Kieku, Kaiku ja tablettisulkeiset

Enpä tiedä, mistä Kuvittajat ry:n palkintojen nimet oikein ovat peräisin. Niitä googlaamalla nimittäin tulee aika hauskoja tuloksia. Joka tapauksessa viikolla oli taas tämän joka toinen vuosi jaettavan palkintoryppään gaala Virkagalleriassa Helsingin kaupungintalolla. Kieku, Kaiku ja Kukko löysivät omistajansa eli viidentuhannen euron sekin haltijan.  Niistä ensimmäinen, Kieku, on kunnianosoitus elämäntyöstä. Ja taitaa olla yksi niitä harvoja palkintoja, jota Mauri Kunnas ei ole vielä pokannut.

Aino ja Tomppa välittävät tunteita tutkittaviksi.

    Listassa on vuodesta 2005 lähtien arvoisia nimiä Aleksander Lindebergistä Pekka Vuoreen ja Hannu Tainaan, Oili Tannisesta Seppo Polamereen ja nyt Kristiina Louhi. Ja niinhän se on kuten raati huomioitsee: ”Kristiina humaani kuvamaailma on ollut erottamaton osa suomalaista lapsuutta jo usean sukupolven ajan. Hänen lämpimät ja lempeät kuvituksensa ovat koskettavuudessaan vertaa vailla. Lapsikatsoja eläytyy vahvasti hänen kuviinsa, mutta myös aikuinen lukija löytää niistä aina oman tasonsa, joka voi joskus olla riipaisevakin.”

Tieto kuvassa, kuva kertoo

    Mieluisaa on, että alan vireä järjestö on erityisesti ottanut suojiinsa myös oppikirjojen ja tietokirjojen kuvitukset. Tämä ei ole mitenkään itsestään selvää, vaan moiset kuvakulmat tuppaavat jäädä useimmiten vähille maininnoille arvosteluissakin, jos niin pitkälle edes päästään. Oppikirjojen kuvituksista olisi syytä enemmänkin taittaa peistä hyvistä ja huonoista puolista, työskentelyedellytyksistä ja korvauksista, kiireestä ja työn laadusta ylipäätään. Tietokuvituksissa on myös omat jännittävät lainalaisuutensa ja monitasoiset vaikutusmahdollisuudet tekstin tukena. Laila Nevakivi Kukko -palkinnon saajana on kunnostautunut luontoa käsittelevien satutietokirjojen kuvantekijänä. Akvarellitekniikalla saadaan aikaan värimaailma, ”jossa kirkkaat värit loistavat murrettujen sävyjen keskeltä.” Näinkin on, ja henkilökohtaisena suosikkinani voisin mainostaa tasapainoista ja soljuvaa Suvi Vehmasen luontokirjaa Miksi leppäkertulla on pilkut – siinä mennään mukavasti vanhan sadun raamien kautta lapsenomaisten ihmettelyjen ääreen – ja vastausten.

Missä suomeksi?

  Kaiku -tulokaspalkinto ojennettiin puolestaan Anna Emilia Laitiselle, joka myönnettäköön suoraan on tuntemattomampi tapaus. No, hän onkin lyhyessä ajassa eri aloilla työskentelevä, kansainvälisesti verkostoitunut kuvittaja, jonka töitä näkyy maalauksissa, tekstiileissä, paperituotesarjoissa, levynkansissa, astioissa, lehtikuvituksissa ja  lastenkirjoissa Italiassa, Ranskassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Venäjällä, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Kuvitustyyli näyttää ensin romanttiselta ja epäsuomalaisen koristeelliselta, tuumaa valitsija Leena Virtanen, mutta pienistä yksityiskohdista syntyy tasapainoinen ja moderni kokonaisuus.

Lukuinto loppuu

   mutta toivottavasti ei kokonaan. Lukuinto –teemavuoden päätöstapahtumassa hehkutettiin hyvin naisvoittoisen auditooriumin kanssa saavutettuja edistysaskelia eri toimijoiden yhteistyössä. Lukuintohan oli opetusministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena oli edistää 6-16-vuotiaiden lasten ja nuorten lukutaitoja luomalla erilaisia toimintamalleja luku- ja kirjoitustaidon kehittämiseksi. Uusiin opetussuunnitelman perusteisiin ja monilukutaitoon kapsahdettiin tässäkin seminaarissa. Yhteinen kirjaston ja koulun opetussuunnitelmatyö on vauhdissa Lappeenrannassa, mutta Turussa ovat tainneet panna ilman lukuintoakin tehokkaammin toimeksi. Kysymyksessä taitaa olla kuten ennekin henkilökemiat ja tuttuudet – ja totta kai resurssit ja ajankäyttö, tuttu virsi.

Mitä on oppimateriaali?

     Tasavallan presidentintervehdyksen esitti Siri Kolu ja tuntui vähän siltä, että kannattaisi käyttää esilukijaa muulloinkin, kun saa näin sävykästä tulkintaa. Kivasti haasteeseen tarttui Agneta Möller-Salmela miettiessään ”Om det är din livsdröm att bli Finlands president”. Ei pidä kätkeä unelmiaan ja tavoitteitaan vakan alle, vaan porskuttaa eteenpäin. Todella inspiroivan toimintakentän esittelijä on Läslust-ambassadör ja läseinspiratör ja sen huomasi. Mitenkähän suomenkieliset vastaavat voisivat tituleerata itseään? Lukuhingun lähettiläs ja Lukuhimon herättäjä?

    Helsingin yliopiston professori Kirsti Lonka oli hiukan väsynyt, kun piti rustata EU:lle erinäisiä lukuinto-digiversioita. Tuttuun tuttavalliseen tapaansa hän kuitenkin herätytti yleisöä vauhdilla, josta LYIJYKYNÄLLÄ PAPERILLE jäi minulle pari ranskalaista viivaa ja kerettiläistä jälkiajatusta. Oppimiseen liittyy tiedon hankkimisen lisäksi sosiaalisia ja tietokäytäntöjä. Eri sukupolvilla on erilaisia tietolaajennuksia (vrt. lyijykynä). 

Uudenlaista oppimisympäristöä Minerva-toria hehkutettiin. Miellyttävää oli tulla vakuuttuneeksi taas kerran, miten kirjoittamisen ja lukemisen suhde on läheinen; kirjoittaminen on luova prosessi, johon lukeminen nivoutuu – kirjoittamalla ajatuksiaan voi nähdä mitä itse oikeastaan ajattelee. Käteen jäi siis muutakin kuin jaossa olleet ihan kiva näyttöjen ja linssien puhdistaja ”Tarinassa maailma on sun” ja Lue, älä luule! -senttimetriviivoitin.

Mutta kun juuri ollaan sovittu karttakepin kuolemasta ja päästy pulpettien rivistöistä, niin odottaako meitä seuraavaksi tablettisulkeisten autuaaksitekevä hipaisutekniikka ja bulimia-opiskelu?

   

Maailman paras kirjasto ja kaunein kirja

    Suomen kirjastoseura hakee vuosittain maailman parasta kirjastokuntaa. Kuinka ollakaan tuo titteli tuli taas Suomeen. Onnea Nurmes, jossa viime vuonna oli 25,4 lainaa ja 15 käyntiä asukasta kohden. Siis lainaus/asukas+käynnit/asukas = suhdeluku, joka voittajalla oli 40.35.

Nurmes on siis täynnä potentiaalisia uuden Kirjastopuolueen jäseniä, jotka tänä tiukkana vaalisunnuntaina tarkasti varmaan tutkivat ehdokkaittensa kirjastonkäyttöä. Muistan aikanani Espoossa, kuinka muun muassa kysyimme eri puolueiden edustajilta heidän kirjasuosikkejaan. Taisi olla niin, että muuallakin Suomessa poliitikot ovat vannoneen Platonin koottujen teosten nimeen. Kaikki osat eivät muistuneet mielen, eikä lukumääräkään. Kirjastokorttia ei kaikilta löytynyt, koska tilausjonot olivat niin rasittavia.

Kylmät luvut lämpimiksi

    Kulttuurilehtien yhdistyksen toiminnanjohtaja – ei, anteeksi, tässä yhteydessä kai Kirjasto-seuran puheenjohtaja vai  kansanedustajaehdokas Jukka Relander toteaa kyllä hienosti, miten koko kirjastomaailma katsoo Nurmekseen. Jäin miettimään, että tämäkö on sitä kirjastomarkkinointia kylmien tilastojen valossa. Olisihan tuohon mukaan voinut vielä lisätä ne määrät, kun kirja on kohottanut lukemiskykyä, pelastanut itsetuhoisuudelta ja masennukselta, auttanut keittiön putken korjauksessa ja muuten vaan tehnyt elämästä siedettävämpää. Eli miten Nurmes on kirjakokoelmallaan pystynyt tukemaan kuntalaisten kunnonkohotusta? Ilmeisen hyvin kai sitten noilla luvuilla – vai onko siellä satsattu vain menevimpään kirjallisuuteen voiton himossa?

     Kirjastolehti 1/2015 heittää monenlaisia ajatuksia. Mukana on mainio kirjailijahaastattelu, miten Merete Mazzarella rikkoo tabuja ja miettii Frankensteinin hirviön salaisuutta. Pääkirjoituksessa Ira Koivu pohtii, miten kännykkä tappaa lukuinnon – neljäsluokkalaisista tehdyssä PIRLS-tutkimuksessa lukuinto oli toiseksi matalin. Kolmannes nuorista ei lue lainkaan vapaa-ajallaan. Kiitetyin juttu edellisessä Kirjastolehdessä näyttää puolestaan olleen Teemu Keskisarjan analyysi, miten internet levittää laiskuutta. Hallituksen terveisissä Helsingin kirjastotoimen apulaisjohtaja heittää aika kovan väitteen puhuessaan, miten kirjaston pitää olla utelias ja avattava ovet ihmisten elämään. Kirjastojen pitää ottaa kuulokkeet pois ja kuunnella ja nähdä elämää ohi mukavuusalueiden. No niin, keskustakirjastoa ajatellen tämä varmaan on paikallaan, jos ongelma on tosiaan tämä: ”Teinien rääkynää, muiden kielten molotusta, kännisten örvellystä. Joudumme kohtaamaan sivistyksen käsitteen haastavimman sisällön: avoimuuden ja ennakkoluulottomuuden.” Voisin keksiä noiden normaalien kanssakäymistilanteiden sijaan paljon muuta haastavampaa tekemistä. Kännisistä on kautta aikojen selvitty laulamalla heidän kanssaan kappale Olavi Virtaa ja muiden kanssa kertomalla, että marsilaiset hyökkäävät vasta ensi vuonna.

Ihanat kuvakirjamme

    Vuoden kaunein kirjakin on valittu maailman parhaan kirjaston varjossa. Tuomas A. Laitisen – Fundamental Matterin vanavedessä kärjen joukossa oli ilahduttavasti peräti kolme lastenkirjaa. Hienoa, että kuvittajien oma kustantamo Etana Editions ja Réka Királyn Yksi vielä on mukana. Aina jaksan ihastella palkintolautakunnan mahtavia perusteluita – tämä tulee ihan iholle: ”Perusvärien rinnalla vilahtaa mausteena korallia ja minttua, ja sininen on niin raskas pigmentistä, että se tuntuu tuovan sivuille uuden ulottuvuuden.” Wau, nyt kaikki haistelemaan! Tuulia Ahon kiva lastenrunokokoelma Tähtienlaskijan runoja ja Aino-Maija Metsolan grafiikka taas ”Kurinalainen väripaletti on taitavasti hyödynnetty – yönmusta ja sininen ovat jännittävä väriyhdistelmä.” 

 Oma suosikkiehdokkaani pääsi mukaan eli Marika Maijalan kuvitus Miljoona biljoona joulupukkia taas  on ”Virtuoosimainen, rouhea ja kuulas vahaliitukuvitus määrittää tämän hurmaavan kirjan ulkoasun.” Nyt siis voidaan ennustaa tämän vuoden kuvakirjojen trendiksi rouheisuutta, jossa kurinalainen mausteisuus tuo uuden ulottuvuuden yönmustana ja raskaan pigmenttisenä korallina. Kateeksi käy ammattilaisten niin sulavasti esiintuomat tekotapojen maalaukset.

 Ja vielä suoraan kentältä kommentti tuohon PIRLS-analyysiin. Helsingin Sanomien 60-vuotishaastattelussa tänään lastenmusiikin monitoimimies Pentti Rasinkangas kiteyttää lasten ja kulttuurin muuttumisen ytimekkäästi: ”Nykyään lapsille ei voi esittää kuin yhden hitaan kappaleen. 1980-luvulla pystyi vielä kolme.” Niinhän se on, elämä on muuttunut nopeammaksi ja auktoriteetit hävinneet.

    Mutta huomennahan kaikki voi olla toisin, kun äänestyspaikat ovat sulkeutuneet?

ALMA ja Vinci lukemista edistämässä

Merkittäviä palkintoja on julkistettu kuluneella viikolla. Oikein sydäntä hetkautti uutinen Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuden suuren kirjallisuuspalkinnon (47 000 e) ehdokkaista. Toinen oli nimittäin kerrankin tietokirja,  upea kaikenikäisten taidekirja Leonardo oikealta vasemmalle, Marjatta Levannon hyvin henkilökohtainenkin kirja Julia Vuoren persoonallisilla hahmovinjeteillä jälleen koristeltuna. Toinen taas Finlandia Juniorin Maresi.

 Astrid Lindgrenin vuotuinen ALMA-kunnianosoitus (noin 540 000 e) meni viime vuonna Lindgrenille (Barbro) ja tänä vuonna kenties vähän yllättäen ei kirjailijalle vaan eteläafrikkalaiselle Praesa-hankkeelle. Yllättäen ja yllättäen – viime vuonna kyseinen projekti sai jo kunniaa eli Meksikossa IBBYn kansainvälisen kongressin yhteydessä jaetun Asahi Reading Promotionin palkinnon eli jo sitä kautta julkisuudessa ja tutkitusti hyvä homma. IBBYn eli kansainvälisen nuortenkirjan edistämiseen sitoutuneen järjestön suomalaisen jäsenen omassa lehdessä Virikkeissä 4/2014 päästiinkin mainiosti ennakkoon selvittämään laajemmin, mistä on kyse. Maija Karjalainen toteaa, miten Praesa-hanke edistää lukutaitoa, lukemista ja kirjoittamista monikielisessä maassa. Itsenäisen tutkimus- ja kehityshankkeen nimi on lyhenne sanoista Project for the Study of Alternative Education in South Africa. Hanke sai alkunsa jo vuonna 1992 ja kehittää monikielistä opetusta kouluissa ja opettajainkoulutuksessa, tutkimuksessa sekä lukemis- ja opetusmateriaalien laatimisessa. Vuodesta 2006 lähtien hankkeessa on kehitetty myös yhteisöllistä lukupiiritoimintaa. Maja Karjalainen kertoo myös miten yhteistyössä on käynnistetty lisäksi kansallinen Nai' ibali-kampanja, joka korostaa lukuiloa.

Tasa-arvon edistämistä palkitaan

”Nalibali tarkoittaa xhosan kielellä "tässä on tarina". Kampanjan tavoitteena on saada sekä lapset että aikuiset nauttimaan lukemisesta ja tarinoista ja juurruttaa lukemisen kulttuuri osaksi Etelä-Afrikan arkielämää. Nal'ibali-kampanja lukuisine kumppaneineen on tuottanut kahdessa vuodessa 148 kirjallista kampanjaa ja kääntänyt eri kielille 106 tarinaa, joita on jaettu 15.7 miljoonaa kappaletta maan tärkeimpien sanomalehtien liitteinä. Nämä kaksikieliset liitteet, joissa on satuja ja tarinoita, ohjeita ja vinkkejä ilmestyvät viikoittain koulujen lukukausien aikana ja sanomalehtien mukana ne leviävät vanhemmille, opettajille, kirjastonhoitajille ja lukupiireille. Näin tuetaan lukemista ja sadunkerrontaa ja viedään kirjallisuutta sinne, missä ei ole kirjoja. Projekti on tuottanut myös radiolle 78 tarinaa kaikkiaan 9 kielellä.

Praesa ja Nal’ibali ovat kehittäneet monenlaista tukimateriaalia lukupiireille, perheille ja vapaaehtoisille. Netistä voi tulostaa julisteita, kirjanmerkkejä sekä käytännön ohjeita eri-ikäisten lasten ohjaamiseen tarinoiden ja kirjojen pariin, ääneen lukemiseen, kirjojen ja tarinoiden valitsemiseen ja lukupiirien perustamiseen ja vetämiseen. Lukemista monilla kielillä tarjotaan myös verkon kautta. ”

Paljon ehdokkaita oli tyrkyllä, meiltäkin, vaan eipä nytkään tärpännyt.

Kotoisia projekteja

Tuntuu oikein hyvältä ja samalla tasa-arvoa edistävältä. Jäin miettimään, miten meilläkin tehdään erilaisia jännittäviä ja mielenkiintoisia projekteja, jotka harvoin pääsevät kunnolla julkisuuteen tai jopa kirjan kansiin. LUKUINTO -toiminta loppui juuri ja taitaa poikia ihan kunnon raportin. Yksi sellainen joutui käsiini toisen projektin myötä, mutta ihastutti kovasti. Maailma jossa olen (2013) sisältää tärkeitä kysymyksiä sekä lasten elämästä että heidän näkemyksiään ympäristöstä ja maailman rakentumisesta. Innostava moottorina on toiminut valokuvaaja, tietokirjailija Martti Lintunen, joka kysyy koko ajan ja yrittää löytää vastauksia. Näin käy myös hänen Tiina Lehtorannan kanssa toimittamassaan hienossa Kaisaniemen ala-asteen oppilaiden maailmankuvaa kartoittavassa teoksessa.

   Lapset kirjasivat ajatuksiaan kirjoittamalla ja kuvaamalla. Martti Lintunen kävi koululla selventämässä katsomista, kuvaa ja valokuvaamista. Näin kirjaan saatiin tekstejä ja kuvia siitä, mitä kunkin ympärillä on ja mistä maailma koostuu yhden luokan kolmen lukuvuoden aikana. Viidennen luokan kevään kirjoitukset ovat kokonaisuudessaan koettavissa kirjan lopussa. ”Hanketta veti loppumattomalla innostuksella valokuvaaja Martti Lintunen, joka sai lapset mukaansa ja vuosien kuluessa muuttui lapsille Maraksi.” Kirjassa on tarjolla lisäksi erinomainen kooste Lintusen pitämistä opastuksista kuvaan ja näkemiseen – johdannoksi niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin.

Maailma jossa olen on todella lähellä tämän hetken kolmas-viidesluokkalaisten kokemuksia. ”Silloin kuitenkin kun kolmasluokkalainen lapsi pysähtyy kioskin eteen lukemaan sen päivän lehtien myyntilööppejä kuvineen kysyy aikuinen itseltään: mitä lapsi näkee? Mitä hän lukee ja lukemastaan ymmärtää tai ajattelee? Mitä se kertoo maailmasta, johon ollaan kasvamassa ja kasvattamassa, oppia hakemassa?” 

Ja kuka muistaa virkistävän Sydänrummun? Kirjanen on mainio osoitus erilaisten järjestöjen ja liittojen toiminnasta asiansa edistämiseksi. Sydänliiton lorujulkaisun tekijöinä ovat Elina Pulli ja kuvittaja Virpi Penna. Rytmikkäät lorukuvat haastavat juttelemaan lapsen kanssa terveellisestä ruoasta ja liikunnasta, rohkaisevat maistamaa uusia ruokia ja vaalimaan yhdessä terveyttä – varsin tärkeä sanoma yhä edelleen nykyisten tutkimusten valossa lasten liikkumisesta ja syömisestä.