Risto Räppääjä-Örök, Outolan Marlowe ja Ellan ristiretki

Tutut tyypit avaavat

Nyt tuntuu siltä, että taas uusi syksyn kotimainen lastenkirjatarjonta alkaa! Siihen tarvitaan tietysti neljä nimeä, Ella, Risto, Tatu ja Patu ja…

    No, vielä on Mauri Kunnas odotuslistalla, joskin häneltä on toki tullut erilaisia kuvitettuja irtiottoja ainakin kustantajan mielestä tarpeellisista myyvistä alueista. Aikamoinen ajantieto (2016 keväällä) lupaa juhlan aiheen vuoden jokaiselle päivälle. Ehkä tässä on jotain erilaista kun sitä verrataan palkittuun Tuula Korolaisen Lasten omaan vuosikirjaan (2015) kuten Maalaisjärjen päivä, John Lennonin syntymäpäivä, ruotsalaisten vohvelipäivä… Takakansi ilmoittaa kuitenkin reilusti, että kuvituksen on tehnyt koko kansan lempikirjailija Mauri Kunnas (ja monista lempikirjoista nuo kuvat näyttävät löytyvänkin jo aikaisemmin), muuten teoksen näyttää toimittaneen Lotta Sonninen. Herra Hakkarainen harhateillä voi lunastaa vielä myöhemmin odotuksia, kun taas Isovanhempien kirja pääsee melkoisen sarjan päähän – siellä on Summanmutikan järkäle Minun sukuni, Sukututkimusaapinen lapsille tai maanmainio Liisa Lauerman Sukuseikkailu, jonka ylittämistä on vaikea tehdä.

Ristiretki numero 2

Parvelan Timo näyttää saaneen ainakin jollakin tavalla ristiretkensä suomalaisen kirjakulttuurin puolesta päätökseen. Kun viimeksi Ella kavereineen esti oppikirjojen hävittämisen salaisessa palveluksessa ja nosti kirjaston oksalle ylimmälle, nyt otetaan käsittelyyn lasten pääoma ja koululaitoksen kurimus. Entisenä opettajana Parvela tietysti kantaa huolta nykyisestä menosta ja opetusministeriön erinäisistä toimenpiteistä.

Mervi Lindman avustaa Sammon teossa

Ella ja kaverit rakentavat ihmekoneen (2016) rakentuu näppärälle perusidealla – jälleen kerran. Kun koululla ei ole rahaa edes joulukoristeisiin, oppilaat päättävät rakentaa Sammon. Kirjastostahan saa vaikka minkälaista tietoa, miksei ihmekoneen rakennusohjeita. Parvelan porukan ja juonen parhaimmat kommervenkit rakentuvatkin juuri Sammon ympärille – samalla saadaan ovela akseli niin kansanperinteeseen, rikkauden haaveisiin ja kansantalouden kurimukseen.

    Osittain opettajan mietteet vievät kyllä oudoille teille. Ne panevat miettimään, miten lukijat oikeastaan suhtautuvat tähän pyöristyneeseen… pöyristyneeseen… piristyneeseen… kiristyneeseen opettajan prototyyppiin (?): ”Kuten sanottua, koulultamme ovat rahat nyt aivan lopussa. Se taas johtuu siitä, että kunnan ja valtion päättäjien mielestä koulujenkin pitää säästää. Säästeliäisyys on sinänsä hyvä juttu, mutta lasten koulutuksesta säästäminen on vähän sama kuin ostaisi autoon vain kolme pyörää. Onhan se halvempaa, mutta ei sillä autolla kovin pitkälle pääse, opettaja selitti edelleen lempeästi hymyillen.” Ehkäpä tämä Ella olisi kätevä lahja sivistysvaliokunnalle, opetusministeriön virkamiehille ynnä muutamalle tuhannelle muuten asianosaiselle kuristajalle, sillä Parvella kyllä osaa salavihkaisesti kiskoa kravattia tiukemmalle.

    Lapset saattavat ehkä enemmänkin innostua rakentelemaan omaa Sampoaan. Laatikko liimataan kasaan Paten ekstratahmealla hiusgeelillä, kammeksi kangetaan mailan varsi. Pukari oli saanut jo aikaan sopivan reiän paukauttamalla lautaa vasaralla. Sampo muuten toimii kuin vanha kunnon satu – tai kansantarina: ensin sisältä löytyy tutti ja sitten vaippa, kone myydään ja saadaan takaisin ja sieltä löytyy vihkisormus, jonka palauttamisesta saadaan rusinoita. Ne vaihdetaan muistikirjaan ja kynään, jotka vaihdetaan runoilijan huiviin, joka vaihdetaan rannekelloon, joka myydään naiselle, joka maksaa siitä maltaita. Niillä taas saadaan opettajan velat kuitattua.

Opettaja myytävänä!

     Menikö hiukan sekaisin? Selitän vielä hiukan. Tätä ennen opettaja on perustanut POTAN eli peruskoulun omavaraisuutta tavoittelevan toiminnallisen allianssin. Tuotteena on Ellan ja kavereiden lasten ruusuinen tulevaisuus, johon kannattaa sijoittaa. Kun kaikki on menossa täysin pieleen, opettaja uhraa itsensä. ”MYYDÄÄN HYVÄ OPETTAJA. Vähän käytetty, tiukka ja hyväkäytöksinen miesopettaja myytävänä. Erittäin hyvin säilynyt ja opetustuntejaan nuorempi yksilö.” Ja niin edelleen. Riemastuttavaa ja ehkä tylyn ajankohtaistakin, mutta mille lapset todella nauravat?

    Parvelan Timo ilmoitti kolumnissaan Yhteishyvässä 4/16 ettei hänellä ole mielikuvitusta. ” Onneksi silloin tällöin satun muistamaan jotain, joka sopii tarinaan. Google hoitaa loput.” Vaikka Ella ei tästä ensi vuonnakaan vanhene ja vaikka kirjailijan tapa väännellä sanoja ja tilanteita on kirjasta toiseen samanlainen, ei Google  pääse Parvelan verbaalisen hauskuuden ja tilannekomiikan tasolle pitkiin aikoihin. Toinen asia sitten on, pitääkö pelätä vai nautinnolla odottaa Ellan ja kavereiden seuraavaa maailmanparantamisen kohdetta?

Puolittamalla pelastetaan maailma

Samanlaiseen maailmanparannusretkeen osallistuvat myös Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu etsivinä, kun kysymyksessä on Tapaus Puolittaja (2016). Ja asialla ovat jälleen lapset tai oikeastaan yksi lapsi, syntymäpäiväsankaritar Aada Kuurna. Kun kysymyksessä on vanhoihin dekkariklassikoihin perustuva rikosmysteeri, ei syyllistä ja ratkaisua varmaan saisi heti alussa kertoa. Aikuista viehättävät varmasti tapahtumiin sijoitetut pienet viestit: etusivulla esimerkiksi kirjoituskoneen merkki on Marlowe, lopun jälkikirjoituksessa Warshawski.  Pitkin tarinaa käytetään hauskasti hyväksi kovaksi keitetyn rikostarinan elementtejä – sovitettuna tietysti Outolan tyyppipiirteisiin. Piirrostyyli on mainion vauhdikasta, humoristista ja selkeää. Juonikin etenee kätevästi, kun sivulle on sijoitettu sarjakuvamaisesti nelisen isompaa kohtausta teksteineen. 

    Yksi riemastuttavimpiatilanteita on tapaaminen oudon suojapukuisen hyypiön kanssa, jonka tueksi ilmaantuu vielä isompi jengi pahamaisen tuntuisia päiväkotilapsia.  Epäiltyjä on monia, mutta lopulta Patu selvittää asian. Puolittaja haluaa puolet vähemmän lahjoja, puolet vähemmän tavaraa – hän puhuu maailman pelastamisesta omakohtaisen teon kautta. Turhat lelut lahjoitettakoon sellaisille, joilla ei niitä ole!

    Hienoa. Ehkä loppukirjoitus on kuitenkin naputeltu meille aikuisille. Hiukan epäilen, että lapset haluaisivat puolittaa tekstiä viilenevän illan jasmiinintuoksusta ja Aadan esimerkin valaisemasta tiestä, joka muuttaa elämän ja sen tarkoituksen. ”Tajusin, että haluan puolet enemmän ystävyyttä ja rakkautta – puolet vähemmän kaikkea turhaa. Aada puolitti monia asioita, mutta minun sydämestäni hän teki kokonaisen.” Joko tässä vetistelee tai miettii, minkä dekkarin loppua tässä puolitetaan.

Isä ja poika Örök

Tottakai voidaan Sinikka ja Tiina Nopolan uudesta Räppääjästäkin löytää suuria tunteita ja pientä opetusta,  mutta onneksi sisarukset päästelevät menemään hurtilla huumorilla painottamatta näitä asioita liikaa. Risto Räppääjästä on kasvanut kunnollinen suomalainen poika, jonka mielenilmaisuja on mukava seurata – ne kun ovat tutuuja ja jokaisen kohdalle joskus osuvia. On kateutta, mustasukkaisuutta ja pätemisen tarvetta, mutta myös neuvokkuutta, rohkeutta, ennakkoluulottomuutta. Eikä vähiten miellytä tuo ehkä vähän harvinaisempi itseironinen luonteenpiirre, jonka turvin on mukava antaa itselleen ja kilpailijalle anteeksi.

Salla Savolaisen unkarilaista askeltamista!

    Naapuriin muuttaa Pöntisen isä ja poika, jotka kilpailevat suuressa kädenvääntojen tapahtumassa. Kun Nelli alkaa ihailla poika Pöntisen hauiksia ja kuntoa, Riston hermot nousevat pintaan. Kun myös Rauha ihastuu Bill Pöntiseen, alkaa Lennartilla höyrytä. Niinpä kisaan ilmoittautuvat viime tingassa isä Sandor ja poika Attila Örök, joiden valmentaja Juliska Örök kannustaa etupenkistä: Pörkölt, götsöl, töltött! Loppujen lopuksi rauha tulee Rauhankin huusholliin, kun Pöntisen suuttunut äiti tulee ovelan tempun avulla katsomoon ja Örökit saavat luovutusvoiton. Sylvester Pöntinen osoittautuu kaikkea muuta kuin pullistelijaksi ja vääntää lopuksi jopa ihan kelpo räpin voitonjuhlissa.

    Tölltött paprika, Nopolat! Maistuu sopivan tuliselta ja panee vauhtia hauikseen.