Seksiä ja siittiöitä lapsille - ja vanhemmillekin

Medioissa on hiljalleen alettu miettiä ja esittää millaisia asioita karanteenin aikana kotosalla voi puuhata. Mielikuvitus näyttää olevan voimissaan ja samalla käytetään hyväksi kaikkia näppäriä tiedonvälityksen keinojakin. Kiinasta uutisoitiin vaivihkaista toivetta lapsimäärän kasvusta. Kukaan ei meillä ole kuitenkaan palannut entisen pääministerin kehotukseen lapsitalkoista. Tutkijatkin ovat eri mieltä mahdollisista seuraamuksista. Asia jää siis todennettavaksi myöhemmin.

Ideaa on kaiken muun askartelun lisäksi käyttää hyväkseen lastenkirjallisuuden antamia mahdollisuuksia lähestyä kohdetta. Asiasta kun kuitenkin on melkoinen määrä niin omia kuin käännettyjä opuksia. Skaala on yllättävänkin laaja. Lastenkirjailijat ja kuvittajat ovat jakaneet tietoa jopa sikiön mietteistä ennen syntymää kuten Jukka Ukkola ja Elviira viittä vaille vauva, alaotsikkona ”perustuu todellisuuteen”!

Olen tainnut useampaankin otteeseen mainostaa Alison Gopnikin Filosofista vauvaa (Terra Cognita 2009). Kirjassa käydään läpi tutkimusten valossa, miten lapset oppivat enemmän, luovat enemmän, välittävät enemmän ja kokevat enemmän kuin aikaisemmin tiedettiin. Pikkulapset ovat oikeastaan nokkelampia, syvämietteisempiä ja jopa tietoisempia kuin aikuiset. Taaperon yhä uudelleen harrastama tutkimusmatka ympäristöön on tieteellisen keksimisen lähtökohta. Gopnik rinnastaa mielenkiintoisesti kolmivuotiaan rönsyilevän mielikuvituksen tulevaisuuden kuvitteluumme, romaanin kirjoittamiseen tai uusien teknologioiden löytymiseen. Kaikki tämä johtaa kirjoittajan mielestä myös vaatimukseen arvostaa vanhemmuuden merkitystä ja aikuisen roolia kasvun tukemisessa.

Vauvan oikeudet

Vauvat saavat hyvää perustietoutta omista lähtökohdistaan ja oikeuksistaan – kunhan vanhemmat ensin mieltävät niiden tärkeyden. Vuokko Hurmeen Pikkurillin käsikirja (2016) vastaa haasteeseen esittelemällä lapsen kannalta tärkeitä asioita kehityksessä sikiöstä koulun alkamiseen. Pikkurilli on kätevä vertauskuva pienen lapsen uteliaisuudesta. Elollistettu Pikkurilli ilmestyy aukeamille kysymään, väittelemään ja tarkentamaan asioita. Kun aluksi on selvitetty, mikä on lapsi (ihonväri, koko, makuaisti, tunteet, paino, oppimiskyky) lähdetään purkamaan asiallisen selkeästi mistä lapsia tulee. Sikiö tuntee ja aistii. Humoristisia kommentteja olotilasta kuullaan puhekuplissa Sanna Pelliccionin toisaalta selkeissä, toisaalta hyvin ilmaisevissa piirroksissa. Siittiöiden vaelluksen yhteydessä kuvittaja esittelee näppärästi kaksostenkin syntymisen.

Kaikki siittiöt eivät mahdu tähän...

Koko aukeaman valloittava siittiöiden kilpajuoksu taas tulvahtaa silmille uusimmassakin selvityksessä eli norjalaisessa Anna Fisken Kuinka vauvoja tehdään? (suom. Elina Jaakkola, Otava 2020). Oppaassa on valittu lähestymistavaksi huumori. Syntytapaansa ihmettelevälle lapsukaiselle esitellään ensin erilaisia vaihtoehtoja – rakkautta on monenlaista, ketkä näistä ovat yhdynnässä? kuka siittiöistä voittaa? – ja varsin loogisesti edetään voittokulun seuraukseen. Synnytyskin esitellään realistisesti – tosin elävässä elämässä äidit ovat varmasti kauniimpia. Mutta loppupäätelmä on kohottava: ”Jokainen uusi lapsi on ihmeellisin ja ihanin asia maailmassa.”

Parrakkaita vauvoja?

Suomenruotsalaista yhteistyötä esitellään tuoreessa Marja Frenborginin ja kuvittaja Maija Hurmeen kuvakirjassa Minä ja uusi vauva (suom. Tittamari Marttinen, Lasten Keskus 2020). Erilaisten perheiden esittelyn jälkeen päästään asiaan ja katsotaan miten lempinimen Loistovauva saanut sikiö viihtyy ja toimii. ”Pimppi on tavallaan vauvan ovi.” Misa saa kuulla siittiöistä ja munasoluista, pääsee neuvolaan ja toteaa, että presidenttikin on ollut vauva. Parrakkaita vauvoja ei ole olemassa. (HUOM! Paitsi tietysti Pekka Vuoren aivan fantastinen versio eli Into. parrakas vauva,,,) 

Varsinainen synnytys ohitetaan salamannopeasti, jotta päästään miettimään uuden vauvan kanssa puuhaamista, vertaillaan tuttujen perheiden tilanteeseen ja lopuksi tarkastellaan sikiön kehittymistä viikkojen aikana.

Paljon julkisuudessa tällä hetkellä esillä ollut psykologi Maaret Kalliokin on käsitellyt asiaa Susanna Ruuhilahden kanssa Onnikujan kaverukset -kuvakirjasarjalla (2014). Esiin nousevat tärkeiden ydinkysymysten ja hankalien aiheiden pohdinta erilaisten lasten ja perheiden näkökulmasta. On kotien erilaisuutta, tykkäämistä ja sen ongelmia – jos jokin asia ei tunnu mukavalta, sitä ei tarvitse tehdä. Opetetaan myös suhtautumaan luonnollisesti erilaisiin ihmisruumiin toimintoihin. Kolmannessa osassa Onnikujan kaverukset ja pomppiva masu (2014) pohditaan uuden vauvan syntymistä. Alussa vietetään Helmin syntymäpäiviä, ja Leolta pääsee limppariröyhtäys. Kakku tömähtää suoraan äidin pyöreään vatsaan. Tilanne selviää huumorilla, ja lapset kujeilevat ison vatsan kustannuksella. Onko äiti syönyt jalkapallon? Leo alkaa keksiä hurjaa tarinaa avaruushaikarasta, joka tuo uuden vauvan postiluukusta sisään. Helmi oikoo varmuuden vuoksi tarinaa ja kertoo, miten isä on asian selittänyt.

Christel Rönns kuvittaa Meidän pihan perhesoppaa - tässä osa aukeamaa. Guomaa peitto ja kuviointi ja siittiö!

 Perheet, puheet ja variaatiot

Näitä uusia ja vanhempia opuksia selaillessaan huomaa käsittelyjen ja aiheiden samankaltaisuuden. Mukana on erilaisia perheitä, erilaisia tapoja lisääntyä, on yhtymisen selittämistä humoristisesti tai leikkikalujen kautta, on tietoiskuja. käyntejä klinikoilla, leikkejä kavereiden kanssa.

 

Maija Hurmeen peitto on roosaa ja siittiöt vauhdissa

Perheen tärkeyttä ja keskinäisiä suhteita kasvatuksessa korostetaan kaikissa oppaissa. Yhä suosikkini tällä estraadilla on Riina Katajavuoren yhdessä asiantuntijoiden Riikka Toivasen ja Maiju Tokolan kanssa luotu kokonaisuus. Päiväkotiryhmän suosikkipehmolelu Pingviini Pontus kiertää kunkin lapsen luona yökylässä. Meidän pihan perhesoppa (2015) esittelee Pontuksen avittamana neljä perhettä, joiden kautta samalla erilaiset perheen syntymisen tavat esitellään. Vanhemmuudessa on myös tärkeää vastata rehellisesti ja rakentavasti lasten esittämiin vaikeisiinkin kysymyksiin. Perhesopan avulla voidaan ymmärrettävästi jutella eri tavoista, joilla lapset voivat saada alkunsa. 

Norjalaista realismia . ja ah niin punainen peitto!

 

Aikuisten oppaista taas mainio tietopaketti on esimerkiksi palkitun Raisa Cacciatoren ja Susanne Ingman-Fribergin Keho on leikki (2016). Millaista on luonnollisen seksuaalikasvatuksen tukeminen alle kouluiässä?Tässä korostetaan oikean tiedon antamista sopivassa määrin ja ikätason mukaan. ”Seksuaalikasvatus ei saa koskaan olla pelottelevaa tai tuomitsevaa. Annetaan lapsen kehitykseen liittyvää, lasta voimaannuttavaa ja lapsen seksuaaliseen oikeuksiin liittyvää tietoa.”  Edelleenkin tutkimuksissa vanhemmille ja varhaiskasvatuksen henkilöstölle tulee esille seksuaalikasvatuksen ja käsitteiden hämmentävyys ja epäselvyys. Mitä ovat lapsen turvataidot tai oikeus olla oman kehityksensä toimijana, tutkia ja olla utelias?

Ne villit siittiöt

Tarkkavaistoiset kuvittajat Christel Rönns ja Sanna Pelliccioni saavat siittiötkin hymyilemään lapsista puhumattakaan... Arjen ja tiedon yhteensovittaminen sujuu kiinnostavasti ja koukuttaen.

Vielä 1970-luvulla Vuokko Österlundin teksti ja Anna Taurialan kuvitus tuottivat paitsi palkinnon myös vanhempien vastareaktion lapsenteon esittämisestä realistisesti kuvatietokirjassa Ihminen ja ihmisiä. Onko tilanne nyt parempi? Tutkimustieto ei tätä oikein tue. Onneksi meillä on tarjolla tietoa ja tarinaa monessa tasossa.

Mutta kyllä ei ilman peittoa tunne oloaan ihan turvalliseksi lastenkirjailijakaan.