sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Värityskirjat – vai väristyskirjat ja kauhutarinoita?



Mistä lisäpotkua tiedon välittämisen keinoihin? Olisiko värityskirjoista apua?
   Jopa tietokirjallisuuden myydyimpien kirjojen listoille nousseet värityskirjat antaisivat mainion mahdollisuuden historiallisten kohteiden, rakennusten tai kaupunkikuvan muokkaamiseen mieleisekseen. Harvemmin kuitenkin löytää kokonaisuuksia, joissa käytettäisiin hyväksi samalla tiedon välittämistä.

    Kun ihminen on aina ollut kiinnostunut, miksi hän on juuri tässä ja mistä hän on tullut, hän kyselyjen mukaan mieltää henkiseksi kodikseen lapsuuden ja nuoruuden olinpaikat. Historia alkaa avautua sieltä, ja perheen ja omakin taival yritetään liittää osaksi Suomen historiaa. Suomi sata vuotta voisi antaa tähän mielenkiintoisia ratkaisuja.
   Arkkitehti Riitta Pesosen ja tietokirjailija, valokuvaaja Martti Lintusen yhteistyö alkoi jo värityskirjasta Väritä paratiisin linnut (2016). Uusin aluevaltaus, Helsinki (2017), on sekä Lintusen tekstien että Pesosen viivapiirrosten juhlaa monella tavalla.
   Kautta komean kovakantisen kirjan suomen- ja englanninkieliset tekstit tuovat niin Helsingin historian, muuttumisen kuin haavoittuvaisuudenkin käsin kosketeltaviksi. 

”Alussa Helsinki oli pienten puutalojen kaupunki. Katajanokka kuului Helsingin kaupungin kuuteen keskustakortteliin 1800-luvulla. Se oli kalastajayhteiskunta pienine turvekattoisine taloineen. Paikalla, joka nykyisin tunnetaan Tove Janssonin puistona, oli kalastajakylä. Suuria kivitaloja alettiin rakentaa I880-luvulla rinteeseen, joka vie kohti Uspenskin katedraalia.
   Mökin paikalle nousi kivitalo. Talossa oli talli, puutarha, ulkohuoneet ja huvimaja. Ne purettiin ja 1912 tontille rakennettiin kuusikerroksinen kivilinna. 1900-luvun alun asuinrakennukset kuvastavat aikansa sääty-yhteiskuntaa. Tässä talossa on hissi vain keskimmäisessä pääportaikossa. Muut portaikot ovat hissittömiä "palvelijan portaita", joita pitkin päästiin pieniin asuntoihin, keittiöihin ja vinttiin.
     Pyykinpesutupa oli piharakennuksessa, ja pyykin kuivausvintti sijaitsi ullakolla, jonne ei ollut hissiyhteyttä. Palvelusväen elämän hankaluuteen ei kiinnitetty lainkaan huomiota.”

   Teksteihin sisältyy kritiikkiä ja tunnustusta, vinkkejä ja väliin hyviä väritysideoita.
   ”Rauhan kappeli eli Resvoyn kappeli pystytettiin 1913 Uspenskin katedraalin alueelle Romanovien vallassaolon 300-vuotismuistoksi ja samalla Suomen Venäjään liittämisen satavuotismuistoksi. Kappelia pidettiin Venäjän sortovallan symbolina ja se rakennettiinkin ilman suomalaisten viranomaisten lupaa. Vuonna 1919 Suomen jo itsenäistyttyä kansallismieliset ylioppilaat tervasivat kappelin. Terva imeytyi vuolukivisiin seiniin niin, ettei sitä enää voitu puhdistaa. Kappeli purettiin 1920. Miltä kappeli näyttäisi nykyaikaisin graffitein peitettynä?”
   Kirjassa on laaja lisälukemiseen houkutteleva kirjalista ja käytännönläheisiä neuvoja. Ota kaupunkipyörä ja valitse reitti vaikkapa Kansalaistorilta länttä kohti – ja jos kuntoa riittää, niin jatkaa voi vaikkapa Kruunuvuoreen. ”Ehkäpä löydät värittämäsi rakenneukset, toivomme niin. Luo reitti omaan Helsinkiisi.”

Kauhutarinoita ja väristyksiä

Hyvä  esimerkki monipuolisesta, samalla perustietoa sisältävästä värityskirjasta on myös tutkijan ja lastenkirjailijan Anja Hatvan Rupiliskon painajainen ja muita kauhutarinoita. Se on toisenlainen kokonaisuus, jonka tietopaketti ohjaa salavihkaa miettimään samalla luonnonsuojelun merkitystä. Kuvaa ja kuvan merkityksiä tutkinut tekijä ohjaa myös tottuneesti kokeilemaan kolmiulotteisuutta, valoa ja varjoa.

   Näin huomataan, miten luonnossa mikään ei ole tasaväristä. Malli löytyy tarvittaessa viereiseltä sivulta akvarellipiirroksen kautta, ja samalla kerrotaan perustietoa väritettävästä kohteesta. Harjusinisiivestä lähdetään, kenttäorakko tavataan ja kuukkeli tulee tutuksi monien muiden kohteiden lisäksi. Irrotettavassa isokokoisessa julisteessa esiintyvät katoamassa olevat Suomen uhanalaiset lajit.
   Anja Hatva pohtii jälkipuheessaan laajemminkin suomalaisen luonnon tilannetta. ”Rupilisko on esimerkki Iajista, jota uhkaavat vaarat joka suunnalta: maalta, vedestä ja iImasta. Vähäluminen routa voi palelluttaa sen, viileä, kuiva kesä ja syksy haitata sen lisääntymistä, ojitus sen liikkumista. Otsonikato ja uv-säteily supistaa kantaa, tuholaismyrkyt ja taudit tappavat yksilöitä.
   Suomessa on yllättävän paljon katoamisvaarassa olevia lajeja. Niitä on yli kaksituhatta. Tässä vihkosessa on vain muutamia, valikoimiani värikkäitä lajeja. Melkein kaikilla tuntuu olevan pari yhteistä vaaratekijää: ilmastonmuutos ja ihmisen toiminta.
   Minun puolestani hyttyset voisivat mennäkin, mutta pääskyset eivät ehkä ole samaa mieltä. Kasvit ja eläimet ovat toisistaan riippuvaisia monimutkaisin ketjuin: jos perhosen toukalta katoaa isäntäkasvi, sen on mahdotonta selviytyä. Esimerkiksi mehiläisten katoaminen voi aiheuttaa nälänhädän, kun hyötykasvitjäävät pölyttämättä. Ketjun toisessa päässä on lopulta ihminen. ---

   Luontokappaleilla on kolme tapaa reagoida uhkiin: sopeutuminen, väistäminen tai sukupuutto. Monien pohjoisten lajien on jo nyt huomattu siirtyvän yhä ylemmäs Lappiin ilmaston lämpenemisen myötä - mutta minne voi siirtyä, jos meri tulee vastaan? Tai jos ei löydä kumppania, koska ei voi siirtyä hakkuuaukean yli? Jos siirtyminen tai mukautuminen olosuhteita vastaavaksi ei onnistu, edessä on sukupuutto.
   Mutta mitä voi yksittäinen ihminen tehdä? Suurin osa esittelemistäni kasveista ja eläimistä on niin harvinaisia, että tavallinen ihminen ei niitä juuri koskaan kohtaa, saati voi ryhtyä suojelutoimiin. Meillä on jo paljon tietoa, mutta sitä ei aina käytetä. ilmastonmuutosta esimerkiksi voi torjua sopivin valinnoin. Asenteiden muuttaminen vaikuttaa pienin askelin tekoihin.”
    Tämäkin kirja voi innostaa lisätiedon hankintaan. Silloin lähellä ovat alan lehdet, vaikkapa Suomen Luonto ja Sieppo. Mutta millaiset oikeastaan ovat kirjastojen lehtivalikoimat? Tämä on taas uusi ja uhanalainen kysymys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti