Muumimatkoilta messuille ja omaan Koppaan

 Muumien rintamalla kiehuu. Kuka oikein on Nuuskamuikkusen esikuva? Eikö Atos Wirtanen ole enää mukana kuvioissa ja vievätkö ruotsalaiset nyt viimein Muumilaakson toiselle puolelle lahtea? 

Istuin aikoinani 90-luvun alussa Topelius-palkinnon raadissa – mukana oli niin Eila Pennanen puheenjohtajana kuin Tove Jansson jäsenenä. Kokouksen jälkeen käveltiin Toven kanssa hetken aikaa. Tuli käytettyä tilannetta hyväksyä ja kyseltyä sitä ja tätä. On kyllä niin, että kirjailijan esikuvat ja lähtökohdat kietoutuvat monenmoisten ajatusten ja sattumien verkkoon. Voihan olla, että sekaan mahtuu myös kyselijän hassutusta. Ei siis heilautella laineita vesilasiin enempää.

Mitä väliä, voisi joku vanhojen hyvien aikojen muumifani tokaista. Muumit on jo moneen kertaan pyöritelty Japanista Englannin kautta ties minne. Originaalit muumiviivat on irroteltu yhteyksistään ja siirrelty erilaisiin uusiin tarinoihin tai käytetty sinänsä taitavia toisintajia pienten ja varttuneempien uusiin tarinoihin.

 Monta muumikertojaa

Mielenkiintoista ovat Tovea käsittelevien tietokirjojen ja fiktiivisten romaanien sisällöt. Pari vuotta sitten äimistelin esimerkiksi Paula Nivukosken versiota Lysti ystävä (Otava 2021). Alaotsikkona on Onnellisia sanamatkoja, kuvituksen väitetään olevan Tove Janssonin. Tarinat on kirjoitettu Tove Janssonin alkuperäisiin tarinoihin perustuen. Nivukoski kertoo uusiki tulkiten ”tarkempia lisäyksiä” erilaisiin Muumimaailman hahmoihin ja tapahtumiin. Teksti yrittää olla runollista, kertovaa, selkokielisesti kappaleisiin jaettua, poks ja hupsis ja aunts-tehostettua. Lopussa vierekkäin ovat kirjailijat, ensin Paula Nivuskoski, s. 1985, jolla on takanaan jo muumiaakkoskirja Onnelliset aakkoset ja pari historiallista romaania. Hän ”etsii tarinoita ullakoilta ja piilopoluilta.” Liekö omakuva Tove Janssonin tekemä? Liekö kansikuva Tove Janssonin – vai suunnittelusta ja taitosta vastanneen Kobra-toimiston?  

Jos lukisin kirjaa ilman outoa Jansson -perspektiiviä, voisin väliin olla ihan mukana joissakin Hemulin ja Nimettömän tai Surkun lisukkeissa. Mutta että Muumipeikko, Niiskuneiti tai Muumimamma pappoineen saavat tällaista lisäväriä, enpä tiedä. Onko sillä todella lisäarvoa suhteeseeni originaaleihin? Tarvitsenko lisää luonnehdintoja? Kenties näin on, jos Moomin Characters on antanut luvan jopa kuvien muokkaamiseen!

Tammi tekee hiukan samaa Muumin satutuokioissa (2023), missä hyvän yön iltasatuja on kirjoittamassa neljä eri tavoin muumien muunnoksiin osallistunutta. Nyt kuitenkin ollaan selkeästi autenttisessa ympäristössä ja kirjoista tuttujen perustapahtumien versioissa. Riina ja Sami Kaarlan hahmot irtoavat usein kuin leikatut silhuetit taustoistaan. Ehkäpä näin korostetaan uutta mallinnusta. Kaiken kaikkiaan nyt lienee sitten luvallista kertoa uudelleen kaikenmoista – tiedoissa on mukana Moomin Caractersin lupa. 

Tarinat ovat mukavia, leppoisia ja vivahteitakin löytyy, jos eroavaisuuksiakin pitemmän maalailevan tekstin ja nopsan dialogin välillä. Ehkä tutuin voi olla uusintaversio talvesta, Muumipeikosta ja uimahuoneesta, mutta onhan siinä lämpöä, Pikku Myyn reippautta ja mäenlaskun vaarallisuutta. Jotenkin Tittamari Marttisen syksyyn sijoittuva osuus viehättää eniten. Siinä nimittäin Muumimamma saa vihdoinkin Miskan ylipuhumana rohkeutta lähteä lomalle.

 Reissumeininkiä

Matkalle siis. Kaksi sanoisinko viehättävää ja kovin erilaista projektia vie meidät muumien matkaan. Leena Virtasen Tove! (kuv. Sanna Pelliccioni, S&S 2023) kulkee alaotsikon mukaan vapauteen ja maailman ääriin. Amanda Lin Muumipostia (suom. Katariina Heilala, kuv. Filippa Widlund, Tammi 2023) taas kuljettaa postikorttien ja kirjeiden kanssa Muumilaaksosta vaikkapa myrskyäville merille. 

Suomen supernaisia -sarjan kuudes kirja tarttuu ehkä järkevästikin Toveen varsin eri kantilta. Muumit ovat jääneet taakse ja kirjailija todella matkustaa ja nauttii täysin siemauksin maailman-ympäri -matkastaan Tootin alias Tuulikki Pietilän kanssa. Taustatyö on tehty, lopussa viitataan mm. Kanerva Cederströmin dokumentteihin, peruselämänkerrat on kahlattu, kirjeitä Atos Wirtaselle ja muumikirjoista asiaan liittyen lainataan.

Toven omat matkakirjat Kevyt kantamus, Matkalla Konican kanssa ja Kesäkirja ovat mukana. Äkkiä kuvakirjaa selaillessani tulee mieleen Merete Mazzarella. Onkohan tuo matkaamisen ilo, paluu ja jonkinlainen haaveellisuus, nostalgia kirjalliskulturelli piirre näille kulkijoille? Varovainen matkailija, Matkalla puoleen hintaan ja useat muutkin ikääntymistä, rakkauden kaipuuta ja elämisen taitoa ruotivat pohdinnat voisi siirtää toisiinkin raameihin. 

Varttuneena muumimiehenä oli hauskaa, yllätyksellistäkin ja hymyilyttävää kulkea Sanna Pelliccionin kuvituksen maailmaa läpi. Kautta Suomen supernaisia –sarjan hänen kohokohtansa ovat täyttäneet reilunkokoisten kuvakirjojen aukeamat omilla ratkaisuillaan. Tyyli on – kun koko sarjaa selailee – tutunoloinen ratkaisuiltaan, mutta kunkin kohteen ominaislaadun huomioon ottavaa. Tovessa on isoja potretteja ja pieniä yksityiskohtaisia. Niiden välissä eri tekstien tyyleillä kerrotaan lainauksin ja selkein tietokappalein seuraavista tapahtumista. Oivaltavin kuvaratkaisuin saadaan mukaan vaikkapa Tootin kaitafilmikameran kuvien juoksua seuraten tai Missisippin jokiristeilyn koko aukeaman sinistä viivaa porhaltaen ja kirjaa kääntäen. Lopussa sitten siteerataan Hattivattien salaisuutta. Jopa yhdelle sivulle on viitseliäästi leikattu pyöreä aukko kuin Kuinkas sitten kävikään -muistoksi. Minulle tuotti eniten hankaluuksia ikänäkö, joka ei suopunut helpolla lainauksien ohuen ohuisiin kirjaimiin. Varsinkin tummien alustojen kanssa oli käytettävä lisävälineitä. Nuoremmat tarkkanäköiset suoriutuisivat varmasti paremmin. Mistä sitten löydämme näitä Toven matkoista kiinnostuneita lukijoita? Perustekstinä on selkeitä lauseita, joita on helppo lukea. Kokonaisuus vaatii ja antaa paljon muutakin.

 Koko perheen matkapostia

Hauskaksi aarteen etsinnäksi kuvataan Muumipostia, joka kätkee sisälleen mitäpä muutakaan kuin postia. Samalla tällainen kirjan muoto – askartelua, vihjeitä, kuiorien aukaisua – tuottaa tarpeeksi kiinnostavaa tekemistä ja yhteistä lukemisen askartelua koko perheelle. Isovanhemmillekin tästä saattaa tulla aina yhä uudelleen hyllystä napattava seikkailu. 

Kirjan selailu alkaa syksyllä, kun Muumipeikko saa kuin saakin Nuuskamuikkusen jäähyväiskirjeen. Aarteenetsintä alkaa vihjeen avulla, jota pohditaan ja seurataan. Seuraavissa kirjeissä ja vihjeissä on sykähdyttäviä otsikoita kuten ”Poikani Muumipeikko/Ensimmäinen iso luola/Muumilaakson ranta./ Varoitus: sisältää hirmuisia juttuja Muumipapan meriseikkailuista!” Ensimmäisen luokan lintupostina tullut kirje johdattaa hätätapauksen varalle suunniteltuun pisteeseen, mutta millainen on pikku Myyn salainen kirja? Kurkkiminen on kielletty ”Tai muuten – puraisen!” Kirjan tekeminen vie juuret melkein japanilaiseen kirjantaittotaiteeseen – tuloksena on todella oma kirja. Ja tuota mallia voi mainiosti käyttää uudelleen, kun tehdään yhdessä meidän tarinamme valkoiselle arkille!! 

Nostalgisesti tuosta Pikku Myystä tuli mieleen edesmennyt ystävä Arto Kytöhonka, joka opetti saman tekniikan. Hän tekaisi sillä vinkkaamastani Runebergin juomalaulusta mainion kirjasen, jota oli kätevä jakaa mainoksena erilaisissa tilanteissa.

Lopussa ei seiso kiitos vaan todella hauska ikivihreä askartelutehtävä, joka liittyy Nuuskamuikkusen lähtöön ja tuloon ja kaipaukseen ja erikoiseen viestintään. Pitää vielä muistuttaa Niklas Bengtssonin kattavasta Kummista kirjoista (Cultura 2014). Lastenkirjan muodon ja kuvituksen historiassa sivutaan useaan otteeseen muumejakin. Matkantekoon tai siitä haaveiluun liittyvät esimerkiksi kartat, ja Tovekin teki veljensä kanssa Muumilaakson karttaan perustuvan Muumipelin.

 Kirjamessujen tärppejä

Muumilaaksosta on syytä suunnistaa hengittämään ja valamaan uskoa kirjaan Helsingin kirjamessujen vilinään. Vaikka tiedossa taitaa olla edelleen hikistä puurtamista ja paikoista tappelemista, niin lasten tietokirjan puolella on pari must-kohdetta. Perjantaina Töölönlahti –lavalla Elina Lappalainen analysoi, millaista on olla Rahan jäljillä (Tammi). Esillä on nyt jäsennelty, hauska ja ajankohtainen täysverinen faktio, missä ansaitsemista ja sen ongelmia pohditaan tarttuvasti nuoren kohdeyleisön ongelmien kautta.

Vielä sunnuntaina sitten Kumpulaan! Leena Valmun ihmisen sisuksissa myllertävien kaikkien solujen on liittouduttava viruksien nujertamiseen. Neljäs opus Seriuksesta (Aula 2023) hermosolupojasta, on paitsi jännittävä, myös puhetta yhteispelin merkityksestä – vaikka melkein lakkoon mennäänkin.

 

Valitettavasti erästä ihailemaani tekijää ei taida näkyä messuilla. Mutta varmaan Moreenin standilla 6 a 50 voi bongata Virpi Marjaana Siiran Oma koppa –sarjan edustajan Puikoissa – ja koukussa. En minä itse kudo, mutta se ei estä nauttimasta tekijän hulvattomasta ideoiden rikkaudesta – aikaisemmin löytyy Tienvarsikukkia ja erilaisia variaatioita. Nyt oikein hyvin teemaan liittyen nähdään puiden vuodenkiertoa, vaeltamista erilaisissa muuttuvissa väreissä ja houkuttelevia otsikoita pajukissapaidasta vaikkapa jalopähkinätoppiin. On siellä vihdoinkin yksi miehillekin eli Valepalmikkopaita. Upeat kuvat, puhetta luonnon puolesta voi nauttia vain selailemalla. Olen koukussa.