Mur-karhu matkalla kirjamessuilta Finlandiaan

 Parin päivän sulattelun jälkeen Helsingin kirjamessujen kaaokset alkavat jäsentyä jonkinlaiseksi summaarumiksi. Tottakai messuilta saatiin ylistävä tiedote otsikolla ”Messut näytti voimansa – Helsingin kirjamessut sai kirjallisuuden ystävät liikkeelle sankoin joukoin”. Vierailijoita oli 77000 ja 48 % enemmän kuin viime vuonna. Ohjelmajohtaja Ville Blåfietl äityi hänkin tunteelliseksi: ”Oli liikuttavaa nähdä, miten ihmisvirrat vyöryivät kohti Helsingin messukeskusta, kun messut avautuivat ja havaita se ainutlaatuinen tunnelma, mikä Helsingin Kirjamessuilla vallitsee.” 

Kuinka paljon koululaisia messuilla?

Tämä siis virallista hengen kohotusta. Minäkin tulin koululaisvirtojen mukana ovien avauduttua. Erinomaista tietenkin, että kouluilla ja ammattipuolen opiskelijoilla oli jälleen mahdollisuus osallistua ilmaneestä. Heidätkin varmaan laskettiin ilomielin kävijämääriin. Kierrellessäni ympäriinsä ja varsinkin lasten alueella kyselin tunnelmia tällaisesta hienosta mahdollisuudesta. Ehkä ei ollut aivan yllättävää, että monelle koko homma oli kiva poikkeama tavallisesta koulurutiinista, eikä varsinainen ohjelmien pöhinä siellä jossain lavoilla jaksanut kovin pitkään kiinnostaa. Vaikka optimistisesti kouluja varten oli suunniteltu erilaisia tehtäväpolkuja, niin toteutus onnistui tai kaatui opettajan viitseliäisyyteen ja kenties tehtäväantoihin. Miten kirjamessujen antia esiteltiin niiden päätyttyä luokissa?

 Lasten ja varhaisnuorten alue – anteeksi mikä?

Lasten alueelle oli rakenneltu isohkoja kiven näköisiä istumapaikkoja. Ne olivat täynnä, varsinkin poikia. Muoto mahdollisti sen, että selkä oli esiintymislavalle päin. Lähes kaikki käpälöivät rakasta kapulaansa. Kun hävyttömästi vilkuilin mitä innokkaasti seurattiin, sisältö ei liittynyt kirjamessuihin mitenkään. Kuinkahan monta vuotta on puhuttu ja mainostettu messujen lasten ja nuorten alueen tärkeydestä ja mahdollisuuksista. Välillä kuvittajat ja kirjailijat ovat päässeet edes hiukan ideoimaan aluetta. No, siellä on aina lasten kirjastobussi – mainio maamerkki kokoontumiselle – tylsät esiintymislavat tuoleineen ja tällä kertaa ulospäin ei kovin houkutteleva, mutta kiva tarinanrustaamis ynnä luovuusprojekti. Mutta mikä olikaan omituinen monopolipelin ruutuja jotenkin muistuttava hyppelykäytävä? Sieltä putkahti ulos kaksi tyttöä punainen iso pehmytarpakuutio sylissä. Ihan tarkkaan he eivät osanneet selittää, mistä oikeastaan oli kyse.

Mitä olisikaan voinut tehdä lupausten lunastamiseksi? Seuraavia messuja varten kannattaisi hankkia esimerkiksi taidekasvatustarinoita sisältävä julkaisu Leikkivä Picasso ja koira, joka kuoli (ulkoasu Jani Pulkka, kuvitus Jenni Tuominen, Annantalon taidekeskus 2022). Teos jakaantuu taidealoittain ja esittelee projekteja laajasti ja hyvin dokumentoituina. Sitä selaillessaan huomaa, miten köyhä ja tylsä messujen alue on, ja näkee sielunsa silmin todella lapsia ja varhaisnuoria houkuttelevan miljöön. Kirjassa on samalla myös erinomaisia esimerkkejä kiinnostavista metodeista houkutella lapset katsomaan ja kuuntelemaan esimerkiksi kuvakirjojen kuvia, kirjan rakentumista, teatterin keinoja…

Mukana on esimerkiksi Grimmin satumaailmojen ideoita salaluukuista ja piparkakuista, mielestäni jo pikkuklassikon maineen saanut vuoden 2015 BY – olipa kerran kylä. Senhän avasi peräti Juha Hurme, joka tapansa mukaan naulitsi Lutherin  teesinsä toivottavasti kaikkien luokkien oveen. Kymmenessä teesissä korostetaan kielen kautta rakentuvaa tulevaisuutta (Me asumme kielessä. Siksi kannattaa lukea kirja.), oman kielen kivijalan perustaa, lukemisen retkeilyn luonnetta ja pääsyporttia vaikka mihin, 28 harakanvarvasta on abstraktion ihme. Niillä pystyy kuvaamaan kaiken mitä on ja myös valtavasti sellaista mitä ei ole, kirja on kartta omaan reittiinsä ja kolahtaa sisimpääsi. Eikä Hurme unohda tietenkään muitakaan kilpailijoita, mutta: ”Lukemalla kirjan kohennat asemiasi somessa, sinusta tulee pitelemätön peto pikaviestinnän kiihtyen laajenevissa kehissä.” ”Kirjallinen sivistys opettaa kriittiseen arviointiin.” Niin, ja hurmemaista on myös todeta totuus, miten maailmankirjallisuus osoittaa kaikkien aikojen ihmiset olevan erittäin kummallisia. ”Jokainen on hullu omalla tavallaan. Sillä tavalla ihmiset ovat ihanan samanlaisia ja -arvoisia otuksia.” ”Pysy kehityksessä mukana, opettele lukemaan, lue kirja.” 

 

Ideoita tarvitaan lisää!

Annantalossa käytettiin tehokkaasti hyväksi vaikkapa kirjalähettiläitä ja Lasten kirjakahvilan kummisysteemiä, muun muassa Seela Sellaa. Olisi sitä messuillekin heti mielessä muutama hyvä ehdokas. Kahvilan valikoimaan voisi löytyä ihan mitä vain. Katselin kovasti tykkäämäni karhu Murin tekijöiden esiintymistä ja olisin toivonut paljon enemmän kuuntelijoita. Mur-porkkanahunajatikkari voisi taata vanhemmille rauhallisen illan, varsinkin jos mukana käsikirjana on Kaisa Happosen ja mainion karhupiirtäjän Anne Vaskon Mur ja metsän ilta (Tammi 2022).  

Tosiaan, sanoisinko että nyt on esillä toimiva malli ja kombinaatio tekstin ja kuvan ja kerronnan välille. Itse tarinat liitetään kätevästi tutun ja lapsia kiinnostavan Mur-karhun retkiin. Samalla käydään läpi luonnon ja metsän erilaisia eläimiä ja elämää hirvestä ja ketusta pöllöön ja suteen, varpusista tuulihaukan kautta Kuutäplään ja Iltalauluun. Kyllä tässä jokainen isä osaa vähän värisyttää ääntään, hiljentää ja melkein kuiskasi, kun yöperhonen asettuu Murin luo. ”Murista näytti kuin oksalle olisi laskeutunut/ myös yksi iltataivaan tähti./ Siltä näytti, kun puuta katsoi siitä kohdasta / missä Mur makoili./ Mur mietti itsekseen,/ yltäisikö se tähteen,/ jos vain kurkottaisi hiukan.”

Kirjan rakenne auttaa erinomaisesti yhteispelissä lapsen kanssa. Tarinat ovat sopivan lyhyitä ja kappaleet sijoitettu omille aukeamilleen suuren kuvan yhteyteen. Huononäköistä ilahduttaa värin ja tekstin erottuminen selkeästi. Tarinat ovat lempeitä, harkitusti kokonaisia ja kuvaamilleen kohteille hauskoja piirteitä tarjoavia (kuten kuvituskin vaikka suden hahmon hypätessä satuun mukaan). Ennen kaikkea, tietysti, Anne Vaskon monivivahteisuus kiinnostaa ja vaatii jo seuraavan aukeaman tarinan jatkumista – mitä nyt näkyy ja tapahtuu.

Myyntiä, myyntiä, myyntiä

Messut hehkuttivat myös kustantajien tyytyväisyyttä myyntiin. En ihmettele, tämähän on monen kävijän tarkoituskin. Messuilla on lavea tarjonta, mahdollisuudet löytöihin, oman suosikkinsa edulliseen hankintaan, hekumointia kirjavuorten äärellä, ikioma nimikirjoitus - kuinka pitkään jaksoi Ulkopoliittisen instituutin johtaja kirjoitella ehkä tulevaisuudessa entistä arvokkaampaa nimeään alkulehdille? Ongelma on edelleen – koronankin vielä jyllätessä - päästä jotenkin lähelle esiintyjiä eri lavoilla. Ja vielä kuullakin tarinointia kaiken hälyn keskellä. Onneksi osa taltioitiin katsottavaksi myöhemmin. Tällöin myös selkeämmin havaitsi, miten suuri tarve on tottuneista juontajista, ammattimaisesta otteesta luodata kirjailija kunnialla läpi puolituntisensa. Välillä kun ei ollut ihan selvää, kumpi lavalla oli päätähti.

Lasten alueella – ja siellä täällä toki muuallakin - oikeastaan viehättävimmät paikat olivat lastenkirjojen erikoiskustantajien pisteet. Oli todella mukavaa nähdä, miten paljon meillä on valinnanvaraa ja kuinka tasokasta ja kiinnostavaa julkaisutoimintaa löytyy. Kirjamessujen tärkeä anti on myös tässä: kokonaisen tuotantovalikoiman ihastelemista – ja hankintoja! – mitä ei helposti pääse kokemaan kirjakaupoissa, joissa jylläävät tyrkyllä nämä megatähdet.

Ei muuten myöskään kirjastoissa. Pääkaupunkiseudulla valitettavan monessa pisteessä esillepanot jäävät enimmäkseen hyllyjen päälle, kirjavalikoimakin näyttää tällöin suppealta ja lastenosastojen neliöissä ei lapsia hemmotella. Vinkkinä ja kateuden kohteena suosittelen Kirkkonummen kirjastoa, arkkitehtuuripalkinnon saanutta outoa mustaa laatikkoa, joka sisältä avautuu kuin jännittävä kuvakirja.

 Herätkää – Finlandia tulee! 

Kirjamessuilla jo saattoi ajatella pian esiteltäviä Finlandian palkintoehdokkaita. Taisin jo tässä innostua esittelemään yhden suosikeistani. Blogeistani niitä löytyy lisää. Entä Pohjoismaiden neuvoston taidepalkintojen suomalaiset ehdokkaat, jotka eivät Finlandiaa isompaa pottia saaneet? Onko tämä haitta vai etu? Sielläkin oli karhuvariaatio eli Om du möter en björn ja lapsille suunnattu sisällissodan kuvaus Oravien sota. Muuten, voittaneen norjalaisen Nora Dåsnesin terroristisen teon maininkeja esittelevä Ubesvart anrop oli sarjakuvaa hyväkseen käyttävä kuvaus. Meilläkin on mielenkiintoinen, taitava ja sisällissodan vaikutuksia pohjoisessa riipaisevasti kuvaava Nuori Priitu, joka tavoittaa kohderyhmiltään laajan eri-ikäisen lukijakunnan.

Ei tarvitse enää kauan jännittää, tätä kirjoitettaessa tasan viikon verran.