Hanget, huumeet, koirat ja kissat

Pohjoisen keikka sopivasti ennen alueen hiihtoloman alkamista oli mannaa niin silmälle, kunnolle kuin turismin havainnoinnille. Lakkolaiset armahtivat Rovaniemen lennot, ja koneet olivat täynnä viimeistä istuinta myöten. Enimmäkseen kuului kyllä japania, venäjää, ranskaa, hollantia ja tunnistamatonta selitystä. Mutta hanget hohtivat, kirjat ja lukeminen olivat hetken ihan in ja varsinkin tiedon tarvetta sai myös saarnata. Täällä oli mukava lueskella LukuVarkaus –kilpaan osallistuvaa Salla Simukan Sisarlaa (Tammi), missä lumisade sen kuin jatkuu ja kylmyys tiivistyy. Lopulta Aliisa ja Meri putoavat lumen läpi ihmeelliseen Sisarlaan. Loppu onkin tuttua taistelua itseensä ja ongelmiinsa käpertyneen kuningatar Lilin voittamiseksi ja maailman pelastamiseksi. Ihmeitä, hurjia otuksia, seikkailuja ja tyttöjen välisen ystävyyden ongelmia on mukana toki – miten lie poikien lukuinnon herääminen?

Kansi Saku Heinänen

   Kuin matkaevääksi ehdin nimittäin saada myös Suomen Kulttuurirahaston ja Kopioston johtaman Lukuklaani-viestin. Edellinen oli huolissaan lukutaidon heikentymisestä nimenomaan huono-osaisten ja syrjäytyneiden ja poikien parissa. Jyväskylän yliopistosta patistettiin havahtumaan, miten kasvava joukko nuoria ei tavoita lukutaidon minimitasoa. Kulttuurirahasto onkin päättänyt tukea 1,4 miljoonalla kaksivuotista Lukuklaani-hanketta, joka kohdistuu kaikkiin Suomen ala-asteisiin, erityisesti 3.-4-luokkalaisiin poikiin.

   Lukuklaani jakautuu kahteen vaiheeseen: ensimmäisessä vaiheessa koulut voivat syyslukukauden 2017 alussa osallistua kilpailuun koulukirjastonsa perustamiseksi tai kehittämiseksi; parhaat ideat palkitaan. Valtaosa palkintorahoista käytetään kirjahankintoihin, mutta koulujen toivotaan myös kehittävän kirjastojaan toiminnallisiksi tiloiksi, joissa järjestetään esimerkiksi kirjavinkkausta tai teemaviikkoja.

   Mainiota! Nyt juhlavuonna taitaa eri kirjailijajärjestöistä löytyä innokasta matkasaarnaajaa ja vinkkaria ilosanomaa korostamaan.

LukuVarkaus on estraadilla taas -

mutta ei ole enää ainoa kirjakilpailu, missä nuoret lukijat itse päättävät palkinnosta. Porvoolainen Runeberg-systeemi lanseerasi sivulleen myös Runeberg Juniorin, jonka voittivatkin sitten sulassa sovussa suomen- ja ruotsinkielinen opus. Niinpä olikin mielenkiintoista verrata varkautelaisen aikuisraadin kuusikkoa ehdokaskirjoiksi etelän vastaaviin.

   No, huumoria, jännitystä, aikuisten toilauksia ja ns burleskia komiikkaa näyttää nyt löytyvän tasaisesti Porvoosta Varkauteen. Olisi tietysti aina mukava olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa perusteluita ja mielipiteenvaihtoa. Joskus listat tuntuvat kauniisti sanottuna omaperäisiltä, joskus varman päälle vetäviltä ja joskus vain kuin arpanopalla heitellyiltä. Ja kuinka kummaa, aina erilaisilta kuin niitä arvioivalla kriitikolla.

   LukuVarkaus –listassa on ainakin tarpeeksi kustantajakirjoa – jokainen on eri firmalta. Nopeasti silmäiltynä erottuu heti Finlandia Juniorin saaneen Mari Kujanpää uusi luotaus eli Emman salainen toive (Otava, kansi Tia Javanainen). Emma on joutunut muuttamaan isovanhempiensa luo äidin huumeongelmien takia. Viereiseen taloon tulee uusi Harmaksien perhe, joista arka Emma vähitellen löytää hyvän ystävän hiukan nuoremmasta Fredrikasta. Emma on menettänyt itsetuntonsa, eikä osaa pyytää tai haluta oikeastaan mitään – parhainta on olla näkymätön ja omissa oloissaan. Isovanhempien tuella Emma pääsee aloittamaan salaisen haaveensa, kesken jääneen taitoluisteluharrastuksensa. Äitikin tulee käymään toivuttuaan ja toivoo taas yhteistä elämää, mutta Emma haluaa ensin miettiä rauhassa ja katsoa tilannetta. Luistelusta löytyy uusia ystäviä, ja Emma huomaa pystyvänsä elämään tavallisen tytön elämää – neuroottinen käsienpesukin loppuu. Minä ja Muro (2009) oli herkkävaistoinen, kaunis ja koskettava kirja maailmasta ja arjen elämästä lapsen silmin. Nyt Kujanpää tavoittaa kyllä Emman tuntoja vaikeassa tilanteessa, mutta sekä ongelmat että tapahtumien kulku ja ratkaisu tunnistautuvat kovin tutuiksi monesta samantyyppisestä ongelmakeskeisestä nuortenkirjasta. Vaikkapa Tuula Kallioniemen Risteys (Otava) kolmetoistavuotiaan päähenkilön elämästä huumeäidin varjossa on varsin vakuuttavaa kommentointia.

Rentoa ja eläinystävällistä huumoria

Sitä puolestaan tarjoaa Anneli Kanto Kulkurikaksikossaan (Karisto, kansi Janne Harju). Tasapainoinen, mukavasti jaksoteltu Kaino-Kielon ja rikkaan perijän, mäyräkoira Benjaminin ystävyydestä kertova seikkailu tuo mukaan sopivasti myös slapstick-huumoria, niillä rajoilla olevaa aikuisten ahneiden tai tyhmien luonteenpiirteiden herkuttelua. Kaino-Kielon perheen kuvaus on lähes inhorealistinen, mutta kirvoitti kyllä koelukijoissa aika hyväksyvää huvittuneisuutta. Näinhän nykyisessä maailmassa käy, kun rikkaan tädin perintöä tavoitellaan.

   Koirat näyttävät olevan suosittuja kohteita – on Emeliinaa ja laulavan koiran tapausta, on Hannu Hirvosen kommentoivaa arjenfilosofihaukkujaa, tuotemerkittyä Affe-erikoiskoiraa ja tietenkin Koira nimeltä Kissa.

   Esko-Pekka Tiitinen luottaakin jälkimmäiseen Dada-kissassaan ja Populuksen popcorneissa (Lasten Keskus, kansi Nikolai Tiitinen). Arjen selviytyjä kulkee uudessa kaupungissa tapailemassa enemmän tai vähemmän hukassa olevia ihmisiä ja eläimiä. Lopussa selviää, miten asioita hallitaan television äärellä, popcornia syöden ja tietämättä mitään oikeasta elämästä. Mutta siihen toki saadaan lopussa tolkku ja oikeudenmukaisuus. Samoja isoja teemoja löytää samalla tavalla tuumiskeltuina vaikkapa Netta Walldenin Kissasta nimeltä Kent (Mäkelä) tai Pakolaiskissasta (Rebellis).

Syvyyksiä, arkeologiaa ja pulmia kerrakseen

Heikki Lehikoisen viikinkisävytteinen kooste tarjoilee sekin eläinkavalkadin, etunenässä Sukelluslabradori Tufunus.  Kuningas Faravidin testamentissa (Teos) eläimet ja ihmiset pelaavat sulassa sovussa. Koiramaista hössötystä ja salaisia tutkimuksia vilisee, ennen kuin salaperäisen kveenien kuninkaan purren aarteesta saadaan selkoa. Lapissa vieraillessa ikivanhaa puuta etsittäessä otetaan kantaa samalla metsän tuhoamiseen ja kaivostoimintaan, joka hävittää alkuperäisluontoa. Vauhdin hurmassa saattaa nuoremmalla lukijalla mennä hiukan pasmat sekaisin, varsinkin kun Lehikoinen marssittaa paikalle jopa henkiolentona kaljupäisen presidentin. Kveenien kuninkaan historia tulee kätevästi tutuksi erilaisella tekstityypillä erotetuista muinaisista tarinoista. Kaikki kytkeytyy lisäksi Faravidin perillisen oikeuteen hallita pohjoisia alueitaan – nimet on hauskasti nimetty sinnepäin: Sorja, Sveeaia, Maapohja ja originelli Suomaa.

Kun Faravidin alus on löydetty, puhkeaa myrsky ja kuningas lähtee lopullisesti meren syvyyksiin seikkailemaan. Näin ollen puheet uudesta hallitsijasta voidaan unohtaa ja jatkaa vanhaan malliin – tai katsotaan nyt, miten jatko tulee sujumaan. Luulisin, että tutkimukset jatkuvat.

Niin taitaa tapahtua Jutta Tynkkysen Etsivätoimisto Mysteerissä ja Pyhän Birman safiirissakin (Myllylahti). 206 sivua menoa ja melskettä alakoululaisten Roosan ja Timin sekä pikkusisko Auroran kanssa, varsin uskomattomia tapauksia ja siirtymisiä maasta ja kulttuurista toiseen. Tynkkysellä on kyllä kertomisen taitoa, mutta tässä olisi ollut tiivistämisen, tarkistelun ja raamituksen kanssa tekemistä. Nyt tuloksena on toisaalta tuttua salapoliisijengin toilailua, epäuskottavia liikkeitä, kovin tutuntuntuinen safiirin metsästys ja siihen liittyvät suku- ja kissakultin ongelmat ja niin edelleen. Mukana on vielä salapoliisitehtäviä ja muuta puuhasteltavaa. Takakansi kertoo paljon: ”Salaperäinen roisto aikoo iskeä kyntensä kuuluisaan Pyhän Birman safiiriin ja uhkailee Monte Cristallon kreiviä jalokiven saadakseen.” Alakoululaiset Roosa ja Timi sekä kokelaspikkusisko Aurora. Myllylahdelta on tullut samantyylistä runsasta seikkailua ennenkin mukaan kisoihin kuten Taika Valo kumppaneineen.

Mutta miten onkaan – kun galleriaa tarkastelee näin, eläinystävämme ovat siis tulleet avittamaan alakoululaisia lukemisen taianomaiseen piiriin? Ihmisen parhaat ystävät ovat aina valmiina urotekoihin.