Aleksis Kivi koulussa ja sirkuksessa

Suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivä on meikäläiseltä melko traditionaalisesti mennyt kouluvierailulla tuttujen opettajien luokissa. Niinpä nytkin. Viides- ja kuudesluokkalaisten kanssa pääsee myös mielenkiintoisiin keskusteluihin lukemisesta, kirjoista, sisällöistä ja mielikuvituksesta. Aleksis Kiveäkin tietysti sivuttiin, ja heijastin malliksi seinälle Joonas Rinta-Kannon tulkinnan Sankaritarinoista pojille (Into 2019).

 ”Onko ne henkilöt koko ajan päässä, kun kirjoittaa?” 

Mikäpä oli luokkaan mennessä, kun tämä vuosi on kahden kirjan mittainen. Taisin saada mukavaa taustatukea televisiomainonnastakin. Sattui niin mukavasti, että Albert Edelfeltin tuntematon maalaus tai harjoitelma löytyi yllättäen jäämistöstä. Väinö Lakeus ja Enkelinaaman tapaus (Mäkelä 2019) sattuu myös kertomaan samalla tapaa mahdollisesta luonnoksesta kuuluisaan Kaarle-herttuaan herjaamassa Klaus Flemingin ruumista.

Martti Sirola löytää Edelfeltin

Kirjan myötä tuli mietittyä nuorten kanssa muun muassa faktan ja fiktion rajoja. ”Kai tämä juttu on ihan mielikuvitusta?”. Eipä ihan. Mäkelän tarkka toimittaja – oikea aarre hiukan leväperäiselle kirjailijalle – huomasi, että Martti Sirolan ensimmäisessä kansiluonnoksessa Kaarle-herttua (varsinainen ärjy Enkelinaama) vetää Flemingiä parrasta – ja on itsekin parrakas! Alkuperäisessä maalauksessa näin ei ollutkaan, vaan viimeistellyt viikset.

Piruuttani tarkistin asian vielä varmuuden vuoksi Mauri Kunnaksen versiosta. Koiramäen Suomen historiassa on tietenkin myös tämä kuuluisa kohtaus. Mauri on vain nokkelasti muunnellut tilannetta, koska Fleming on kuvattu karjuna lempinimeltään Nokinenä. Herttua siis kiskoo vihollistaan turvasta.

Sankari eli peruskoulun kansankynttilä Väinö Lakeus toki on mielikuvitusta. Luultavasti. Hän on komeamuskelinen lempeäluontoinen sivistäjä, joka nostaa penkiltä sata kiloa ja käyttää moderneja opetusmetodeja kuten kamerakynää ja ilmiöoppimista. Jaska saa armon tehdä esitelmänsä pääsiäisloman aikana, ja tuloksena on faktaa ja fiktiota sulassa sovussa muinaisen kievarin ja 1500-luvun raa’anpuoleisen elämän kera. Mutta faktoja tarvittiin myös vaikkapa Riitaperän Jalmarin amerikanperinnön kultaisen kolmen dollarin kolikon arvoituksessa. 

Mauri Kunnaksen Fleming on aikansa lapsi - ei vaan karju

 Vakiokysymys oppilailta on kirjailijan talous. Pitääkö ladata tosiasiat kateederille ja latistaa tulevien verbaalimatkaajien unelmat kertaheitolla? On menestyneitä tekijöitä ja vähemmän myyviä. Kun eräs neropatti kysyi, mitä kirjailija saa yhdestä sanasta, jouduttiin oikein hauskan ongelman eteen ja hyvään pohdiskeluun. Onko sana kalliimpi, kun kirja on oikein lyhyt? Saako paksujen kirjojen tekijä vähemmän?

Yritimme laskea asiaa vähän eri tavoilla, myös karkeasti  ihan vain kirjan ovh hinnasta jaettuna sanamäärällä. Tulipa mielenkiintoisia lukuja. Kirjailija ei toki saa kaikkea, vaan mukaan tulevat osingoille kustantaja, välitysliikkeet ja verottaja. Eräs pojista oli lukaissut tubettaja Miklun itseluottamusta uhkuvaa elämäntarinaa Paras kirja ikinä (2019) ja totesi, että siinä on yhdessä kohtaa kymmenen sivua, jokaisella vain yksi sana. ”Ne on kyllä isolla, mutta varmaan ne on aika arvokkaita?” ”Moi!/ Miten/menee?/Hyvin?/Ok!/Kiva./:)/10 sivua/meni/jo.”

Saatiin aikaiseksi juttua parhaista kirjoista ikinä ja miten määrä ei aina korvaa laatua. Mutta toisaalta yksittäisillä sanoillakin voisi olla tärkeämpääkin merkitystä kuin täyttää sivuja? Ehkä ei sanoja tarvita lainkaan?

Puupää-palkinnolla hatutettu Martti Sirola kuvaa 1500-luvun raavasta mein9nkiä kamppailussa Melkojeffin aarteesta.

 Sirkuksen lumoa

Ilmaista mainosta tuli myös Sirkus Finlandian näyttävistä mainoksista pääkaupunkiseudulla. Oikeastaan oli hiukan yllättävääkin, että varsin moni oppilaista oli elämänsä aikana käynyt sirkuksessa – ja käynnistä oli jäänyt monia muistijälkiä. Taidokkaat esitykset ja niiden fyysinen läsnäolo vaikuttavat: ollaan mukana ihan vieressä silmäkkäin eikä virtuaalisella areenalla.

Åirre Vaijärven kuvitusta - Yössä kulkevat oudot aaveet

 Toinen tämän vuoden kirja, Aaveverkko (Cultura 2019) tuli kirjoitettua väljäksi jatkoksi Pirre Vaijärven ja Vuokko Jokisen esikoisfantasiaan Yössä kulkevat oudot aaveet (2019). Siinä sirkus Maximuksen perässä kulkee kaupungista toiseen aaveiden versio, missä näytöksestä toiseen kuolemantrapetsilla tapahtuu. Kirjassa on kätevästi mukana vinkkejä niin sirkuksen historiaan kuin lisälukemiseen kaunon ja tiedon alueilta.

Lasten- ja nuortenkirjoissa sirkus on useinkin mukana jonkinlaisena raamina tai taustatekijänä, varttuneempien fantasiapuolella usein kauhuelementtinä. Tietokirjoja on vähemmän, yhä pintansa pitävänä monipuolisena katsauksena Raili Mikkasen Mennään sirkukseen (2012).

 

Käsiini osui kätevästi kirjoitustyötä inspiroimaan Emma Vainion Sirkus nyt (kansi Jussi Kaakinen, S&S 2019). Tämä ei ole peräkkäistä muistiinmerkintää, vaan mielenkiintoisia välähdyksiä löytyy tarinoista ja tekijöistä, joita tottunut toimittaja – mm. radiosarja sirkuksesta – esittelee jouheasti. Sirkus on vapaa kulkuri – näin Vainio aloittaa esityksensä. Kyllä historiaakin esitellään, mutta hauskasti erilaisten hahmojen kautta klovnista ilma-akrobaatteihin, jongleeraajista taikureihin, tasapainotaiteilijoista akrobaatteihin. Kun sirkustaiteen maihinnoususta Suomeen päästään paljettien ja minimalistien sirkusmaailmaan, onkin käytetty jo lähes sata sivua taustoitukseen. Vainio käsittelee omina osastoinaan sirkuksen kiertämisen elinehdot, muodot ja esityspaikat. Mainiot värivalokuvaliitteet avaavat tarkemmin myös nykysirkuksen erilaisia polkuja ja versioita matkalla katsojien luokse. Sosiaalinen sirkus puolestaan valottaa sirkuksen mahdollisuuksia tuoda iloa ja uutta energiaa sekä konkreettisia tukitoimia pakolaisten, liikuntarajoitteisten, sairaiden ja yleensäkin erilaisten ihmisten näkyville. Erinomainen sirkuksen mahdollisuuksien kavalkadi sujuvasti kirjoitettuna!

Aaveverkossa vanha sirkuksen turvaverkko (ehkäpä Maximuksesta?) saa uuden elämän riippukeinuna, missä maagisessa keinunnassa sankareiden, Liisan ja Mikon unelmat, pelot ja toiveet toteutuvat unissa. Vanhaan verstaaseen muuttaa salaperäinen mainosmies, jolla on hahmotushäiriö. Niinpä julisteissa tanssitaan samaa, rumaa ja hahahaata.

Koulun antamilla vinkeillä päästään eteenpäin, mutta mitä Vihtori on aikaisemmin tehnyt? Kun selviää, että vanha sirkus on jouduttu lakkauttamaan taloudellisten ongelmien takia, asialle on tehtävä jotain.

Luokassa muuten puhuttiin myös kuvituksista. Ketä hahmot oikeastaan muistuttavat? Oppilaat vilkuilivat omaa kansankynttiläänsä, joka näytti hauista, mutta ei ihan pärjännyt Martti Sirolan Väinö Lakeudelle. Eräs tytöistä taas mietti, oliko Yössä kulkevissa aaveissa ja Aaveverkon Vihtorissa minun näköäni. Kiitos kohteliaisuudesta, joskin Yössä onkin sielunsa myynyt sirkuksenjohtaja pahiksena. Tottahan toki on, että tuttu malli on helpointa laittaa erilaisiin asentoihin. Eikä hän kehtaa pyytää korvausta.