Finlandia - mitä voittajat painavat

Pian joutuvat Finlandia-diktaattorit tosipaikan eteen, kun lopullisen niitin iskeminen lähestyy uhkaavasti. Ja koko kansan nähtäväksi television suorassa lähetyksessä. Tuo rinnakkainen mahdollisuus nähdä kirjallisuusgaala ympäri Suomea on hieno juttu, jos se saadaan aikaiseksi edelliskertaa jouhevammin ja turhia lisukkeita mukaan sotkematta.

Raadit ovat tehneet jälleen kerran urakkansa. Voin vakuuttaa homman kertaalleen kokeneena, että runsaan sadan kirjan lukeminen ei ole mikään helppo nakki. Vaikka kaikki raadit vannovat yksimielisyyden nimiin, olen melkoisen varma, että erinäisiä sanasotia on kirjakasan vieressä käyty mieltymystensä mukaan.

Tietokirjallisuuden raadin tilaisuus oli hauskin ja painavin. Suomentaja Sampsa Peltonen totesi ehdokkaiden esittelyn tapahtuvan painojärjestyksessä. Yhteensä ehdokkaat painoivat hänen synnyinpainonsa verran eli reilusti yli neljä kiloa. Tietokirjat jouduttiinkin ojentamaan diktaattorille kahdessa kassissa, kun muut joutuivat tyytymään yhteen.

 Sivustatukea

 Lasten ja nuortenkirjojen mukana oli pohjoismaistakin sävyä. Alun perin suomalais-norjalaisena yhteistyönä aloittanut Kepler-planeetan tarina on edennyt jo takaisin maahan. Timo Parvelan ja Pasi Pitkäsen yhä hurjemmaksi kehittynyt kuvasana-ilotulitus on päässyt Klooneihin. Onko tämä sarjan vaikuttavin osa, siitä en ole niinkään varma. Edelleen olen yhä enemmän viehättynyt graafiseen kokonaisuuteen. Koko aukeaman värikkäät – ja yhä useammin räjähtävät taistelut – kuvaukset lomittuvat lähikuviin koukuttavina. Kun tekstikin näkyy useimmiten selkeästi erivärisistä pohjista, eteneminenkin sujuvoituu. Maailmaa hallitsevan tekopeliälyn kanssa viimeinen taistelu käydään kuitenkin vasta seuraavassa osassa. Nyt pedataan taistelutannerta, joskin näkyvillä on jo pelibugi eli maapallon vihertyminen!

Malin Kivelän ja tanskalaisen palkitun runoilijan Martin Glaz Seupin On du möter en björn/Jos kohtaat karhun puolestaan vastaa omalta osaltaan kuusikon luonnontieteellisestä puolesta. Silmälasipäinen poika lähtee yksin opastetaulun innostamana vaeltamaan metsään. Taulussa on mukana metsän eläimistä myös karhu! Entä jos kohtaat sellaisen? Mitä tehdä?

Tekijät ovat valinneet tyylikseen lukijalle kohdennetun rempseän humoristisen puhetavan. Missä sinä olet parempi kuin karhu? No, ehkä purukumin pureskelussa, tuskin muussa. Linda Bondestam on ihastunut karhun erilaisiin tunnetiloihin kummallisen luonnontutkijan kohtaamisessa. Useimmiten karhu on pelottava, jopa todella uhkaava terävine hampaineen. Kirjoittajat toki antavat kaikki oleelliset neuvot, mutta eivät ehkä sitä oikein hyvää: ei kannata ihan yksin lähteä kuljeskelemaan. Koelukija ottaa kädestä kiinni ja kuiskaa: ”Mennään sellaiseen metsään, missä ei ole karhuja.”

Jossakin välissä voisi yrittää miettiä sisäisiä motiiveja, jos niitä lienee. Miten kohdata jokin uhka, miten selvitä vaaroista? Kuinka pystyisi ennakoimaan?

 Millaiset kaupungit tulevaisuudessa?

 Kloonien väliselvittely tapahtuu ränsistyneessä ja murjotussa San Fransiscossa. Anne-Maija Aallon Mistä valo pääsee sisään esittelee osittain veden alle joutuneen Tokion ja on jatkoa Korennolle. Molemmissa dystopioissa on lopussa mahdollisuus parempaan. Tokiossa vastarintaliike pääsee lopussa heiluttamaan valkoisia lippujaan, mutta loppu jää ehkä kuitenkin yhden lisäromaanin verran epämääräiseksi. Tokiossa toimii ihmistutkimusasema, jossa kehitetään muun muassa nymfejä. Vallanpitäjät ovat tietysti kiinnostuneita mahdollisuuksista luoda myös pelottomia sotilaita.

Pelitekoäly taas on pystynyt maapallolla saamaan valtaansa ja kloonaamaan sähköverkkojen vaikutusalueella olleet ihmiset. Yhtäkaikki tilannetta pääsevät ratkomaan välimaastossa olevat henkilöt, joiden ratkaisut ovat kivuliaita. Oikean ja istutetun tiedon konfliktit ovat mielenkiintoiset.

Pia Krutsin Kaupunki kukaties lienee sekin kaupunkieepos. Eräällä lailla senkin kukaties anlyysi on koko ajan liikkeellä päivin ja öin. Täällä on enimmäkseen hauskaa, mitä nyt joskus piiput tupruttavat sitä savuaan taivaalle ja isosisko lopettaa tylysti taistelupelin.

Alun reittiohjeessa taitaa olla jo kokoelman peruspiirteitä: uusia sanoja ja yhteyksiä, jotka aikuista kyllä viehättävät. Taskuttaa roskia tuonnemmaksi, runoratsuksi vaikka vanha Datsun, bussin siivet, pulun kytkin ja betoni soi. Ja sama ilotulitus jatkuu - tässä kaupungissa on lähes kaikki silmäkulmia kohottava sallittu kuten kurittoman koiran haliminen virantoimituksessa, yleinen virastossa ystävystyminen tai enkelisiipien hallussapito julkisilla paikoilla. Paitsi jos säännöt on pöllitty.

On kahvilaopasta (hiiri pissii siilin sipsiin), runomatikkaa (onko ääretön suurempi kuin äänetön?), on konserttia, on tylsää, taistelupeliä, on vain aukeama ilman sanoja ja sataa ja sateenvarjoa (kannustan tässä vaiheessa itseäni runoilemaan), keskikaupungin sanakirja, Mauri Poppanen, tunnetunneli ja vihdoin yö ja ”kaupunki uinumatta voimia kerää/aamulla silti jälleen herää” KUKATIES.

Täyslaidallinen sanojen, ideoiden, Jani Ikosen mainioiden kuvallisten oivallusten (hänellä on varmasti ollut hauskaa) ilotulitusta ja sekamelskaa. En edes yrittänyt (vielä) välittää lapsille, mutta miksi tämä kaupunkimiljöön puolustus ei ollut ehdolla kaunokirjallisuuden puolella. Isoille ihmisille ja päättäjille soisin kirjan avautuvan ääriään myöten. Onhan siellä nimittäon jyrkästi lapsilta kiellettyjä sivuja kuten tässä.

Kaupunki, Jyväskylä, on taustalla myös Dess Terentjevan Ihanassa, analyysissa nuoren kokemuksista. Miten olikaan, juuri karhun kohtaamisen yhteydessä mietiskelin myös tätä säeromaania. Siinä päähenkilö kohtaa itsensä ja koettaa löytää tapoja selvittää omia uhkiaan ja toiveitaan. On monisukupuolisuutta, on monikulttuurisuutta, ihastumista, panseksuaalisuutta. Ehkäpä tämä teos edustaa raadin mielestä nykynuorten ongelmallista maailmaa tässä hetkessä.

Luonto – onko sitä?

 Kun tietokirjoissa ei ollut ties kuinka moneen vuoteen luonnontieteellistä edustusta, sellaisia on tarjolla lasten ja nuortenkirjoissa. Jos kohtaat karhun on opas jos metsään haluat mennä nyt. Laura Ertimon Aikamatka! taas lähtee kirjailijan aikaisempien tietokirjojen saattelema tutkimaan luontokadon arvoitusta. Muutenkin luonto on todella runsaasti läsnä nimenomaan lasten ja nuorten tietokirjoissa viime aikoina.  Näin ehdokkaiksi olisi voinut valita moniaita muitakin erinomaisia suorituksia Jukka Laajarinteen Kadonneen madon jäljiltä aina Tero Mielosen Maailman tutkijoihin. Finlandioiden yhteydessä pitää toki muistaa, että valinnat voidaan tehdä vain mukaan ilmoitetuista (ja maksetuista a 100 e) opuksista. Kustantaja päättää myös, mihin lajiin teos osallistuu. Niinpä todella mielenkiintoinen lapsikuvaus, Matias Riikosen Matara, on ehdolla kaunokirjallisuuden puolella. Hierarkiat, valta, roolipelit tuntuvat tehokkailta uudessa asetelmassa, mutta lienevätkö Riikosen lapsuuteen kuuluneet vaikkapa Lasten saari tai Sven Wernströmin utopiat? 

 Laura Ertimo on varteenotettava ehdokas, taitava ja tarkka tekijä. Jo toissa vuonna ansaitusti pokattu Tietopöllö-palkinto osoitti monipuolisuuden ja taipumisen erilaisiin esittämismuotoihin.  Lotta ja Kasper seikkailivat jo rinnakkaisteoksessa Ihmeilmat! Samalla tavalla nytkin on pieniä konkreettisia arjen asioita, joista kasvaa isoja, tärkeitä ja laajoja kokonaisuuksia, on historiaa, nykyisyyttä ja tulevaa. Kuvittajana Mari Ahokoivu (kuvitusta syntyy muuten Tanskassa) on edelleen taitava havainnollistaja, erilaisten aukeamien ja sivujen täyttäjä – ehkäpä tässä vielä monipuolisempi ja tarkemmin kokonaisuutta eteenpäin vievä huumoria unohtamatta.

Laura Ertimon aiheet ovat vaihdelleet eri lajeista toisiin ja paljolti varttuneempienkin puolella. Tämän kertaisen tulevaisuuden hahmottamisen hetket eri-ikäisten tiedonjanoajien kanssa ovat kaikille mitä mainioin seikkailu ihmeellisten asioiden pariin. Mutta kannattaa lukaista professori Juhani Päiväsen kantaaottava artikkeli Tiedettä tapahtuu-julkaisussa 5/2021. Hän tekee kattavan analyysin mm. Ihmeilmat-kirjasta ja peräänkuuluttaa tukeutumista lapsilukijoihin. Summa summarum: ihan kaikki ei mene putkeen, mutta ”tarjotun tiedon leviämiskerroin on valtaisa jos se tarjotaan ymmärrettävässä muodossa.”

Purtavaa diktaattorille

 Kuitenkin lopullinen päätös tulee edustamaan vain yhden ihmisen lukukokemusta. Näin se myös taitaa viestiä jotain päättäjästäkin. Miksei tietysti myös kuuden kirjan kokoelma itse raadeista. Ehkä kannattaa myös muistaa, että esiin nostetut nauttivat monesta kertoimesta: lainaukset ja korvaukset nousevat, myynti nousee, tunnettuus nousee, apurahat…Mitkä asiat nousevat esille, niistä toivottavasti saadaan kuulla kunnollista selvitystä diktaattoreilta. Nyt oikeastaan parhaimman kokonaiskuvan antoi kaunokirjallisuuden raati. Siellä ei välitetty, vaikka mukana oli kolme jo palkittua ehdokasta. Tietokirjallisuudessa taas ei tainnut olla kuin yksi ns suurkustantajan kirja, muut edustivat hyvin käyttökirjallisuutta ja kustantajien monipuolista kenttää.

Lasten puolella ainoaksi havainnoksi jäi huoli 10-12-vuotiaiden kirjojen vähyydestä. Vai olisiko kyse tasosta, sillä mielestäni näitä kirjoja on tarjolla varsin kohtuullisesti. Joka tapauksessa oli hienoa, että ehdokastilaisuudessa kuultiin kunnianosoitus Kirsi Kunnakselle Tunteellisen siilin hellin sanoin. Itse valitsen kyllä iloisemman. Maija Karman kuvittamana tietysti.