Suomen lasten aarrelaivat, Aavelinnat ja Karvainen rantarakastaja

Tiedän, nyt olisi hyvä kerätä kesälomien alkuun mainiot luonto-oppaat esiin ja puhua ilmastonmuutoksesta ja puiden halaamisesta. Jätetään seuraaviin kertoihin, koska kyllä ei voi unohtaa rasavillien mielikuvitusta ruokkivia aarreluolia, merenpohjan salaisuuksia tai aaveita.

Tarjoilun voi hyvin aloittaa vaikkapa lupaavalla opuksella Tarunomaiset aarteet ja aavemaiset linnat (Bonnier 2020). Se on muuten samalla mielenkiintoinen tapa tehdä tietokirjoja nuorille ja miksei muillekin. Ideaa voisi kehitellä eteenpäin.

 Melkoinen toimittajajoukko on ollut nimittäin näiden legendojen teossa mukana. Ilmeisesti osat on koottu ja toimitettu Tieteen kuvalehti Hirtorian artikkeleiden pohjalta, vaikka sitä ei suoraan sanota epäselvässä tekijäesittelyissä.

Aarrelaivoista pohjolan linnoihin

Joka tapauksessa isokokoisen kirjan tarinat ovat varmasti merirosvo-aarre-ikäisten mieleen: kuviin on satsattu, rakenne on vetävä. On kohtuullinen historiallinen johdatus aiheeseen, tarkempia havaintoja myöhemmin sekä tieteen näkemys kohteesta. usealla sivulla sekin ja lopuksi yhteenveto mitä tiedämme todella.

Mukana on vuorenvarmoja – ja samalla aika moneen kertaan hyödynnettyjä – tärppejä Lentävästä Hollantilaisesta ja aavelaivoista, merenpohjan hopealaivoista, Salomonin kaivoksista, merirosvoista, kuningas Midaksesta, konkistadorien kullan etsinnästä ja pohjolan linnojen kummituksista. 

Kirja muistuttaakin tiedetyyppisten kuvalehtien selailukappaletta yksiin kansiin sidottuna. Viitseliäs toimitus, monipuolinen erilaisia tietokuvitustapoja hyödyntävä esitys palkitsevat kyllä innokkaan aarrejahtaajan ja saa kuten on tarkoituskin, mielikuvituksen lentämään.

Jos joku oikein kiinnostuu linnojen muurien huokauksista, kannattaa muistaa Kimmo Takisen ja Vesa Sisätön kavalkadista Kiehtovat linnat (WS 2019). Kotoisten kivimuuriemme jälkeen nimittäin päästään todella huikealle kuvamatkalle ensin Ruotsiin ja Balttiaan ja sitten Brittein saarilta Keski-Eurooppaan, Itä-Eurooppaan ja Balkanille. Ranskan linnat tuovat jo mieleen muskettisotureitakin, Italia ja Kreikka omia vivahteitaan, kunnes päädytään Portugaliin ja Espanjan komeisiin holveihin. Teoksessa on hyvät johdatukset valokuvaajan näkemyksiin, linnoista kautta aikojen ja kunkin alueen erikoispiirteistä. Mutta ennen kaikkea kirja innostaa sukeltamaan linnaromantiikan ja historiallisten tapahtumien syleilyyn – meitä kivimuurien salaisuuksien ihastelijoita kun on varmasti melkoinen määrä. Siemen on kylvetty ritariromaanien ja seikkailukirjojen kautta jo kauan sitten!

 Löytyy tutkittavaa Suomenkin vesistä!

Raili Mikkanen on taitava ja monessa tietokirjassa keitetty tekijä sirkuksesta majakoihin. Ei petä sukellus suomalasiinkaan vesiin. Suomen lasten aarrelaivat kuv. Laura Haapamäki, Minerva 2019) hämää tosin ensin kansivalinnallaan: sotkuinen otsikko matkii ilmeisesti vanhojen karttojen tekstityyppiä, merenalainen vihreä on kuin muistutus saastuneesta Itämerestä, missä näyttäisi yksi Saimaannorppa sukeltavan kohti tykkiä ja ehkä kultarahoja.

 Sisäsivuilla nimittäin Laura Haapamäki osoittautuu kelpo kuvittajaksi, joka saa mukavasti eloon niin isommat historialliset laiva- ja satamatilanteet, esineet ja varsin luonteikkaan tuntuiset nuoret toimijat. Sillä niitähän mukana tietenkin on sopivasti lukijan mielenkiinnon herättämiseksi sukeltajina, historiallisina henkilöinä, kuuntelijoina ja matkustajina.

Sanoisin, että Raili on tällä kertaa mielenkiintoisempi ja kiinnostavampi kuin vaikkapa majakkakirjoissaan. Hän vaihtelee taitavasti kohdelaivojensa tarinoita nykyhetkestä tapahtumien keskelle ja jopa inhimillistää laivanhylyn kertomaan oman historiansa. Hylyt ovat sekä tuttuja että tuntemattomampia Hannele Vromesta 1468 Sophia Mariaan 1859. Kymmenen hylyn joukossa on mainiosti ajateltu myös eri tyyppejä: on ns. kaapelihylky 1600-luvulta, kultakaleeria ja hopeaprikiä. Samalla tulee salavihkaa lisätietoa hylkyjen tutkimisesta ja sukellustekniikasta. Tarinoiden jälkeen kerrotaan perustiedot kohteista ja lopussa on laivasanastoa. Mainio ja paikoin jännittäväkin tietokirja vaikkapa alakouluun ja muillekin asianharrastajille.

Entäs kultaisen sapelin arvoitus?

Välipalaksi voi mainiosti ahmaista Jukka Koskisen Benjamin Hawkin ja kultaisen sapelin (Kansi Pete Revonkorpi. Karisto 2020). Olisi tosin hyväksi tutustua muihinkin sarjan osiin, sillä moniaat hahmot voivat ensikerralla hämätä.  Kirjailijan käyttökelpoinen etu on esimerkiksi hävittää turhat tyypit vaikka pakosalle sopivasti ennen tapahtumien ryöpsähtämistä vauhtiin. Niin, ja sitten palauttaa heidät vaikkapa oudon maharadza Nilanjon Singin laivaan auttamaan ryöstettyjen aarteiden palauttamista.

Roistot ja muuten vain lurjusmaiset virkamiehet sotkevat asioita iloisesti ryntäillen, joten lukijakin tuntee olevansa välillä putoavan maston tiellä. Koskinen osaa tämän jännärin tekijän peruskeinon – yllätä lukija lopussa. En todellakaan aavistanut mitään alussa, kun esiteltiin karhumainen ja vähän typerähkö, haiseva ja huonotapainen apumies Jim. Vai olisiko pitänyt hälytyskellojen soida, kun sotkuisten hiuksien alla pilkotti vaalea arpi, joka ulottui koko päälaen halki. Ainainen kullan perään haikaileva Pisama taisi vähän ounastella jotain.  Jim siis paljastuu lopussa – jaa, ei kai voi juonesta näin paljon kertoa – no, joka tapauksessa Pisaman unelmien toteuttajaksi.

Jokainen voi olla seikkailija

Norjalaiset ovat syystäkin innostuneet välittämään myös nuorille omien suurten tutkimusmatkailijoittensa retkiä tietokirjoina, romaaneina ja sarjakuvina. Pia Strömstadin 10 suurta seikkailijaa (kuv. Trond Bredesen, suom. Eeva-Liisa Nyqvist, kansi Samppa Ranta, Art House 2019) nappaa mukaan sinänsä varsin tutuiksi tulleet Thor Heyerdahinl ja Fridtjof Nansenin. Muitten seikkailijoiden kohteina ovat avaruus – tuttu Neil Amstron ja ehkä tuntemattomampi hurjapää eli Alan Eustacen maailmanennätyshyppy heliumilmapallon kyydistä 41419 metrin korkeudesta. 

Melkoisen tasapuolisesti maailman eri syvyyksiä ja ulottuvuuksia estelläänkin: sukellusveneellä maailman syvimpään kohtaan, laskeutuminen maailman syvimpään luolaan, maapallon ympäri lentäen ja purjeveneellä. Teemasta poikkeaa vain Dian Fossey, jonka elämää vuoristogorillojen kanssa kuvataan eläinsuojelun näkökulmasta.

Kukin seikkailija esitellään viitseliäästi: teksti on osin tarinallista, mutta sopivasti tietoainesta jaksottavaa. Kuvitukseen on selvästi panostettu: rakenne-, tilanne- ja havainnekuvia on taitollisesti sopivasti vaihdellen – sarjakuvaakin käytetään yllättävissä paikoissa. Kirjassa on tietoa sopivan paljon kohtuullisen kokonaiskuvan saamiseen.

Takuulla yllätyt - karvainen rantarakastaja!

Annetaan sen verran myöten, että lopetetaan syvissä onkaloissa ja vesissä seikkailu upeaan koko perheen retkeen merelle. Juha Nurmisen ja Niko Kettusen Meren lumo - elämää pinnan alla (John Nurmisen säätiö 2019) tarvitseekin näin komeisiin ja tunteeseen vetoaviin hätkähdyttäviinkin valokuviin kunnon koon. Parempi onkin pitää tätä mahtavaa opusta rauhallisesti pöydän päällä ja tutustua sen sanomaan ja vedenalaiseen maailmaan ihan vain nautiskellen mielenkiinnon mukaan. Soisi, että mukaan pääsisivät myös nuoremmat – vaikka tekstiäkin on runsaasti, se on selkeää, reportaasinomaista, sukkelaa ja tarkkaa – ytimen voi kerrata valokuvienkin kera. 

Itämeren suojelu on ollut tämänkin kirjan taustalla, ja tekstissäkin se tulee siellä täällä esille: ”Syvimmän haudan pohjalla on kuitenkin jotain, joka ei kuuluisi sinne lainkaan. Muovipussi. Valkoiseksi haalistunut, repeytynyt ruokakaupan muovikassi. Miten se on päätynyt tänne?” Ja kenellä on uppoamisen maailmanennätys? Mariaanien haudan pohjalta melkein 12 kilometrin syvyydestä vuonna 2018 tavattu pussi pitää hallussaan muoviroskan syvyysennätystä.

Kirja on jaoteltu viiteen pääosioon, lisäksi lopussa esitellään vielä luontokuvauksen saloja pinnan alla. Itse vedestä mennään elon kirjon kautta yhteistyöhön, ystäviin ja vihollisiin ja edetään suojautumisesta itse muutoksentekijään, ihmiseen. Vaikka kirja on jylhän kookas, juuri upeat kuvat ja taitavasti jaoteltu tiedon anti pitävät mukavasti pihdeissään.

Kärsimättömämmälle sopinee selailla ensin läpi ovelasti otsikoidut mustalla pohjalla erotetut tietopoiminnat: Kuinka kilpikonna sai kilpensä, Nilviäisen nanosähködisko, Karvainen rantarakastaja, Lentävä meritähti, Merten Prince ja niin edelleen. Hyvän tietokirjan tapaan lopussa löytyvät kaikki tarvittavat hakemistot.

Meren lumo on paitsi vaikuttava elämys myös toivottavasti merten suojelun silmien avaaja.