Hämärävaarit, lukemisen supersankarit

Joskus useampaa kirjaa selatessaan törmää päässään marmattavaan tunteeseen: ketä onkaan oikeastaan ajateltu juonta, hahmoja, ympäristöä, kieliasua rustatessa? Onko päähän iskostunut ihanalta tuntuva idea lähtenyt viemään omille teilleen välittämättä reunaehdoista?

Toisaalta kirjojen taikamaailmaa on nykyisin todella syytä mainostaa ja johdatella elämyksien erilaisiin maailmoihin.

Jenna ja Noora Kunnas ovat ongelmaan tarttuneet kuvakirjassaan Hämärävaarit (Otava 2018). Ja kyllä, lukemisen ilosanomaahan tässä tarjotaan erillisillä suurilla aukeamilla.  Päähenkilöiksi on valittu vaarit, nuo lukemisen asiantuntijat. Hämärävaarit ovat sitten erityisesti niitä, jotka sotkevat kirjahyllyjä ja jättävät opuksia lojumaan sinne tänne lukiessaan niitä öisin. Jennan tulkinta öisistä otuksista on jonkinlainen kooste kummituksista ja tyylitellyistä parroista. Perusmuotoa koristellaan erikoisharrastuksen tai luonteen mukaisesti: on Herrasmiesvaaria, Fauna-vaari, Trendi-vaari ja niin edelleen.

   Kun Pappa-vaari katoaa yllättäen, koko joukkue lähtee etsimään eläintarhasta (pientä opetusta muurahaiskarhun ominaisuuksista), kummitusjunasta, ilmapallotehtaassa, valtameren aalloilla, Las Vegasissa. Pappa on kyllästynyt lukemaan aina hämärässä ja lähtenyt katsomaan oivaa showta. Lukemiseen voi siis kyllästyäkin! On varmaan hyvä ottaa esille tämäkin puoli, varsinkin kun matkailun jälkeen on mukavampi palata kotiin kirjojen pariin.

Kunnon show lukunautintojen väliin!

Livejännitys taitaa olla välillä tarpeen?

 Ihan siis hyvä tuttu perusraami, mutta kenelle tämä olikaan tarkoitettu? Aikuinen voi nautiskellen näpsiä kirjahyllyistä ja -kasoista selkiä Kalevipoegista Mihail Bulgakoviin, Peppi Pitkätossun Harper Leen vierestä. Ja ovathan Hämärävaarit kovin kunnioitettavia: ”He ovat pieniä, hyvin viisaita ja asuvat kirjahyllyjen takana. Aivan niin, kirjahyllyjen takana, seinien sisällä. Hämärävaarit rakastavat hämärää, hiljaisuutta ja lukemista yli kaiken. Ja kyllä he lukevatkin: tietokirjoja, lastenkirjoja, runoja, romaaneja. En tiedä ketään, joka olisi niin lukenut kuin hämärävaarit.” Viimeisen lauseen sisältö viittaa ensinnäkin taustalla olevaan kaikkitietävään kertojaan ja toisaalta yksikön käyttäminen niputtaa hämärävaarit roduksi tai lajiksi. ehkä lukemisen supersankareiksi?

   Miten vain, mutta muutaman kirjahyllyn perheissä herää kateuden tai huonommuuden tunne – vai olisiko helpotus, ettei kaikkia noita klassikoita ole tyrkyllä ja sentään muutaman kirjan tunnistaakin yltäkylläisestä kirjatarjonnasta? Aikuisen on toki mukava seurailla sisarusten kirjamakua tai mukaan valittuja kirjoja, mutta alku taitaa olla lapsille melko uuvuttavaa.

   Kun sitten Pappa-vaari häviää, alkaa traditionaalinen ”Mistä hänet löytää?” -seikkailukuvio purra paremmin. Aukeamatkin saavat enemmän ilmettä ja vauhtia ja tunnistettavia elementtejä lasten löydettäviksi. Vaarien puolesta voi olla joko kiitollinen tai vähän masentunut tästä arvonnoususta. Olisiko päähenkilöiksi voinut sitten keksiä muita seikkailijoita – kuten lapsia tai kirjantekijöitä, jotka lähtevät matkalle etsimään uusia aiheita ja kirjaan tulevia maailmoja?

Matkalle mukaan monipuolista lukemista!

Nukkumatti uusii imagonsa

Nukkumatin vastaiskussa (kuv. Pentti Otsamo. Otava 2018) Leila Saarivirran  tyyliksi on valikoitunut hiukan itseironinen analysointi. ”Ei ei ja vielä kerran ei! Jopa tällainen rento kaveri hiiltyy kuullessaan kerta toisensa jälkeen valheellista informaatiota itsestään. Minullako pieni nahkainen pussukka, josta ripottelen unihiekkaa lasten silmiin? Sininen nuttu ja valkea parta?”

   Kun Nukkumatti tutustuu uusimpaan Huippuhahmot-kisan tuloksiin, mitta alkaa olla täynnä. Kärjessä on tietysti joulupukki, mutta ohi menevät jo Hammaskeiju, Tonttu Toljanteri, Pääsiäispupu, Picahu, Saapasjalkakissa ja Minecraftin Steve. Jopa lapsia pelotteleva Rölli mainitaan ennen. Onko nyt edessä lopputili ja työttömyyskortisto? Tarvitaan siis maineen kohotusta ja työnkuvan tarkistusta. 

   Kuvittajana humoristinen taitaja Pentti Otsama tekee Nukkumatista toki vetävän huppupäisen nuoren kaverin. Muutenkin tämä Nukkumatti-analyysi kirjautuu niin kuvituksen kuin tyylinsä puolesta lajiin  Onks noloo, Viraalit nerot tai Neropatin päiväkirja. Mukana ovat lajityypilliset pisteytykset, kysymykset ja vastauspalstat, tietovisat unimestariksi pääsystä, ystäväkirjan merkintöjä jne. Siis lajiuskollinen eikä siinä sarjassa ollenkaan huonompi.

   Mutta Haloo Nukkumatti! Kuinka moni neropatti tarttuu selityksiisi ja tällä kannella? Kuinka moni alle kouluikäinen haluaisi kuulla kaiken Nukkumatista? Moni, mutta ei tällä tyylillä. Sen sijaan aamulla kouluun raahustavat varttuneet oppijat manaavat unipölyä silmissään ja Nukkumatin huonoa tekniikkaa. Ehkäpä iltapäivällä voisi jo suhtautua vähän ymmärtäväisemmin nukuttamisen ongelmiin?