Joskus
useampaa kirjaa selatessaan törmää päässään marmattavaan tunteeseen: ketä
onkaan oikeastaan ajateltu juonta, hahmoja, ympäristöä, kieliasua rustatessa?
Onko päähän iskostunut ihanalta tuntuva idea lähtenyt viemään omille teilleen
välittämättä reunaehdoista?
Toisaalta
kirjojen taikamaailmaa on nykyisin todella syytä mainostaa ja johdatella
elämyksien erilaisiin maailmoihin.
Jenna
ja Noora Kunnas ovat ongelmaan tarttuneet kuvakirjassaan Hämärävaarit (Otava 2018). Ja kyllä, lukemisen ilosanomaahan tässä
tarjotaan erillisillä suurilla aukeamilla. Päähenkilöiksi on valittu vaarit, nuo
lukemisen asiantuntijat. Hämärävaarit ovat sitten erityisesti niitä, jotka
sotkevat kirjahyllyjä ja jättävät opuksia lojumaan sinne tänne lukiessaan niitä
öisin. Jennan tulkinta öisistä otuksista on jonkinlainen kooste kummituksista
ja tyylitellyistä parroista. Perusmuotoa koristellaan erikoisharrastuksen tai
luonteen mukaisesti: on Herrasmiesvaaria, Fauna-vaari, Trendi-vaari ja niin
edelleen.
Kun Pappa-vaari katoaa yllättäen, koko
joukkue lähtee etsimään eläintarhasta (pientä opetusta muurahaiskarhun
ominaisuuksista), kummitusjunasta, ilmapallotehtaassa, valtameren aalloilla,
Las Vegasissa. Pappa on kyllästynyt lukemaan aina hämärässä ja lähtenyt
katsomaan oivaa showta. Lukemiseen voi siis kyllästyäkin! On varmaan hyvä ottaa
esille tämäkin puoli, varsinkin kun matkailun jälkeen on mukavampi palata
kotiin kirjojen pariin.
Kunnon
show lukunautintojen väliin!
Livejännitys taitaa olla välillä tarpeen? |
Miten vain, mutta muutaman kirjahyllyn
perheissä herää kateuden tai huonommuuden tunne – vai olisiko helpotus, ettei
kaikkia noita klassikoita ole tyrkyllä ja sentään muutaman kirjan tunnistaakin
yltäkylläisestä kirjatarjonnasta? Aikuisen on toki mukava seurailla sisarusten
kirjamakua tai mukaan valittuja kirjoja, mutta alku taitaa olla lapsille melko
uuvuttavaa.
Kun sitten Pappa-vaari häviää, alkaa
traditionaalinen ”Mistä hänet löytää?” -seikkailukuvio purra paremmin.
Aukeamatkin saavat enemmän ilmettä ja vauhtia ja tunnistettavia elementtejä
lasten löydettäviksi. Vaarien puolesta voi olla joko kiitollinen tai vähän
masentunut tästä arvonnoususta. Olisiko päähenkilöiksi voinut sitten keksiä
muita seikkailijoita – kuten lapsia tai kirjantekijöitä, jotka lähtevät
matkalle etsimään uusia aiheita ja kirjaan tulevia maailmoja?
Matkalle mukaan monipuolista lukemista! |
Nukkumatti
uusii imagonsa
Nukkumatin vastaiskussa (kuv. Pentti Otsamo. Otava 2018) Leila
Saarivirran tyyliksi on valikoitunut
hiukan itseironinen analysointi. ”Ei ei ja vielä kerran ei! Jopa tällainen
rento kaveri hiiltyy kuullessaan kerta toisensa jälkeen valheellista
informaatiota itsestään. Minullako pieni nahkainen pussukka, josta ripottelen
unihiekkaa lasten silmiin? Sininen nuttu ja valkea parta?”
Kun Nukkumatti tutustuu uusimpaan
Huippuhahmot-kisan tuloksiin, mitta alkaa olla täynnä. Kärjessä on tietysti
joulupukki, mutta ohi menevät jo Hammaskeiju, Tonttu Toljanteri, Pääsiäispupu,
Picahu, Saapasjalkakissa ja Minecraftin Steve. Jopa lapsia pelotteleva Rölli
mainitaan ennen. Onko nyt edessä lopputili ja työttömyyskortisto? Tarvitaan
siis maineen kohotusta ja työnkuvan tarkistusta.
Kuvittajana humoristinen taitaja Pentti Otsama
tekee Nukkumatista toki vetävän huppupäisen nuoren kaverin. Muutenkin tämä
Nukkumatti-analyysi kirjautuu niin kuvituksen kuin tyylinsä puolesta
lajiin Onks noloo, Viraalit nerot tai
Neropatin päiväkirja. Mukana ovat lajityypilliset pisteytykset, kysymykset ja
vastauspalstat, tietovisat unimestariksi pääsystä, ystäväkirjan merkintöjä jne.
Siis lajiuskollinen eikä siinä sarjassa ollenkaan huonompi.
Mutta Haloo Nukkumatti! Kuinka moni
neropatti tarttuu selityksiisi ja tällä kannella? Kuinka moni alle kouluikäinen
haluaisi kuulla kaiken Nukkumatista? Moni, mutta ei tällä tyylillä. Sen sijaan
aamulla kouluun raahustavat varttuneet oppijat manaavat unipölyä silmissään ja
Nukkumatin huonoa tekniikkaa. Ehkäpä iltapäivällä voisi jo suhtautua vähän
ymmärtäväisemmin nukuttamisen ongelmiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti