Pelottelun käsikirja sirkuksessa

 Viime kerralla Marjatta Levanto kutsui koolle Metsän pienen kansan (Maahenki 2016) ja selvitti puuhaltijoiden opintoretkellä Väinämöisen avustuksella haltijat, tontut, peikot, näkit ja hiidet. Heti alussa Väinämöinen antaa perusoppitunnin myös noidista ja tietäjistä. Nyt Levanto on kirjannut vanhan toiveensa pahojen voimien tilanteesta edelleen hienojen kuvitusnäytteiden kera.

Esipuheessa taitaa olla paljonkin perää: ” Maailmankaikkeuden ikiaikaiset pahat voimat ovat pulassa. Järkyttyneinä ne ovat huomanneet, etteivät n enää vaikuta ihmisiin ollenkaan yhtä pelottavasti kuin menneinä vuosituhansina. Eikä tässä vielä kaikki. Rinnalle on noussut kaikenlaisia uusia yrittäjiä. Vanhan maailman pelottelijat ovat havainneet, että nämä uudet tulokkaat käyttävät niitä häikäilemättä hyväksi. Vääristelevät ja kopioivat. Kaikenlaisia aivan kummallisia paholaisia, demoneja, hirviöitä sun muuta henkimaailman väkeä esiintyy tämän päivän elokuvissa, kirjoissa, peleissä, sarjakuvissa, televisio-ohjelmissakin vailla yhtään ymmärrystä siitä, että itse asiassa kyse on useimmiten todella vanhoista, aikojen kuluessa kunnostautuneista ammattipahuuksista”.

Hirviöitä on riittävästi

Juohevaan tyyliin Levanto marssittaa ensin estradille paholaiset ja pirut ja tarjoilee kuvien lomaan tietoa tiedon perään, tarinoita ja uskomuksia. Kokonaisuus on monipuolinen ja virkistävän hauskakin luodatessaan pahuuden historiaa ja merkitystä. Paholaiset saavatkin arvoisensa sivumäärän, kun taas demonit joutuvat tyytymään pariin dzinnien ja japanilaisten demonien esittelyyn. 

Julia Vuoren pahat juniorit koulussa

Hirviöitä taas on riittävästi joten kiirehditään lohikäärmeistä basiliskiin, merihirviöistä harpyijoihin. Mutta kuuluuko Sciopodes, varjojalka ylipäätään mukaan? Sehän on yksijalkainen ihminen, joka käyttää valtavaa jalkaansa auringonvarjona? Noidat, jättiläiset, kummitukset ja painajaiset saavat lyhyemmät selvitykset, onhan niistä kirjoitettu muualla aivan riittävästi. Sen sijaan Levannon kuvat ovat löytöjä ja havainnollistavat samalla niin maalaustaiteen kuin yleensä historian tulkintoja erilaisista pelkoa herättävistä olioista.

Loppusanoissaan Levanto pohtii vielä hirviöiden ja paholaisten muodonmuutoksia nykyajassa avaruushirviöistä muotoa muuttaviin klooneihin. Iskevä tosiasia ihmisten lujasta uskosta paholaisiin on tositarina nuoren Lars Rasmunssonin kuolemantuomiosta 1734 Götan hovioikeudessa. Lars kun ei uskonut paholaisiin.

Haamuja ja sielunsa myyneitä

Pelottelun käsikirja toimii varmasti mainiona rinnakkaislukemisena monien suosittujen kauhu- ja kansanperinnettä käyttävien tarinoiden kera. Äkkisältään voisi napata esiin vaikkapa Haamu-kustannuksen tuotannosta Seita Röngän Koutamäen noidan tai Ilkka Auerin Domowikin , missä paholaisen tyyppiä voisi edustaa Musta Staalo.

Faustin tapaista sielunsa myymistä tai elämän jatkamista taikakeinoin käyttävät puolestaan Pirre Vaijärvi ja Vuokko Jokinen tuoreessa varhaisnuorten tarinassaan Yössä kulkevat oudot aaveet (Cultura oy). Kaksipäisten paholaisten, Luciferin tai Belsebubin hahmoista on edetty yöllisen sirkuksen tyylikkäästi pukeutuneeseen johtajaan.

Tarinan raamit ovat pimeyden töille otolliset. Öiseen kolinaan herännyt Jukka huomaa, miten isojen sirkusrekkojen perässä vaeltaa kuun loisteessa hevosten vetämiä vankkureita. Mistä oikein oli kysymys? Kuka on mustiin pukeutunut sirkustirehtööri Mathias? Hän näyttää määräävän sauvaansa heiluttaen miten vaaralliset voltit ilman suojaverkkoa onnistuvat.

Sielun suojaverkko?

Nyt pahojen voimien kanssa kamppailee nuori poika, joka murtaa ikuisen elämän vaativan kuoleman kiertokulun pelottomuudellaan. Mukana ovat sirkuksen pelikentän kiintoisat hahmot klovneista uhkarohkeisiin akrobaatteihin. Ilman suojaverkkoa näiden elämä on koko ajan Mathiaksen käsissä

Kirjallisuuden valtionpalkinnon Jeppe-kirjoillaan saanut Pirre Vaijärvi on kuvittanut monia lasten- ja nuortenkirjoja. Yössä kulkevat oudot aaveet on tekijäparin sujuvalukuinen seikkailu, joka yllättäen jatkuukin oikean sirkuksen esityksessä. Areenalle ilmestyy mustaviittainen tirehtööri. Onko taikuri Mathias sittenkin selvinnyt? Enempää ei kannata paljastaa, jotta loppuhuipennus jäisi omaksi kokemukseksi.

Mukavasti kirjan lopussa on Vuokko Jokisen kokoama kätevä johdatus sirkuksen historiaan ja eri esityslajeihin taikureista akrobaatteihin. Mukana on myös lisälukemiseen johdatteleva kirjaluettelo. Sirkus näyttää olevan monessakin kirjassa suosittu raami, mutta harmittavasti monesti tyydytään vain ylimalkaiseen sirkustemppuiluun. Parhaiten onnistuvat tiedollista puolta korostavat opukset kuten Vuokko Hurmeen hauska lähinnä huvipuistotietoutta jakava Housuvaaran huvipuisto (Into) ja Raili Mikkasen kattava tietokirja Mennään sirkukseen (Minerva). Sirkuksen taianomaiseen tunnelmaan pääsee varmasti edelleen fantasian ja taikuuden sävyttämissä seikkailuissa.