä.









maanantai 22. huhtikuuta 2019

Faktojen maailman tieodnmuruset


Pääsiäisen laiskottelun ja virpomisen jälkeen maailma tulee äkkiä liki. Sain luettavaksi Hans Roslingin Faktojen maailman (Otava 2018), jolla pääkaupunkiseudulla on kirjastoissa riehuvan tiedonjanon seurauksena lähes parintuhannen tilauksen jono. Ehkä kirja olisi pitänyt saada käsiinsä jo ennen vaaleja: sen vetävästi kirjoitettu sanoma kun paljastaa ihmisen raadollisuuden tiedon omaksumisessa, välittämisessä ja uskomisessa, mutta samalla myös keinoja löytää ydin.
 Erityisesti havahduin poimimaan Roslingin teesejä lasten ja kouluopetuksen puolelta. Lapsien on hyvä tietää koko ajan, miten pahoja asioita tapahtuu maailmassa koko ajan, mutta monet asiat muuttuvat paremmiksi. ”Heille pitäisi opettaa miten suhtautua uutisiin ja havaita draama tulematta stressaantuneeksi ja toivottomaksi. Heille itäisi opettaa yleiset tavat, joilla heitä koetetaan huijata numeroilla. Heille pitäisi opettaa, että maailma muuttuu koko ajan ja heidän on päivitettävä tietojaan ja maailmankuvaansa koko elämän ajan.”
Kun Rosling painottaa, miten lapsille pitää opettaa ennen kaikkea nöyryyttä ja uteliaisuutta, mieleeni tuli toinenkin kirjahyllyni perusteos, Eirik Newhtin Totuuden jäljillä (Tammi 2002). Hieno luonnontieteen historia on samoin kiinnostavasti kirjoitettu ja antaa vankan perustan tutkimisen, löytöjen tekemisen, yhteenvetojen ja – uteliaisuuden tärkeydelle. Kuten Rosling myös Newth ilmoittaa, että voi reippaasti sanoa: En tiedä – kun pystyy arvioimaan oman tietonsa määrää. Silloin on myös helpompi muuttaa mielipidettään, kun löytää uusia faktoja.
”Uteliaisuus tarkoittaa, että on avoin uudelle informaatiolle ja hakee sitä aktiivisesti. Se tarkoittaa, että omaksuu faktoja, jotka eivät sovi entiseen maailmankuvaan, ja koettaa ymmärtää mitä ne merkitsevät. Se tarkoittaa, että antaa omien erehdysten synnyttää uteliaisuutta eikä noloutta.”

Pääsiäisenä selailin uudelleen Juha Hurmeen Niemeä (Teos 2018) rinnakkain Eero Ojasen ja Olli Jalosen Kymmenen vuosituhatta (Atena 2011). Molemmat ovat fantastisia luovan mielikuvituksen
piirtoja suomalaisten historiasta. Liekö Hurme lukenut ja innostunut? Molempien nauttimisesta tulee samaan aikaan sekä onnellinen että levottoman mietteliäs olo. Oma historiamme asettuu taas erilaiseen valoon. On jännittävää olla utelias, koska se tarkoittaa että aina löytää jotain kiinnostavaa.
Mietin, että opettajankoulutukseen ja opettajille näitä kaikkia neljää voisi suositella, jopa pakottaa. Rosling nimittäin jyrähtää: ”Maailma muuttuu kuitenkin koko ajan, eikä tietämättömien aikuisten ongelma ratkea seuraavaa sukupolvea opettamalla. Koulussa opetettu tieto vanhentuu 10-15 vuoden kuluttua koulun päättämisestä. Siksi pitää löytää keinoja päivittää myös omat tietonsa.”

Pääsiäisen tiedonmuruset

Olisiko Adam Broclehurstin Murusesta maailmahistoriaa (Lasten Keskus 2019) apua? Voisi kuvitella, että jälleen tällainen hengästyttävä juoksu läpi maailmanhistorian. Hiukan näin onkin, mutta tekijät ovat jaksottaneet materiaalinsa hyvin, otsikot ovat selkeät kuten tekstikin ja rinnakkaiskaaviot historiasta eri maanosissa kuvaavia. Kirja on kätevä kertaus – murunen – kautta maailmanhistorian ja jatkuu tärkeään pohdiskeluun (mustalla alustalla…) avaruusajasta, toivosta ja tiukoista paikoista sekä tulevaisuuden rajoista.
Historia, luonnontiede pitävät kyllä alueistaan huolto monenkirjavilla teoksillaan. Kuinka paljon uteliaisuutta ne sitten herättävät lukijoissaan? Entä nykyhetki?
Anniina Mikaman Päivä maapallolla koulussa (Karisto 2019) pureutuu kouluun ympäri maailmaa. Selkein aukeama taitaa olla heti alussa. Kahdella sivulla esitellään maapallon aikavyöhykkeet ja kellonaika eri kaupungeissa. Mukava on myös seuraavan aukeaman päähenkilöiden esittely 9-vuotiaasta espoolaisesta Laurasta saman ikäiseen Sekuun Senegalista. Väliin mahtuu Perua, Kiinaa, Japania, Irania, Yhdysvaltoja, Brasiliaa Uusi-Seelantia ja Intiaa. Mutta sitten tekijät yrittävät yhdistää samalle aukeamalle ensin perushenkilön aamun – japanilaisen Eikon heräämisen kello kuudelta - ja pieninä kuvina muiden henkilöiden puuhat samana hetkenä muualla. Carlos da Cruz äityy kirjaamaan kuvissaan melkoisen määrän tarvikkeita, puuhia ja aktivoivia pieniä kysymyslaatikoita. Aukeamista syntyy levoton ja sirpaleinen tunnelma. Jonkin verran kiinnostusta tämä rakenne aluksi herätti koeryhmässä, mutta pitemmän päälle samanlainen rakenne alkoi kyllästyttää. Varsinaista selittävää tekstiä on niukasti ja tämäkin viittaisi kirjan kohderyhmäksi ajatellun nuorempia. Kirjaa toki voi käyttää monella eri tavalla, esimerkiksi valitsemalla päähenkilön ja seuraamalla vain hänen päivänsä kulumista. Tekniikka vaatii melkoista plädräämistä edestakaisin. Kaikkia maita ja tietoja ei tienkään mahtuisi mukaan, mutta kiinnostusta kirjan idea herätti: ”Miten eskimot käyvät koulua? Mitä kieltä siellä puhutaan?”


Yökyöpelit vauhdissa

Kellosta ja ajasta puhutaan tässäkin lasten tietokirjassa Silmät kiinni, Silmu (S&S 2019), mutta selkeän loogisesti ja sopivasti perustarinan ympärille tietoa keräten. Pikkutyttö Silmun illasta lähdetään. Mistä Silmu voisi tietää, että hän kuitenkin on väsynyt, vaikka haluaisi jatkaa leikkiä? Seuraavalla aukealla selvitellään hauskasti nukkuvien pilvikuplissa unen eri vaiheita, vauvojen rytmiä ja vaikkapa vaarin kuorsausta. Silmun väsyessä ja isän peittäessä puhutaan vielä unen tärkeydestä. Hermosolut voivat mennä solmuun! Kohtalaisen vaikeita termejä selvitetään Virpi Talvitien hauskasta hermosolutaustasta selkeästi erottuvissa osioissa.
Kun Silmu lopulta nukahtaa, päästään unen kautta metsästämään yökyöpeliä. Mistä sellaisen löytää? Kun kysytään delfiiniltä, saadaan tietää muutakin nisäkkäiden, kalojen, eläinten, lintujen nukkumisesta. Entä jos ihminen on avaruusasemalla tai lentää? Ja yöttömässä yössä on varmasti vaikea nukkua? Nukkuuko sokea ihminen? Yökyöpeli voi olla pahaa unta – mistä sellainen tulee? Sisäinen kello määrittää, onko yökyöpeli eli illanvirkku vai aamuvirkku! Silmu herää virkeänä ja muistaa jotakin unistaan. Viimeisenä mietitään miksi me sitten nukumme, eikä siihen olekaan välttämättä varmaa vastausta! 

Silmun kanssa tehdään erinomainen tietoretki unen salaperäiseen maailmaan. Erityisesti Talvitien kuvitus on sopivasti unenomainen, hauska ja koko ajan tekstille tilaa ja tukea antava. Retken jälkeen moneen mieltä askarruttaneeseen asiaan on saatu selkeitä ja rauhoittaviakin vastauksia. Hienoa on myös, että kirjasta on viihdettä ja asiaa myös aikuiselle lukijalle. Yhdessä asiaa voi pohdiskella lisää. 

Pojilleko lisää pontta?

Olisiko Emmi Jäkön ja Aleksis Salusjärven toimittamasta Sankaritarinoista pojille (Into 2019) rinnankohotusta ja lisää itsetunnon voimaa pojille, kun tytöt ovat jo saaneet useammankin sankaritarinakokoelman? Näissä kaikissa kokoelmissa olen jonkin verran vierastanut lyhyitä esittelyjä ja väliin paatoksellisuuttakin. Poikien sankaritarinoissa on muiden kirjojen tapaan useita esittelijöitä ja henkilökuvien tekijöitä. Galleria on vähintään kirjava, kun 45 sankarin joukkoon tungetaan Agricola ja Artemis Kelosaari, Aleksis Kivi ja Prinssi Jusuf, Kalle Päätalo ja Syksy Räsänen. Mutta kaverien seurassa kyllä hetken viihtyy ja toteaa oman itsensä kehittäjien jengin olevan yllättävän mielenkiintoinen. Tosin varsin kosiskelevan rennot ja sivun mittaiset esittelyt eivät aina kolahda yhteen tiedonhalun kanssa. Sen sijaan henkilöiden esittelykuvat ovat mielestäni kiinnostavammat kuin tyttöjen vastaavat – mukana on tuttuja taitajia kuten vaikkapa Ville Tietäväinen tai Jussi Kaakinen, mutta tuntemattomammatkin tekevät kirjasta kuvamaailman kautta mielenkiintoisen selattavan.
Aleksis Kivi ja Joonas Rinta-Kanto

Nämä lasten ja nuorten tietokirjat sulavat hyvin suklaapääsiäismunan seurassa. Muutakin tietoa on tarjolla. Jos haluaa kätevän vinkkilistan, kannattaa etsiä käsiinsä Suomen tietokirjailijat ry:n toimittamat luettelot Tietokirjoja kouluun 1-3. Alakoulu, yläkoulu, lukio – ja siinä samalla opettajille, uteliaille, nöyrille, meille kaikille, joita Roslingin jyrähdys koskettaa:
 ” Miksi kouluissamme ja täydennyskoulutuksessa ei opeteta ajantasaista perusymmärrystä muuttuvasta maailmasta? Meidän pitäisi antaa lapsillemme ajan tasalla olevat, faktoihin perustuvat peruspuitteet - elämä neljällä tasolla ja neljällä alueella -ja kouluttaa heidät käyttämään faktatietoisuuden peukalosääntöjä - pääkohdat joka luvun lopussa. Sen avulla he voisivat sijoittaa kaikkialta maailmasta tulevat uutiset yhteyksiinsä ja huomata milloin media, aktivistit ja myyntiedustajat laukaisevat draamavaiston ylidramaattisilla tarinoilla. Nämä taidot kuuluvat kriittiseen ajatteluun, jota jo opetetaan monissa kouluissa. Ne varjelisivat seuraavan sukupolven suurelta tietämättömyydeltä.”