Tuntuu jotenkin hauskalta lukea raadin arvioita. Yhtä monta riviä nimittäin saavat kirjojen tekniset tiedot. Täytyypä siis seuraavaan kilpailuun tehdä kirja, missä on kunnon sisus. Mitähän näitä nyt olikaan, paperi voisi varmaan olla Edixion, Geltex Natural white, Lumiart Gloss 130 g tai ottaisiko sittenkin Amber Graphicin 140 g ja tekstityypiksi F25 Executiven tai ITC mendosan std?
Tyyris on lastenkulttuurin tie
Lasten tietokirjoista on mukana Aura Sevonin Aika metka retki, joka arvioidaan myös lastenkulttuurin aikakausjulkaisu Tyyris Tyllerön ensimmäisessä vuoden numerossa varsin suopeasti. Todella laajassa lasten ja nuorten tietokirjojen katsauksessa parin vuoden kirjoista nousee esille muuten pari ns. erikoiskustantajien tuotosta. Ennenkin ovat museot julkaisseet hienoja opuksia, mutta nyt Aino Nissinahon Muinaishaudan salaisuus Pirkanmaan maakuntamuseosta on yllätys selvittäessään monipuolisesti, jännittävästi arkeologiaa nuorille. Toinen ihastuttava koko perheen kirja on Lisbeth Landefortin ja Esko Valtaojan keskusteleva Tähdenlento pöytälaatikossa ja muita taivaan tarinoita Ursa ry:ltä. Erityisesti tykästyin uuteen kuvittajanimeen, Tuula Moilaseen, jonka kuvitus on mielestäni jotain melkoisen uutta kotimaisessakin maisemassa ja nyt myös esillä Tyllerön kannessa. Japanissa tunnustettu taiteilija saakin kuulema innoitustaan mangasta ja puupiirroksista, mutta avaruuden kuviot kietoutuvat lisäksi niin myytteihin kuin ihmiskunnan historiaan - unohtamatta humoristista otetta.
Tyyris Tyllerössä jatkaa myös lehtori Kaisa Lange sarjallaan kasvatuksen ulottuvuuksista suomalaisessa koulu- ja kotimaailmassa. Nyt lähtökohtana on Tommi Hoikkalan ja Petri Pajun Apina pulpetissa. Tyllerössä puhutaan myös lastenmusiikista, ruotsalaisten sarjakuvien esikuvista sekä raportoidaan todella vieraasta lastenkulttuurista, intialaisesta lukemiskasvatuksesta, kustantamisesta ja nukkemuseosta. Entäpä kirjavinkkauksen grand ladyn Marja-Leena Mäkelän uusi aluevaltaus, kaksikielinen vinkkaus! Nyt mennään italiaksi niin kirjallisuuden kuin voimistelun maailmaan. Eipä aikaakaan, kun päiväkotilaiset laskevat sujuvasti italiaksi!
Erikoislehtien ensimmäisiä numeroita on siis edelleen tipahtanut tiiviissä tahdissa postiluukusta. Kuvittajan kanteen ovat päässeet Tatu ja Patu ullakon ihmeiden kera ja sisälläkin tätä kaksipäistä kuvittajaa hahmotellaan erikoisjutussa. Päätoimittaja Jyrki Vainiolle saapi antaa kiitokset mainiosta, laajasta ja luotaavasta sukelluksesta palkitun parivaljakon työskentelyyn. Muutenkin Kuvittaja - eli siis vireän kotimaisen Kuvittajat ry:n jäsenlehti ja muillekin tarkoitettu - pyrkii uudistumaan. Mielenkiintoinen on pohdiskelu kuvakirjakritiikin olemattomuudesta. Iris Lagus, toimitussihteeri, on haastatellut mm. Virpi Talvitietä asian tiimoilta. "Onko sitä edes olemassa?" on vastaus. Virpi kyllä myöntää, että lastenkulttuurilehdistä löytyy, mutta ne on tarkoitettu valikoivalle yleisölle. "Päivä- ja aikakauslehtien laajalle yleisölle - perheille, lapsille ja vanhemmille - ei ole oikeastaan mitään." Näin taitaa olla. Kuvakirjat ovat kritiikkien häntäjoukkoa, kuten kuvittaja Marika Maijala synkistelee asiasta ja jatkaa:"Ylimalkainen kritiikki tuntuu turhalta, jopa pahalta. Hesarin pieni palstankokoinen arvio keskittyy usein vain tarinaan ja parhaimmillaan kuvituksesta todetaan vain, kuka sen on tehnyt."
Mistä kaikesta voisikaan tehdä kuvia!
Vastauksena toiveisiin Kuvittaja aloittaa Arviot-palstan, missä tällä kertaa mukana ovat Katri Kirkkopellon Molli ja Tietäväisten Vain pahaa unta. Laura Valojärven analyysi omasta työskentelytavastaan sarjassa Luonnoksesta kuvaksi luotaa Raili Mikkasen Iivari-tonttu karkuteillä -seikkailun kuvarakentamista. Valojärven opinnäytetyötä kuvantekemisen ihmemaailmasta odotankin mielenkiinnolla, kun hän nyt paneutuu siihen toden teolla. Mainittakoon, että Tyyris Tyllerö on pitkin vuosikymmeniä (vuodesta 1978) tehnyt laajoja vuosikatsauksia kuviin ja teksteihin mitä moninaisimmista lähtökohdista - niin lasten omista reaktioista kuin välittäjien mielipiteistä, niin sommittelun kuin vuoropuhelunkin ja piilomerkitysten maailmasta.
Kuvittaja kantaa vastuutaan kuvien käyttäjänä. Lehti on isokokoinen, täynnä suuria näyttäviä kuva-aukeamia (taittajana Anna Mattsson), mutta loppujen lopuksi 39 sivuun ei sitten tekstiä sen enempää mahdu - mutta käsissähän onkin Suomen ainoa kuvitusjulkaisu!
Tyyris Tyllerön erikoisnumerossa eestiläisestä lastenkulttuurista 1/2012 esiintyi kansitaiteilijana nuori lupaava Marja-Liisa Plats. Olisipa mukava lukea joskus Kuvittaja-lehdestä arvioita myös lahdentakaisesta korkeatasoisesta - jännittävämmästä? - kuvantekemisestä. Marja-Liisan uusin on syntynyt Epp Annuksen tarinaan Luen itse -sarjan ykköskategoriaan, missä hahmotetaan ydinsanoja isommalla tekstityypillä ja harjoitellaan samalla pitempiä lauseita. Seuraavissa kategorioissa on sielläkin tuttuja nimiä kuten Kristiina Kass ja Elle ja Kalle koduvideo ja Krista Kumbergin Linda ja nööp. Auto ja hirvi on mainion hersyvä kaksintaistelu auton ja sarvikkaan välillä. Vaikka auto yrittää kaikki temppunsa murinasta tööttäilyihin, kookas hirvi ei anna periksi. Kun se saa pari kaveria tuekseen, auto hyrisee tiehensä pakoputki renkaiden välissä. Hirvi karjaisee, että tie on vapaa, ja metsästä sujahtaa tielle melkoinen hirvilauma. Marja-Liisa Platsin humoristiset kuvakulmat irrottavat tilanteista monia yksityiskohtia: auton valot silminä, hirven tuijotuksen ja järkähtämättömyyden, luonnon tien ympärillä, taustapeilistä näkyvän tyhjän tien peruutusta ja lannistumista varten.
Kirjailija polttaa
Kyllä, kyllä sen täytyy olla Marlboro, jota Ville Hytönen imee hermostuneena Suomen Kirjailijaliiton äänenkannattajan Kirjailijan ykkösnumeron kannessa. Siis lastenkirjailija näyttämässä mallia! No, enpä tiedä, pitääkö Ville Hytönen itseään vielä lastenkirjailijana, vaikka pääsikin heti esikoisLASTENkirjallaan Finlandian Juniorin ehdokkaaksi. Siinä varmaan avitti myös Matti Pikkujämsän mainio kuvitus. Ehkä on kuitenkin kivempi olla kustantaja, esseisti, runoilija ja niin edelleen. Ilmoitan kuitenkin, että minusta Hipinäaasi, apinahiisi on hyvin perille ulottuva pläjäys ja jopa mielenkiintoisempi kuin kolumni Jumalan hullut koirat. Kirjailijaliiton pj Tuula-Liina Varis esiintyy myös Kulttuurivihkojen ykkösosassa (teemana Kirkko ja valtio) analysoidessaan uskontoa nykykirjallisuuden peilissä. Kiinnostavimmat artikkelit meikäläisille taisivat kuitenkin olla mainio vaivaisukkojen tarina, nuo rahankeräykset inhimillistetyt pankkilippaat, sekä pohdiskelut kasvatuksen ja luonnontieteellisen opetuksen vastauksista lasten kysymyksiin.
Odotinkin, että Tuula-Liina Varis kantaa huolta kaunokirjallisuuden myynnin laskusta ja kirjan saatavuuden heikentymisestä. Tuula-Liinakin motkottaa pääkirjastojen kehittymisestä viihdekeskuksiksi. "Hilavitkuttimet ja viihdeohjelmat vähentävät kirjallisuuden ostorahoja."
Suomen suurimman kirjailijajärjestön, Suomen tietokirjailijat ry:n, kevätkokouksessa Lahdessa kukitettiin 3000:s jäsen. Miten ollakaan, hän sattui olemaan Suomen kirjastoseuran puheenjohtaja Relander, joka ei tuntunut olevan kauhean huolestunut asiaintilasta - ei ainakaan hilavitkuttimista (vrt. aikaisemmat blogit!). Sen sijaan hän hehkutti sähkökirjan tulosta ja kertoi miten kustantajien kanssa on päästy sopuun ja nyt alkaa taas uusi lukemisen buumi.
Katsotaan siis, kuinka kauan sähköä vielä riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti