Komea teos komeasta aiheesta: mitä ja millaisia ovat lasten
mielikuvitusystävät? Motoksi voisi ottaa lausahduksen: ”Ei näkymättömyys ole
mikään este olemassaololle.” Verna Kovanen lähti selvittämään tämän päivän
lasten tarinoita valokuvin ja tarinoin koosteessaan Näkymättömät (Vernace 2016). Toinen dokumentaristin ongelma on
miten dokumentoida näkymätöntä. ”On mielenkiintoista, että monesti lapsetkin
sanovat ystävän olevannäkymätön, mutta silti he tietävät, missä kohdassa tilaa
se on kanssamme. Näin ollen siis valokuvassa nähty todellisuus voi sisältää eri
elementtejä eri katsojalle, ja siihen voi lisätä tasoja kertomalla, mitä lapsi
Näkymättömien tapauksessa kokee.”
Tapaamme kirjan sivuilla
Lean ja mielikuvituskissan, joka käpertyy ja liikkuu Lean sylissä ja ympärillä
ja sanoin paikoilleen asetettuna. Ilona puolestaan on saanut kaverikseen
kummituksen, joka alun pelottavuuden jälkeen suopuu kaveriksi. ”Luin et se on
haarautuva, niin se voi olla kaikkialla, missä se haluaa. Joskus se tulee
keskeyttää mun leikit ja haluais tulla mukaan, mut mä en halua leikkiä sen
kanssa. Välillä ollaan piilosta. Kummitus on tosi pelokas, jos se ei tunne
jotakuta, niin se kummittelee sille. Se pelkää et ihmiset tekee sille pahaa.”
Vernerillä on punainen toukka nimeltään Anni-Panni, jonka kanssa tehdään
leipomuksia. Arjen läpitunkema aikuisten elämä tunkee läpi taas Siirin kolmessa
kaverissa, joihin kaikkiin ollaan jotenkin rakastuneita, mutta väliin on niin
ärsyttävää, kun ne ei vastaa puheluihin.
Mistä kaverit tulevat?
Oscarilla on taas Mulperi-astronautti, Caishalla Pokémonit, Niila on
kapteeni Mustaparran kaveri ja juttujen kuuntelija: ”Mustaparta on vähän
hankala sen takia, et se tekee kaikkee jäynää. Kerran meidän tietokone ei
toiminu, ku Mustaparta oli majoittunut hiiren sisään.” Ellen on tavannut Liisan
ja Antonin Tukholmassa, Atlaksen Plenti muutti Brysselistä mukaan Suomeen,
Julia on perustanut toimiston Mintun, Tomppelin ja Ruusukaalin kanssa.
vanhemmat sukupolvetkin ovat päässeet mukaan Ullan löydettyä II-papan. Muistia
pidetään yllä pelaamalla, herkutellaan ravintolassa ja juhlitaan.
Kovasen valokuvat ovat
maagisia, vauhdikkaita tai rauhallisia: niistä tosiaan saattaa aistia
nimenomaan mustavalkoisina jonkin läsnäolon ja lapsen kokonaisvaltaisen
keskittymisen. Yligraafisuus tarkoittaa tässä tekstien sijoittelua välillä
värialustoille, joista tekstistä ei saa selvää esimerkkinä vaikkapa takakansi.
Kirjan lopussa on lastenpsykiatrian erikoislääkärin Janna Rantalan mainio essee
mielikuvitusystävien taustoista ja merkityksestä lasten elämässä.
Aukeaman oikea sivu |
Mistä tässä kaikessa on
kyse? Rantala rauhoittelee aikuisia, jotka ovat jo keränneet paljon enemmän
tietoa todesta kuin lapsi. Tämä kuitenkin vasta rakentaa rajoja ulkoisen ja
sisäisen todellisuuden välillä. Kuvitellut kumppanit aikaisemmista käsityksistä
poiketen ovat osoitus lapsen sosiaalisesta kyvykkyydestä ja toisen
huomioonottamisesta. Mielikuvitusystävät liittyvät myös hyvään kielelliseen
kehitykseen. ”Näkymättömänsä kanssa puuhaileva lapsi on tuskin sairastumassa.” Kysymyksessä
on myös kätevä tapa harjoitella uusia, tarpeellisia rooleja. Ystävä voi olla
jatkoa unikaverille vauvaiässä. ”Samoin Näkymätän voisi olla lapsen
´siirtymäminä´, väliaikainen keino hahmottaa ja tutkia omaksi minäksi
kehittymistä. Hän voi olla lapsen haaveiden kantaja, urheampi, taitavampi,
pystyvämpi kuin lapsi itse. Tai toisaalta pienempi ja hoivattava hahmo, jotakin
sellaista, joka ei enää mahdu ihannoituun ísoon tyttöön´, ´reippaaseen
poikaan´tai missään tapauksessa niinkin pystyvään ja itsenäiseen ihmiseen kuin
esikoululainen.”
Vanhemmat, älkää huolestuko!
Lopuksi Rantala antaa
vinkkejä vanhemmillekin Näkymättömän kanssa elämisestä. Fiksu ottaa hänet
mukaan perheeseen, mutta ei uupua oikkujen kanssa. Näkymätön ei ole perheen
kunkku. Lapsen luovuus ei tukahdu, jos leikkiä rajataan arvostavasti.
Näkymättömään lapsella on copyright, ja aikuiset saavat elää lapsen
taideteoksen äärellä. ”Vanhemman tehtävä ei ole kuvitella lapsen puolesta,
kaapata Näkymätöntä itselleen, vaan malttaa olla leikissä mukana vähän, ihan
kuin.”
Verna Kovasen kirja on
pysäyttävä muistutus lapsen mahtavista kyvyistä. Se vie ajatukset saman tien
myös lastenkirjallisuuden mielikuvitusystäviin, joita löytyy runsas
todistusvoimainen joukko Peter Panista Katto Kassiseen. Oikeastaan – kun selailee
lastenkirjallisuutta kuvakirjoista puhumattakaan, mielikuvitusystävät
kansoittavat lukuelämykset tiuhaan. Tässäpä kiintoisa tarkastelukulma – olisivatko
myös muodonmuutokset eräänlaisia mielikuvitushahmoja, joihin haluaisi samastua
ja elää toisenlaista arkea? Kuka haluaa muuttua Supermarsuksi, kärpäseksi tai
vyötiäiseksi. Suomen nuorisokirjailijat ry:n voittaisassa kaksikossa on niissäkin
kysymys muodonmuutoksista. Varsin tasapaksuiksi ratkaisuiksi raati nosti
Topelius-palkinnon kohdalla Kolun sukupuolenvaihdoksen ja Sanna Iston
muodonmuutokset Suomenlinnassa – tutut muistakin ehdokasasetteluista.
Näkymättämät –kirjan takakannen
taskussa on myös liitteenä Näkymättömien ystäväkirja, johon voi kerätä
erilaisia muuttuviakin Näkymättömän vierailuja. Ja kun valokeila on nyt
suunnattu lapsen mielikuvituksen rajattomuuteen, on syytä kehua lisäksi Alison
Gopnikin Filosofista vauvaa – sekin todistaa lapsen mielen upeista kertomuksista
totuudesta, rakkaudesta ja elämän tarkoituksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti