Jotenkin kaksijakoisesti on tullut
suhtauduttua joka tuutista tulevaan muumimateriaaliin. Osassa tuntuu kuin
figuurit olisi liitetty mukaan ääriviivoja myöten leikattuina paperinukkeina,
englannista käännettyinä ja Kiinassa painettuina.
Mutta tietokirjapuolella on ollut paljon
enemmän viitseliäisyyttä ja onnistumisia, jotka mielestäni jatkavat Toven linjalla
ja käyttävät nokkelasti hyväkseen hahmojen ominaispiirteitä. On Hemulin
kasviota, on mainioita luonnossa liikkumisen oppaita, on keittiön hyllyyn
sijoittamani Muumilaakson keittokirja
(WS 2018) viitseliäästi Katariina Heilalan toimittamina. Reseptit ovat paitsi
hauskoja myös todella terveellisiä ja useimmiten varsinaista lähiruokaa.
Vaativampiakin kuten Kuuman lähteen uppomunat ja Muumimamman kaalikääryleet,
jotka taidan tehdä täksi päiväksi. Ja lopuksi Tahmatassujen kuningattaren
hillotortut?
Kansalliset
muumit
Nyt peräti Suomen kansallismuseo on avannut
oman Muumi-esittelynsä (14.8.) ja odottaa perustellusti kovaa yleisömenestystä.
Museon idyllisellä takapihalla tarjotaan 75-vuotisnäyttelyn kunniaksi
Ahvenanmaan pannukakkua ja vadelmasimaa. Olisiko kuitenkin kannattanut kurkistaa
Muumimamman keittokirjaan ja valita vaikkapa Muumipapan suvisamppanja ja Pikku
Myyn pannukakku?
Sopivasti ennen käyntiä suosittelen
tutustumaan Janina Ahlforsin ja Minna Honkasalon Muumimuseokirjaan (WS 2019). Se on varsin kattavan menevä opas
museoiden maailmaan peruskäsitteiden (Mikä on museo? Mikä on kokoelma? Mikä on
näyttely? Mikä on taiteilija? Mikä on teos?) selvittelyn lisäksi teoksen
tuijottamisen osa-alueisiin muodosta tunteisiin ja omaan mielipiteeseen. Tove Janssonin hahmoja on tietysti mukana,
mutta hyvä ratkaisu on ollut antaa Päivi Areniuksen kuvittaa varsinaiset
aukeamat omalla selkeällä tyylillään.
Onko
Tarzanin huuto mukana?
Kansallismuseon näyttelyn otsikko on
Rohkeus, Rakkaus, Vapaus! Hyvin on kiteytetty. Näiden Muumitalon iskusanojen
taustalle voi lukaista vielä Toven rakkaudentunnustuksen Tarzanille Lapsuuden rajamaista /WS 1990). Sain
kunnian kääntää opukseen esseen Verraton Tarzan, missä Tove julkisesti
paljastaa suhteensa: ”Vasta kun löysin Tarzanin, Apinain pojan, seikkailu
työntyi suoraan ulos kirjasta ja valloitti minut vastustamattomasti ja
dramaattisesti.”
En muista, onko jossain monissa
muumitutkielmissa analysoitu tätä ihailevaa suhdetta viidakon kuninkaaseen.
Muumipappa on siinä ja siinä, ehkä hurjimmissa unelmissaan ja ns. sovelletuissa
muistelmissaan? Muumipeikko? No jaa, sitä sietää miettiä. ”Mutta minun täytyi
lukea hyvin hitaasti saadakseni olla Tarzanin kanssa yhdessä niin pitkään kun
mahdollista. Minä rakastin häntä. Hän oli suuri ja kaunis ja vahva ja kaikki
hänen eläimensä rakastivat häntä juuri kuten minäkin.”
Ja tuo tunnelma ja Rohkeusja Rakkaus ja
Vapaus: ”Kaikista rakkaista kirjoista huolimatta, ihailtavista ja
merkityksellisistä, luulen että Tarzan oli tärkein siksi että hän lahjoitti
minulle oman aarniometsän ja ensimmäistä kertaa juovuttavan tunteen
uskaltamisesta, vahvempana olemisesta kuin olin tiennytkään.”
Opet,
kaverit ja tasa-arvo
Parin päivän päästä aloittavat noin
60 000 uutta koululaista opintiensä. Jos heidän alkutaidoissaan on paljon eroja, on
myös koulurakennuksissa, joihin sijoitutaan. Pääsin käymään ehkäpä Suomen
uusimmassa ja pisimmälle viedyssä opinahjossa Sipoonlahden koulussa, missä
vierailun aikana vielä kuumeisesti laitettiin paikkoja kuntoon. Mutta jo
näinkin saatoin miettiä, miten erilaista olisi ollut päästä tällaiseen
ympäristöön aikoinaan.
Voisin jopa kuvitella, että kouluun on kiva tulla.
Oppimisympäristö on viihtyisä ja monipuolinen niin ryhmätyöskentelyyn kuin
yksin olemiseen, isompiin kokonaisuuksiin ja omatoimiseen tietojen hakuun. Ei
ollut enää luokkia, vaan oppikyliä jotka oven kaavion mukaan näyttivät vähän
kennoilta sadalle ahkeralle mehiläiselle. Jokaisessa on opettajatiiminsä, tila
määrittelee pedagogiikkaa ja akustisuutta on mietitty paljon. Erilaisille
oppilailla on lisää mahdollisuuksia.
Elina Tuomen ja Minna Koskelan Toisin tehty – keskusteluja koulusta
(S&S2020) yhdistelee tuloksiksi lasten koulumenestystä kartoittanutta
tutkimusta. Siinä silmääni osui tyttöjen ja poikien erilaisuutta oppimisessa
tukevia tehostamiskeinoja: poikia pitäisi kannustaa lukemaan enemmän
vapaa-ajalla, kiinnostus täytyy saada heräämään koulussa ja poikien tunnetta
kuulua yhteen tulee lisätä.
Tieto
– mitä, kuinka, missä?
Lukemisen lisäämiseen on jo pitkään
haettu ja esitetty keinoja erilaisten valtakunnallistenkin kokeilujen ja
selvitysten avulla. Harrastuksiin liittyvät materiaalit ovat aina näyttäneet
kyntensä, ja usein puhutaan silloin tietokirjoista. Niiden merkitystä ei
kuitenkaan kovin usein löydä tuloksista.
Lapsuuden rajamaan muistelijat eivät kerro yhdestäkään varsinaisesta
tietokirjasta, historialliset seikkailut ja Topelius lienevät rajapinnalla.
Mielenkiintoista onkin katsella lukemisen muuttumista vaikkapa Viljami ja Minna
Ovaskaisen Suomen historiasta –
koululaisen pikkujättiläisestä (readme.fi 2020). Kirja itsessään on – ei
selkokirja kuten esipuhe väittää – selkeäkielinen yhteenveto kymmenvuosittain
aina Niinistöön ja vuoteen 2019 saakka.
Sen mielenkiintoisimmat
rakenneratkaisut ovat kultakin ajanjaksolta kerätyt samojen aiheiden muutokset:
on kulkuneuvoja, on leikkejä, on musiikki, elokuvat, harrasukset ja kirjat.
Turhan vähälle jää kirjaston merkitys ja vaikutus tietokirjallisuuden
”ahmimiseen” alkuaikoina, mutta lukemisen alkuun hidas ja nykyinen kiihtyvä
muuttuminen tähän tulee kyllä selväksi.
Vaikka opus on kunnioitettavan paksu ja
raskas, itse tiedot tulevat kätevästi vaikkapa kerrattaviksi eri-ikäisille.
Kuvamateriaali lisää houkuttelevuutta. Toki historian laajuus rajoittaa
käsiteltäviä asioita, ja jokaisella taitaa olla mielipiteensä mitä olisi
pitänyt painottaa enemmän. Urheilijoiden koko sivun kuvien sijaan olisi varmaan
saanut vähän enemmän tekstiä…
Käsikirja
kouluun?
Kuinkahan moni kouluun palaaja on
hekotellut James Campbellin ns. hupirienausbuumia edustavan koosteen Hullunhauskat opettajat (Otava 2020)
kera? Tuttu vitsikuvitus, tutut suuremmalla tekstityypillä kirkuvat
täsmennykset ja päätään pudistelemaan saavat vitsinpikaset tyyliin
”Hätätilanteita joissa saatat tarvita banaanin” – kuten apinoiden
harhauttamiseen.
Mutta kirja ottaa kantaa myös tietoon ja
tietokirjoihin. ”Tämä ei ole tietokirja. Tästä ei löydy juurikaan hyödyllistä
tietoa. Jos etsit oikeaa koulukirjamaista tietoa koulusta ja opettajista, heitä
tämä opus käsistäsi ja juokse kirkuen pakoon.” Kääntäjä hei, mikä tämä
juurikaan on? Suositeltavia opuksia olisi vaikkapa ”Opettajien tappavan tylsä
elämä”. Tämä ei vielä riitä tiedon olemuksen selvittämiseen; ”Totuusvaroitus.
Toisinaan tässä kirjassa kerrotaan oikeita tietoja.” Nokkahuilu taitaa olla
ainoa kohta, ja varmuuden vuoksi hehkutetaan vielä, miten faktojen kanssa pitää
olla varovainen. Niissä voi olla väärää tietoa. Keksityt jutut kuulemma pitävät
paikkansa aina siihen saakka, kunnes Saturnuksen renkaat pyörähtävät kotonasi
teekupposella. M.o.t. Vaikka hiukan surulliseksi tämä huumorin varjolla
rämpyttävä ajankuva tekee. Tämäkö on oppikirjakustantajankin linja…
Onnea siis myös opettajille faktojen
tarkistuksissa.
