Kun tässä parin viikon aikana on
tiiviisti lukenut ja parannellut omia kirjojaan julkaisukuntoon – ensin
Aavetakkia ja nyt Väinö Lakeutta ja Enkelinaaman tapausta – uusia kirjoja on
ilmestynyt koko ajan kiihtyvässä tahdissa.
Onkohan armon vuodesta 2019 tulossa kotimaisen
lasten tietokirjan runsasta kukintaa?
Siltä saattaa tuntua kun kasaa pöydälleen jo ilmestyneitä ja esiteltyjä opuksia
– ja uusia vielä odotellaan. Hyviä uutisia siis on ilmassa – ja odotellaanpa
miten tämä mahtaa näkyä lasten-ja nuorten kirjallisuuden Finlandian
ehdokaiden asetteluissa. Siellähän eivät tietokirjat ovat erityisesti juhlineet
Mauri Kunnasta lukuunottamatta. Harmillista, kun tälle alueelle ei ole
Finlandian kaavassa oikein muutakaan paikkaa.
Monet tarinapohjaiset lastenkirjat
liittävät mukaan tieto-osuuksia tai käyttävät faktoja koko tarinan raameina. Urheilu,
tekniikka, avaruus ovat tulleet tutuiksi kautta aikojen.
Helppolukuisina mukavina kirjoina
ilmestyneet Lätkä-Laurit ovat saaneet oman seikkaperäisemmän ja selvin
humoristisinkin kuvin pelaavan Lätkä-Laurin
jääkiekkokirjan (kuv. Harri Oksanen, WS 2019), missä
Sapelihammastiikereiden matkalla jäähalliin kerrataan kaikki tärkeät osa-alueet
historiasta aina Saku Koivun treenivinkkeihin. On Antti Nikusen Autokirja (WS 2019), selkeä isokokoinen
opas sekin autolla ajon salaisuuksiin. Autoinsinööri Kaarlo Kätevän opastuksella
löytyvät kojelaudan mittarit ja vaihteiston käyttö. On liikennemerkit,
sähköautot ja jopa oma unelmien auto.
Anni ja Akseli puolestaan selvittävät Tiina
Sarjan ja Mikko Posion yhteistyössä Minne
sähkö meni? (kuv. Henna Ryynänen, Mäkelä 2018). Tiedekoira Voltti avustaa
kaksosten arkipäivän tilanteesta – sähkökatko -
lähtevää tutkimusmatkaa. Sen aikana selviää monta tärkeää taustatekijää
sähkön synnyttämisestä uusiutuviin luonnonvaroihin ja ydinvoimaan sekä
tuulivoimaan. Aurinkopaneelit ovat lopussa isän ratkaisu pikaisiin latauksiin.
Tarina on odotetusti painottunut sähköisiin asioihin, jotka ympätään koiran
karkumatkaan.
Avaruus on siis yhä pinnalla, joten Tero
Hiekkalinnan Rakettimatka avaruuteen
(kuv. Carlos da Cruz, Karisto 2019) asettuu ison pinon päällimmäiseksi. Tämän
alueen kirjoissa ei ole ongelmia valokuvien suhteen, niitä riittää toinen
toistaan komeampia. Kuvittajan osuus onkin lähinnä vakiokaavan mukaisesti
mukaan temmatun Kaukoputkimiehen kommenttien puolella. Kirjan rakenne kuitenkin
on erilaisempi – ensiksi luodataan mitä avaruudessa tapahtuu historian ja
nykyisyyden valossa. Loogisesti seuraavaksi käsitellään avaruusluotaimia,
planeettalaskeutujia ja -mönkijöitä sekä lopuksi avaruusteleskooppeja. Mukana
on paljon mielenkiinoista pohdiskeltavaa tulevaisuuden avaruusaluksista
suomalaisiin satelliitteihin tai jopa Tesla-autoon.
 |
| Minne sähkö meni? |
Historian havinaa
Vielä näyttää olevan myös uskoa
pikatiedon autuuteen. Jos ottaa esimerkiksi Maailman
valtiot- sarjasta Pohjois-Korean innoittaman osan (Lector-kustannus 2019),
huomaa tuijottavansa aukeaman mittaista kolmeneljäsosan ison kuvan ja muutaman
pikkukuvan koostetta – tekstiä on 9 riviä.
Suuret nais-mies-tyttö-poika –sankarimme
ovat saaneet niin monta erilaista jatko-osaa, että niihin täytynee perehtyä
tarkemmin. Joukossa on niin mielenkiintoista ja haastavaa materiaalia kuin
tavanomaiseen sabluunaan tyytyviä esittelyitä.
Mauri Kunnaskin jyrää edelleen
aikaisempien kirjojensa runsaan materiaalin hyödyntämisessä. Historia on aina
ollut vankka ja turvallinen tiedon alue. Nyt Herra Hakkarainen eksyy historiaan (Otava 2019) etsi ja löydä -metodin
avittamana. Kirjassa on selkeät aloitusohjeet, edelleen mainiot piirrokset
Turussa ja maantiellä 1500-luvulla, Viaporista 1740-luvulta kiiruhdetaan
kesäjuhliin 1840-luvulle. Koiramäki on tietysti mukana niin talvella kuin
matkan teossa, on koulua, kauppapuotia ja suutarinverstasta. Jokaisella
aukeamalla on kysymyksiä, keksimistä ja kertomista puhumattakaan hauskoista
etsimiskohteista. Ja toki, hienoa, lopussa on vielä oikeat kohdatkin
pienoisaukeamilla. Tällainen eksyminen on hauskaa. Sopivasti jaksoteltuna se
voisi hyvinkin toimia vaikka esikoulussa.
Makusteltavia loistokohteita
Vuokko Hurmeen edellisessä,
tarinakuvatietokirjassa Housuvaaran
huvipuisto (Into 2018) oli kätevästi fantasiaa viljelevän hauskan juonen
lisäksi huvipuistojen historiaa ja laitteiden moninaisuutta. Tuotteliaan
kirjailijan tietopuoleinen kiinnostus ulottui myös Pikkurillin kehittymiseen ja
oikeuksiin ja toiseenkin ääripäähän, vanhenemiseen.
Nyt Hurme on poliittisestikin aran
aiheen äärellä. Karkkikirja (kuv.
Anni Nykänen, WS 2019) lupaa kertoa karkin olemuksesta kaiken. Sisällys selviää
kannesta: megapussillinen tietoa, makeita testejä ja karkkireseptejä.
Kuulostaako epäterveelliseltä? Kyllä. ”Miten suklaa, lakritsi ja marsipaani
syntyvät? Minkäkokoinen on maailman suurin toffeepala ja mikä on vaahtokarkkien
syömisen maailmanennätys?” Mutta ei luovuteta näin helpolla: ” Entä minkä
ihmeen vuoksi karkkeja ei voi syödä niin paljon kun huvittaa?”
Vaikka aluksi tuntuikin sokerisen
makealta, jatkossa perehdytään sulavasti mahtavaan makuaistiimme ja miksi
karkit maistuvat niin hyviltä. Aukeamat ovat ehkä turhankin täynnä
mielenkiintoisia tietoja ja yksityiskohtia, tietovisaa, ja -iskuja. Kuvittaja ja
taittaja ovat tehneet parhaansa helpottaakseen katseen suuntimista ja
onnistuneet välttämään erilaisilla taustoituksilla ja humoristisillä
piirroksilla karikoita.
Kirja sisältää siis paljon asiaa, jota
kertyy niin historiallisesti kuin ravintopuolelta ajatellusti aukeamien kautta.
On sokerin maailmanvalloitusta, herkuttelijoita kautta aikojen ja sitten
tietysti tunnetuimpien karkkilaatujen esittelyt. Ja tuleehan sieltä myös
otsikko Vaarallinen karkki! Mukana on lisäksi hauskoja – mutta toivottavasti paljastavia!
– testejä omasta karkinsyöjän roolistaan ja heti perään vinkkikimara paremmasta
olosta.
Tämä taitaa olla koko perheen kirja.
Isän lakritsaharrastus. äidin suklaa, veljen kovat karkit, oma vaahtokarkki –
mitä ne kertovat?
Tarjolla olisi jalokiviä – muun muassa
Saija Saarnin upeassa Kiviä taskussa – koko perheen kivikirjassa
(kuvitus ja graafinen suunnittelu Matti Berg, Nemo ja Otava 2019) on kokonainen
kivien maailma esillä. Kansi ei ehkä heti luo kuvaa kunnianhimoisesti tehdystä
kokonaisuudesta. Siinä on epämääräisiä
kivimassoja ja tutuntuntuinen ratkaisu eli ei niin houkuttelevan näköinen
geologi Keijo Kivinen, jolla kuitenkin sisäsivuilla on heti asiaa ja
mielenkiintoiset työvälineet.
Sisältö on kuitenkin ihan timanttista.
Kerrankin aukeamat on sommiteltu tehokkaan tiedollisiksi, mutta rauhallisella
ja kiireettömän oloisella taitolla: on selkeä otsikko (Magmakivien tulinen
tarina, Tyynylaavaa ei suositella päänaluseksi), selkeät tekstiblokit, grafiikka
ymmärrettävää ja esimerkiksi poikki- tai sisäleikkaukset tajuttavia.
Toki aloitetaan ehkä vieläkin hiukan
mietityttävällä maan ja kuun syntymisellä, alkuräjähdyksellä, mutta sitten
edetäänkin jo todella kiinnostavilla – kaikenikäisille! – esittelyillä miten
Suomi sai alkunsa ja muotonsa, käydään maapallon sisällä ja pohditaan nyt
ajankohtaisia syväreikien poraamisia, on magneettisten napojen liikehdintää,
maanjäristystenvärähdysaaltoja, mantereiden matkaamista ja sitten kivien
syntymistä. Vain pintaa hiukan ehdin tässä raapaista.
Kivien erilaiset muodot ovat kiehtovia,
hämmästyttäviä: maapallo tuntuu olevan jättimäinen kivenkerrätyslaitos –
kivestä syntyy eri tavoin uutta! Suomen kivet esitetään tunnistettavin
valokuvin ja lopussa on lisäksi Keijon vinkit kivikokoelman perustalle.
Bonuksena vinkataan parhaat paikat kiviretkille ja kerrataan sanastoa
unohtamatta hyvää hakemistoa.
Olen viehättynyt ja ilahtunut Saija
Saarnin työstä. Siitä on iloa monessa yhteydessä kodeista kouluun. Yleensäkin
Kiviä taskussa antaa mahdollisuuden ymmärtää maapallon kehittymisen kautta myös
jatkuvaa liikettä ja elämän mahdollisuuksia avaruuden syleilyssä.
Tulipa runollinen loppulausahdus, mutta sitä
selittänee oma suhteeni kiviin. Onneksi Saija Saani pitäytyy faktoissa – minä olen
kiinnostunut kiviin liittyvistä kansanuskomuksista ja maagisista tuntemuksista.
Ne ovatkin sitten hiukan toisenlaisen tarinatietokirjan materiaalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti