Emansipaatio ja erwinien muodonmuutos

Varsin harvoin vieläkään kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkimuksia ilmestyy yleisen tietokirjallisuuden ja kirjakauppajakelun puolella. Myry Voipion opinnäytekin eli Emansipaation ja ohjailun ristivedossa – suomalaisen tyttökirjallisuuden kehitys 1889-2011 ilmestyi Jyväskylän yliopiston julkaisusarjassa (263, 2015). Hyvä että niinkin.

     Ymmärrän, että esipuheessa tavoitellaan humoristista, minun mielestäni jopa hiukan ironista sävyä – silti en heti osannut oikein suhtautua antiin: ”Rakas väitöskirja! Sinä alat nyt olla valmis. Tai ainakin siinä määrin kuin mikään tutkimustyö koskaan on. Äiti sanoo, ettei juuri kukaan lue väitöskirjastakuin kiitokset, minkä vuoksi koitan kirjoittaa kiitoksista sinun parhaan osasi. Äidit ovat ikävän usein oikeassa, varsinkin silloin, kun sattuvat olemaan vielä lisäksi professoreja

Aloitin sinut neljä, viisi vuotta sitten lukemalla määrättömät määrät tyttökirjoja (katso kuva!)”

Anna Vuorisen kansisommitelma

    Tosi on, että pakolliset kiitokset voi ilmaista näinkin, tyttökirjamaisella sävyllä. Se on aika paljon luettavampaa kuin traditionaalinen raami. Tunnustan myös, etten ole lukenut tutkimusta sanasta sanaan, vaan poiminut mielenkiintoisimmat itseäni kiinnostaneet kohdat tarkempaan syyniin. Selkeä tutkimusrakenne lähtee tietysti lähtökohdista, tutkimusaineiston esittelystä ja tavoitteista. Nyt on käsissä myös mukavasti tarkasteltavaksi tyttökirjan määrittelyä, sen suhdetta yhteiskuntaan ja suomalaiseen ilmapiiriin. Eittämättä myös tytön, sukupuolen, vallan ja seksuaalisuuden ilmentyvät tuovat käsiin pitkän historiallisen polun nykyhetkeen.

    Tässä mielessä – väheksymättä tuota historiallista, säntillistä tutkimusaineistoa ja sen analysointia – juuri viimeinen artikkelitiivistys, Oikeus itseen – uuden aallon tyttökirjallisuudesta – esittelee juuri nyt mietiskeltävät kohteet. Siinä mielessä tutkimus jää kutkuttavasti kesken kuten siinä itsekin todetaan puhuttaessa gurleskin tyttöyden rakentumisesta tai luonnollisuuden ihanteesta ja normien haastamisesta: ”Aiheen tarkempi tarkastelu ja esimerkiksi uusiin suomalaisille tytöille kirjoitettuihin neuvo-oppaisiin, kuten Maaret Kallion seksioppaaseen Sopivasti ihana (2012) ja Jenni Pääskysaaren yleisoppaaseen Tyttö sinä olet… (2015), on yksi väitöskirjatyöni aikana heränneistä uusista tutkimuspohdinnoista.”

    Oppaat ovat tietokirjallisuutta, ja joskus olen miettinytkin, miten niiden antama suora yhteiskunnallinen todistusvoima voisi vieläkin laventaa fiktion kuvaamaa todellisuutta. Jenni Pääskysaaren jatko Poika sinä olet… (2016) muuten on oiva peili sukupuolten käsittelyyn: suuri osa teoksista on samaa, mutta miten pojat onkaan käsitelty tyttö-kappaleita vaihdettaessa? Kirjoissa on muuten lisäksi ns. idolien kommentteja: tytöille mm. Ada Lovelace, Linda Liukas ja Eeva Kilpi. Pojilla taas…

Pakurin kirjastosta alamaailman sääntöihin

Myry Voipio toteaa lisäksi uusia tutkimuskohteita miettiessään mainiosti: ”Tyttökirjallisuuden muutoksissa myös esimerkiksi tyttökirjan limittyminen muihin lajeihin, kuten fantasiaan, on oma kiehtova tutkimusalueensa. Suomalaisen aineiston kohdalla se on osin vasta muodostumassa, sillä fantasiaa ja realistisen tyttökirjallisuuden aihepiirejä – koulu, koti, ystävyys, ihastuminen, rakkaus ja seksuaalisuus – yhdistäviä teoksia ovat julkaisseet toistaiseksi vain muutamat suomalaiset kirjailijat.”

    Näitäkin toki löytyy, varsinkin kun mennään varttumisen ylärajoille, mutta uusimmissa nuorempien fantasioistakin löytyy yhtymäkohtia – ainakin ystävyyden merkitys korostuu selkeästi niin Sanna Iston Maanalaisissa (WS 2016) tai Mila Teräksen Noitapeilissä (Otava 2016). Jälkimmäisessä päähenkilöiden perheet on kuvattu varsin ironisesti. Hugon äiti on koirien uimakoulunopettaja, isä urheiluhullu Afrikasta muuttanut entinen pikajuoksija ja nykyinen valmentaja. Modernisti taas Lydian vanhemmat ovat eronneet, ja äiti asuu uuden naisystävänsä kanssa. Isä on taas hurahtanut Vuoden kaivinkoneenkuljettajana keräämään pienoismalleja. 

   Noitapeli on kuitenkin kunnianosoitus kirjoille ja kirjastolle. Vapaaehtoisvoimin ylläpidetystä Pakurin vanhasta kaupunginkirjastosta avautuu reitti noitien ja Kyöpelinvuoren asukkaiden luokse. Kuuluisan noitapeilin valtaava Peilien Valtias on orjuuttanut alamaisensa ja uhkaa koko maailmaa. Hugon ja Lydian ystävyys ja rohkeus muuttavat tilanteen.

    Noitapeilissä on jonkinlaista vanhan sadun ja Mestaritontun henkeä, ripaus Potteria ja häivähdys myös iki-ihanasta Morris Lessmoresta ja tuhansien tarinoiden talosta (Tammi 2013), kun Pakurin kirjakokoelmaa hoitava Leopold toteaa: ”Minä olen kirjastonhoitaja. Siis kirjojen hoitaja. Joskus se tarkoittaa varsin perusteellistakin hoitoa ja jopa kirurgimaista työtä. Jos minä ja Ermiida suinkin vain löydämme jostakin tarinan puuttuvan osan, niin tietenkin me kirjoitamme sen muistiin. Liimaamme puuttuvat sivut paikoilleen. Emme nimittäin halua menettää yhtään kertomusta.”

    Sanna Isto on jo osoittanut kertojankykynsä taikavoimia omaavien Tinka ja Taika - tyttöjensä kautta. Maanalaiset (WS 2016) vie vielä syvemmälle sekä halujen että konkreettisesti pinnan alle. Toki lähtötilanne muistuttaa Kafkan muodonmuutosta, mutta mitäpä siitä: Suomenlinnassa asustava Metuli herää aamulla muuttuneena kummalliseksi otukseksi. Maanalaiset on hyvin mukaansatempaava seikkailu, mihin sekoitetaan niin (aikuisilleko tarkoitettu virnistys?) historiallista tulkintaa Viaporin antautumisesta, eläinten oikeuksia, halu muuttaa elämänsä paremmaksi, valtaa, ahneutta ja – ystävyyttä. Nyt Metulin pelastaa Ama, paras ystävä, joka tunnistaa ystävättärensä oudon erwinin, jonkinlaisen vyötiäisen - hahmon sisältä. 

 

    Monimutkaisen hahmon vaihtamisen salaisuus on ollut erwinien hallussa sukupolvien ajan, mutta kielletyksi tulon jälkeen riitti on unohtunut. Metulin hahmon ottanut Lisko on onnistunut selvittämään tavan, mutta Metuli erwin-ystävänsä Limpun kanssa ei anna periksi. Hullukaalin saksankielinen nimi Paholaisen silmä vie jäljille. Siemeniä polttamalla ja puremalla kohdettaan voi vaihtaa olomuotoa.

Jännittävän menon myötä lukija pääsee myös herkuttelemaan erwinien historialla, sen kytkeytymisellä Suomenlinnan historiaan ja omituisiin tapahtumiin. Alla kulkevat kuitenkin myös perheen sisäiset suhteet, kasvukipuilevan tytön mielihalut ja epävarmuus, suhde isosiskoon, ystävyyden mahti ja hiukan, toki, myös orastava rakkaus Pietariin…

    Miellyttävää, että yleensäkin nuortenkirjoja on alettu kuvittaa – lisäkustannuksista huolimaatta. Jaakko Ollikaisen kuvat tosin Noitapeiliin ovat lähinnä siluetteja, kuten Sami Saramäki Maanalaisiin. Ne tuovat kuitenkin sopivia maamerkkejä kertomuksien imuun. Bonuksena Maanalaisissa on tietysti hyvä Suomenlinnan kartta.