Lukuklaani ja ohut hauska kirja

Innostuneena vastaanotin tiedotteen Lukuklaani-projektista ja koulukirjastojen tukemisesta. Taustalla on tietysti työuralta löytyvä monen vuoden pesti aikoinaan opetushallituksessa koulukirjastojen ylitarkastajana, jolloin työhön kuului muun muassa kiertäminen ympäri maata kouluissa ja erilaisten ohjeiden, neuvojen ja kirjalistojenkin laatimista.

   Kulttuurirahaston ja Kopioston Lukuklaani-hankkeen kohderyhmänä ovat kaikki Suomen ala-asteet ja yhtenäiskoulut. Erityisesti huomiossa ovat 3.-4.-luokkalaiset ja pojat, vaikka hanke kohdistuukin kaikkiin ala-asteikäisiin. Hanke toteutetaan vuosina 2017 ja 2018, ja sen kokonaisbudjetti on kaksi miljoonaa euroa. 

Faktio oppiaineiden yhteismateriaalina?

   Lukuklaani jakautuu tiedotteen mukaan kahteen vaiheeseen: ensin koulut voivat syyslukukauden 2017 alussa osallistua kilpailuun koulukirjastonsa perustamiseksi tai kehittämiseksi; parhaat ideat palkitaan. Valtaosa palkintorahoista käytetään kirjahankintoihin, mutta koulujen toivotaan myös kehittävän kirjastojaan toiminnallisiksi tiloiksi, joissa järjestetään esimerkiksi kirjavinkkausta tai teemaviikkoja. Kopiosto painottaa, että mediaa koskevia rajoituksia ei ole, joten hankittava aineisto voi vaihdella räpistä romaaneihin. ”On kuitenkin eduksi, jos koulu ja koulukirjasto rakentavat yhteistyötä esimerkiksi koulujen iltapäivätoiminnan, vanhempainyhdistyksen, yleisen kirjaston tai kirjastoauton kanssa. Vielä parempaa olisi, jos yhteistyö rakentuisi odottamattomaan suuntaan, vaikkapa koulun judoseuran kanssa.”

   Toisessa vaiheessa keväällä 2018 koulut voivat tilata lukupiiripaketin opetuksensa tueksi. Lukupiiripaketti sisältää kaikille kouluille noin 50 kirjaa ja myös opettajan pedagogisen materiaalin, jonka tarkoituksena on tehdä opettajalle mahdollisimman helpoksi lukupiirimetodin käyttöönotto. Lukupiirejä kutsutaan hankkeessa lukuklaaneiksi, joissa oppilaat ja koulut voivat jakaa lukukokemuksiaan ja kilpailla keskenään luetuista teksteistä. Kouluille tämä kaikki on ilmaista.

Keitä me olemme ja mistä tulemme?

   Samantyyppinen kokeilu tehtiin jo aikoinaan; silloinkin koulukirjastoja pyrittiin tukemaan kirjavalikoimalla, jonka saattoi hankkia koulukirjastoihin pienellä toimituskulumaksulla. Valikoima syntyi melko pitkälle kustantajien tarjoamilla edullisilla vaihtoehdoilla. Nyt voisi ounastella, että tuohon kirjapakettiin on tunkua monelta taholta – lisäähän se sekä kirjailijan että kustantajan tunnettuutta ja ansiota mukavasti. Sitä enemmän vastuuta kasaantuu valitsijaraadin päiden päälle: toivottavasti prosessi onkin modernisti ilmaistuna läpinäkyvä ja tasapuolinen. Suomen Koulukirjastoyhdistys ry on esimerkiksi mukana arvioimassa koulukirjastojen kehittämissuunnitelmia, kokoamassa lapsia kiinnostavia kirjapaketteja sekä valmistelemassa opettajien pedagogista materiaalia.

Erilaisia heimojen raja-aitoja

Tosin Kulttuurirahaston hallituksen jäsen ja hankkeen aloitteentekijä, kirjailija Jari Järvelä tekee tiedotteessa klaanien välille heimorajoja. ”Looginen ajattelu kehittyy parhaiten kaunokirjallisuutta lukemalla. Kaunokirjallisuus jättää aukkoja, jotka lukijan pitää itse täyttää. Lukemalla ihminen voi elää monta elämää ja oppia kirjojen henkilöhahmojen valinnoista.” Tulkitsen tämän ovelaksi heitoksi, joka pyytää klaanin muilta jäseniltä kommenttia.

Sata suomalaista lasten- ja nuortenkirjailijaa!

   Täytyy sanoa, että olen varmaan viimeisen projektini uuvuttamana ja aivopestynä huolestunut koulujen tietokirjallisuuden asemasta. Tehdessäni Toden teolla –teosta (Avain 2016) kotimaisista lasten ja nuorten tietokirjoista löysin koko ajan uusia ja vaikuttavia tiedon ja tunteiden välittäjiä, joita on käytännössä kokeiltu kohderyhmien kanssaesimerkiksi koulujen luokanopetuksessa, koulukäynneillä ja tietovinkkauksessa. 

   Ateneumin taidemuseon johtaja Susanna Petterson lausui Tieto-Finlandian ehdokkaiden esittelyssä (2014): "Kaikkia teoksia yhdistää halu selvittää mysteereitä, tuottaa uutta tietoa ja auttaa meitä ymmärtämään hieman paremmin ympäröivää maailmaamme. Kun kysyin teini-ikäisiltä tyttäriltäni millainen on hyvä tietokirja, sain lyhyen vastauksen. Hyvä tietokirja auttaa tajuamaan." Tieto-Finlandia meni Mirkka Lappalaisen Pohjolan leijonalla. Diktaattori Heikki Helman totesi lopuksi, miten teos on "tietokirja, joka imaisee mukaansa ja auttaa ymmärtämään, mistä olemme tulleet ja keitä olemme."

Vesikirja alkaa fiktiolla ja tarjoaa perään mainiota faktaa

 

 

     Kustantaja Minna Castren jatkoi aihetta: ” Perinteisesti on tavattu asettaa fakta ja fiktio vastakkain: fakta on hyödyllistä ja arvokasta, fiktio koristetta. Mutta taitava kerronta, josta fiktio tunnetaan, on myös hyvän tietokirjallisuuden oleellinen rakennusaine. Faktat eivät puhu yksinään puolestaan - ellei niitä ole asetettu kerronnallisesti merkittävään yhteyteen, missä niiden voima paljastuu. Niin kauno- kuin tietokirjallisuuttakin lukiessa kerronnallisuuden kautta syntyy kokemuksellisuus, kokemuksellisuudesta henkilökohtainen merkityksellisyys."

   Taustalla on nyt hyviä raameja. Opetushallitus muistuttaa. miten uudet opetussuunnitelman perusteet korostavat monilukutaitoa ja elämyksellistä lukemista sekä nostavat esiin koulun kirjastotoiminnan kehittämisen. Lukemalla kehittyvää kriittistä ja kulttuurista lukutaitoa tarvitaan nykyään yhä enemmän. Vanhempainliitto korostaa tietenkin ja oikein, miten perheiden lukutottumuksilla ja esimerkillä on suuri vaikutlasten lukemiseen. Siksi kannustetaan myös vanhempainyhdistyksiä kehittämään tapoja osallistua hankkeeseen.

Tässä on varma valinta yläkouluun

Kalle Veirto onkin tehnyt heti kantaaottavan ja ytimeen pureutuvan luotauksen poikalukemisen saloihin. Ohut hauska kirja (Karisto 2017) sisältää juuri nuo laiskan lukijan toivomat elimelliset osat. Veirto toki vääntää idean hauskasti päälaelleen. Kaksi äidinkielenopettajan kannalta toivotonta laiskuria peruskoulun viimeisellä luokalla saavat viimeisen mahdollisuuden: yksi kirja on luettava ja tehtävä siitä esitelmä. Muuten ei numeroa tipu eikä nosteta. 

   Iiro-Matias yllättää, koska isä on luvannut vastustamattomat bonukset, jos numeroa justeerataan. Hän haluaa lukea vaadittavan opuksen. Paha vain, että koulun kirjaston luettelossa komeileva A.P.Yrjölän Ohut hauska kirja loistaa poissaolollaan. Se on löydettävä: kun nimen taakse kätkeytyvä naiskirjailija löydetään, käsikirjoitus on hukassa, eikä sitä koskaan ole julkaistu. Iiro-Matias ei anna periksi. Käsikirjoitus etsitään erinäisten mutkien kautta kesämökiltä, ja siihen kirjailija rustaa kadonneen lopun. Numerot nousevat, joskin viimeinen viikko on nuorten miesten tuskaista vaellusta kriisistä toiseen. Niistä vähäisin ei ole kondomien katoaminen ja viinalastin outo hupeneminen.

   No, hauska kyllä. Totuusarvoltaan varsin keskiverto. Oleelliset lukemisen esteet kunnossa. Ohut? No ei ole. Sataviisikymmentäyksi sivua vaatii vähän enemmän motivaatiota. Mutta koukut ovat ovelia, joten ehkä jännite kestää kliimaksiin.

Pari asiaa klaanien tueksi

   Suomen tietokirjailijoiden toimesta on viime vuonna tuettu lasten ja nuorten tietokirjallisuuden roolin tehostamista niin koulukirjastojen kuin opetussuunnitelman oleellisena lukemisen tukena. Kun aikanaan tukipakettien koostumus hyvin helposti painottui kaunokirjallisuuteen, tällä hetkellä esimerkiksi Ruotsissa opettajakoulutuksessa tehdyn kyselyn perusteella tietokirjalla ja ns. faktiolla on jo lukemisessa yhä suositumpi asema. Suomen tietokirjailijat ovat julkaisseet kaksi vihjeluetteloa lukioon ja alakouluun, joiden esipuheissa on mainiota perustelua lukutaidon moninaisuuden tarpeellisuudesta.

   Koulukirjastojen tilanne on todella kauniisti sanottuna edelleen monimuotoinen ympäri Suomea. Tilanteen kokonaisuus ja tarpeet ovat erilaisia. Samoin tehdyt ratkaisut ja mahdollisuudet vaihtelevat hyvästä yhteistyöstä paikallisen kirjaston ja koulun välillä, todellisesta koulukirjastoon panostamisesta (esimerkiksi hoitajamalleja soveltaen) rutiininomaiseen työskentelyyn. Ehkä nyt saadaan lisää kokonaisnäkemystä koko Suomesta?

   Kopiosto on ennenkin toiminut ennakkoluulottomasti erilaisissa lukemisen tukiprojekteissa. Kulttuurirahasto osoittaa nyt samaa huolta tärkeästä kulttuurimme perustasta. Lukuklaani on todella tärkeä avaus, ja on mielenkiintoista seurata sen edistymistä – ja osallistua aktiivisen uteliaasti tapahtuviin toimenpiteisiin!

Hanget, huumeet, koirat ja kissat

Pohjoisen keikka sopivasti ennen alueen hiihtoloman alkamista oli mannaa niin silmälle, kunnolle kuin turismin havainnoinnille. Lakkolaiset armahtivat Rovaniemen lennot, ja koneet olivat täynnä viimeistä istuinta myöten. Enimmäkseen kuului kyllä japania, venäjää, ranskaa, hollantia ja tunnistamatonta selitystä. Mutta hanget hohtivat, kirjat ja lukeminen olivat hetken ihan in ja varsinkin tiedon tarvetta sai myös saarnata. Täällä oli mukava lueskella LukuVarkaus –kilpaan osallistuvaa Salla Simukan Sisarlaa (Tammi), missä lumisade sen kuin jatkuu ja kylmyys tiivistyy. Lopulta Aliisa ja Meri putoavat lumen läpi ihmeelliseen Sisarlaan. Loppu onkin tuttua taistelua itseensä ja ongelmiinsa käpertyneen kuningatar Lilin voittamiseksi ja maailman pelastamiseksi. Ihmeitä, hurjia otuksia, seikkailuja ja tyttöjen välisen ystävyyden ongelmia on mukana toki – miten lie poikien lukuinnon herääminen?

Kansi Saku Heinänen

   Kuin matkaevääksi ehdin nimittäin saada myös Suomen Kulttuurirahaston ja Kopioston johtaman Lukuklaani-viestin. Edellinen oli huolissaan lukutaidon heikentymisestä nimenomaan huono-osaisten ja syrjäytyneiden ja poikien parissa. Jyväskylän yliopistosta patistettiin havahtumaan, miten kasvava joukko nuoria ei tavoita lukutaidon minimitasoa. Kulttuurirahasto onkin päättänyt tukea 1,4 miljoonalla kaksivuotista Lukuklaani-hanketta, joka kohdistuu kaikkiin Suomen ala-asteisiin, erityisesti 3.-4-luokkalaisiin poikiin.

   Lukuklaani jakautuu kahteen vaiheeseen: ensimmäisessä vaiheessa koulut voivat syyslukukauden 2017 alussa osallistua kilpailuun koulukirjastonsa perustamiseksi tai kehittämiseksi; parhaat ideat palkitaan. Valtaosa palkintorahoista käytetään kirjahankintoihin, mutta koulujen toivotaan myös kehittävän kirjastojaan toiminnallisiksi tiloiksi, joissa järjestetään esimerkiksi kirjavinkkausta tai teemaviikkoja.

   Mainiota! Nyt juhlavuonna taitaa eri kirjailijajärjestöistä löytyä innokasta matkasaarnaajaa ja vinkkaria ilosanomaa korostamaan.

LukuVarkaus on estraadilla taas -

mutta ei ole enää ainoa kirjakilpailu, missä nuoret lukijat itse päättävät palkinnosta. Porvoolainen Runeberg-systeemi lanseerasi sivulleen myös Runeberg Juniorin, jonka voittivatkin sitten sulassa sovussa suomen- ja ruotsinkielinen opus. Niinpä olikin mielenkiintoista verrata varkautelaisen aikuisraadin kuusikkoa ehdokaskirjoiksi etelän vastaaviin.

   No, huumoria, jännitystä, aikuisten toilauksia ja ns burleskia komiikkaa näyttää nyt löytyvän tasaisesti Porvoosta Varkauteen. Olisi tietysti aina mukava olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa perusteluita ja mielipiteenvaihtoa. Joskus listat tuntuvat kauniisti sanottuna omaperäisiltä, joskus varman päälle vetäviltä ja joskus vain kuin arpanopalla heitellyiltä. Ja kuinka kummaa, aina erilaisilta kuin niitä arvioivalla kriitikolla.

   LukuVarkaus –listassa on ainakin tarpeeksi kustantajakirjoa – jokainen on eri firmalta. Nopeasti silmäiltynä erottuu heti Finlandia Juniorin saaneen Mari Kujanpää uusi luotaus eli Emman salainen toive (Otava, kansi Tia Javanainen). Emma on joutunut muuttamaan isovanhempiensa luo äidin huumeongelmien takia. Viereiseen taloon tulee uusi Harmaksien perhe, joista arka Emma vähitellen löytää hyvän ystävän hiukan nuoremmasta Fredrikasta. Emma on menettänyt itsetuntonsa, eikä osaa pyytää tai haluta oikeastaan mitään – parhainta on olla näkymätön ja omissa oloissaan. Isovanhempien tuella Emma pääsee aloittamaan salaisen haaveensa, kesken jääneen taitoluisteluharrastuksensa. Äitikin tulee käymään toivuttuaan ja toivoo taas yhteistä elämää, mutta Emma haluaa ensin miettiä rauhassa ja katsoa tilannetta. Luistelusta löytyy uusia ystäviä, ja Emma huomaa pystyvänsä elämään tavallisen tytön elämää – neuroottinen käsienpesukin loppuu. Minä ja Muro (2009) oli herkkävaistoinen, kaunis ja koskettava kirja maailmasta ja arjen elämästä lapsen silmin. Nyt Kujanpää tavoittaa kyllä Emman tuntoja vaikeassa tilanteessa, mutta sekä ongelmat että tapahtumien kulku ja ratkaisu tunnistautuvat kovin tutuiksi monesta samantyyppisestä ongelmakeskeisestä nuortenkirjasta. Vaikkapa Tuula Kallioniemen Risteys (Otava) kolmetoistavuotiaan päähenkilön elämästä huumeäidin varjossa on varsin vakuuttavaa kommentointia.

Rentoa ja eläinystävällistä huumoria

Sitä puolestaan tarjoaa Anneli Kanto Kulkurikaksikossaan (Karisto, kansi Janne Harju). Tasapainoinen, mukavasti jaksoteltu Kaino-Kielon ja rikkaan perijän, mäyräkoira Benjaminin ystävyydestä kertova seikkailu tuo mukaan sopivasti myös slapstick-huumoria, niillä rajoilla olevaa aikuisten ahneiden tai tyhmien luonteenpiirteiden herkuttelua. Kaino-Kielon perheen kuvaus on lähes inhorealistinen, mutta kirvoitti kyllä koelukijoissa aika hyväksyvää huvittuneisuutta. Näinhän nykyisessä maailmassa käy, kun rikkaan tädin perintöä tavoitellaan.

   Koirat näyttävät olevan suosittuja kohteita – on Emeliinaa ja laulavan koiran tapausta, on Hannu Hirvosen kommentoivaa arjenfilosofihaukkujaa, tuotemerkittyä Affe-erikoiskoiraa ja tietenkin Koira nimeltä Kissa.

   Esko-Pekka Tiitinen luottaakin jälkimmäiseen Dada-kissassaan ja Populuksen popcorneissa (Lasten Keskus, kansi Nikolai Tiitinen). Arjen selviytyjä kulkee uudessa kaupungissa tapailemassa enemmän tai vähemmän hukassa olevia ihmisiä ja eläimiä. Lopussa selviää, miten asioita hallitaan television äärellä, popcornia syöden ja tietämättä mitään oikeasta elämästä. Mutta siihen toki saadaan lopussa tolkku ja oikeudenmukaisuus. Samoja isoja teemoja löytää samalla tavalla tuumiskeltuina vaikkapa Netta Walldenin Kissasta nimeltä Kent (Mäkelä) tai Pakolaiskissasta (Rebellis).

Syvyyksiä, arkeologiaa ja pulmia kerrakseen

Heikki Lehikoisen viikinkisävytteinen kooste tarjoilee sekin eläinkavalkadin, etunenässä Sukelluslabradori Tufunus.  Kuningas Faravidin testamentissa (Teos) eläimet ja ihmiset pelaavat sulassa sovussa. Koiramaista hössötystä ja salaisia tutkimuksia vilisee, ennen kuin salaperäisen kveenien kuninkaan purren aarteesta saadaan selkoa. Lapissa vieraillessa ikivanhaa puuta etsittäessä otetaan kantaa samalla metsän tuhoamiseen ja kaivostoimintaan, joka hävittää alkuperäisluontoa. Vauhdin hurmassa saattaa nuoremmalla lukijalla mennä hiukan pasmat sekaisin, varsinkin kun Lehikoinen marssittaa paikalle jopa henkiolentona kaljupäisen presidentin. Kveenien kuninkaan historia tulee kätevästi tutuksi erilaisella tekstityypillä erotetuista muinaisista tarinoista. Kaikki kytkeytyy lisäksi Faravidin perillisen oikeuteen hallita pohjoisia alueitaan – nimet on hauskasti nimetty sinnepäin: Sorja, Sveeaia, Maapohja ja originelli Suomaa.

Kun Faravidin alus on löydetty, puhkeaa myrsky ja kuningas lähtee lopullisesti meren syvyyksiin seikkailemaan. Näin ollen puheet uudesta hallitsijasta voidaan unohtaa ja jatkaa vanhaan malliin – tai katsotaan nyt, miten jatko tulee sujumaan. Luulisin, että tutkimukset jatkuvat.

Niin taitaa tapahtua Jutta Tynkkysen Etsivätoimisto Mysteerissä ja Pyhän Birman safiirissakin (Myllylahti). 206 sivua menoa ja melskettä alakoululaisten Roosan ja Timin sekä pikkusisko Auroran kanssa, varsin uskomattomia tapauksia ja siirtymisiä maasta ja kulttuurista toiseen. Tynkkysellä on kyllä kertomisen taitoa, mutta tässä olisi ollut tiivistämisen, tarkistelun ja raamituksen kanssa tekemistä. Nyt tuloksena on toisaalta tuttua salapoliisijengin toilailua, epäuskottavia liikkeitä, kovin tutuntuntuinen safiirin metsästys ja siihen liittyvät suku- ja kissakultin ongelmat ja niin edelleen. Mukana on vielä salapoliisitehtäviä ja muuta puuhasteltavaa. Takakansi kertoo paljon: ”Salaperäinen roisto aikoo iskeä kyntensä kuuluisaan Pyhän Birman safiiriin ja uhkailee Monte Cristallon kreiviä jalokiven saadakseen.” Alakoululaiset Roosa ja Timi sekä kokelaspikkusisko Aurora. Myllylahdelta on tullut samantyylistä runsasta seikkailua ennenkin mukaan kisoihin kuten Taika Valo kumppaneineen.

Mutta miten onkaan – kun galleriaa tarkastelee näin, eläinystävämme ovat siis tulleet avittamaan alakoululaisia lukemisen taianomaiseen piiriin? Ihmisen parhaat ystävät ovat aina valmiina urotekoihin.