Munasolutyttö hakee sitä oikeaa

Tässä on sitä jotakin, joka saattaa näyttää lasten ja nuorten parisuhdekirjojen sisällöt ihan lässyilynä ja jaaritteluna. Leena Valmu iskee ytimeen kolmannessa tietokirjassaan Odina ja uuden elämän alku (Aula&co 2018)! Nimestäkin ounastelee salavihkaa (ainakin minun mielestäni) lievän ironista otetta chicklit-kirjallisuuteen ja parisuhdeoppaisiin – varsinkin kun kannessa suluissa on sankarittaren kiteytys eli (MUNASOLUTYTTÖ). Ja ilmeinen kohdevalinta, komea siittiöpoika Paulus, näyttää ihan Chaplinilta. 

 Mikään helppo faktiotarina ei Odinakaan ole aikaisempien Valmun ihmisen sisäisen maailmankaikkeuden seikkailujen tapaan. WSOY ilmeisesti oli tätä mieltä ensimmäisen, Filiuksen ja elinkaikkeuden arvoituksen (2013) kohdalla, koska julkaiseminen siirtyi pienemmälle yrittäjälle, Aulalle & Co:lle.

Verisolujen seikkailu alkaa

   Ensimmäisen seikkailun sankari on verisolupoika Filius, joka on varsin tyytyväinen elintilaansa ja varsinkin taitoihinsa Pespilan pelaamisessa eli vitamiinikiekkojen upottamisessa suonenseinämien pesiin, mutta oma rooli on vielä epäselvä. Lukujen lopussa on kaikissa kirjoissa omana kokonaisuutenaan ns. tietocapsulus. Siinä mennään läpi tietosanakirjamaisesti tarinassa olleita termejä, tässä esimerkiksi aortasta bakteeriin, kateenkorvasta makrofaagiin ja verihiutaleeseen.

   Tarinan edetessä tutuiksi tulevat tällä tavalla elimet maksasta kilpirauhaseen ja keuhkoihin, hormoneihin ja solujen tehtäviin, dna ja hermosto tai leukemiaan liittyvät termit. Itse tekstissä nimet on lihavoitettu. Kätevä on myös kansiaukeamilla oleva ihmisruumiin esittely sekä päähenkilöiden luonnehdinnat. Näin monipolvista ja paljon uusia asioita esittelevää tarinaa on helpompi seurata ja ymmärtää.

    Samalla lailla kuin imu vetää Filiuksen muovipussiin ja hän menettää tajuntansa, Odina pärjää hyvin munasolutyttöjen ankarassa kilpailussa. Hänet imaistaan punktioneulalla kasvatusmaljalle, jossa kilpailijattarien kanssa vihdoin tavataan siittiöpojat. Odinassa on kysymys juuri nyt kovasti julkisuudessa olleesta ongelmasta, lapsettomuudesta ja sen hoidosta.

   Myös Filius löytää tarkoituksensa. Hän on tulossa auttamaan ihmislasta selviämään leukemiasta. Tätä ennen verisolupoika tapaa uudessa kehossa huonovointisen maksasolun, älykkään hermosolun ja lopulta luuytimessä asustavan kantaäidin. ”- Tämä lapsi, jonka sisällä me nyt olemme, on menettänyt kaikki omat verisolunsa, kantaäiti jatkoi. Minä suljin suuni. Aloin lopulta käsittää, miksi suonistossa oli ollut niin hiljaista. - Ilman meitä hän ei tule selviytymään, vanha solu jatkoi.”

Mustikkajugurtista kaasukierteeseen

Kirjojen teon matkalla Valmu on varmasti miettinyt esitystapaa ja saamiaan palautteita. Filiukseen verrattuna niin Odinan kuin toisen osan Probuksen käsittely on selkeämpi ja keskittyy onnistuneesti kertomaan maitohappobakteerin työstä ja taistelusta pahoja bakteereja vastaan. Umpisuolen aukiolla käydään lopullinen taistelu pahojen bakteerien ryntäystä vastaan. Probuksessa ja suuressa suoliston taistelussa (2016) Leena Valmu selvittää tutusti Tietocapsuluksissaan  ihmisen sisällä olevia toimintoja. Termit selitetään soluseinistä plakkiin, mahalaukusta sulkijalihaksiin ja erilaisiin suoliin.

 Probuksessa näkyy jo tarinoiden muuttuminen humoristisemmiksi, väleihin sijoitetaan ainakin aikuista huvittavia vertauksia suurista romaaneista. Probus määrätään joukkueen johtajaksi, Taistelu diffiksiä vastaan on ankara, eivätkä kaikki ruumiin puolustukseen osallistuvat solut ole innostuneita yhteistyöstä

   Nuoren lukijan kannalta voi olla kätevää puhua taistelussa happomiinoista, bakteerisotureista umpilisäkkeestä tai arkkieliöistä. Probuksen joukkoon ilmestyy vanha konkaritaistelija. Bakteersolu on ilmiselvästi lähtöisin tutuilta sivuilta: ”Onks tääl korsus herroi?” Toinen, paremmin nuoreen lukijaan uppoava viittaus löytyy heti alusta. Kaikkien tuntema bakteerisankari on Rhamnus Lactobacillus, jonka seikkailut on ikuistettu kirjaan Taru bakteerien herrasta.

   Hänen jälkeläisenään Probuksella on kunniakas ja velvoittava tehtävä hoitaa oma työnsä kunnialla – ja tämähän päättyy lopun suureen pamaukseen, kun metaania, vetyä ja hiilidioksidia lentää ilmoille ja niiden mukana Probus ja Acidina singahtavat vapauteen elämään nurmikkomullassa.

    Lasse Rantasen kuvituskokonaisuus on kirjojen perillemenossa tärkeä osanen. Ihmisen maailmankaikkeudesta tulee vaikuttava ympäristö. Sankarien hahmot, punertavat tai sinertävät suonikkaat käytävät, katot ja seinämät ovat tenhoavia. Välillä ne rauhoittavat, välillä uhkaavat ja tukevat näin luontevasti tekstiä. Odinassa keskitytään aiheenkin takia enemmän munasoluihin, siittiöihin ja muiden tukijoiden hahmoihin, mutta esimerkiksi Probukseen, anaerobi Bifidukseen ja Acidinaan Rantanen luo omat henkilökohtaiset piirteet. Tämä on tärkeää, koska samanoloisia kavereita pyörii ympärillä valtava joukko. Paha bakteeri eli Diffis, joka vastustaa antibiootteja ja aiheuttaa hengenvaarallisen ripulin, on todella petomaisen näköinen.

 Milla siittiö valloitetaan?

Leena Valmun parisuhdeoppaassa Odina on yksinäinen ja epävarma  valmennettava, mutta lempeästi tukien parin etsinnän ongelmat selvenevät. Kuukausittain järjestetään kilpailu, jonka voittaja pääsee munanjohtimeen etsimään rakastaan. Ondina yllättyy, kun mukana on loppujen lopuksi peräti kymmenkunta kilpailijatarta. Joukossa on myös erityisen kaunis ja itsevarma Oella, jota siittiöpojat tietenkin katselevat ihaillen.

    Mutta 10. luvussa –”jossa tutustun häneen paremmin ja huomaan olevani rakastunut” – Odina keksii , missä lapsettomuuden syy voisi olla. Kaikkien yhteisen pohdiskelun ja ponnistelujen seurauksena kerätään entsyymejä siittiöpoikien lippalakkien luukuista. Sitten ohennetaan tyttöjen ketto yksi kerrallaan.

   Ondina pääsee vielä opastamaan nuorta Samua yhdynnän perusasioista. Ensin pojan pitää saada tytön kumulussolun hyväksyntä. Sitten pojan pitää päästä munasolun ketton alle, jotta solukalvot voivat yhtyä. Ja kun Samu arasti ehdottaa seksiä, niin Ondina kertoo kieltonsa syyn: ”Koska meiltä puuttuu rakkaus, minä vastasin. – Jaa, kui?  Tiesin olevani oikeassa, sillä minä rakastin toista.”

  Seuraavassa luvussa Ondina saa vastarakkautta ja hänen elämänsä saa täyttymyksensä. Ja täytyy sanoa, että tämä kohtaus on sekä kaunis että traaginen – siittiöhän kuolee: ”Nyt sinä mahdut tänne perivitelliinitilaan oikein hyvin, sanoin nostaen kettoni reunaa. Paulus hiipi viereeni ja tunsin solukalvoni värähtävän. Kukaan ei koskaan ollut minua näin lähellä. Yhtäkkiä tunsin kyynelten alkavan virrata pitkin poskiani. – Huomenna sinua ei enää ole, sanoin kyynelteni läpi. – Mutta minä olen sinun sisälläsi, Paulus sanoi. – Muista se. Aina ja ikuisesti.”

   Seuraavana aamuna Ondina tuntee miten hän alkaa jakaantua kahtia. Hän on ainoa kaikista tytöistä, ja niin hänet asennetaan uudelleen oman elinkaikkeuden sisään. Ja aikanaan tähän maailmaan syntyy uusi elinkaikkeus.

    Elämä on ihmeellistä. Sitä Leena Valmu pystyy havainnollistamaan omalla tavallaan hienosti. Niin, ja tässä tarinassa ei voita se kaunein, itsevarmin ja itsetietoisin.