Runeberg ja Topelius Tietopöllön oksalla

Palkintosijoja on vielä saatavilla! Juniorien Finlandian kuusikko on jo mennen talven lumia (tulipa löydettyä hieno ilmaisu Helsingin loskassa), mutta Porvoossa kisataan nuorisoraatilaisten voimin Runeberg Juniorista. Suomen nuorisokirjailijat ry puolestaan esittelee uuden palkintolautakuntansa myötä traditionaaliset Topelius- ja Lydecken –ehdokkaansa.

Mielenkiintoista näin, mutta edelleenkin lasten ja nuorten tietokirja on useimmiten poissa näistä kattauksista. Yksi tarinatietokirja ei kesää tehnyt Finlandiassa. Niinpä Suomen tietokirjailijoitten Tietopöllö-palkinnosta on tullut yhä merkittävämpi  tunnustus.

Tänä vuonna sen sai pitkän linjan tekijä Hämeenlinnasta, Mervi Koski. Hänen suhtautumistaan kirjoihin, kirjoittamiseen ja tiedon tarjoamiseen on koko ajan ruokkinut työ kirjastossa.  Itse olen moniaasti käyttänyt hyväkseni Mervin kirjallisia hakuteoksia. Niiden arvoa lisäävät myös asiantuntevasti nuorisokirjallisuuden trendeihin ja teemoihin paneutuvat laajat johdannot.

Kirjastossa pystyy havaitsemaan kysynnän suunnan muuttumisen. Kotieläinten kirja selvittää esimerkiksi perusteellisesti tärkeimpien lajien alkuperän, käyttäytymisen, elintavat ja niistä saatavat tuotteet. Tiukkaa tietoa kevennetään sopivasti niin anekdooteilla, väliotsikoilla kuin piirroksien avulla. On sananparsia ja uskomuksia, huumoria ja murteiden erilaisia ilmaisuja, on tuhteja tietopaketteja entisajan ihmisen arjesta ja juhlista, suojelushengistä ja pelottavista ilmiöistä sekä maailman kulttuuriperinnön kiehtovia taruja.  

Hirviökäsikirja syntyi Seikkailutarinoiden tunnelmasta. Mervi Koski jatkoi tyylilleen uskollisesti: ulkomaisista tarustoista saattoi välittää tietoa selkeästi ja helppolukuisesti, mutta samalla huumorilla ja viihdyttävästi. Aihe on kiehtova ja kiinnostaa edelleen kaikenikäisiä. Ylijäänyt laaja materiaali muokkautui selkeästi jäsennellyksi yliluonnollisten ilmiöiden käsikirjaksi Maailman merkillisimmissä kummitustarinoissa.

    Ja kuten palkintoperusteluissa sanotaan, ”Mervi Kosken tuotannossa yhdistyvät kätevästi suora yhteys omien kirjojen lukijoihin, kirjastojen merkitys kouluopetuksen ja oppilaiden tukena ja käyttäjiltä saatu palaute uusista aiheista. Työ kirjoittajapiirien ja sanataiteen parissa on tuottanut perille meneviä tuloksia myös omassa tuotannossa. Mervi Koski on taitavasti käyttänyt tiedon välittämistä osana viihdyttävää kokonaisuutta ja luonut edellytykset erilaisille lukijoille kuvitella ja eläytyä tiedon avulla.”

Mukavia ehdokaslistoja

Ei sille mitään voi, että jotkut listat ovat parempia kuin toiset – ainakin jos niissä on juuri niitä omia suosikkeja mukana. Mutta täytyy todistaa, miten sekä Runeberg Juniorissa että Topelius&Lydeckenissä on saatu aikaan Finlandiaa mielenkiintoisemmat kamppailijat.

Ennen kaikkea listat kirjaavat kentän moninaisuutta ja lisäksi otetaan mukaan lukijat sieltä kriittisistä asemista, lukutaidon alkaessa ja tukea tarvittaessa. Runeberg tarjoilee Tapani Baggen tarinatietoa jännittävästi Aavehevosen arvoituksessa. Varttuneemmille löytyy urheilua ja ihmissuhdeongelmia luotettavasti Henna Helmen Tuplapulmissa Maria! Merja ja Marvi Jalon Olivia ja Onnentähti on tekstiltään jo hiukan vaativampi Lukupala-sarjassa. Se antaa kepparitytöille proosan muotoon puettuna tietoiskumaisen koosteen aiheeseen liittyvistä pulmista ja tekemisistä.

Tuula Kallioniemen Neljä muskelisoturia on kuvakirjan-proosan liitto, missä tosin jää vaivaamaan vanhanaikaisen tuntuinen perusasetelma. Miksi vammaisen lapsen on aina tehtävä urotyö päästäkseen hyväksytyksi mukaan joukkoon? Rinna ja Sami Saramäen Meren syvyyksiin yrittää olla uudentyyppinen kuvakirja: taskulampulla sivujen takaa tuijaamalla pitäisi ilmestyä piilotettuja kuvia mukaan. Systeemi on hankala eikä oikein jaksa loppuun saakka kiinnostaa lukijoita. Varsinkin kun kuvat ovat nähtävillä sitten sivua kääntäessään ja dialogimuotiset keskustelut lyövät nekin läpi. Tenhoavat ja jännittävät kuvat olisivat tehonneet yhtä hyvin sellaisinaan ja tarinassa on tietoa meren ongelmista ja ihmeellisyyksistä.

Ruotsinkieliset ehdokkaat luotaavat nekin mukavasti eri aihepiirejä. On selkeä tietokirjakin mukana eli kivasti kokoonpantu Anna Sarven Prilliga Prinsessboken, dekkarintekijän ensiaskel nuortenpuolelle eli Eva Frantzin Hallonbacken ja jo tunnustettujen kuvantekijöiden töitä kuten Lena Frölander-Ulfin Pappa, jag och havet sekä Sanna Sofia Vuoren ja Linda Bondestamin Ägget.

Prinsessan sadut täälläkin!

Tuula Kallioniemi on mukana Topelius-kisassakin Kaksoisolennollaan. Kerjäläisten hyväksikäyttö, nuorten pakottaminen ryöstöihin ja varkauksiin, kurjat asuinolot tulevat hyvin vaikuttavasti lukijan iholle. Tässäkin varsinainen raamiratkaisu on sitten satumainen: pään kolauksessa kerjäläispojan ja luokan hurmurin egot vaihtuvat. Ehkä näin on saatu eroja selvimmiksi? Suomen sisällissotakin on mukana Laura Lähteenmäen Yhdessä keväässä viiden nuoren tytön silmin.

Fantasia jyllää täälläkin sitten Finlandian tapaan: on tuttuja kuten Maria Turtschaninoffin Breven från Maresi, on Nonna Wasiljeffin kivasti esikoisteoksena esiin nostettu Loukkupoika, pahan ja hyvän monivivahteista maailmaa kuvaava seikkailu. Hienoa, löytyy myös Anniina Mikaman mahdottoman vetävä ja Helsingin miljöötä hyödyntävä aikatasotarina 1800-luvun pääkaupungista. Taikuri ja taskuvaras on loppuun saakka yllätyksiä tarjoava fantasia.

Mutta Lydecken-kirjat ne vasta riemastuttavat. Hieno dementoituvan mummon ja pojan herkkä kuvaus, Mari Kujanpään 102 askelta mummilaan, hiukan samaan aihepiiriin sukeltava Petja Lähteen pienen pojan mielenliikkeitä kuvaava Surunsyömä, kun äiti kuolee syöpään ja isä murtuu.

Suurta hittialuetta, suhdeterapiaa ja käyttäytymisenergiaa, edustanee Veera Salmen Puluboi, agentti NollaBullaNolla ja kamukiemurat. Mitenkähän tässä pulukielessä oikoluku hoidetaan – tuliko varmasti kaikki konsonanttimuutokset ynnä muut tarkistettua? Tuttuja ohjeita taas kertaalleen lintuperspektiivistä.

On kovin tuotteliaan Ville Hytösen Ötökkämaan talvi, pieniä jopa absurdin hauskoja tai sanoilla herkuttelevia satuja. Ja vihdoinkin mukana on myös prinsessojen prinsessa Pikkiriikki. Olen tainnut jossakin tunnustaa, että Hannele Lampelan kirjoitustyyli puree minuun, mikä lie syy? Nokkelaa, omanlaistaan, humoristista, älykästä… No niin, Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat iltasadut ovat varmasti ainakin tuon asteen jos useammankin veroiset. Lampela antaa Pikkiriikin muokata tutuista satuelementeistä ihan omiaan. Tyyliä voisi luonnehtia todella interaktiiviseksi, sillä se puhuttelee monenikäisiä.

Ehdokaskirjoissa näkyy samalla upeasti kotimaisten kuvittajiemme taso Ninka Reitusta Carlos Da Cruziin, Matti Pikkujämsästä Sanna Manderiin.

Lopulliset voittajat – eipä taida olla aivan helppo tehtävä!