Educassa tiedon hermosolut solmussa

EDUCA-messuilla pyöri varsin mittava joukko koulumaailman edustajia, 19338 osallistujaa. Kohde eli koululaiset loistivat poissaolollaan toisin kuin kirjamessuilla, joiden kävijämäärä nousi merkittävästi näiden ilmaispyörijien kautta. Oppilaista kyllä puhuttiin lähes koko ajan, myös käytävillä. Korviini osui parikin kertaa melko kiivassävyistä keskustelua esimerkiksi avoimista oppimisympäristöistä ja työelämään kytkemisestä. Erään huonekaluvalmistajan osastolla mukavassa säkkituolin tapaisessa olotilassa retkuttava nuori mieshenkilö ilmoitti valmentautuvansa työelämään. Kriittisyyttäkin siis oli, en tiedä kuinka rakentavaa.

Oppikirjailijoita palkitaan muutoin kuin kustantajiensa toimesta vain Suomen tietokirjailijoitten vuosittaisilla tunnustuksilla juuri Educa-messuilla. Hekin tekevät muuten merkittävää työtä lasten ja nuorten tietokirjallisuuden yhdellä erikoisalalla. Nyt palkintojen kohteet kulkivat psykologian ja aivojen tiedonkäsittelyn, biologian ja maantieteen sekä kemian ja matematiikan alueilla. Itseäni kiinnosti tietysti eniten uusin esittelevä katalogi, Tietokirjoja kouluun – lukuvinkkejä alakouluun ja esiopetukseen.

Sarjassaan jo neljäs vihkonen sisältää yli sata eri aihepiireihin jaoteltua tietokirjaa. Esittelijä, Ilona Lindh, totesi lasten tietokirjan voivan hyvin. Parin vuoden sadosta on poimittu ajankohtaisia ja kiinnostavia kohteilleen sopivia kirjoja. Tämä taitaa tulla esiin sivumäärästäkin: edellisen luettelon 60 on noussut 72 värisivuun. Kuten muissakin luetteloissa mukana on edelleen tuttuja kysymyksiä ja tietokirjojen moninaisuutta ja tärkeyttä valottava esipuhe.

 Mielenkiintoista on muuten verrata edellisen vuonna 2016 tehdyn alakoulun katalogin takasivun esittelyä uuteen. Sieltä nimittäin on poistettu ilmaus ”Kirjoja valittaessa ei ole etsitty alan parasta tai hienointa teosta, vaan poimittu ajankohtaisia kirjoja --- Lukijan pääteltäväksi jää, kuinka sujuvia ja päteviä teokset ovat.” Nyt taitaa sitten olla mukana valinnassa myös parhaat ja hienoimmat…

Suomen tietokirjailijoiden osastolla näytti käyvän mukava kuhina, kun katalogit täyttivät pöydät. Tämä taisi olla juuri oikea paikka jakaa opettajille tietoa. Kun tietokirjalisuus on jo otettu opetussuunnitelmassakin erityisesti mukaan, opettajien kovin erimittaista tietämystä yleensäkin lapsille suunnatusta kirjallisesta annista on tärkeää lisätä.

Luonnosta historiaan – ja sankaritarinat

Lasten luontokirjasta aloitetaan ja Ellen Thesleffiin päädytään. Luettelostakin näkee mukavasti, mitkä ovat kautta historian pintansa pitäneet tiedon alueet ja mitkä lyöneet itsensä kertaheitolla läpi.  Toisaalta luettelosta selviää, että tietokirjojen alueella häärii useita työmyyriä, joilla on useampia opuksia mukana: on Viljami Ovaskaista, Reettä Niemelää, Raili Mikkasta, Mai Raitasta, Juha Laaksosta, Carlos Da Cruzia, Mauri Kunnasta, Vuokko Hurmetta, Risto Räppääjää ja Reuhurinnettä. Samat tekijät muuten huseerasivat myös edellisessä luettelossa. Onkohan uusien tekijöiden vaikeampaa murtautua mukaan kuvioihin. 

 Mielikseni myös suosikkini, Tove Janssonin nimen alla esiintyvät keittokirja, Hemulin kasvio ja Muumi museokirja löytyvät sivuilta. Ehkä olisi ollut liikaa vaadittu saada lisäksi vielä kätevä kahdeksasta vuodenajan toimista koottu yhteisesitys -  esikouluunkin  mainiosti sopiva Muumipeikon retket. (Tammi 2019). Jo aikaisemmin olin viehättynyt muumien avulla tapahtuvaan luonnon tarkkailuun ja muihin aktiviteetteihin. Kun mukana on ollut asiantuntijataustana mm. Suomen Latu, asiat ovat siltäkin osin mietittyjä ja toteuttamiskelpoisia. Ulkoilukaudet otetaan siis haltuun talvesta kevääseen, kesästä syksyyn. Katariina Heilala vastaa käsikirjoituksesta ja Riina sekä Sami Kaarla muumikuvituksesta. Teoksessa on sekä mainioita ja vaihtelevia ideoita ja seikkaperäisempiä manöövereitä – Heilala saa tarinoihinsa oikein kätevästi mukaan myös Muumilaakson tunnelmia ja asukkaiden erikoispiirteitä. Geokätkeilykin on mukana!

Katarina Heilalla olisi muuten ollut oikein alakouluystävällinen opas Päivä Kansallismuseossa (2016) eli edellisen luettelon ilmestymisen jälkeenkin vielä löytyy hyvää tavaraa vaihtoehdoksi vaikka sekavanoloiselle Museoseikkailulle.

 Paljon mainiota materiaalia, mistä ei eri mieltä kannata kauheasti olla. Varmaan myyntilukujen perusteella haastavampia tunnetaitokirjoja päihitti tuttuja kuvioita toistuvat Supermarsun ystävyys- ja rohkeusvinkit. Kun taloutta, pankkimaailmaa ja poliittista järjestelmää on tarjolla todella vähän, mukaan on otettu ne kohtuulliset ainokaiset eli  Lasten yrittäjäkirja ja Koululaisen rahakirja – tosin tämäkin opas löytyy myös edellisestä yläkoulun ja lukion vinkkivihkosesta, eikä ehkä olisi tarvinnut uutta suositusta vähän uudistettunakaan?

Tärppejä ja muuten vain sivuun jääneitä?

Kun tilaa on vähän, olisi esimerkiksi Mai Raitasen mukavia, mutta samalla kaavalla tehtyjä luontokirjoja nisäkkäistä, linnuista ja ötököistä voinut hyvin kerätä yhden esittelyn lisävinkeiksi. Olikohan edellisessä luettelossa olleen Tatun ja Patun Suomen uudistetussa versiossa ytyä uuteen nostoon? Kaisa Laaksosen Suuri lukuseikkailu taitaa olla kädenojennus kaunokirjalliselle puolelle – onhan teos toki tietokirja, mutta esittelee vain kaunokirjallista materiaalia, ei valitettavasti tietokirjoja.

 Parille vapautuvalle paikalle on helppo esittää vaihtoehtoja – tämä osoittaa, että tasoa on ja valinnat hankalia. Mutta mieluusti olisin nähnyt Issakaisen Tytin mukana joko Rauha kantaa (Lasten Keskus 2019) tai A sanoi Agricola (2017) teoksilla. Edellinen olisi edustanut sitten ainoana selkeästi maahanmuuttajia ja rauhankasvatusta ja jälkimmäinen mielestäni on  jotenkin perustavanlaatuinen kivi kirjallisuudellemme. Eikä muuten Jenni Vartiaisen ja Suvi Tuomisen hauska ja selkeä Tiedeseikkailu. Energia. Vesi. (Sanoma 2019) olisi hävennyt tässä seurassa.

Yhtä kirjaa pitää oikein makustella ja vähän perustellakin. Mukana on hyviä sukelluksia vaikkapa veteen ja aikaan, mutta missä luuraa uni? Herra Hakkaraisen Unikirjaa (2019) en kaivannutkaan mukaan – sehän hankitaan muutenkin – mutta mikä onkaan Anna Sofia Urrilan ja työryhmän  Silmät kiinni, Silmu! (v. Virpi Talvitie. S&S 2019)?

 Kellosta ja ajasta puhutaan tässäkin lasten tietokirjassa, mutta selkeän loogisesti ja sopivasti perustarinan ympärille tietoa keräten. Pikkutyttö Silmun illasta lähdetään. Mistä Silmu vpisi tietää, että hän kuitenkin on väsynyt, vaikka haluaisi jatkaa leikkiä? Seuraavalla aukealla selvitellään hauskasti nukkuvien pilvikuplissa unen eri vaiheita, vauvojen rytmiä ja vaikkapa vaarin kuorsausta. Silmun väsyessä ja isän peittäessä puhutaan vielä unen tärkeydestä. Hermosolut voivat mennä solmuun! Kohtalaisen vaikeita termejä selvitetään Talvitien hauskasta hermosolutaustasta selkeästi erottuvissa osioissa. Kun Silmu lopulta nukahtaa, päästään unen kautta metsästämään yökyöpeliä. Mistä sellaisen löytää? Kun kysytään delfiiniltä, saadaan tietää muutakin nisäkkäiden, kalojen, eläinten, lintujen nukkumisesta. Entä jos ihminen on avaruusasemalla tai lentää? Ja yöttömässä yössä on varmasti vaikea nukkua? Nukkuuko sokea ihminen? Yökyöpeli voi olla pahaa unta – mistä sellainen tulee? Sisäinen kello määrittää, onko yökyöpeli eli illanvirkku vai aamuvirkku! Silmu herää virkeänä ja muistaa jotakin unistaan. Mutta miksi me sitten nukumme? Siihen ei olekaan välttämättä varmaa vastausta!

  Silmun kanssa tehdään erinomainen tietoretki unen salaperäiseen maailmaan. Retken jälkeen moneen mieltä askarruttaneeseen asiaan on saatu selkeitä ja rauhoittaviakin vastauksia. Hienoa on myös, että kirjasta on viihdettä ja asiaa myös aikuiselle lukijalle. Yhdessä asiaa voi pohdiskella lisää.

Tietokirjavinkeistä on iloa monelle. Ja kuten katalogin lopussa kehotetaan, jokainen voi täydentää ja etsiä lisää kirjoja samasta aihealueesta tai kirjastojen erinomaisia hakusanoja ja tunnistetietoja käyttäen.

Seuraavan tietokirjani nimeksi varaan jo nyt Tosi mielessä. Sillä tavoin varustautuneena on hauska löytää yhä uusia vaihtoehtoja ja mielipiteitä.

Koira nimeltä Mutsi tapaa Mollin ja Kuunvalon

Pian kirmaavat opetusalan ammattilaiset ja muut kiinnostuneet EDUCA-messuilla. Sieltä saattaa tulla jotakin raportoitavaakin, ainakin Suomen tietokirjailijat ovat julkistamassa uutta lähinnä alakouluun tarkoitettua esittelevää tietokirjaluetteloaan. Sitä on mielenkiintoista selailla ja etsiskellä löytöjä, jotka ehkä ovat omalta osalta jääneet väliin.

Sillä valin olen HS:n koko sivun lastenmusiikkiarviointien innoittamana kuunnellut uusimpia ja toden totta ihastellut rytmin lisäksi runoilun tasoa. Mari Koppisen artikkelissa (15.1.2020) ylistetään mm. Mutaveijareita, joiden aikaisempi Ympäri ämpäri-levy on sekin mukavaa ilottelua – uusin julkistetaan vasta helmikuussa. Mutta vanhat starat ovat edelleen mukana: Orffit, Liikkuva laulureppu, jonka uusin Haaveiden maa viime vuodelta on sentään tulossa aika moneen pääkaupunkiseudun kirjastoon.

Viimeisten tietojen mukaan ei enää kuitenkaan Espooseen, joka on kertonut lopettavansa kokonaan levyjen hankinnan. Juuri lastenmusiikin kohdalla päätös oudoksuttaa: näitä lauluja ja kappaleita tarvittaisiin kyllä rikastuttamaan lähikirjastoissakin eikä vain tilausjonossa muita kirjastoja rokottamalla. Voi jos olisin väärässä…

Mitä on jäänyt pinosta poimittaviksi?

Varmasti monia mielenkiintoisia kirjallisia elämyksiä. Mutta kun on sopiva pieni hengähdysaika ennen kuin seuraava kustantajien kevätryntäys alkaa, poimin pinostani muutaman erilailla mielestäni onnistuneen työn.

Lasten kanssa totesin Katri Kirkkopellon Mollin ja maailman äären (Lasten Keskus 2019) toimivan mainiosti. Komeankokoinen kuvakirja on ehkä hiukan kömpelö käsitellä, mutta isomman kuulijajoukon kanssa sillä on etunsa. Kirkkopellon kuvat ovat lisäksi useimmiten koko aukeaman toisen sivun täyttämiä, niin että perushahmosta voi mukavasti osoittaa viereisen sivun pienempiä tilanteita. Tarina on yhtä viehättävä kuin sankarinsakin. Laiskanpulskea mietiskelijä Molli tuntee olonsa omituiseksi. Vilkkaampi toimija Sisu selvittää mistä on kyse: matkakuumeesta! Molli siis lähtee metsää kohti, joskin nälkä yllättää jo muutaman metrin päässä ja eväät on syötävä. Luonnossa on monenmoista ihanaa nähtävää – ja vähän hankalampaakin. Hirveän puhelias pitkänokkainen mikä lie Höpönassu ei häivy ilman pientä lahjaa, joten huokaisten Molli luopuu kauniista kivestään.

 

Matkakuumetta, selvästi!

Laukussa ei olekaan enää jäljellä kuin Sisun kuva, joten nyt iskee koti-ikävä. Mutta onko Sisu jaksanut enää odottaa? Jälleennäkeminen on ratkiriemukas, ja onhan matkalta paljon kerrottavaa. Matkakuumeesta seuraa siis puheripuli, Sisu toteaa nauraen. Hyvänmielen matka, totta tosiaan – myös kielellisesti: selkeydestä metsän eläimen pajatukseen, runosta onnenhyrinään. Ja paneehan tarina myös lasten mielikuvituksen liikkeelle – Höpönassu saa montakin arvailua nokkasiilistä kontiaiseen. Kyllä lapset tietävät!

Erilainen lapsi ja ystävyys

Erilaiset yhdistykset ovat julkaisseet koko ajan omista lähtökohdistaan sairauksia käsitteleviä lastenkirjoja. Näin myös Epilepsialiitto Aapossa ja Emmassa: ystävyyttä ja avaruusoloa (2019) Asiantuntijoiden avustuksella alakoululaisen Aapon epilepsiaan liittyvät oireet ja kohtaukset ovat varmasti oikeita, mutta Tittamari Marttinen saa niihin uskottavuutta ja lomittaa ne normaalin arjen ja koulun tilanteisiin liikaa korostamatta, lämpöisesti, mutta ei aliarvioi taudin hankaluutta. Luonteeltaan erilaiset ystävykset ja heidän kaveruutensa tulee esille monissa tapahtumissa, toistensa auttaminen ja arvostaminen samaten. Mukana ovat kivasti myös koko luokka, opettaja ja vanhemmat – kaikilla on roolinsa. Sairaudesta kertominen kavereille on tärkeää – silloin siihen suhtaudutaan normaalisti ja voidaan auttaa tarvittaessa. Ammattikirjailijan käyttäminen tässä yhteydessä on ollut hyvä valinta. Marjo Nyqård on tällä kertaa kuvissaan kovin punaposkinen ja pyöreänaamainen – kenties aihetta näin on haluttu reipastaa ja pitäytyä iloisissa väreissä.

Epilepsiakohtaus huimaa

Merirosvojen roolit ympäri

Niinpä, tämän tyylin kirjoihin kuuluu toki tietty raamitus, mutta nyt on J.P. Koskinen tainnut saada omalle merirosvosaagalleen Benjamin Hawkista varteenotettavan kilpialun, jollei jopa kiinnostavampaakin materiaalia.  Hilkka Liitsolan kirjassa Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka (Mäkelä 2019) selkein temppu taitaa olla vaihtaa merirosvojen pääroolit ympäri. Laivoja johtavat naiset, ja melkoinen osa merirosvoistakin näyttää olevan riuskoja naisenpuolia. Tämä on arvostuksella sanottu, sillä Liitsola saa tyyppeihinsä mainiota rosoisuutta ja huumoriakin. Tosin merirosvonaisparin Arrian ja Rikin Ohukainen ja Paksukainen - tyylisessä sanailussa hihittelystä ei ole tulla loppua. Piti oikein tarkistaa uudelleen alkupuolelta, naisiako nämä ronskit tyypit todella olivat.

Sarja taitaa jatkua ja hyvä niin. Nyt tulee juonipaljastusta, mutta mehukas teksti kestää kyllä sen. Orpotyttö Kajo karkaa – tai oikeastaan joutuu Arrian ja Rikin kidnappaamaksi – ja pääsee naiskapteeni Kolmikolkan komentamaan laivaan joka paikan apulaiseksi.  Kajon oudot eriväriset silmät paljastavat lopulta hänen alkuperänsä juontuvan Pääsaaria uhanneiden pohjoisen merirosvojen puolelta. 

Kajo paljastuu lopulta pohjoisen merirosvon ja kapteeni Kolmikolkan sisaren lapseksi. Kun lopussa vihjaistaan pohjoisen julman päällikön Matriarkan jahtaavan edelleen sekä sisarta että Kajoa, ympyrä ei ole siis vielä sulkeutunut.  Liitsola kuljettaa tarinaa lyhyissä luvuissaan elävästi eteenpäin, vaihdellen ja sopivasti vinkkejä annostellen. Kieli on vivahteikasta, ja sitä lueskelee mieluusti. Mäkelältä tässä on hyvä valinta uudeksi kotimaisen sarjan tekijäksi.

Omaksi iloksi nojatuolissa

Varmaan varttuneet lukemaan tottuneet koululaisetkin saavat iloa irti Jukka Itkosen Koirasta nimeltä mutsi (Kuv. Virpi Penna, Lasten Keskus 2019). Minä vietin ihan itsekkäästi illan nojatuolissa Mutsin seurassa. Nimikin jo viehättää, kun muistaa Finlandia-ehdokkaanakin olleen Tomi Kontion laitapuolisen version Koira nimeltään Kissa tapaa kissan.

Armoitetun sanataiturin Itkosen Mutsi on toista maata mottoaan myöten: Tämä sopii minulle aivan hyvin. Myös silloin, kun merirosvot sieppaavat hänet, koska koirat ovat hyviä vainuamaan aarteita.

 

Merirosvo a la Virpi Penna

Mutsi – jonka piti olla Musti, mutta nimivirasto sotki yhden kirjaimen – on pätevä ja neuvokas ja onnekas koira. Se rakentaa upean talon, hankkii sukutukijalta oivan kuusipuun, joutuu jänissulkeisiin, mutta ystävystyykin takaa-ajettavan kanssa. Mutsi soittaa bändissä, auttaa köyhää naista, saa mainetta yksityisetsivänä ja tapaa vuorten viisaan vanhuksen. Tällä on verryttelypuku, jonka rinnuksessa lukee ”Siilinjärven Pesä-Veikot”: ”- Mikä on elämän tarkoitus? – Se elämä. Ruoho ja norsu.”

Useamman luvun verran Mutsi seikkailee oikomassa kuuta ja erilaisilla planeetoilla. Lukija saa oivaltaa yhtymäkohtia Pikku Prinssiin tai Peltosen Elmoon muista vinkeistä puhumattakaan. Taitavaa pientä hämäystä pilke silmäkulmassa. Sukututkijan luona selviää, että Mutsin äiti oli suvultaan sansibarin hilpeä laputtaja ja isä kerimäen leukava metsänakki – erittäin harvinaisia sukuja molemmat.

Itkosen runsaudesta voisi poimia roppakaupalla kommentoitavaa, mutta olkoon vain muutama meikäläistä ilahduttavaa.  Salapoliisina hän löytää monin tavoin palkitun tiedemiehen Leonid Kemppaisen ruohoa nuuhkimassa. Vaimo arvaa, että mies tulee kyllä kotiin nähtyään tarpeeksi perhosia. Vihdantuoksuinen nainen suutelee miestään iloisesti, ja pariskunta siirtyy makuuhuoneen puolelle. Yhdeksän kuukauden kuluttua Mutsi saa kirjeen ja kuvan pikkuisesta vauvasta. Niin sitä pitää opettaa terveysoppia.

Kun lastenmusiikilla aloitettiin, niin lopetetaan Itkos-Mutsin keikalla. Hän soittaa yhtyeessä Eri veljet – kukaan jäsenistä ei ole kenenkään yhtyeen jäsenen veli – ja on parhaimmillaan Stadion-keikalla. Siellä  soitettiin muun muassa kappaleet Putkimiehen pojanpoika, Jussi P. Nuudeli ja Jonkun takana on toinen.

Puhumattakaan siitä, että jokaisen luvun alussa on jonkinlainen versio ns. perhos-efektistä. Mutta tämähän sopii Mutslle aivan hyvin.

Joskus tulee kirjan lukemisesta höntin iloinenhöpömäinen olo.