LukuVarkaudesta lukukuumetta?

Suomessa on vielä muutama lastenkirjakilpailu, joissa varsinaiset lukijat pääsevät ainakin osittain päättämään voittajasta. Legendaarisen Plättä-kamppailun loputtua paikallisuus on edelleen valttia esimerkiksi LukuVarkaus-mittelössä, kun taas Runeberg Junior yrittää kivuta valtakunnallisemmaksi. Molemmissa aikuisraati päättää ehdokaslistasta, mistä eri-ikäiset koululaiset saavat sitten äänestellä.

   Listoja on tietysti mukava vertailla, koska samoja nimiä tupsahtelee mukaan. LukuVarkauden kuusikosta tuttuja ovat esimerkiksi jo Suomen nuorisokirjailijat ry:n Lydecken-palkinnon niiannut Leena Parkkinen Pikkuveljellä ja mainiolla harharetkellä (Teos). Listalta löytyy myös Riikka Ala-Harjan useammassakin koitoksessa mukana ollut tasapainoinen ja taitava Kahden maan Ebba (Otava).

    Raadissa kokonaiskuvaa taisi parhaiten hallita Varkauden kaupunginkirjaston lastenosaston edustaja. Mutta kuten palkintojen itsepuolustuskurssin peruselementteihin kuuluu, raati pesi kätensä toteamalla, että taso on kauttaaltaan ihan jees. Monia hyviä ehdokkaita jouduttiin nimittäin jättämään pois. Silti olisi kiva aina joskus näiltä raadeilta kuulla, mitä siellä oikein venkuroitiin.

    Yleisilmeeksi raati nosti ongelmat lasten elämässä uusioperheistä lähtien ja erityispiirteenä ekologiset teemat. No, huumoria olisi ollut mukavasti edustettuna monessakin näppärässä arkirealismiopuksessa listan ulkopuolella. Kauhua ja kouluhommia, faktiota vaikkapa maahanmuuttajien puolelta ja merirosvojen romantiikkakina olisi löytynyt.  Nyt mentiin varovaisemmin. Tosin kuten edellisellä kerrallakin raati nosti ihan mukavasti esille muittenkin kustantajien tuotantoa kuin suurimpien ja kauneimpien.

Mäkelää ja aikamatkaa menneeseen

Sieltäpä raati nosti esiin kaksi mielenkiintoista tarinaa. Elisabet Ahon Siirin simakesä (Mäkelä, kansi Tanja Mitchell) on kovin hempeän mitäänsanomattomasta kannestaan huolimatta koukuttavakin aikamatkustustarina. Siiri tapaa auttaessaan jalkansa loukannutta isotätiä 1800-luvun loppupuolella Vantaan kartanoissa eläneitä ihmisiä ja piikatyttö Amandan. Aho ymppää taitavasti mukaan vanhaa historiaa, joka huipentuu ison kirkon paloon. Aikasiirtymän lisäksi Siirin kesänviettoa rytmitetään hyvin tuttujen poikien tapaamisilla ja erilaisilla kujeilla. Tuloksena on joustavasti etenevä ja sopivasti kiinnostavia jännityskohtia tarjoava luonteikas tarina. Tosin Ismo Loivamaa teki pienen varauksen arviossaan: ”Siirin rakas isotäti edustaa nykykirjallisuuden hellimää ikinuorta ihmistyyppiä. Mukava ihminen, joka olisi ilman kliseisiä kärjistyksiä jopa uskottava.”

    Aho on itse kertonut, että häntä kiinnostaa erityisesti lähihistoria, siis aika, jolta on valokuvia. Siirin simakesässäkin voi aistia vanhojen kuvien tarinaa, aitoa paikallistuntumaa ja hahmojakin – nyt paljastuu myös jotain merkittävää Pyhän Laurin kirkon palosta vuonna 1893.

Myllylahti ja Brasilian taivaanranta

Martti Linnan tarinassa Isän luokse (Myllylahti) Niemistön koulun kolmasluokkalaisen Katrin isä on muuttanut Brasiliaan maalaamaan taivaanrantaa. Katrin veli on puolestaan keuhkotautinen erityiskoulun oppilas. Katri saa isänsä lähettämästä Al Goren dvd:stä herätyksen ja alkaa tarmokkaasti tehdä jokamiehen ratkaisuja ilmastonmuutoksen vastustamiseksi. 

    Linna pystyy hienosti sukeltamaan tosissaan olevan tarmokkaan ja käytännöllisen alaluokkalaisen nahkoihin. Katri tekee eikä vain voivottele. Tulee jätteenlajitteluprojektia, tiedotusta, kouluprovokaatiota ja lopulta myös ekoterrorismia. Katri yrittää tukkia perunoilla autojen pakoputkia ja joutuu poliisien huostaan. Taustalla on myös hienovaraisen tunteikkaasti kuvattu isän kaipuu, suhde lääkäriäitiin ja tämän isän vähättelyyn sekä uuden miesystävän vähittäinen hyväksyminen – määrätietoisen kotikasvatusopetuksen jälkeen.

   Kun Katri viimeisenä epätoivoisena projektinaan lähtee sairaan veljensä kanssa salaa Brasiliaan, vanhemmat havahtuvat tosissaan kantamaan vastuutaan. Linna saa Katrinsa kautta esille ilmastonmuutoksen aiheuttaman ahdistuksen, jos tuntee olevansa vastuussa koko maailman tilanteesta ilman aikuisten ymmärtävää tukea. Kirjan kautta alakoulussakin voidaan puhua ja selvitellä monenkin oppiaineen kautta tärkeitä jokaista lasta lähelle tulevia kysymyksiä.

Harvinaisempia urheilun kuvioita

Kun viimeksi pohdin blogissa lasten ja nuorten urheilukirjojen aihepiirejä, Henna Helmi oli jo mielessä. Mukava ja asiantunteva taitoluistelua käsittelevä Miisa-sarja taitaa olla tässä kilpailussa jo varttuneempien materiaalia, mutta nuoremmillekin on nyt tarjolla jääkuvioita. Nellyn uudet kuviot (Tammi, kansi Reetta Niemensivu) aloittaa uuden Ice Love-sarjan.  Taitoluistelu on tosiaan noussut jonkinlaiseksi buumiksi, ja kirjoja on alkanut ilmestyä niin kaunon kuin tiedon puolella. Hyvä niin!

   Neljäsluokkalaisen Nellyn vanhemmat ovat eronneet, ja muutto toiseen kaupunkiin on toteutunut isän, Saanan ja pikku Nemon kohdalla. Mikä on Nellyn asema uudessa perheessä? Kuka hän oikein on? Nelly pääsee mukaan vanhojen taitojensa perusteella uuteen IceLove-muodostelmaluistelujoukkueeseen, tulee uusia ystäviä ja haasteita. Hiljalleen Nelly alkaa saada itseluottamuksensa takaisin ja jaksaa pyrkiä yhä parempaan. Henna Helmi kirjoittaa sujuvasti, taitoluistelun tekniikka ja taktiikka on hallussa, joten asiat lomittuvat Nellyn itsetunnon kasvamiseen ja uuden tilanteen hyväksymiseen pakottomasti. Uudenlaisena ideana on valita aina sarjan seuraavan osan päähenkilöksi uusi henkilö.

Sitten sitä maalaisromantiikkaa

  Tuula Kallioniemen Villissä viikossa (Otava) tuttuja toimivia kuvioita riittää. On vanhemmat, jotka lähtevät viettämään laatuaikaa toistensa kanssa ja sijoittavat poikansa Mummon turvalliseen huomaan. Tämä taas on yllättäen menossa kursseille ja hoitanut Viltsun seuraksi tuttujensa tytön Pinjan ja rehupuntiksi luonnehditun Kassun. Huumoria revitään eri tavoin avuttomien lomalaisten ns itsenäisestä talonpidosta. Ideana lienee ollut huvittuneena esittää kaupunkilaisporukan toilailuja luonnon ja luomutuotteiden parissa.  Mutta kärsiikö kaupunkilaisen varttuneen lukijan itsetunto jo liikaakin, kun Viltsu ei oikein osaa muka junassakaan toimia. Pakollisena kuviona on vielä outo naapuri ja loppujen lopuksi elämäntapataiteilijaksi paljastuva siivellä asuja. Tämän kolttosia ovatkin hävinneet tavarat, kun taas naapuri paljastuu jäyhäksi tolkun mieheksi. No, kiva on lukaista välillä sujuvaa tarinaa, joka hyvinkin uppoaa nuorempiin. Kirjan slangi on vähän hakusessa ja tarjoilee monen muotoista hesalaistakin, vanhempaa ja uudempaa.

Varkaudesta saa kesäkuussa hakea 3500 euron palkinnon, jahka Roosa, Oona, Venla, Pyry, Aada ja Sohvi saavat sovittua asiasta. Noita etunimiä katsellessaan on hauska sekä kirjata tietyn ajan suositut nimet että lastenkirjailjoiden ahkerasti käyttämät kirjojen sankarit. Aika moni löytyy tuostakin luettelosta.