Munasolutyttö hakee sitä oikeaa

Tässä on sitä jotakin, joka saattaa näyttää lasten ja nuorten parisuhdekirjojen sisällöt ihan lässyilynä ja jaaritteluna. Leena Valmu iskee ytimeen kolmannessa tietokirjassaan Odina ja uuden elämän alku (Aula&co 2018)! Nimestäkin ounastelee salavihkaa (ainakin minun mielestäni) lievän ironista otetta chicklit-kirjallisuuteen ja parisuhdeoppaisiin – varsinkin kun kannessa suluissa on sankarittaren kiteytys eli (MUNASOLUTYTTÖ). Ja ilmeinen kohdevalinta, komea siittiöpoika Paulus, näyttää ihan Chaplinilta. 

 Mikään helppo faktiotarina ei Odinakaan ole aikaisempien Valmun ihmisen sisäisen maailmankaikkeuden seikkailujen tapaan. WSOY ilmeisesti oli tätä mieltä ensimmäisen, Filiuksen ja elinkaikkeuden arvoituksen (2013) kohdalla, koska julkaiseminen siirtyi pienemmälle yrittäjälle, Aulalle & Co:lle.

Verisolujen seikkailu alkaa

   Ensimmäisen seikkailun sankari on verisolupoika Filius, joka on varsin tyytyväinen elintilaansa ja varsinkin taitoihinsa Pespilan pelaamisessa eli vitamiinikiekkojen upottamisessa suonenseinämien pesiin, mutta oma rooli on vielä epäselvä. Lukujen lopussa on kaikissa kirjoissa omana kokonaisuutenaan ns. tietocapsulus. Siinä mennään läpi tietosanakirjamaisesti tarinassa olleita termejä, tässä esimerkiksi aortasta bakteeriin, kateenkorvasta makrofaagiin ja verihiutaleeseen.

   Tarinan edetessä tutuiksi tulevat tällä tavalla elimet maksasta kilpirauhaseen ja keuhkoihin, hormoneihin ja solujen tehtäviin, dna ja hermosto tai leukemiaan liittyvät termit. Itse tekstissä nimet on lihavoitettu. Kätevä on myös kansiaukeamilla oleva ihmisruumiin esittely sekä päähenkilöiden luonnehdinnat. Näin monipolvista ja paljon uusia asioita esittelevää tarinaa on helpompi seurata ja ymmärtää.

    Samalla lailla kuin imu vetää Filiuksen muovipussiin ja hän menettää tajuntansa, Odina pärjää hyvin munasolutyttöjen ankarassa kilpailussa. Hänet imaistaan punktioneulalla kasvatusmaljalle, jossa kilpailijattarien kanssa vihdoin tavataan siittiöpojat. Odinassa on kysymys juuri nyt kovasti julkisuudessa olleesta ongelmasta, lapsettomuudesta ja sen hoidosta.

   Myös Filius löytää tarkoituksensa. Hän on tulossa auttamaan ihmislasta selviämään leukemiasta. Tätä ennen verisolupoika tapaa uudessa kehossa huonovointisen maksasolun, älykkään hermosolun ja lopulta luuytimessä asustavan kantaäidin. ”- Tämä lapsi, jonka sisällä me nyt olemme, on menettänyt kaikki omat verisolunsa, kantaäiti jatkoi. Minä suljin suuni. Aloin lopulta käsittää, miksi suonistossa oli ollut niin hiljaista. - Ilman meitä hän ei tule selviytymään, vanha solu jatkoi.”

Mustikkajugurtista kaasukierteeseen

Kirjojen teon matkalla Valmu on varmasti miettinyt esitystapaa ja saamiaan palautteita. Filiukseen verrattuna niin Odinan kuin toisen osan Probuksen käsittely on selkeämpi ja keskittyy onnistuneesti kertomaan maitohappobakteerin työstä ja taistelusta pahoja bakteereja vastaan. Umpisuolen aukiolla käydään lopullinen taistelu pahojen bakteerien ryntäystä vastaan. Probuksessa ja suuressa suoliston taistelussa (2016) Leena Valmu selvittää tutusti Tietocapsuluksissaan  ihmisen sisällä olevia toimintoja. Termit selitetään soluseinistä plakkiin, mahalaukusta sulkijalihaksiin ja erilaisiin suoliin.

 Probuksessa näkyy jo tarinoiden muuttuminen humoristisemmiksi, väleihin sijoitetaan ainakin aikuista huvittavia vertauksia suurista romaaneista. Probus määrätään joukkueen johtajaksi, Taistelu diffiksiä vastaan on ankara, eivätkä kaikki ruumiin puolustukseen osallistuvat solut ole innostuneita yhteistyöstä

   Nuoren lukijan kannalta voi olla kätevää puhua taistelussa happomiinoista, bakteerisotureista umpilisäkkeestä tai arkkieliöistä. Probuksen joukkoon ilmestyy vanha konkaritaistelija. Bakteersolu on ilmiselvästi lähtöisin tutuilta sivuilta: ”Onks tääl korsus herroi?” Toinen, paremmin nuoreen lukijaan uppoava viittaus löytyy heti alusta. Kaikkien tuntema bakteerisankari on Rhamnus Lactobacillus, jonka seikkailut on ikuistettu kirjaan Taru bakteerien herrasta.

   Hänen jälkeläisenään Probuksella on kunniakas ja velvoittava tehtävä hoitaa oma työnsä kunnialla – ja tämähän päättyy lopun suureen pamaukseen, kun metaania, vetyä ja hiilidioksidia lentää ilmoille ja niiden mukana Probus ja Acidina singahtavat vapauteen elämään nurmikkomullassa.

    Lasse Rantasen kuvituskokonaisuus on kirjojen perillemenossa tärkeä osanen. Ihmisen maailmankaikkeudesta tulee vaikuttava ympäristö. Sankarien hahmot, punertavat tai sinertävät suonikkaat käytävät, katot ja seinämät ovat tenhoavia. Välillä ne rauhoittavat, välillä uhkaavat ja tukevat näin luontevasti tekstiä. Odinassa keskitytään aiheenkin takia enemmän munasoluihin, siittiöihin ja muiden tukijoiden hahmoihin, mutta esimerkiksi Probukseen, anaerobi Bifidukseen ja Acidinaan Rantanen luo omat henkilökohtaiset piirteet. Tämä on tärkeää, koska samanoloisia kavereita pyörii ympärillä valtava joukko. Paha bakteeri eli Diffis, joka vastustaa antibiootteja ja aiheuttaa hengenvaarallisen ripulin, on todella petomaisen näköinen.

 Milla siittiö valloitetaan?

Leena Valmun parisuhdeoppaassa Odina on yksinäinen ja epävarma  valmennettava, mutta lempeästi tukien parin etsinnän ongelmat selvenevät. Kuukausittain järjestetään kilpailu, jonka voittaja pääsee munanjohtimeen etsimään rakastaan. Ondina yllättyy, kun mukana on loppujen lopuksi peräti kymmenkunta kilpailijatarta. Joukossa on myös erityisen kaunis ja itsevarma Oella, jota siittiöpojat tietenkin katselevat ihaillen.

    Mutta 10. luvussa –”jossa tutustun häneen paremmin ja huomaan olevani rakastunut” – Odina keksii , missä lapsettomuuden syy voisi olla. Kaikkien yhteisen pohdiskelun ja ponnistelujen seurauksena kerätään entsyymejä siittiöpoikien lippalakkien luukuista. Sitten ohennetaan tyttöjen ketto yksi kerrallaan.

   Ondina pääsee vielä opastamaan nuorta Samua yhdynnän perusasioista. Ensin pojan pitää saada tytön kumulussolun hyväksyntä. Sitten pojan pitää päästä munasolun ketton alle, jotta solukalvot voivat yhtyä. Ja kun Samu arasti ehdottaa seksiä, niin Ondina kertoo kieltonsa syyn: ”Koska meiltä puuttuu rakkaus, minä vastasin. – Jaa, kui?  Tiesin olevani oikeassa, sillä minä rakastin toista.”

  Seuraavassa luvussa Ondina saa vastarakkautta ja hänen elämänsä saa täyttymyksensä. Ja täytyy sanoa, että tämä kohtaus on sekä kaunis että traaginen – siittiöhän kuolee: ”Nyt sinä mahdut tänne perivitelliinitilaan oikein hyvin, sanoin nostaen kettoni reunaa. Paulus hiipi viereeni ja tunsin solukalvoni värähtävän. Kukaan ei koskaan ollut minua näin lähellä. Yhtäkkiä tunsin kyynelten alkavan virrata pitkin poskiani. – Huomenna sinua ei enää ole, sanoin kyynelteni läpi. – Mutta minä olen sinun sisälläsi, Paulus sanoi. – Muista se. Aina ja ikuisesti.”

   Seuraavana aamuna Ondina tuntee miten hän alkaa jakaantua kahtia. Hän on ainoa kaikista tytöistä, ja niin hänet asennetaan uudelleen oman elinkaikkeuden sisään. Ja aikanaan tähän maailmaan syntyy uusi elinkaikkeus.

    Elämä on ihmeellistä. Sitä Leena Valmu pystyy havainnollistamaan omalla tavallaan hienosti. Niin, ja tässä tarinassa ei voita se kaunein, itsevarmin ja itsetietoisin.

Iltasatuja kaikille tarvitseville

Tyttöjen itsetunnon nostaminen tuntuu olevan nyt se trendi. Pari käännöstä on jo julkaistu rummuttaenkin, ja lisää on tulossa kesän lopulla kotimaisin voimin: ääneen pääsevät monet suomalaiset naiset kertomaan urastaan.

 Mutta mitä uutta käännökset tuovatkaan omien tuotoksiemme rinnalle?

   Marawa Ibrahimin Tytön oma kirja (Otava 2017) ei sisällöltään laajene omista tyttöenergian ja itsetunnon kohottajistamme. On kehon muutokset kun kaikki tuijottaa, on näppylöitä naamassa, On anatomian oppitunteja, karvoja siellä ja täällä, syömisen rakenteita, sydänsurut ja seurustelun kuviot ja niin edelleen. Graafinen ilme on ehkä tätä päivää – se taitaa tarkoittaa sekä asiallisia rakennepiirroksia että pomppimista shokeeraavista väriaukeamien kuvioista jonkinlaisiin abstrakteihin symboleihin. Näitäkin on kotimaisissa opuksissa toki harrastettu, mutta värit hyppivät nyt enemmän kuin teksti silmille. Ja vetävät mukanaan – tai eivät. Tekstit itsessään nimittäin ovat pinta-alaan nähden varsin lyhyehköt ja nopsat.

    Entä sitten Elena Favillin ja Franceska Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille (S&S 2017)? Sataan yhdensivun tarinaan ihmeellisistä naisista (kirjan oma ilmaisu) mahtuu melkoinen kavalkadi eri alojen edustajia matemaatikoista huippumalleihin, motocross-ajajista koululaisiin. Kaikista kerrotaan lyhyesti ja lähes selkokielellä perustiedot elämästä ja kamppailusta esiin tyttönä ja naisena vastustuksista huolimatta. Ideana lienee ollut muotitermiä käyttääkseni voimaannuttaminen ja mahdollisuuksien osoittaminen. Kirjailijoista saa kunnian aloittaa Astrid Lindgren, jonka tarina on kaikella kunnioituksella varsin ylimalkainen ja tuntuu kovin helpolta ratkaisulta kiteyttää asioita tuttuakin tutumpaan Peppi Pitkätossuun. Muille kuin pohjoismaalaisille Astrid ei tietenkään ole niin tuttu ja tarina voi tuntua erilaiselta. Muita kirjailijoita ovat Bronten siskokset, Cora Coralina, Isabel Allende, Jane Austen, Maya Angelou, Virginia Woolf – joitakin uusia, joitakin tutuntuttuja. Kaiken kaikkiaan sadan henkilön kavalkadi on joka tapauksessa kiinnostava ja täyttää tehtävänsä osoittaessaan, miten monilla aloilla naiset ovat tulleet eturiviin ja antaneet panoksensa koko maailmalle.

Ruotsiksi saa jazznaisenergiaa Ellasta!

Omat tuntojen tukijamme

Ei unohdeta suomalaisia edeltäjiä. Jo varhainen klassikko, Uma Aaltonen, käsitteli ongelmia, jotka eivät edelleenkään ole kovin kaukana tämän hetken tilanteesta. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyy ikuisuuskysymyksiä, jotka tulevat esillä yhä uudestaan sukupolvesta toiseen. Yhtymäkohta nykyiseen tilanteeseen on myös Uman korostama tiedon tarjoamisen tärkeys. Ajatuksista voi vetää viivan nykyisiin nuorille kirjoittavien teemoihin omanarvon tunteesta terveeseen kehitykseen aikuisuuteen. Nuorten tyttöjen minäkuvan vahvistaminen ja pakolla omaksuttavien roolien kritiikki olivat Uman ydinkohteita. 

   Suosittu manttelinperijä Jenni Pääskysaari taas rikkoi monta kertaa kirjoillaan myyntilastojen kärkisijoitteluja. Kaikista kirjepalstoista, auttavista puhelimista ja kirjoista huolimatta tutkimukset osoittavat edelleen nuorten miettivän samanlaisia ongelmia. Talvella 2015 julkaistiin tietoja, miten suurimmalla osalla 12-19-vuotiaista suomalaisista tytöistä oli sosiaalisen median luomia ulkonäköpaineita. Samalla masentuneisuus on kasvanut.   Voimakirja Tyttö sinä olet… (2015) on kuin malliesimerkki näille käännöksille: kolmen pilkun jälkeen voikin valita vaikka sisällysluettelosta sopivan määreen rakastettavasta supersankariin. ”Toivon, että tästä kirjasta tulisi matkakumppanisi. Että kuljettaisit sitä mukanasi niinä hetkinä, kun tarvitset rohkaisua, kannustusta tai vaikkapa lohtua.”

    Otsikoiden alle Pääskysaari kerää sekä omia tuntojaan, myönteisen kanssakäymisen pilareita että selkeitä ohjeitakin. Puheenvuorot eivät ole pitkiä, mutta niihin on liitetty sopivin välein sekä ajatelmia että merkittävien naisten esittelyjä Augusta Ada Kingistä (matemaatikko, analyytikko 1800-luvulta) Frida Kahloon, Malala Yousafzaista Fatu Kekulaan – kaikki rohkeiden tekojen ihmisiä. Mukana on myös tärkeitä tapahtumia skeittikoulusta Afganistanissa New Yorkin tyttöprojektiin tai Lammily-nuken – ”normaalin Barbien” – suosioon.  Lukeminen jaksottuu miellyttävästi, kun aiheiden yhteyteen saadaan puhumaan alansa tunnettuja suomalaisia naisia Pirjo Heikkilästä Enni Rukajärveen.  "Syynä kirjaan oli juuri se, että itsevarmoille ja reippaille tytöille tapahtuu Suomessa jotain, kun he tulevat teini-ikään: ympäristö alkaa sovittaa heitä rooliin ja kertoa, mikä sopii ja mikä ei".

Missä saappaissa pojat kulkee?

Kun Pääskysaari näkee suurimpana uhkana juuri tuon lokeroinnin, on tärkeää korostaa moninaisia mahdollisuuksia, erilaisia tapoja olla olemassa. Mutta on myös lukuisia malleja olla poika. Missä on heidän oppaansa oman elämänsä päähenkilöksi valmistautumisessa?

    Poika sinä olet… (2016) luottaa tyttökirjan toimivaksi havaittuun muottiin hiukan toisin sanankääntein. ”Koetko joskus olevasi vääränlainen? Liian suuri, pieni, lyhyt, pitkä, karvainen, karvaton, tumma, vaalea? Olet sopiva ja riittävä juuri sinuna! Selvitä, kuka olet ja mitä haluat. Kuuntele sydäntäsi, älä muiden mielipiteitä.”

Kyllä pojankin päässä tapahtuu Mielettömästi!

    Samanlaisin pääotsikoin edetään hiukan järjestystä muutellen. Mukana olevat haastatellut ovat pääosin uusia. Vain Enni Rukajärvi ja Linda Liukas ovat edelleen kertomassa omista tavoitteistaan ja haaveistaan. Esimerkit on haettu tästä päivästä. On näyttelijä/kirjailija Antti Holma miettimässä hauskuutta, Duudson Jarno Laasala kertomassa ystävyydestä, seikkailija Arman Alizad erilaisuudesta. Tubettaja Lakko eli Eric Savolainen on unelmoinut, muusikko ja keskusteluisäntä Roope Salminen avautuu muun muassa seksuaalisuudesta. Vinkkejä on Nelson Mandelasta Kyle Maynardiin tai Banksyyn.

    Ja onhan tuolla hyllyssä tarjolla vaikkapa Raisa Cacciatoren Mieletön fiilis. Hyvän mielen käsikirja (Tammi 2014) yhdessä Max Karukiven kanssa tekemä siekailematon nuoren mielen sekasorron selvitysopas. Tunnetaitoja taviksille -otsikolla päästään juohevaan surffailuun mieliaalloilla ja tunnetaitojen lyhyeen oppimäärään. Kirjan kolme osaa, tunteet, mieli ja elämänhallinta esitellään sopivan mittaisina sukelluksina asioiden ytimeen.

     Niin että tässä saa varmaan jännittää, mitkä nimet nousevat esiin uusissa naisia esittelevissä kirjoissa. Ja tuleeko uusia näkökulmia. Mutta sanoohan suomalainen sanalaskukin, että kertaus on ymmärtämisen alku. Vai miten se meni?

LukuVarkaudesta lukukuumetta?

Suomessa on vielä muutama lastenkirjakilpailu, joissa varsinaiset lukijat pääsevät ainakin osittain päättämään voittajasta. Legendaarisen Plättä-kamppailun loputtua paikallisuus on edelleen valttia esimerkiksi LukuVarkaus-mittelössä, kun taas Runeberg Junior yrittää kivuta valtakunnallisemmaksi. Molemmissa aikuisraati päättää ehdokaslistasta, mistä eri-ikäiset koululaiset saavat sitten äänestellä.

   Listoja on tietysti mukava vertailla, koska samoja nimiä tupsahtelee mukaan. LukuVarkauden kuusikosta tuttuja ovat esimerkiksi jo Suomen nuorisokirjailijat ry:n Lydecken-palkinnon niiannut Leena Parkkinen Pikkuveljellä ja mainiolla harharetkellä (Teos). Listalta löytyy myös Riikka Ala-Harjan useammassakin koitoksessa mukana ollut tasapainoinen ja taitava Kahden maan Ebba (Otava).

    Raadissa kokonaiskuvaa taisi parhaiten hallita Varkauden kaupunginkirjaston lastenosaston edustaja. Mutta kuten palkintojen itsepuolustuskurssin peruselementteihin kuuluu, raati pesi kätensä toteamalla, että taso on kauttaaltaan ihan jees. Monia hyviä ehdokkaita jouduttiin nimittäin jättämään pois. Silti olisi kiva aina joskus näiltä raadeilta kuulla, mitä siellä oikein venkuroitiin.

    Yleisilmeeksi raati nosti ongelmat lasten elämässä uusioperheistä lähtien ja erityispiirteenä ekologiset teemat. No, huumoria olisi ollut mukavasti edustettuna monessakin näppärässä arkirealismiopuksessa listan ulkopuolella. Kauhua ja kouluhommia, faktiota vaikkapa maahanmuuttajien puolelta ja merirosvojen romantiikkakina olisi löytynyt.  Nyt mentiin varovaisemmin. Tosin kuten edellisellä kerrallakin raati nosti ihan mukavasti esille muittenkin kustantajien tuotantoa kuin suurimpien ja kauneimpien.

Mäkelää ja aikamatkaa menneeseen

Sieltäpä raati nosti esiin kaksi mielenkiintoista tarinaa. Elisabet Ahon Siirin simakesä (Mäkelä, kansi Tanja Mitchell) on kovin hempeän mitäänsanomattomasta kannestaan huolimatta koukuttavakin aikamatkustustarina. Siiri tapaa auttaessaan jalkansa loukannutta isotätiä 1800-luvun loppupuolella Vantaan kartanoissa eläneitä ihmisiä ja piikatyttö Amandan. Aho ymppää taitavasti mukaan vanhaa historiaa, joka huipentuu ison kirkon paloon. Aikasiirtymän lisäksi Siirin kesänviettoa rytmitetään hyvin tuttujen poikien tapaamisilla ja erilaisilla kujeilla. Tuloksena on joustavasti etenevä ja sopivasti kiinnostavia jännityskohtia tarjoava luonteikas tarina. Tosin Ismo Loivamaa teki pienen varauksen arviossaan: ”Siirin rakas isotäti edustaa nykykirjallisuuden hellimää ikinuorta ihmistyyppiä. Mukava ihminen, joka olisi ilman kliseisiä kärjistyksiä jopa uskottava.”

    Aho on itse kertonut, että häntä kiinnostaa erityisesti lähihistoria, siis aika, jolta on valokuvia. Siirin simakesässäkin voi aistia vanhojen kuvien tarinaa, aitoa paikallistuntumaa ja hahmojakin – nyt paljastuu myös jotain merkittävää Pyhän Laurin kirkon palosta vuonna 1893.

Myllylahti ja Brasilian taivaanranta

Martti Linnan tarinassa Isän luokse (Myllylahti) Niemistön koulun kolmasluokkalaisen Katrin isä on muuttanut Brasiliaan maalaamaan taivaanrantaa. Katrin veli on puolestaan keuhkotautinen erityiskoulun oppilas. Katri saa isänsä lähettämästä Al Goren dvd:stä herätyksen ja alkaa tarmokkaasti tehdä jokamiehen ratkaisuja ilmastonmuutoksen vastustamiseksi. 

    Linna pystyy hienosti sukeltamaan tosissaan olevan tarmokkaan ja käytännöllisen alaluokkalaisen nahkoihin. Katri tekee eikä vain voivottele. Tulee jätteenlajitteluprojektia, tiedotusta, kouluprovokaatiota ja lopulta myös ekoterrorismia. Katri yrittää tukkia perunoilla autojen pakoputkia ja joutuu poliisien huostaan. Taustalla on myös hienovaraisen tunteikkaasti kuvattu isän kaipuu, suhde lääkäriäitiin ja tämän isän vähättelyyn sekä uuden miesystävän vähittäinen hyväksyminen – määrätietoisen kotikasvatusopetuksen jälkeen.

   Kun Katri viimeisenä epätoivoisena projektinaan lähtee sairaan veljensä kanssa salaa Brasiliaan, vanhemmat havahtuvat tosissaan kantamaan vastuutaan. Linna saa Katrinsa kautta esille ilmastonmuutoksen aiheuttaman ahdistuksen, jos tuntee olevansa vastuussa koko maailman tilanteesta ilman aikuisten ymmärtävää tukea. Kirjan kautta alakoulussakin voidaan puhua ja selvitellä monenkin oppiaineen kautta tärkeitä jokaista lasta lähelle tulevia kysymyksiä.

Harvinaisempia urheilun kuvioita

Kun viimeksi pohdin blogissa lasten ja nuorten urheilukirjojen aihepiirejä, Henna Helmi oli jo mielessä. Mukava ja asiantunteva taitoluistelua käsittelevä Miisa-sarja taitaa olla tässä kilpailussa jo varttuneempien materiaalia, mutta nuoremmillekin on nyt tarjolla jääkuvioita. Nellyn uudet kuviot (Tammi, kansi Reetta Niemensivu) aloittaa uuden Ice Love-sarjan.  Taitoluistelu on tosiaan noussut jonkinlaiseksi buumiksi, ja kirjoja on alkanut ilmestyä niin kaunon kuin tiedon puolella. Hyvä niin!

   Neljäsluokkalaisen Nellyn vanhemmat ovat eronneet, ja muutto toiseen kaupunkiin on toteutunut isän, Saanan ja pikku Nemon kohdalla. Mikä on Nellyn asema uudessa perheessä? Kuka hän oikein on? Nelly pääsee mukaan vanhojen taitojensa perusteella uuteen IceLove-muodostelmaluistelujoukkueeseen, tulee uusia ystäviä ja haasteita. Hiljalleen Nelly alkaa saada itseluottamuksensa takaisin ja jaksaa pyrkiä yhä parempaan. Henna Helmi kirjoittaa sujuvasti, taitoluistelun tekniikka ja taktiikka on hallussa, joten asiat lomittuvat Nellyn itsetunnon kasvamiseen ja uuden tilanteen hyväksymiseen pakottomasti. Uudenlaisena ideana on valita aina sarjan seuraavan osan päähenkilöksi uusi henkilö.

Sitten sitä maalaisromantiikkaa

  Tuula Kallioniemen Villissä viikossa (Otava) tuttuja toimivia kuvioita riittää. On vanhemmat, jotka lähtevät viettämään laatuaikaa toistensa kanssa ja sijoittavat poikansa Mummon turvalliseen huomaan. Tämä taas on yllättäen menossa kursseille ja hoitanut Viltsun seuraksi tuttujensa tytön Pinjan ja rehupuntiksi luonnehditun Kassun. Huumoria revitään eri tavoin avuttomien lomalaisten ns itsenäisestä talonpidosta. Ideana lienee ollut huvittuneena esittää kaupunkilaisporukan toilailuja luonnon ja luomutuotteiden parissa.  Mutta kärsiikö kaupunkilaisen varttuneen lukijan itsetunto jo liikaakin, kun Viltsu ei oikein osaa muka junassakaan toimia. Pakollisena kuviona on vielä outo naapuri ja loppujen lopuksi elämäntapataiteilijaksi paljastuva siivellä asuja. Tämän kolttosia ovatkin hävinneet tavarat, kun taas naapuri paljastuu jäyhäksi tolkun mieheksi. No, kiva on lukaista välillä sujuvaa tarinaa, joka hyvinkin uppoaa nuorempiin. Kirjan slangi on vähän hakusessa ja tarjoilee monen muotoista hesalaistakin, vanhempaa ja uudempaa.

Varkaudesta saa kesäkuussa hakea 3500 euron palkinnon, jahka Roosa, Oona, Venla, Pyry, Aada ja Sohvi saavat sovittua asiasta. Noita etunimiä katsellessaan on hauska sekä kirjata tietyn ajan suositut nimet että lastenkirjailjoiden ahkerasti käyttämät kirjojen sankarit. Aika moni löytyy tuostakin luettelosta.