Hipsteri tapaa Yksisarvisen - isien outo maailma

  

 

Vanhempia – ja lapsia – on viimevuosina suosittu monenlaisilla opaskirjoilla. Erirotuiset eläimet ja olennot ovat tulleet avuksi perheen ongelmatilanteisiin. Julkisen tunnustuksen eli tiedonjukistamisen valtionpalkinnon tallusteli hakemaan Fanni-norsu. Sarjassa on monia tuttuja tilanteita ja hyväksi havaittuja apuneuvoja. Tunnekuohuja esiintyy, kiukustutaan ja pelätään. Kirjasarja kuuluu viime vuosien kovin suosittuun ongelmanratkaisukategoriaan tunnetaitojen avulla. Näppäräksi tueksi oletetaan käytettäväksi tunnelämpömittaria, luettavaksi tieto-osuutta vanhemmille ja pelattavaksi tunnetaitokortteja. Ja hurskas toivehan on aina loppukaneettina: jos näitä kuutta kirjaa luetaan innoissaan, kokemus välittyy paremmin perheen pienimmille.

 Mikä on todistettava – M.O.T 

Myös vauvat opettavat: Vauvaskainen (2022) irrottelee burleskimaisesti perheen kokemuksissa, mummot taas pääsevät ääneen Mummojen kirjassa (2022) ja runoilemaan Mummolassa (2022). Ruotsalaista ja kotimaista yhteistyötä löytyy taas lakonisen toteavaksi kääntyvästä raportista Millaisia isät ovat (teksti Oskar Kroos, kuvitus Jenny Lucander, suom. Johannes Ekholm, etana editions 2022). Kuvitus pääsee herkuttelemaan isien aamuista (kaikki asiat kestävät jonkin aikaa ja kiroiluttavat, jos istuu koiralelun päälle. Perkele.).

Perusasiat tulevat selviksi moralisoimatta ja iskevästi: Isät vaan unohtelevat. Taas on kiire. Isät eivät näe mitään ja ärtyvät helposti. Aina pitää kiirehtiä. Hyviäkin puolia on: ne istuvat kokouksissa ja kaipaavat lapsiaan. ”Isätkin ovat ihmisiä. Ne pyörittävät arkea ja osaavat pestä kaikki vaatteet. Ne pitävät huolta kellonajoista ja maksavat kaupan kassoilla.” ”Usein ennen nukkumaanmenoa saa vähän tanssia. Silloin voi lentää korkealle taivaaseen saakka. Isät yltävät ja jaksavat. Aamulla kun on pirteä, isät ovat väsyneitä. Iltaisin kun on väsynyt, isät ovat pirteitä. Silloin ne vähän hommailevat.” 

Tämähän on isien kirja ja tärkeä muistutus kaikille kiireisille. Siispä äideistä ei ole niin paljon sanottavaa. ”On vähän epäselvää, missä äidit ovat. Ehkä ne tulevat kotiin sopivasti ennen illallista ja halailevat ja ovat iloisia. Paitsi että joskus ne ovat kokousmatkoilla ja tulevat vasta huomenna. Silloin ne saunovat.”

 Elämänhallintaa ilman mittareita

 Isät ovat toivottavasti tulleet jäädäkseen niin kuvakirjoihin kuin lasten ja nuorten kirjoihin. Usein näihin uppotuessaan miettii, miten kätevässä muodossa ongelmat ilmestyvät ja miten hauskasti ne selviävät ja jättävät vielä aprikoimaankin. Valinnan varaa tosiaan on yksinhuoltajista erilaisiin perheisiin, alkoholista sijaiskoteihin, yksinäisyydestä kuolemaan tai rakkauden olemassaoloon. 

Olen aikaisemminkin usein tykästynyt Mimmu Tihisen tekemisiin, eikä Kaken maailman asiat (kansi Jyrki Pitkä, Uljas&Lucia 2022) muuta kuvaa. Kirjailijoiden VaLas-yhteenliittymän kautta kotimainen kustantajanimistö rönsyilee melkoista vauhtia. Mistä syntyvätkään, vaiko olisiko tämä sisäpiirin juttuja. Kirjassa on 90 lyhyttä ja pitempää mietiskelyä Kaken (ei lyhennys mistään, Kake vaan) elämästä ja tilanteista. Lähtölohta on mimmumaisen ylväs: Kake aikoo shakin maailmanmestariksi. Tiellä on joitakin esteitä, mutta nehän ovat vain voiteetaviksi. Tihinen osaa yhdistellä mainiosti pojan lievän sarkasmin huumoriin, realistiseen elämänkatsomukseen ja optimismiin. Samalla Kakesta syntyy elävä tyyppi, jonka ulottuvuuksia on muuallakin.

Isä on vegaani, asuu muualla ja sanoo Kakea suurimmaksi hiilijalanjäljekseen.  Kaken 12. mietintö selvittää käsitettä Exä: ”Äidin exä ei ole isä. Isä on äidin ex-miesystävä. Tosin ei isä oikeasti ole sitäkään, koska äiti ja isä eivät ole koskaan varsinaisesti seurustelleet. Äiti tarvitsi vain isää, jotta saisi minut.” Äiti sanoo taas olevansa pojan ensimmäinen huoltaja, jolta pitää pyytää lupa mm. koulukuvaukseen. Nyt äidilläkin on eksä eli Miisa, joka näyttää olevan ainoa todella Kakea ymmärtävä aikuinen. Sotkua tulee, kun äiti sotkeutuu uuteen ihastukseen.

Tihinen pystyy Kaken silmin ja korvin puhumaan humoristisen vakavasti erilaisista ihmissuhteista ja ratkaisuista. Niissä hahmottuvat vaikkapa parisuhde: ”Se tarkoittaa kahden aikuisen rakkaussuhdetta. Isän mielestä se on vanhanaikainen näkemys. Hän sanoo, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, eikä mitään niistä voi ilmaista sanalla ’muu. . – Se on hiton loukkaava ilmaus, isä julisti.” Kaken isän ajatusmaailma selviää myös limusiini-sanan kohdalla. ”Isä ei ikinä suostuisi ajamaan sillä. Se on, kuten isä itse sanoisi, täysin hänen arvojensa vastakohta. Todennäköisesti saapuisin shakkikerhoomme isän pyörän tarakalla mukanani kartonkihylsyistä askarrellut shakkinappulat.” Hm, olisiko tässä selviä hipsterin piirteitä?

Kaikkien haasteiden keskellä taustalle hahmottuvat toisistaan välittävät vanhemmat lähipiirin kasvattajat, jotka loppujen lopuksi ovat tukemassa ja iloitsemassa vaikeiden ja onnellisten hetkien saatossa.  Sillä Kake kyllä saavuttaa tavoitteensa, tosin kohtalon avustuksella. Ehkä kommenttikin löytyy tämän hetken tilanteeseen, kun Kake pohtii shakin kuningasta. ”Kuninkaat ovat hitaita ja yksinäisiä. Pelin loppuvaiheessa niiden ympärille saattaa jäädä lähes autio lauta. Sotajoukot ovat tuhoutuneet. Voittajia ympäröi tyhjyys. Aika synkkää.”

 Don’t cry for a hipster

laulaa letkeästi Ben SIdran, mutta ei hänkään heti selvennä käsitettä. Helsingin Kallioon sijoittuvassa Tomi Kontion tarinassa Isäni on hipsteri (kuv. Elina Warsta, Teos 2022)  Nuutti ja isä näyttävät olevan mukavassa keskinäisessä suhteessa, vaikka kuollut äiti on Nuutin arka kohta. Koulussa Selma kertoo poliisiäitinsä sanoneen Nuutin isää hipsteriksi. Sanalla tietysti herkutellaan ja naureskellaan, niin että opettajakin saa tarpeekseen. Parivaljakko päättää selvittää, mistä oikein on kyse, lintsaa koulusta ja seuraa isää outoon kahvilaan. Siellä kokoontuu porukka tekemään yhdessä jotakin kummallista. 

Nuutti ja Selma on tyypitelty vitsikkäästi sanoja väänteleviksi eli verbaalisesti kovin tietäväisiksi. Huumoria saa niin uudesta lintulajista hipsteräisestä tai näsäviisaan ja palaverin erilaisista väännöksistä. Opettajan pinna on varsin lyhyt ja huumorintajua ei taida olla jaettavaksi, koska lapset löytävät itsensä seuraavaksi rehtorin puhuttelusta vanhempiensa kanssa. Tämä on puolestaan kuvattu erikoisen leppoisaksi ymmärtäjäksi ja isoäitinsä kalopsin (ei kalossin) haikailijaksi. Ja ounastamme toki tietysti seuraavaa siirtoa, kun yksinhuoltajat, hipsteri-isä ja poliisiäiti tutustuvat tarkemmin toisiinsa. Luontoleirille pääseminen on sopiva jatkokeskustelujen syy.

Ja millaiset isäpiirteet? ”Minun isää ei lasketa, Selma sanoi kiukkuisesti. -Hän on etä-isä, joka väittää kiinteistöistä, mutta ei minusta.” ”Isä laittoi tummanruskeaksi paahtuneita kahvipapuja myllyyn. Ne näyttivät herkullisilta kuin suklaamakeisilta. – Tämä on käsinpaahdettua, lähipaahtimossa, isä hykerteli. – Lajike on arabica ja papu on kasvanut pienellä tilalla El Salvadorissa.””Isä on hyvin järjestelmällinen. Hän osaa viikata vaatteet siististi ja pitää keittiön kaapit järjestyksessä. Hän heittää suruttomasti kaiken turhan pois – mitä se milloinkin on. Hän kutsuu sitä konmarittamiseksi. Isä pitää yksinkertaisesta disainista. Niin hän sanoo: disainin pitää olla yksinkertaista ja kaunista, skandinaavista.” 

Kontion sydämeenkäyvin hetki koetaan loppuluvuissa, kun isä ja poika puhuvat äidistä. Nuutti näkee vanhan valokuvan, missä keinutaan äidin kanssa taivaisiin. Hän toteaa rakastavansa isäänsä ja olevansa hänestä ylpeä, koska tämä on hipsteri. Mikä se nyt sitten on.

Jollakin tapaa nauttivan lukemisen vieressä mietiskele pikkuvanhuutta ja verbaalisuutta, ikää ja asioihin suhtautumisen yhdistelemisen naksahtamista kohdilleen. Huumoriltaan Kontio on Timo Parvelaan päin, mutta lapsikuvauksessaan romanttisempi, yksilöllisempi ja tunteiden koskettelija. Ella ja kaverit kansankynttilöinä (kuv. Anni Nykänen, Tammi 2022) nimittäin yllätys yllätys sivuaa myös isä-suhteita. Kolmasluokkalaiset saavat pitää vanhemmilleen koulutunnit.  ”Me opetamme heille, millaista on olla me. Me opetamme, millaista on olla lapsi. Kaikkien mielestä idea oli nerokas. ”Ja niinpä Tuukka kirjoittaa esitelmän aiheesta ”Kaikki mitä olet aina halunnut tietää lapsista.” Mahtavaa! Marvllöösiä! Lukekaa kaikki sivulta 24! Voisiko sanoa, että muuten Ella on ehtaa Parvelaa, ja vanhemmat saavat kärsiä monenmoista. Puhelimet otetaan pois, ja kanaviillokki ei hurmaa. Parvelan opettajatausta tuottaa kaikki sovellettaviksi kelpaavat opiskelujekut taas estraadille kelpo opettajien käyttöön.

 Lupauksia ja hairahduksia

 Miten olikaan tyyli ja tilanteen jotenkin tuttuja Maija Niinimäen Nolommaksi menee (kuv. Anna Ring, Reuna 2022). Nopea tarkistus osoitti, että jatkoahan tämä on Viljami Vitikaisen elämään. Edellisessä, Nolointa ikinä (2020) pidin tekijän tavasta kuvata sijaiskotiin joutuvan Viljamin toimia. Jatkossakin tilanteet etenevät uusista ympäristöstä koulussa ja vanhassa kotipaikassa. Ihmissuhteissa edistytään varsinkin isän yrityksissä päästä takaisin elämään ja luoda suhteita poikaansa. Elämän taitekohtia ja isän roolin miettimistä solmitaan taitavasti ja lämpimästi yhteen. Teksti on edelleen selkeää ja etenee pojan realististen mietteiden kautta.

Sijaisperheen eri henkilöiden persoonallisuudet lihavoituvat. Tiukasta sijaisäidistä paljastuu herkät puolet, touhuava isä ymmärtää oikeaa isää ja järjestelee asioita, vanhat kaverit kuvataan sattuvasti. Huumori syntyy käytännöistä: jos ei selkeitä ohjeita anneta (tai niitä ei osata noudattaa) niin pesukoneeseen saattaa tulla kuplakylpy tai navettaan pölynimurin kanssa ainakin vehkeen ylikuumeneminen. Viljamin oma epävarmuus ja väliin kumpuava ristiriitaiset toiveet kulminoituvat tragikoomisesti kuvattuun myymävarkauden yritykseen. Lopussa on edelleen toivoa, mutta kovin helpolla rankan lapsuuden elänyt Viljami ei vielä osaa luottaa aikuisten lupauksiin.

Niitä vannotaan kovin herkästi Ilja Karsikkaan rajussa Yksisarvisessa (S&S 2020). Olisiko tässä kotimainen alkoholiongelman realistinen käsittely hymistelyjen sijaan? Onhan meillä ollut sentään puliukkoja ja laitapuolen kulkijoita vilahtelemassa, mutta jotenkin lempeässä valossa ja toivorikkaasti. Nyt Moa-tyttö huomaa ihanan isänsä muuttuneen perjantain yksisarvisen jahtaajaksi. Hetkinen, yksisarvinen? Millainen symboliarvo tässä piileekään? Isä saapuu kolisten lauantaiaamulla huonossa kunnossa kotiin. Yksisarvista oli vaikea saada kiinni. ”Missä barbaariluolassa sinä olet taas ollut?! äiti huusi. – Viivyit koko yön, etkä edes soita! Äidin silmät leiskuivat. Yhtäkkiä tavaroita alkoi lentää isää kohti. Kuppeja, lautasia. Kauha sinkoutui puurokattilasta ja vesilasi pöydältä.”

Moa saa rauhaa metsässä kävelystä ja miettimisestä. Oliko yksisarvinen vain jokin isän pöljä keksintö? Yksisarvinen näyttäytyy Moalle kauniina ja pelottavana, mutta sillä oli imelä ja läpitunkeva tuoksu. Isä tuntuu tavallisina päivinä olevan mukava ja oikea isä, joka lukee iltaisin Maxista, hirviöiden kuninkaasta. Mutta perjantaisin yksisarvinen ei lähtenyt pois. Karsikas maalaa lennokkaasti – ja tunteella, rajusti ja surullisesti, lempeästi ja inhorealistisesti. Mukaan tulevat Moan yritykset heittää eliksiirit viemäriin, pullojen piilopaikat, isän huudot villiydestä ja vapaudesta edes pari kertaa viikossa!

Ihmeen pitkämielisesti äiti kestää ja lohduttaa Moaakin isän murehtiessa kaiken harmautta. Kunnes luonto vie voiton, metsässä on puhdasta ja koko perhe yhdessä. Yksisarvinenkin tulee, mutta on lämmin ja värikäs. Isä muuttuu kuin taikaiskusta. Koko perhe ratsastaa yksisarvisella ja nauraa. 

Realistinen loppu lastenkirjaan.