Pumpulirutto ja apinabuumi

Elokuu lähestyy uhkaavasti, ja koululaisten takaraivoissa taitaa jo kolkuttaa hiljaa tunnille kutsuva kilkatus. Edessä on jännittäviä aikoja koronan takia monille ja varmaan erityisesti uusille ekaluokkalaisille. Millaisia taitoja on hankittu – onko kesällä jaksettu lukea?

Kuvitus Lasse Rantanen

 

Kustantajat ovat kovasti yrittäneet tukea varsinkin aloittelevia lukijoita, jotka tarvitsevat sopivantasoista, mutta kiinnostavaa materiaalia. Toiset onnistuvat toisia paremmin. Toiset ovat ajankohtaisempia kuin toiset. Aina eivät sinänsä tärkeät uudet kuvittajat tai teknisetkään tuet kuten alun henkilöesittelyt ja muut ennakkojäsentäjät auta, jos tarinat eivät koukuta. Parhaimmillaan helppolukuisissa kirjoissa kaikki pelaa yhteen saumattomasti.

Rutto vai virus?

Ovatkohan kirjastot noukkineet esille syksyä varten näyttelyihinsä jo olemassa olevia bakteeri- ja virusseikkailujaan? Niitähän löytyy hyvin alkaen esimerkiksi palkitusta Pentti Huovisen selvityksestä Heippa, täällä bakteeri! (2007) tai vauhdikkaammin Leena Valmun Probuksesta ja suuresta suoliston taistelusta (2016)-

Vuokko Hurmeen toinen seikkailu Lukupaloissa, Eläunhotola Pehmo ja pumpulirutto (kuv. Tiina Konttila, WS 2020) on hyvin ajankohtainen kirja, tiedostetusti tai ilman. 

Kahdeksanvuotias Helmi joutuu ottamaan vastuun eläinhoitolasta, kun ylilääkäri sisko Liljan lähtee ratsastusleirille. Ja tietenkin juuri silloin asukeille alkaa ilmestyä outoja oireita löytökoira Rakin rapsuttaessa itseään. Sitten löytyy outoja patteja vähän jokaiselta. Mitä on tapahtunut? Mitä on tehtävä? Onneksi käytettävissä on mikroskooppikin, kun Rakki kuulustelussa murtuu ja kertoo kaatopaikan pumpulirutosta. Tarttuu erittäin herkästi, on vaarallinen ja hoito vaatii suojavarusteita! Hoitajat saavat kiinni kirpun, jonka suusta mikroskooppi paljastaa liudan bakteereja. Kirppu suostuu yhteistyöhön, ja lääkkeeksi saadaan erinomainen yrttirohdos. Se tepsii ja karanteenikin voidaan lopettaa. Tuntuuko tutulta? Ja puhtaus on tietysti a ja o, jatkossakin. Kuvitus on saanut tärkeästä aiheesta innoitusta, ja mukavasti erilaisia kuvakulmia, sarjakuvaa ja tilannevauhtia piisaa.

Susanne Bohnen Virus (BoD 2020) käyttää uhrinaan mittarimatoa ja selkeän tiedottavasti tehty tarina inhottavasta influenssasta ja muista taudin aiheuttajista. Taitaa korona vilahtaakin yhdessä muiden viruksien kanssa jossakin kulmassa. Nuha, yskä, kuume ja kurja olo – tuntuu tutulta. Minna Mittarimato saa apua ja opastusta lääkärimato Tiitukselta: mikä virus on, miten ne sairastuttavat, miten parannutaan ja miten virustartunnalta voi välttyä. Keinot ovat samoja, joita on toistettu yhä uudelleen koronankin yhteydessä. Opus on vaatimaton, kuvitus niukkaa ja mukana on turhantuntuisiakin tehtäviä ja väristyssivuja.  Hiukan viitseliäämmällä ulospanolla ja tekstin sijoitteluun panostamalla Virus voisi olla vielä paremmin kiinnostusta herättävä johdatus.

 Tuttuja ja tuntemattomia

Helppolukuisten sarjojen aihekavalkadi on jo monipuolinen. On urheilua mainiosta Lätkä-Laurista Mika Wickrömin Tottiin ja futiskoiraan (kuv. Mari Ahokoivu. WS 2020). Lukupalat-sarjassa jo toinen jalkapallotarina asiantuntijan kynästä vie futisleirille. Leirin loppuottelussa ovat vastakkain Totin ja Saran kipparoimat joukkueet eli Rooma vastaan Torino. Sitä ennen Totti on salakuljettanut leirille myös lemmikkinsä pallokoira Kaapon, joka saa taidoillaan valmentajankin heltymään. Diplomaattisesti seuraa tasapeli, ja Kaapokin löytää samarotuisen ystävättären. Kuvitus jakaa muuten tarinan ainekset hyväksyneet pienet jalkapallistit. ”Ällö naamat. Ja mulkosilmät.””Koira on paras.”.

On jopa kokkikoulua (mistähän löytyy kotikeittiöön tuo taikapippuri?), on rutiininomaisia vampyyriyökouluja, on matematiikan puolelle kurkottavia kotikokeita vaikkapa pikkuveljellä. Huumori on vaikea ala, varsinkin kun yrittää tavoittaa monia kohderyhmiä.

Kirjakärpänen- sarjassa esitellään vekkuliksi kai tarkoitettu melkein tunnistettava suomalaisen politiikan ulottuvuus eli Markus Ikolan Presidentti Pentti (kuv. Tiina Konttila, Karisto 2020). Edellinen presidentti on päässyt unelmiensa hommaan nhl-maalivahtina ja paikalle on valittu ilmaisten ämpärien jonosta Pentti ja neuvonantajaksi vaimonsa Teija. Presidentin asuntoakin remontoidaan hienoksi Kuopiossa. Mutta presidentin tehtävistä tärkein eli vierailut naapurusvaltoihin ei oikein onnistu, kun muualla on niin kiirettä. Niinpä Teija järjestää vierailut omassa kodissa sopivin rekvisiitoin. Ja tulevathan ne kutsutkin sitten aikanaan. Tällainen burleski huumori saattaa jotakuta aikuista huvittaakin, mutta ei oikein ilahduta varsinaista kohderyhmäänsä. Se kun ei ihan jaksanut innostua överiksi menevästä poukkoilusta. Ainahan aikuisten toilailut ovat omituisia ja joskus kiinnostaviakin, mutta presidenttistatus taitaa olla vielä huumorimielessä kaukainen. Miksi se asuu Kuopiossa eikä linnassa? Selitäpä se. Kuvitus on pölhöilyä korostavaa.

Tottuneen Anneli Kannon saman sarjan jatko-osassa Häntähoiva ja kavala Kisu (kuv. Tuire Siiriäinen Karisto 2020) jatkaa tasapainoisemmin reippaan Häntähoiva-tiimin puuhia. Porukka on perustanut yhtiön, joka tarjoaa apuaan eläinten hoitamisessa. Kun Tommi lähtee Tallinnaan, hän palkkaa Häntähoivan hoitamaan rotukissaansa, joka palkittu ja arvokas otus. Ja myös omapäinen – kun ulko-ovi jää hetkeksi auki, Kisu onkin kadonnut. Sitä ei löydy mistään, vaikka porukka jakaa kuulutuksia joka puolelle. Papukaija yrittää auttaa, mutta sen sanoja ei kukaan kunnolla ymmärrä. Vasta kun Tommi palaa, Kisu ilmestyy paikalle. Se on loukkaantunut isäntänsä lähdöstä ja piiloutunut ovelasti. Kanto kirjoittaa lähes selkokieltä. Omalla rivillään olevia lauseita on helppo lukea. Samalla tapahtumat etenevät myös toteavaan asia kerrallaan –sävyyn. Kuvittajan työ on näin tärkeää, ja Siiriäinen lunastaa odotuksia: kuvissa on huumoria ja vauhtia ja elävyyttä.

Osia isommasta kokonaisuudesta

Tuottelias näyttää Anneli Kantola olevan, kun esiintyy myös Sanoman levissä.  Amos ja jälkien arvoitus ( Sanoma Pro 2020) on Oppi ja ilo-sarjan tuote, joka ikääntymisensä myötä on tuottanut melkoisenmäärän erilaista oppimista tukevaa materiaalia. Helppolukuiseen tavutettuun sarjaansa on siihenkin lisäilty tuttujen kirjailijoiden tuotoksia. Aamos-hirvestä kertova tarina vetää juuri lukemaan oppinutta mukanaan. Aamos käyttää yli jääneen vihreän maalin sinne tänne ja siitäkös syntyy jälkisoppa. Mukaan nimittäin tulee yllätyksenä ylimääräiset jäljet eli ilmeisen selvä hirviö. Sängyn alle tunkee peloissaan myös Ulla-ilves. Vasta Nekku-siilin avulla koko sotku selviää, ja kaverukset saavat asiat malliinsa yhteistyöllä. Sarja on tuonut myös kivasti esille uusia kuvittajia. Tuire Siiriäisen hahmot ovat vekkuleita, mukavasti tyyliteltyjä – ja tuttuja Ystävien aapisesta sekä Kannon muista kirjoista. Hahmoja kannattaa tietysti kierrättää ja tukea kaikkia kanavia.

Ja tosi vekkuli on myös toinen esimerkki, Kiira Mukan ja Johanna Asplundin Päästä irti, Taneli!! (kuv. Kiira Mukka. Sanoma Pro 2020).Tavutetussa tarinassa  tutustutaan tukkimiehentäi Taneliin. Ja ihan oikeasti tämä on sellainen laji, joka osaa pitää kiinni joka paikasta. Juoni on tuoreen tuntuinen kaikkien inhimillistettyjen eläintarinoiden joukossa: mikähän on Tanelin oma laji urheilussa? Liimanäpeillä kun ei oikein pärjää seipäästä, koripallossa tai kirsikanheitossa. Kun epätoivo on lähellä, ystävät keksivät: rodeo on Tanelin heiniä! Kirjassa on kohdallaan moni asia: on reiluja ystäviä, jotka eivät naura epäonnistumiselle, on mukava sanoma urheilun hauskuudesta, on lohdullinen päätelmä jokaisen hyvyydestä jossakin. Ja Kiira Mukan ötökkäkuvat humoristia luonneanalyysejä…

Apinat, nuo luotettavat hyppijät

Tottuneempien ahmijoiden lukuintoa pidetään sitäkin yllä tutuilla sarjoilla ja nimikkosankareilla. Timo Parvelan jonnekin kakkos- ja kolmosluokan välimaastoon juuttuneella Ellalla hurlumheimiljööt vaihtuvat vuosittain – nyt pannaan ranttaliksi risteilyllä Hii-ohoi! On Paula Norosen marsufantasioita, on Heinähattua ja Vilttitossua, on niin edelleen.

Mutta miten pärjää Allu tai lähitulevaisuuteen kurkottava tekninen Pet agents? Sarjojen kasvamisen myötä on aikaisemmin pohdittu jatko-osien tuoreutta ja uusitumista. Jukka-PekkaPalviaisen tyylistä olen pitänyt kuten nokkelasta sanailustakin. Viides osa reippaasta tytöstä – nimestä huolimatta – alkaa kuitenkin kovin rauhallisesti rikkaan Ludwig von Äksylän luvatessa kustantaa koko Kuoppakylälle ilmaisen sirkuksen. Kun  Allu ja apinajahti. (kuv. Christel Rönns. WS 2020) pääsee vauhtiin alkavat hulvattomuudetkin taas purra. Pitää oikein ihailla Allun kärsivällisyyttä ja kaverinsa Paavon sinnikkyyttä häitten ehdottelussa. Nyt Paavo on valmis vaikka tarjoamaan sammakonreisiä juhlahetkellä. Toinen tärkeä teema on uuden vauvan odottelu. Allu-kirjoissa mukavaa on ilman muuta perheen mainiot sisäiset suhteet ja isoveli Aapon sopivan sarkastisen hellä suhde pikkusiskoon. Mutta ilmeisesti joistakin aiheista ei päästä irti useamman kirjan sarjoissa. Jostakin putkahtaa tuo sirkus - sehän on jo tullut niin kirjastoon, kaupunkiin kuin taianomaisesti yöllä – ja apinan taidoista sotkea ja varastella erilaisia esineitä on ilmeisesti klassinen hohde. Näin päästään ainakin vauhdikkaaseen menoon karvahäntää jahtaamaan.

Rönnsin tyypit ovat taitavia ja ilmaisevia – ja kovin tuttuja muistakin kirjasarjoista.

Ne apinat…

Riina ja Sami Kaarlan toinen seikkailu Varkaan jäljillä (Tammi 2020) lähitulevaisuuteen sijoittuvassa Pet agents-sarjassa keskittyy ensimmäistä enemmän nimenomaan lemmikkien ongelmien selvittelyyn.  Päähenkilö Kati-E on ohjelmoinut lentävään Tibot-robottiinsa eläinten kielen muuntajan, joten erilaisia ongelmia on tosiaankin helpompi selvitellä. Itse juoni on nyt tasapaksumpi eli siirrytään akvaarion perustamisista undulaatin masennukseen. Näihin Kati-E antaa varsin nopeasti hyviä vastauksia, joten tarvitaan jotain erilaista äksöniä. Sehän onnistuu apinan avulla. Tibot ottaa ruinausten jälkeen eläintarhasta mukaansa pikkuapinan, joka karkaa. Vaikka oudosti kadonneista esineistä tehdään kovasti haloota, fiksulle lukijalle asia on selvä hyvin pian. Tibot ei vain saa sanotuksi apinan livistäneen omille teilleen. Lopulta nokklea karvahäntä saadaan kiinni ja kätkö löytyy. Kuvitus taitaa tällä kertaa olla koossapitävä liima, joka mukavasti kiidättää tietotekniikankin uutuuksiin mielenkiintoisia ihmis- ja lemmikkihahmoja unohtamatta.

Pinossa on dekkareitakin ja erinomaisia tietokirjojakin. Onkohan niin, että kesäloma on aivan liian lyhyt kaikkiin tutustumiseen?

Pelastakaa pörriäinen ja pihapöljänteri!

Heinäkuu, ja koronan rajoitukset hellittävät. On kesäpuuhien aika: voi mennä metsään halaamaan puita, loikoilla veden äärellä, tutkia mummin ja vaarin kasvimaata, seikkailla villissä luonnossa, pelastaa pörriäisiä ja tajuta jotain luonnon monimuotoisuudesta. Eikö niin?

Toivottavasti. Ainakin kotimaista ja joistakin käännöskirjostakin saa vinkkejä ja apua oikeastaan kaikenmoisiin retkiin. Luonto taitaa olla suurin ja kaunein lasten ja nuorten tietokirjojen alue, jota uskollisesti vuosi toisensa jälkeen lannoitetaan kerättäväksi. Toivoisi vain, että puitten runkojen takaa muistettaisiin, miten mahtavan hyviä oppaita on tehty aikaisemminkin. Eli kannattaa tutkailla kirjastojen luontohyllyjä hiukan tarkemmin – olettaen että kirjastoihmiset ovat valveutuneesti pitäneet esillä myös parhaita ikääntyneempiä ja yhä täysin ajankohtaisia opuksia.

 

Kuvitus Sanna Pelliccioni

Parin kolmen vuoden periodistakin noukkii helposti mielenkiintoisia ja aktivoivia retkiä luonnon saloihin. Jos sivuutetaan sinänsä hyvät ja mainiosti kuvitetut isommat kotona selailtavat opukset – esimerkiksi Viljami Ovaskaisen useat luonnontutkijaksi sparraavat – niin tarinaa ja tietoa yhdisteleviä kuvakirjoja on heti mukava pino.

Agentit ja pihapöljänterit

Yksistään palkitun Reetta Niemelän tuotannosta voi poimia vanhemmasta viehättävästä Milja-sarjasta Miljan kesän (2002), joka vie nostalgiseenkin maalaismaisemaan. Siitä voi jatkaa hiukan varttuneempien seikkailupitoisempaan agentti-sarjaan, vaikkapa Nähdään majalla, kasviagentit (2018) pörriäisten ja lintujen jälkeen. Kirjan rakenne on tuttua ja taattua edellisten kirjojen malliin: vasemmalla etenee tarina ja oikealla löytyy erilaisia tietoiskuja ja esittelyjä kasvien maailmasta. On dinosaurusten salaattia ja kirjavinkkejä, sokerin valmistamista ja hassunkurisia nimiä. Kuolemankouraksi vanhastaan kutsuttu saniaisten kevätverso ristitään uudelleen lohikäärmeen poikaseksi. Voihan niitä nimiä tosiaan itsekin keksi: törsäke ja pihapöljänteri! Välillä suojellaan hienoa niittyä ja pörriäisten kukkia ruohonleikkaajalta. Monipuolista, hauskaa, aktivoivaa.

Käännöspuoleltakin löytyy pelastamisen meininkiä. Grethe Rottböllin Luontopartio pelastaa eläimiä (2019) löytää kätevästi lähiympäristöstä realistisia kohteita, joiden kautta opitaan tärkeitä hoitomalleja. Ullakolla voi olla lepakoita, pääskyset likaavat pesänsä alapuolen, miten suojella nokkosperhosen toukkia tai pelastaa sammakot tai siilit tieltä. Harmillisempiakin tehtäviä löytyy, kun lipastosta löytyy hiirenpesä tai naapurista tappajaetanoita. Esitysrunko on samanlainen ja toimiva: ensin realistinen tilanne, sitten toimintatapa tai jopa apuvälineen rakennepiirustuksia ja vielä perustietoja kohteista.

Laajan tuotannon ovat saaneet aikaiseksi myös Titta Kuisma ja kuvittajana tunnetumpi Laila Nevakivi, joiden tuorein seikkailu vie metsään. Aikaisemmin on harrastettu niin ötököitä kuin luontoa yleensä.

 Lapsen oma metsäkirjassa (Minerva 2020) sukelletaan metsän moninaisuuteen nuoren liito-orava Nupun matkassa. Liituri lähtee etsimään omaa reviiriä ja pesäkoloa, mutta sopivan metsän löytäminen ei olekaan ihan helppo juttu. Ihmiset ovat tehneet pesimisen vaikeammaksi harventaessaan ja hakatessaan sopivia paikkoja. Nuppua auttavat monet metsän eläimet pusta puhumattakaan, jotka auliisti tarjoavat yöpaikkoja matkalla. Kuisma kertoo suuhun sopivasti liikoja maalailematta, mutta tietoa soljahtaa mukaan kuin huomaamatta. Matkatarinoiden väleissä on selkeitä tietoaukeamia tietenkin liito-oravasta, mutta myös kätevästi vuodenaikojen vaihdellessa liiturimetsän eliöistä, puista, lehdistä ja siemenistä, puiden kavereista kuten sienistä, männiköistä, sekametsistä ja lehdoista. Miten metsä sitten auttaa ihmistä? Isojen ja pienien eläinten perässä näkyy jätöksiä ja totta kai metsässä on merkillistä kansanuskomusten väkeä. Keväällä Nuppu huomaa mielenkiintoisen vieraan ja siitä lähtee elämän kiertokulku uudelleen poikasineen. Mukana on myös pönttöjen rakentamista ja lähdekirjallisuutta.

Homeroksesta suruvaippoihin

Ötököistä ei pääse eroon kesälomallakaan. Niiden elämää ja moninaisuutta voi ymmärtää runsaan lähdemateriaalin avulla.  On ajan tasalle saatettua tietoa kuten Silva Lehtisen Mikä ötökkä? (Avain 2020), uudistettu painos v, 2007 ilmestyneestä esityksestä.  Hyvä näin, sillä nämä ötökät mainioine värikuvineen ja ja selkeine esittelyineen saavat jatkuvasti ihmettelemään – ja ihailemaan – luonnon monimuotoisuutta. 39 ötökkää istuu, juoksee, nautiskelee, lentää sivuilla. On ukon- ja tytönkorentoja, suruvaippaa, tanhukärpäsiä, kenttäkiitäjäisiä ja kärsäkkitä. Heikompinäköisiä jää harmittamaan siellä täällä tummille väripinnoille valjuiksi jäävä hento teksti.

 Ja jos olet kiireinen aikuinen ja haluat kuitenkin opastaa asiantuntevasti jälkikasvua, tartu Anna Claybournen Hyönteisiin 30 sekunnissa. (Into 2020). Kuten hyvissä sloganeissakin totuutta ei tietenkään kerrota kokonaan. Niinpä kirjan rakenteeseen tutustuminen vie jo 60 ja jokainen osio sen 30 sekuntia. Kun tämän hyväksyy, niin itse rakenne ja esitystapa on hyvin toimivaa ja väliin jopa hauskan kiinnostavaa. Lähdetään hyönteisen ruumiista rakenteesta silmiin, tutustutaan elinkiertoon parivalinnasta jälkeläishoitoon, selvitetään ravinto (on muuten valittavaa kasvisyöjistä kakanahmijoihin) ja asumisen muodot. Entä miten hyönteiset tulevat toimeen toistensa kanssa? Tapellaanko vai eletäänkö sopuisasti? Ihmisen kannalta hyönteisistä on sekä hyötyä että haittaa, ja todella vaarallisiakin löytyy. Jokaisen osion alussa on tarpeellinen selittävä sanasto. Aukeaman vasemmalla puolella on aina perustietous, oikealla kuvituksen lisäksi lisäselvityksiä. Ihan väitettyyn lukunopeuteen ei tietenkään päästä – asiat ovat sen verran mielenkiintoisia ja kuvituksen tutkiminenkin vie kyllä paljon enemmän.

 

Pieninä vinkkeinä hiukan oudompiin maailman yhteyksiin vie Emilia  Dziubakin Ällistyttäviä ystävyksiä kasvien ja eläinten maailmassa (Aurinko kustannus 2020).  Tiedon ja tarinan välimaastossa ovelasti operoivassa isokokoisessa kuvakirjassa kissa Homeros menettää nukkumapaikkansa. Kissa päättää lähteä etsimään uutta paikkaa ja huoltajaa. On ystävää hoitajana, on erottamattomia kavereita tai kenties ystävää ei huomaakaan. Onko täydellistä ystävyyttä tai valheellista kaveruutta? Entä löytyykö jostain täydellisyyttä? Kenties ystävyyttä voisi harjoittaa vain harvoin? Ja mitä se rakkaus on? Kuinka naapureihin pitäisi suhtautua? Isoilla aukeamilla kutakin kysymystä selvennetään kuvilla ja erillisessä laatikossa olevilla selvityksillä ja luonnehdinnoilla. Kirjan kokonaisuus avaa sekä humoristisesti että mietityttävästi esille ystävyyden monenlaisia taustoja hyötymisestä pyyteettömyyteen. Isoilla aukeamilla on selventävä numerointi ja havainnolliset kuvat. Onnellinen loppu toki löytyy. Lisäksi voi vielä leikkisän testin avulla selvittää, millainen ystävä itse on.

Halaa tunnistettua puuta!

Mutta puut – nehän ovat luonnon kantavia voimia ja jokaisen ulottuvilla jollakin tavalla. Oppaitakin kasvaa melkein joka toisella oksalla. Kevin Erwinin Mitä ihmettä! Puut. Kuv. Pau Morgan, Lasten Keskus 2018) käydään selkeästi läpi kohdetta monelta kantilta. Puiden rakenne tulee useamminkin esille sijoituspaikan ja kasvun ohella. Jonkinlaisena punaisena lankana pyritään kertomaan myös puiden merkityksestä maapallon ekosysteemissä. Esitystavaksi on valittu sekoitus tietoa ja askartelua, joka täpötäysillä sivuilla jättää varsinaisen tiedon hankalammin omaksuttavaksi. Tehdään puututkimuksia, rakennetaan sääasema, runoillaan mielipuulle, luodaan varjotaidetta puun oksista ja niin edelleen. Tieto tulee kuin varkain sitten tekemisen ohella. Kuvitustyyli on tätä tietokonepelien tylsähköä hahmogalleriaa, joka selittelee puhekuplin ja erivärisissä laatikoissa asiaa. Yleiskuvasta tulee näin hajanainen.

 Kotimaisessa Jenni Erkinsalon ja Réka Királyn Ystäväni puu (Etana editions 2019) käytetään viime vuosina yleistynyttä tyypittelyä erilaisiin sadullisiin tai kerronnallisiin raameihin. Niinpä tässäkin heti alkusivulla esiintyy elollistettu linnun näköinen otus, joka onkin sitten Naava – tällaiset johdattelijat ovat lasten tietokirjan tuttua rekvisiittaa. Houkan tätimäisesti Naava on innoissaan ja tuumii: ”En malta odottaa, että pääsemme tapaamaan kaikki puut!” ”Kurkistetaanpa puiden ihmeelliseen maailmaan!” Alussa on hiukan taustoitusta puiden merkityksestä, sisällysluettelo, aktivointia ja sanaselityksien sivunumero. Juuriston jälkeen esitellään tavallisimmat puumme aukeamittain: on taustaa, kasvua, ulkonäköä ja jopa supervoiman miettimistä. Ei pelkästään mytologiaa. vaan myös käyttötarkoituksia ja soveltuvuutta.

 Naavalla on sivuilla aktivoijan rooli ehdotuksineen. Tammesta aloitetaan ja kuuseen kapsahdetaan. Tietopuoli on toki hallussa, niin paljon valmista tietoa on helposti saatavissa tällaista yhteenvetoa varten. Niin värikkäitä kuin puiden kuvitukset ovatkin, ne jäivät usein tunteellisiksi havainnoiksi – oleelliset lehtien muodot olivat kyllä kohdallaan.  Joulukuusen punaiset pallukat ihmetyttivät: ”Ei metsässä ole tuollaisia. Onko se joulukuusi? Miksi se on metsässä?” Rakenne vaatisi hiukan varttuneempaa lukijaa tekstin asiallisuuden takia, toisaalta Naavan aktivoivat kysymykset ja ehdotukset ovat pienemmille. Aika monet lapsista olivat katsoneet vanhempiensa kanssa television erinomaisen, ilmeisesti koululaisille suunnatun Puu-ohjelman. Esimerkiksi Suomen vanhin puu –selvitys oli mennyt hyvin perille. Oikeastaan lapset – esikouluikäiset – taisivat miettiä ja tietää paljon kirjan tietoja mielenkiintoisempia asioita. Puut puhuvat ja juuret ovat tietoverkko – nämä kiinnostivat tv-ohjelman myötä.

Muumit rakastavat luontoa

Ei unohdeta nytkään Muumeja.  Aikaisemmin irrallisina ilmestyneet eri vuodenaikoihin perustuneet kahdeksan luontoretkikirjaa on nyt yhdistetty mukavan kokoiseksi tuhdiksi paketiksi Muumipeikon retket (2019). Jo aikaisemmin olin viehättynyt muumien avulla tapahtuvaan luonnon tarkkailuun ja muihin aktiviteetteihin. Kun mukana on ollut asiantuntijataustana mm. Suomen Latu, asiat ovat siltäkin osin mietittyjä ja toteuttamiskelpoisia. Ulkoilukaudet otetaan siis haltuun talvesta kevääseen, kesästä syksyyn. Katariina Heilala vastaa käsikirjoituksesta ja Riina sekä Sami Kaarla muumikuvituksesta. Teoksessa on sekä mainioita ja vaihtelevia ideoita että seikkaperäisempiä manöövereitä – Heilala saa tarinoihinsa oikein kätevästi mukaan myös Muumilaakson tunnelmia ja asukkaiden erikoisiirteitä. Geokätkeilykin on mukana!

Vanhempien iltalukemiseksi vielä kaksi vinkkiä. Stefano Mangusonin Kasvien vallankumous ((Aula 2019) selvittää, ovatko kasvit jo keksineet tulevaisuuden. Miten voimme hyödyntää kasvien innovaatioita ja hajautettua verkostoa, joka reagoi nopeasti erilaisiin ärsykkeisiin. Ajatteluttavaa!

Toiseksi Karja Bargumin ja Heikki Helanterän Suuri suomalainen muurahaiskirja (Minerva 2019) joka nimensä mukaisesti avaa muurahaispesän muniaan myöten – ja muurahaisiltakin voi oppia hyvin paljon. Vierellä pienempi luonnontutkija voi tehdä saman availemalla kätevästi rei’itetyn paksusivuisen Petra Bertikován Muurahaispesän (Tammi 2019).

Eivätköhän nämä kirjat riitä heinäkuuksi. Ainakin aluksi!