Lukuhuumetta 2000 eurolla

Viisaudenhampaiden poisto tuo joskus pakollisia pysähdyksiä lastenkulttuurin havainnoimiseen. Toisaalta silloin saa uudenlaisia elämyksiä myös kaupungin hammashoitoloiden kirjatarjontaan lapsille. Odotellessani kutsua puudutukseen selailin päällimmäisenä kasassa ollutta kolhittua opusta Mattia hammaslääkärissä. Painovuosi taisi olla 1980-luvun loppu. Amalgaamipaikkoja hehkutettiin. Muutoin varsin mukavasti häivytettiin pelkoa pois esittelemällä puudutus ynnä muita välineitä. Olisiko syytä joskus hiukan ajantasaistaa tätäkin puolta? Esimerkiksi Martti Lintusen Miksi hampaat pitää pestä? voisi puolustaa paikkaansa tietoiskuna myös käytävien kirjakasoissa. Lempeää hoitoa edustavat myös vaikkapa Sanna sekä Miina ja Manu. 

Juurihoitoa messuilla ja seminaareissa

Messujen tiedottajien toimenkuvaan toki kuuluu hehkuttaminen ja yleisömäärien ihmettely. Niinpä tämän vuoden Educa -opettajatapahtumassa kävi 17 869 alan ammattilaista. Pääteemana oli ”Opettaja opettaa”. Miten tuntuikaan, ettei edellisen vuoden hypetykseen oikein päästy? Olihan siellä digitaalisia ja virtuaalisia retkiä sekä vanhaan kunnon vuorovaikutukseen perustuvia opetus- ja oppimismetodeja.

   Minusta mielenkiintoisimmaksi tilaisuudeksi päätyi kuitenkin Suomen tietokirjailjoiden järjestämä keskustelu sähköisestä ylioppilaskirjoituksesta. Erittäin ajankohtainen: juuri äsken taisivat suomalaiset uralle ponnistavat kynäillä viimeisen kerran tekniikalla kynä ja paperi.

   Paitsi että keskustelijat puhuivat todella asiaa puolesta ja vastaan. Esiin tuli varsin kummallinen asia. Missä ovat nyt kasvatusalan tutkijamme, kun olisi viimeinen hetki päästä käsiksi mielenkiintoiseen murtumakohtaan? Kiinnostuneita ei ole ollut, ja niinpä tutkimusmateriaali tuhotaan tietyn ajan kuluttua. Kaikesta muusta kasvatusopillisesta tunnutaan kyllä värkkäävän opinnäytteitä.

Turuilla ja toreilla

 Educassa mietiskeltiin myös pitääkö olla huolissaan lasten lukemisesta. Eri järjestöjen suuri yhteishanke Lukuklaani kertasi tulevia projekteja. Monet sadat koulut ympäri Suomea – tai no, mitenkäs pohjoisen koulut tuntuivat olevan harvassa? Eikä Keski-Pohjanmaakaan kovin vilahdellut? – olivat lähetelleen ideoita ja ehdotuksia koulujen kirjastojen sekä tietysti lukuinnon parantamiseksi. Lohdutuspalkintoa eli tuhatta euroa jaettiin sitten oikein roppakaupalla. Jännitystä nostavat maaliskuussa julkaistavat kirjalistat, joista koulut voivat valita kirjoja. Joku varmaan menee niitä läpi suurennuslasilla. Ainakin mainiot pienkustantajamme ja erilaiset väliinputoajat faktion molemmilta puolilta.

  Vuoden 2017 suuri lukuseikkailu toki kirjasi samoin kunnioitettavan määrän tapahtumia, tilaisuuksia, ryntäyksiä, kouluvierailuja ja niin edelleen. Esimerkiksi 50 000 kävijää osallistui 8 paikkakunnalla lastenkulttuurikeskusten tilaisuuksiin. Tätä en lainkaan ihmettele. Kun käy vaikkapa vain Hämeen seudun ja Tampereen nettisivujen lanseeraamissa vinkeissä, tarjontaa todella on ja jopa houkuttelevia aikuisellekin. Mutta sitä se on ollut edellisenäkin vuonna ja taas alkavana toisenlaisena juhlavuonna.

   Listaan tuli myös 250 tapahtumaa, 61 kirjailijaa ja kuvittajaa esiintyi eri puolilla, oli konsulttiluokkia, parisataa koulua ja kuusisataa kirjastoa.

 Kuka muistaa Nuortenkirjavuoden 1976?

Entä kuka muistaa vielä nuorten ja lasten kirjan vuotta 17 vuotta sitten? Kirjaseikkailu 2001 taisi olla ensimmäinen rajumpi satsaus lukemiseen ja huoleen peruskoululaisten innon vähenemisestä. Tämäkin oli mainio sateenkaarihanke, joka yhdisti erilaiset toimijat ja tuotti melkoisen määrän tuotoksia. Muodot ja ideat ovat olleet varsin samanlaiset, vain tekninen kehitys ja verkko ovat muuttaneet asioita. Silti Kirjaseikkailu 2001 voi kehua yhdellä estraadilla: Ylessä huomattiin asian tärkeys ja lanseerattiin näyttävästi Viikon kirjaseikkailu. Lastenkirjat olivat esillä radiossa ja teeveessä kaikilla kanavilla. Kirja syrjäytymisen estäjänä oli erityisesti kohteena, ja selkokirjallisuus eri seminaareissa ja messuilla. Suomen lastenkoteihin ja perhehoitoon lahjoitettiin satatuhatta kirjaa.

Nähdäänkö agentit lasten lukulistalla?

Loppujen lopuksi vaikutuksia ja niiden mittauksia saadaan odotella pitempään. Mitä hyvää kaikki nämä ponnistukset tuottivat loppujen lopuksi? Arviointi on varmaan yhtä vaikeaa kuin selvittää, kuinka paljon kirjaston lainaustoiminta ja kirjavalinnat lisäävät jotakin tai vähentävät esimerkiksi mielenterveysongelmia. Kirjatoissa on kätevää hahmottaa – loukkaamatta yksityisyyttä – missä kaupunginosissa vaikkapa rajatietoa lainataan eniten. Punaiset pisteet täplittävät – niin mitä?

Rahan voimalla lukuhuumetta?

 Tämä ei jää tähän! Jos joitakin ideoita vielä on jäänyt laiskoille ja osallistumattomille tai syntynyt Lukuklaanin ja Suuren lukuseikkailun jälkimainingeissa niin vielä voi yrittää. Kirjasäätiö haluaa nostattaa kirjakuumeen yhä uudelleen.  Kaikille avoin kilpailu hakee innostavia ideoita ja uudenlaisia konsepteja, joiden avulla houkutellaan ihmisiä kirjojen pariin. Mitä tahansa: tapahtumia, mobiilisovelluksia, lukupiirejä, uusia tapoja löytää kirjoja. Kilpailu jatkuu 30.4. saakka. Paras idea – enpä taida olla kateellinen valitsijoille – saa 2000 euroa, pari seuraavaa kuittaa viitisensataa. Siis lukukuume.fi.

    Suomen kulttuurirahastokin osallistuu moniin näihin aktioihin, mutta myös viime jaossa sai Lastenkirjainstituutti Tampereella mainion kunnon stipendin luodakseen ajantasaisen nettisivuston lasten- ja nuortenkirjoista, varsinkin opettajien käyttöön. Tätä on puuhattu ja esitetty moneen otteeseen eri paikoissa, joten vihdoinkin jotain voi tapahtua.

   Vaan miten käy tietokirjallisuuden, selkokirjan ja lukuvaikeuksien kamppailussa kirjalistoista?

 

    Mutta Nalle Puh sen taisi sanoa jo kauan sitten, etteivät runot tule noin vain luoksemme, vaan meidän on mentävä paikkaan missä ne ovat. Tätä kannattaa miettiä!