Maailman hauskin LukuVarkaus

 Melkein pääsi unohtumaan vielä yksi kirjakilpailu, missä varhaisnuoret itse pääsevät valitsemaan voittajan. Tai ainakin melkein, sillä toki ensin on asialla aikuisten raati, joka tarjoilee vaihtoehdot. Edustajaa löytyy niin järjestäjän kuin ilmeisesti sponsorin puolelta eli Stora Ensosta, on äidinkielen opettajaa ja varmaankin kokonaistarjonnan hallitsevaa raatilaista niin kirjaston kuin kirjakaupan puolelta.

Nimenä on Lasten LukuVarkaus-kilpailu, mutta mitenkä tuon lapsen määrittelisi? Valintaa kun lähtevät pähkäilemään alakouluja edustava porukka kolmannesta kuudenteen eli 9-12-vuotiaat. Kilpailua myös mainostetaan valtakunnallisena, mutta tämä tarkoittanee mahtipontisesti kaiken Suomen sopivan kirjatarjonnan mukaan ottamista karsintaan.

Siinä mielessä on todella ounasteltavissa, että valitsijat ovat päättäneet nostaa oikein kunnolla esiin suurten kustantajien varjoon jääviä painatuksia. On nimittäin tarvekustannus-tyyppisiä kuten Sopuli, RanRan ja Apis, pienempiä kustantamoita Kavlitin ja Kumman tapaan sekä jotenkin mukaan tunkenut jonkin Tammen tuotos. Ensin mainitut ovat mielenkiintoisen nuorisokirjailijoiden höllän yhteistyökuvion eli VALAS-merkin suojissa toisiaan sparraavien tekijöiden teoksia. Sillä on merkityksensä, joka näkyy kiitoksina kollegoiden avusta monissa alkusanoissa.

Kuten sanottua, esiraadin linjanveto on rohkea. Jos se tuottaa enemmän kiinnostusta usein vähemmän julkisuutta saaviin kelpo tuotoksiin, mainiota.  Tekijät ovat ammattilaisia, pitkän linjan kirjoittajia. Syitä tällaiseen toimintaan voi ounastella moneltakin suunnalta. Kustantamoissa käsikirjoitus voi roikkua pitkäänkin, joten näin päästään nopeammin markkinoille. Kustantamojen linjat ja julkaisusuunnitelmat tehdään kauas eteenpäin. Sopiiko tämä aihe ja käsittelytapa mukaan? Pienemmät yksiköt ovat nopeita ja vikkeliä reagoimaan.

Lukuvarkausia syynäämässä

 Ehdokaskirjat voisi jakaa karkeasti kahteen joukkoon. Ensinnäkin tämän päivän arkirealismiin ja sen ongelmiin kytkeytyvät ja sitten enemmän tai vähemmän fantasiaa pulppuavat seikkailut. Näihin kuuluu Maami Snellmanin Merena ja lumottu peili (Kvaliti). Viidesluokkalainen Merena joutuu kesälomallaan tyypilliseen raamiin eli peilin kautta tapahtuvaan aikasiirtymään. Nyt saadaan sujuvaa tarinaa vuodesta 1941 ja Hovilan kylästä sekä kreivittären salaisuuden ratkomista. Snellman on muutenkin ollut tuotteliaalla päällä, sillä viime vuonna ilmestyi myös Kadonnut pihapuu (Mini) ja päiväkodin arkea.

Sari Peltoniemen Vaihdokkaat (RanRan, kansi Eeva Tötterström) on puolestaan kansanperinteen floorasta ammentava tarina, missä taitavasti vivahteistataan kansanuskomusta vauvojen vaihdosta. Peltoniemellä asialla on viemäreissä asuva maahiaisäiti. Vaihdokkaat kohtaavat sitten esikoulun alkaessa. Tuleepa mieleen viimeaikaiset uudelleen lämmitetyt radion pohdiskelut geenien ja kasvatuksen merkityksistä – varttuuko kiltistä ihmislapsesta hurjempi ja maahiaistytöstä kiltimpi? Fantasian puolelle kallistuu enemmänkin Helena Immosen Näkymätön Milena (Kumma, kuv. Nora Surojegin), missä itsensä oudoksi kokeva – miksipä ei, jos on näkymätön – tyttö löytää kumppanin. Tämän kanssa taas päästään vertaisten pariin ja opitaan - kuten kasvukertomuksiin kuuluu - jotakin itsestä, päämääristä ja ystävyydestä.

Kasvukipuja ja selviytymistä

 Katarina Romppaisen Juho Jupiter Juusola (Kansi Jyrki Pitkä, Sopuli) on sujuvaa kerrontaa viidesluokkalaisen Juhon kouluelämästä ja odotetusti kiusaamistilanteista. Rauhoittavana tekijänä estraadille astuu serkku Hilma mukaan kuvioihin. Tyttö on tomera, eikä anna asioiden pelästyttää, vaan tarttuu toimeen. Niin selviävät Juuson ja Pertun välit, joskin ensin kärsitään sekä käytetään hyväksi intoleranssia ja laktoosia. Ne kelpaavat niin juoksukilpailun voittamiseen kuin roistojen kiinninappaamiseen. Erilainen tarina, joskin lopun roistokuvio on se tavanomainen poliisin kiitoksineen. Mutta kivoja väliongelmia löytyy vaikkapa isän ja pojan väleistä erilaisten luonteitten hyväksymiseen. 

Sisko Latvusta on ilo pitkästä aikaa lukea. Nyt on syntynyt yhdessä Sara Kronholmin kanssa tarina, jonka titteli kertoo olennaisen. Ihan vege ja parraskas Sulo (Apis, kuv. Salli Parikka-Wahlberg)) yhdistelee poikkeavammin tuon jatkuvan koiranhankkimisen ongelman ja heräämisen eläinten kohteluun ja tuotantoon. Lisänä on koskettavaa arkirealismia koulun penkeiltäkin, kun Pinja 11-v,  voittaa luokan puolelleen kertomalla ruoasta ja vegaanista. Samalla hän kannustaa uutta tulokasta valkovenäläistä Doriaa voittamaan esiintymispelkonsa. Ongelmia tulee parhaan ystävättärenkin kanssa koirasta ja syömisestä, mutta Sulon katoaminen tuo todella tunteet pintaan.

 Huumori on outo laji 

Epäilen kuitenkin, että monipuolisen Mike Pohjolan Maailman hauskin(Tammi, kuv. Tuisku Hiltunen) on katraan humoristisin pläjäys. Sitä paitsi se koskettaa varmaan monen nuoren tuntoja. Raamina on kertoa 11-vuotiaan maalaispojan ja tubettajan Vilhon pääsystä sattuman kautta lauantai-illan suosittuun tv-kilpailuun Suomen Hauskimmasta tubettajasta. Tämä antaa Pohjolalle mahdollisuuksia moneen. On realistista kerrontaa tv-kuvauksista ja tubettajien maailmasta, on tietenkin vitsimuunnelmia ja vielä hauskempia ilmasta kiinni-juttuja, on kateutta ja keskinäisiä kähinöitä, on ilkeä tubehaastattelu Suomen kansan typeryydestä, jota saa katua, on nuoren pojan epäuskoa, masennusta ja onnistumisia. Ennen kaikkea kirja toimii kuin kunnon livekilpailu: alkaa jännittää, miten Pohjola oikein aikoo päättää juttunsa. Kuinka pitkälle Vilho oikein yltää? Kuka putoaa tällä kertaa? Miten käy ylimieliselle tunnetuimmalle Gabbelle? Taustalla on myös koko ajan Vilhon toive kotiväen tunnustuksesta. Sitä ei vaan oikein tule ja jännitys tiivistyy. 

 

Puumerkkejä reunalla

 Vaikka melko monta uutta kustantajanimeä mahtuukin LukuVarkaus-ehdokkaisiin, Suomeen on syntynyt ja syntyy koko ajan uusia. Sieltä olisi voinut poimia esimerkiksi toiseen valtateemaan eli nolojen tilanteiden poikiin liittyvän Marja Niinimäen Nolointa ikinä (Reuna, kuv. Anni Yrjölä). Sijaiskotiin joutuva yksitoistavuotias Viljami Veli Jooseppi Vitikainen toki tuntee olevansa nolouden maailmanmestari, mutta en ole samaa mieltä. Tilanteet syntyvät uusista toimintatavoista, ympäristöstä ja ihmisistä, jotka Niinimäki solmii taitavasti ja kuitenkin lämpimästi yhteen keskelle pojan elämän taitekohtaa. Viljamin tilanne ei todellakaan ole helppo, mutta sitä ei korosteta eikä sillä mässäillä. Niinimäki on mielenkiintoinen tuttavuus: teksti on selkeää, pojan realististen mietteiden kautta etenevää. Se vie mukanaan, sillä kontrastitkin toimivat: sijaisperheen tiukka äiti ja höpöttävän ymmärtävä isä, kolme muuta sijaislasta, joista kasvaa yllättävän omapiirteisiä persoonallisuuksia. 

Mutta olisiko tämä ollut liian lähellä karheaa sosiaalipolitiikkaa? Tai ei ehkä löytynyt esiraadin käsiin?  Entäpä Heidi Silvanin Operaatio hardcore ysäri (kuv. Karin Niemi. Myllylahti)? Ihan mukavan jouhevaa kerrontaa 12-vuotiaiden vedonlyönnistä, mihin isä ovelasti johdattelee. Viikko ilman mitään teknisiä vempaimia ysäri-luvun malliin! Tilanne avaa mukavia näkökulmia erilaiseen viihdekulttuuriin, mutta vielä autenttisempi ja kautta vuosikymmenien läpi menevä trendi taitaa olla lähellä mutta ah niin kaukana olevan Lindan vakoileminen.

Todellakin, näiden kirjapajojen tuotteista löytyy paljon mielenkiintoista ja varteenotettavaa lukemista muutaman vuoden perspektiivistä. Minuun teki vaikutuksen myös Iiris Suvitien ja Marko Laihisen Kymmenestä metristä (Puumerkki kustannus) Harvinainen urheilukirja, joka keskittyy 12-vuotiaan Varpun kehittymiseen uimahyppääjänä ja lopulliseen itsensä voittamiseen, hyppyyn kymmenestä metristä. Sitä ennen varsin sujuvasti kirjoitetussa arkirealismissa on käyty läpi uimahyppyjen tekniikkaa ja sääntöjä, poikaihastumista ja tyttöjen keskinäistä toveruutta. Kirjallista tenhoa näkyy edelleen Potter-kirjojen herättämässä innostuksessa.

Uusien kuvittajien ja kansien tekijöidenkin mukaan tuloa voi pitää koko Lanu-kustantamisen virkeänä lisäyksenä!