Näkymättömät ja muita muodonmuutoksia

Komea teos komeasta aiheesta: mitä ja millaisia ovat lasten mielikuvitusystävät? Motoksi voisi ottaa lausahduksen: ”Ei näkymättömyys ole mikään este olemassaololle.” Verna Kovanen lähti selvittämään tämän päivän lasten tarinoita valokuvin ja tarinoin koosteessaan Näkymättömät (Vernace 2016). Toinen dokumentaristin ongelma on miten dokumentoida näkymätöntä. ”On mielenkiintoista, että monesti lapsetkin sanovat ystävän olevannäkymätön, mutta silti he tietävät, missä kohdassa tilaa se on kanssamme. Näin ollen siis valokuvassa nähty todellisuus voi sisältää eri elementtejä eri katsojalle, ja siihen voi lisätä tasoja kertomalla, mitä lapsi Näkymättömien tapauksessa kokee.” 

   Tapaamme kirjan sivuilla Lean ja mielikuvituskissan, joka käpertyy ja liikkuu Lean sylissä ja ympärillä ja sanoin paikoilleen asetettuna. Ilona puolestaan on saanut kaverikseen kummituksen, joka alun pelottavuuden jälkeen suopuu kaveriksi. ”Luin et se on haarautuva, niin se voi olla kaikkialla, missä se haluaa. Joskus se tulee keskeyttää mun leikit ja haluais tulla mukaan, mut mä en halua leikkiä sen kanssa. Välillä ollaan piilosta. Kummitus on tosi pelokas, jos se ei tunne jotakuta, niin se kummittelee sille. Se pelkää et ihmiset tekee sille pahaa.” Vernerillä on punainen toukka nimeltään Anni-Panni, jonka kanssa tehdään leipomuksia. Arjen läpitunkema aikuisten elämä tunkee läpi taas Siirin kolmessa kaverissa, joihin kaikkiin ollaan jotenkin rakastuneita, mutta väliin on niin ärsyttävää, kun ne ei vastaa puheluihin.

Mistä kaverit tulevat?

   Oscarilla on taas Mulperi-astronautti, Caishalla Pokémonit, Niila on kapteeni Mustaparran kaveri ja juttujen kuuntelija: ”Mustaparta on vähän hankala sen takia, et se tekee kaikkee jäynää. Kerran meidän tietokone ei toiminu, ku Mustaparta oli majoittunut hiiren sisään.” Ellen on tavannut Liisan ja Antonin Tukholmassa, Atlaksen Plenti muutti Brysselistä mukaan Suomeen, Julia on perustanut toimiston Mintun, Tomppelin ja Ruusukaalin kanssa. vanhemmat sukupolvetkin ovat päässeet mukaan Ullan löydettyä II-papan. Muistia pidetään yllä pelaamalla, herkutellaan ravintolassa ja juhlitaan.

   Kovasen valokuvat ovat maagisia, vauhdikkaita tai rauhallisia: niistä tosiaan saattaa aistia nimenomaan mustavalkoisina jonkin läsnäolon ja lapsen kokonaisvaltaisen keskittymisen. Yligraafisuus tarkoittaa tässä tekstien sijoittelua välillä värialustoille, joista tekstistä ei saa selvää esimerkkinä vaikkapa takakansi. Kirjan lopussa on lastenpsykiatrian erikoislääkärin Janna Rantalan mainio essee mielikuvitusystävien taustoista ja merkityksestä lasten elämässä. 

Aukeaman oikea sivu

   Mistä tässä kaikessa on kyse? Rantala rauhoittelee aikuisia, jotka ovat jo keränneet paljon enemmän tietoa todesta kuin lapsi. Tämä kuitenkin vasta rakentaa rajoja ulkoisen ja sisäisen todellisuuden välillä. Kuvitellut kumppanit aikaisemmista käsityksistä poiketen ovat osoitus lapsen sosiaalisesta kyvykkyydestä ja toisen huomioonottamisesta. Mielikuvitusystävät liittyvät myös hyvään kielelliseen kehitykseen. ”Näkymättömänsä kanssa puuhaileva lapsi on tuskin sairastumassa.” Kysymyksessä on myös kätevä tapa harjoitella uusia, tarpeellisia rooleja. Ystävä voi olla jatkoa unikaverille vauvaiässä. ”Samoin Näkymätän voisi olla lapsen ´siirtymäminä´, väliaikainen keino hahmottaa ja tutkia omaksi minäksi kehittymistä. Hän voi olla lapsen haaveiden kantaja, urheampi, taitavampi, pystyvämpi kuin lapsi itse. Tai toisaalta pienempi ja hoivattava hahmo, jotakin sellaista, joka ei enää mahdu ihannoituun ísoon tyttöön´, ´reippaaseen poikaan´tai missään tapauksessa niinkin pystyvään ja itsenäiseen ihmiseen kuin esikoululainen.”

 Vanhemmat, älkää huolestuko!

 Lopuksi Rantala antaa vinkkejä vanhemmillekin Näkymättömän kanssa elämisestä. Fiksu ottaa hänet mukaan perheeseen, mutta ei uupua oikkujen kanssa. Näkymätön ei ole perheen kunkku. Lapsen luovuus ei tukahdu, jos leikkiä rajataan arvostavasti. Näkymättömään lapsella on copyright, ja aikuiset saavat elää lapsen taideteoksen äärellä. ”Vanhemman tehtävä ei ole kuvitella lapsen puolesta, kaapata Näkymätöntä itselleen, vaan malttaa olla leikissä mukana vähän, ihan kuin.”

   Verna Kovasen kirja on pysäyttävä muistutus lapsen mahtavista kyvyistä. Se vie ajatukset saman tien myös lastenkirjallisuuden mielikuvitusystäviin, joita löytyy runsas todistusvoimainen joukko Peter Panista Katto Kassiseen. Oikeastaan – kun selailee lastenkirjallisuutta kuvakirjoista puhumattakaan, mielikuvitusystävät kansoittavat lukuelämykset tiuhaan. Tässäpä kiintoisa tarkastelukulma – olisivatko myös muodonmuutokset eräänlaisia mielikuvitushahmoja, joihin haluaisi samastua ja elää toisenlaista arkea? Kuka haluaa muuttua Supermarsuksi, kärpäseksi tai vyötiäiseksi. Suomen nuorisokirjailijat ry:n voittaisassa kaksikossa on niissäkin kysymys muodonmuutoksista. Varsin tasapaksuiksi ratkaisuiksi raati nosti Topelius-palkinnon kohdalla Kolun sukupuolenvaihdoksen ja Sanna Iston muodonmuutokset Suomenlinnassa – tutut muistakin ehdokasasetteluista.

   Näkymättämät –kirjan takakannen taskussa on myös liitteenä Näkymättömien ystäväkirja, johon voi kerätä erilaisia muuttuviakin Näkymättömän vierailuja. Ja kun valokeila on nyt suunnattu lapsen mielikuvituksen rajattomuuteen, on syytä kehua lisäksi Alison Gopnikin Filosofista vauvaa – sekin todistaa lapsen mielen upeista kertomuksista totuudesta, rakkaudesta ja elämän tarkoituksesta.