Oppaita ja käsikirjoja joka ahdinkoon – näin voisi kuvitella, kun vilkuilee parin vuoden otsikoita. Sieltä taitaa löytyä myös minusta oudoin kirjan nimi pitkään aikaan, mutta siitä loppupuolella. Traditionaalisesti Suomessa mennään luontoon, ja tähän löytyy aina uusia tutkivia otteita. Mutta miten onnistutaan houkuttelemaan lukijat kirjan pariin, lukemaan sitä ja omasumaankin jotain? Lasten ja nuorten tietokirjoissa voi kompastua kaikenlaisiin kynnyksiin, sillä aineksia on paljon soviteltavissa yhteen. Kiinnostava teksti, tietokuvan tuki, taiton selkeys muun muassa.
Moro, sanoi poliisi rasistilleEn tiedä voisiko tätä sanoa koko perheen kirjaksi, mutta tietoa kasvavien ja varttuneempienkin houkutuksista lakipykälien viidakkoon tarvitsee myös kasvattaja. Daniel Kaleyjaiyen Konstaapeli Daniel tässä, moro! (Lasten Keskus 2022) on selvästi jo somejulkkis, jonka kirjoitustyyli on lähestyvä, mutta ei lipevä. Faktat ovat kunnossa ja jaoteltu helposti omaksuttaviksi mielenkiintoisten todellisten tapahtumien avittamina. Rikosnimikkeet selvitetään heti aluksi, jotta osastojako helpottuu. Omaisuusrikoksia seuraavat erehdyttäminen, liikennerikokset, koti- ja viestintärauhan rikkominen, toisen loukkaaminen, väkivalta ja pakottaminen, seksuaali- ja päihderikokset sekä poliisin vastustaminen. Sisällysluettelosta voi myös poimia itseään kiinnostavat kohdat vaikkapa saako pitää löytämänsä, salakatselusta loukkaavan tiedon levittämiseen, hätävarjelusta alastonkuvien lähettämiseen, groomingiista niskoitteluun poliisia vastaan. Tärkeää on lisäksi tietää yllytyksestä ja avunannosta rikokseen tai rikosilmoituksen teosta. Lopun mielenkiintoiset elävän elämän rikostapausten ongelmat laittavat poliisitutkijaksi aikovan taidot koetukselle. Sanasto ja avun pyytämisen tavat vielä lopuksi kruunaavat tarpeellisen ja mainiosti kokoonpannun tiedon.
Rasismi näyttää olevan kuitenkin vaikea aihe poliisillekin. Apua voi saada Norjasta ja Tinache Williamsonin Antirasistin käsikirjasta (suom. Terhi Widh, kuv.Thea Jacobsen. Otava 2022). Alkuteos on mallin ja näyttelijän käsialaa, jonka sukujuuret ovat Zimbabwessa. Rakenne lähtee keskusteluista ja kommenteista, joita esittävät eri sukujuuria omaavat 12-13-vuotiaat nuoret.Ensiksi määritellään rasismia ja antirasismia, esitellään tilastoja ja orjuuden historiaa. Kunkin aihealueen sisällä on tehtäviä, puheenaiheita ja tiivistelmiä esimerkiksi rakenteellisesta rasismista sekä hyviä esimerkkejä tapahtuneista tilanteista. Näihin voidaan ottaa kantaa kysymyksillä mitä olisit itse tehnyt? Itsetunto, rasistiset rikokset Norjassa, uhonväri (esimerkkinä ruskea ja valkoinen kananmuna – riko kulhoon, onko eroa?), ennakkoluulot, muukalaispelko ovat esille nostettuja teemoja, mutta mielenkiintoinen on lisäksi representaatio ja monimuotisuus sekä mielenosoitukset. Miten kirjoissa, televisiossa tai aikakauslehdissä käsitellään eri kulttuureja ja ihonvärejä edustavia ihmisiä? Lopuksi esitellään inspiroivia ihmisiä ja esimerkkejä, miten rasistisiin tilanteisiin ja puheisiin voitaisiin tarttua. Sarjakuvamainen kuvitus esittelee muuten hauskasti mukana olevien nuorten erilaisia pukeutumistyylejä…
Moi, sanoo virussalapoliisi
Oman ammatin keksiminen ja löytäminen on yhä hankalampaa muuttuvassa työelämässä. Mitä kannattaa lukea ja harrastaa, jos sillä valmistuttuaan ei ole enää käyttöä? Sofia Rossin Muovin kalastajassa (kuv. Luca Poli, suom. Riina Behl, Art House 2022) otsikon lisäys on mielenkiintoinen: muita tulevaisuuden ammatteja. Idea on sekä hauska että haasteellinen: kuinka paljon näitä ammatteja kytkeytyy esimerkiksi maapallon asioiden huonontumiseen tai pelastamiseen? Aika monta, tämä tulee kyllä selväksi.
Yhdellä aukeamalla selvitetään tarinalla tai tapauksella millaista tulevaisuudessa on, seuraavalla aukeamalla pureudutaan tarkemmin välineisiin ja haasteisiin. Mahdottomien paikkojen arkkitehti esimerkiksi joutuu pelastamaan veden nousun takia pulaan joutuneita kaupunkeja tai rakentamaan vielä vapaina oleville alueille – kuten Saharaan tai veden alle. Faktapuolella mietitään, kuinka paljon merenpinta nousee, mistä ilmiö johtuu ja lyhyen aikavälin vaikutuksia. Pienenä puuhatehtävänä on valita rastittamalla, olisinko sopiva työhön.Mukana ovat kaukaisten planeettojen tutkija, puhuvien puiden puutarhuri, kuivan maan viljelijä, virussalapoliisi, ilmanlakaisija ja vieraslajin metsästäjä. Tarinat ovat sopivan jännittäviä ja hauskoja, joten itse ongelmatiedot tulevat nekin mietittäviksi. Ideoita tulevaisuuden ammateiksi saattaa löytyä enemmän jo innostuneesta esikoululuokasta. Suurikokoisen kirjan kuvitus on viitteenomaista ja hiukan sekavaa, mutta vie kyllä ilmiöitä eteenpäin vauhdilla.
Kärkitöitä voi toisaalta poimia ammatteja esittelevistä tietokuvakirjoista. Shimi Somaran sarjassa kerrotaan mm. miten Minusta tulee koodari (kuv. Nadja Sarell, suom. Terhi Leskinen. Mäkelä 2021). Nyt suomalaiseen käännökseen on saatu oma kotimainen kuvituskin. Nadja Sarellin havainnollisilla aukeamilla päästään juoheasti eteenpäin. Utelias Samuel pääsee kylään Jenna tätinsä luo, joka työkseen puuhaa tietokoneohjelmien kanssa eli koodaa. Aluksi käy ilmi, kuinka monessa kodinkoneessakin on jo koodattua tietoa ja saadaan perustietoa alan historiastakin. Kun Jenna saa paketin noutolapun, tehdään samalla kätevästi koodausharjoitus: miten hakea paketti? Ja mitä kaikkea vaikkapa robotit vielä pystyvät tekemään? Jatkossa, Minusta tulee matemaatikko (2022), Alissa pääsee Ami-serkkunsa kanssa telttailemaan. Peruskaavion sisällä selvitellään käytännönläheisesti erilaisia matemaattisia peruskäsitteitä hankittaessa vaikkapa eväitä tai telttakiiloja sekä tietyn paksuista narua. Astrpstatistiikan parissa työskentelevä Ami kertoo alan merkkihenkilöistä kuten Baise Pascalista ja Florece Nightingalesta sekä jopa 1170 syntyneestä Fibonaccista. Tämä tutki kuinka nopeasti kanit lisääntyivät ja löysi näin luonnosta lukujonon. Telttailun ja vaahtokarkin grillaamisen välillä tehdään kivoja pikku laskutehtäviä ja kuullaan vielä Katherine Johnsonista. joka laski liikeratoja mm. Apollo11:n kuulentoa varten sekä tähtitieteilijä Caroline Herchelistä, planeetta Uranuksen löytäjästä. Lopuksi mietitään vielä, miten Alissasta voisi tulla matemaatikko ja numeropäätä kehitetään.
Kestävyyttä ja reppureissaamista
Matematiikan kanssa pääsee siis retkeilemään, niin myös kotomaassa kestävyysperiaatteiden mukaisesti. Miten Maijaliisa Erkkala ja Riikka Pajulahti onnistuvat kirjassaan Kestokamut järkieväiden jäljillä (kuv. Tiina Konttila, Gaudeamus 2022)? Olisiko tämän kirjan nimi ehdolla nopeimpaan spontaaniin nuorten lukijoiden reaktioon ”Häh? Onko vitsikirja?” Tosiaan, mikä tuossa nimessä vetäisee mukaansa, luo ruokahalua (järkieväät) tai viittaa salaperäisesti jännitykseen (kestokamut jäljillä)?
Kesäleirille mennään, ollaan ja opitaan. Takakansi hehkuttaa hulvatonta ruokaseikkailua. Leiriohjaajissa toki on Mosse, räppäri ja kova kaalifani. Hulda puolestaan on partiohortoilija ja lintubongari. Osallistuvia varhaisnuoria on eri puolilta Suomea seitsemän kappaletta. Heillä tuntuu olevan paljon ja juuri sopivia harrastuksia tarinan etenemiseen Katajamäen tilalla. Ja niinpä sulassa sovussa saadaan tietoa leirin teemasta eli kestävyydestä navetassa, ryytimaalla, kanalassa, lajittelupaikalla, päivämatkalla Petäjämäelle, keittiössä yhteisissä ruoanvalmistuspuuhissa, kalastamassa, jätteiden parissa – mikä jäikään kokematta? Jos ei särjen ravintoarvo heti selviä, soitetaan ravitsemustieteen professori Mikko Lintuholmalle.Varmasti kirjan kanssa saadaan mukavasti tietoa luonnosta ja kestävyydestä, mutta pitemmän päälle samanlainen etenemisen rakenne uuvuttaa. On jonkin toiminnan yhteydessä ongelmia, joita puidaan ensin lastendialogeissa ja sitten kerrotaan ratkaisu. Alussa varsin selkeän kuvituksen yhteydessä on tekstin tietoa tukevia yksityiskohtia, mutta loppua kohti kuvat lähinnä toistavat kertomusta ja varsinainen tietoaines uuvahtaa. Ja niin, jännitys! Se saadaan aikaan jälleen kerran taatulla keinolla eli mysteerikakkaajan jahdilla. Ratkaisu ei ole ihan tavallisemmasta päästä, ja sitä varten onkin lähistölle keksitty matelijamajatalo. Ehkä olen lukijoitten kanssa vähän turhan kriittinen, mutta kun kirjassa on hyvät eväät! Kaikesta tietämyksen määrästä huolimatta on hyvä muistaa, miten lukijaa koukutetaan.Tekstin jaksottelu, tiedon tuppaamisen rakenteiden väljentäminen - tunnen kyllä ongelman, kun on niin paljon tärkeää materiaalia ja tuokin on saatava mukaan. Rajankäynti tietokirjamaisuuden ja kertomisen välillä on oma taitolajinsa.
Marjo Nygård on malttanut rajoittaa henkilöitään ja valinnut muutamia oleellisia asioita käytäviksi läpi teeman puitteissa. Elle Niemistön kanssa tehty Kaikki kiertoon (Lasten Keskus 2021) esittelee neljä eläinystävystä, jotka Siilin vihreässä päivässä kutsutaan uuteen jätekeskukseen. Tarvetta taitaa olla, koska niin Myyrällä kuin Oravallakin hankalat romut vievät liikaa tilaa. Jätekeskuksen työntekijä esittelee toimintaa ja miten jätteestä saadaan aikaan paljon hyödyllistä esimerkiksi biokaasulaitoksella. Kestävää kulutusta edistetään myös Kierrätyskaupalla, jossa korjatut tavarat säästävät paljon luonnonvaroja. Aukeamille sijoitetaan vaivihkaa tietokupliin lisäopastusta, erilaisia ohjeita ja vinkkejä sekä käsitteiden selvennyksiä. Vaikka hiukan vierastan eläinten puuhastelua ihmisten vaatteissa, Nygårdin aukeamilla ei vastakkainasettelua tule niin huomanneeksi. Eläimillä näyttää olevan samalla myös omat työroolinsa, joista Oravan boheemi taiteilijakämppä hymyilyttää suopeasti. Eläin nelikon seuraava aluevaltaus on Reppureissulle! (2022), joka alkaa keittiöön kokoontumisella. Ollaan lähdössä metsäretkelle ja on tarvikkeiden tutkimisen aika. Aukeamien kuvissa erottuvat selkeästi neljän kaveruksen mielenliikkeet ja osallistumisen into, kun taas erivärisillä tietolaatikoilla selvennetään ja esitellään asiaan kuluvat faktat. Tekstissä tapahtumat etenevät jouhevasti – sopivasti osallistujan mietteet ja kommentit tulevat esiin. Luontoa ja touhuja kuvataan hauskan vivahteikkaasti. Linnunpönttöjäkin raahataan mukana, sillä tämähän on jokamiehen oikeutta! Yhteistyötä, retken hauskuutta, mukavia hetkiä korostetaan. Mutta mitä tapahtuu yöllä teltan ympärillä? Kakkatutkintaa tarvitaan selvittämiseen täälläkin, mutta nyt kovin sanallisesti – ehkäpä kakkojen kuvittaminen on omataiteenlajinsa. Poimituista mustikoista tehdään kotosalla piirakka ja muistellaan yhdessä kivaa retkeä.Ihan lopuksi, ihan viimeiseksi
on pakko esitellä keräilijän vietin omaavilla lapsille ja aikuisille alaa herkästi lähestyvä opas. Maija Hurmeen viehättävää ja tunteellisen filosofista kuvakirjaa Alla mina sista (S&S 2022) selaillessani muistui hassusti mieleen Finlandian ehdokas Pirkko Saision Passio, jonka kirjassa punainen lanka on ihmeellinen koru, mutta löytyy myös kuolevien viimeisten sanojen muistiinmerkintää. Omasta hyllystäni outojen keräilijöiden historiasta löytyy tältä saralta myös käytetyt hirttonarut.Näin rankasti Hurme ei toki asiaan
tartu, vaikka toteaakin keräilyn moninaisuuden. Hänen kirjassaan ”Maija”
esittelee viimeiset löytönsä niin metsässä, kotona, kaupungissa, ystäviltä,
äidiltä, isoäidiltä - kaikesta. Nämä fundeeraukset - ja varsinkin upeat
ilmaisuvoimaiset kuvat - miettivät viimeisiä kaipauksia, jännityksiä,
mahdollisuuksia, aikaisempia, palauttamattomia, häviäviä kuten lumiukon
viimeinen tunti.
Mutta entä viimeinen joka ei ollutkaan
viimeinen? Milloin oli viimeinen kerta, jolloin hypi vesilätäkössä, kysyy
isoäiti. Ja hyppää ”Maijan” kanssa yhdessä. Viimeinen joka puuttuu? Yksinäinen
viimeinen? Hylätyt viimeiset? Kuolemakin tulee, viimeisen viimeisenä, niin
lähellä. Kuvien avulla saa aikaan kummallisia ja yllättäviä pohdintoja lasten
kanssa ja näkökulmaakin voi vaihtaa, kuten lukukumppani ehdotti. ”Mikä oli sun
ensimmäinen sanasi?”