Kevät on
kulumassa, ja uusia lastenkirjoja on tasaiseen, joskin rauhalliseen tahtiin
ilmestynyt sormien ja silmien ulottuville. Ennen aikaan saattoi paneutua
kustantajien värikkäisiin ja houkutteleviin katalogeihin – niihin saattoi
palata ja tarkistella mitä kenties vielä uupui lukulistalta. Nyt on pakko
sukeltaa netin syövereihin, etsiä kustantajien sivuilta uutuuksia ja tapella
erilaisten näyttömuotojen kanssa.
Siksikin oli oikein riemastuttavaa tarttua
Schildtsin ja Söderströmin syksyä ennustavaan esitteeseen. Samalla tulin
ajatelleeksi, kuinkahan hyvin oikeastaan tunnemme kotimaisen ruotsinkielisen
tarjonnan? Mihin marginaaliin ne oikeastaan jäävät? Nyt kun BY –kuvittajien
kylä on lähtenyt Helsingin Annantalosta eteenpäin kiertueelle aina Ouluun saakka,
voi ounastella kiinnostuksen lisääntyvän. Mainio interaktiivinen näyttely kun
samalla esittelee kymmenkunta eturivin suomenruotsalaista lastenkirjailijaa ja
kuvittajaa.
Tarkastelin hiukan summanmutikassa
muistiinpanoja viime vuosikymmeneltä ja löysin muutaman hyvin kolahtaneen
seikkailun. Aina olen pitänyt Yvonne Hoffmanista ja Christina Anderssonista,
mutta ilmeisesti on mentävä kymmenkunta vuotta taaksepäin näiden kirjojen
äärelle. Det röda bokmärket on ehtaa Hoffmania: Emma ja Erik löytävät maagisen
kirjamerkin, joka vie heidät muinaiseen Suomeen. Stora T – ett spel på liv ocj
död taas on Anderssonin metkaa matkaa toisenlaiseen maailmaan, missä Hasse,
Totte ja Nina joutuvat taistelemaan oudossa labyrintissä kummallisia olioita ja
sääntöjä vastaan – tässähän on jo alkutekijöissään Nälkäpelien ja muiden
raamituksia!
Kuka muuten muistaa samoilta ajoilta Johan
Bargumin filosofisen koko perheen seikkailun Den första snön, missä pieni
Bortombornan väki joutuu oudolle saarelle kummallisten sattumusten pariin. Eräs
viehätykseni kohde eli Lena Frölander-Ulf tekaisi ympärisadun eli Sagan on
prinsessan Bulleribång raportoi prinsessan urheasta pelastusretkestä kidnapatun
prinssin pelastamiseksi.
Ja onhan täällä tietenkin jo Linda
Bondestamin niin helposti tunnistettavaa burleskia kuvitusjälkeä Annika
Sandelinin henkilökohtaisten kemioiden oppaassa. Milja och grannarna on niin
suomenruotsalainen että – muistuu heti mieleen Herr Glad – pikkutytökin
naapurit ovat vihaisia ja kiireisiä eivätkä puhu toisilleen. Mutta neiti
Alopeus, saksofonisti Jonas ja koirantaluttaja herra Marudd saavat elämältä ja
Miljalta hyvää suhdeterapiaa.
Schildts&Söderström on löytänyt mainion
keinon tuoda kirjojaan laajemmalle yleisölle: useat ruotsinkieliset käännetään
myös suomeksi. Nyt saa mukavasti odotella Harri Veistisen nuoren pojan
kasvutarinaa Kotitekoisen poikabändin alkeet ja vertailla sitä kieltämättä
varsin runsaaseen tarjontaan Rambosta Kalajoen hiekkoihin tai Paretskoin
mainioihin tunnelatauksiin tai Kalle Veirton ihmissuhdekiemuroihin jne jne.
Kuvakirjojakin on tulossa miellyttävän
runsaasti. Anna Härmälän esikoiseen, Sinä et kuulu tänne Beiron, en ollut niin
kovin ihastunut, vaikka se saikin Svenska litteratursällskapetin palkinnon.
Uusin, Suruposki, on tyyliltään samaa jatketta, mutta olisiko nyt pienen
hamsterin surutyössä hiukan vähemmän sitä pientä opetusta? Mutta Marika Maijalan töitä odottaa aina
kiinnostuneena. Tulossa on Sanna Karlströmin Siilin laulu, joka puolestaan on
luokiteltavissa sekin jonkinlaiseksi surukirjaksi niin siilin kuin isoäidin
läsnäolon tuntemisessa.
Pienen Arvin on selvitettävä itselleen oleellisia menetyksiä ja oltava samalla
tukena ja lohtuna aikuisillekin.
Ja
miten hienoa! Suosikkini Suvi-Tuuli Junttila tekee Vuokko Hurmeen kanssa
houkuttelevan tuntuisen kirjan Leikkimään, teippi! Kertomus Leilan päivästä
kuvitetaan erilaisin teipin antamin mahdollisuuksin, kollaasein ja
pienoismaailmojen valokuvin kuten aikaisemmissa hienoissa Missä, tässä,
jossakin… ja Minne matka, Lapanen? Muuten, katalogissa käytetään Junttilan
tyylistä ilmaisua rouhea – ja se taas toistui useaan otteeseen Suomen kauneimpien
kirjojen palkintoraadin arvioissa. Olisiko siis tässä kirjassa ainesta .sinne
saakka? Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja
nuortenkirjapalkintoa tavoittelee muuten tänä vuonna myös
Schildts&Söderströmin Sanna
Tahvanaisen ja Jenny Lucanderin Dröm om drakar – Lohikäärmeunia,
joka sekin on eräänlainen äidistään huolen pitävän lapsen sankarikuvaus.
Lasten oman vuosikirjan ja laulukirjan
kuvittanut Maija Hurme puolestaan tekee Kristina Murray Brodinin kanssa toistaiseksi
vain ruotsiksi ilmestyvän Allt är precis som vanligt. Eräänlainen
lapsifilosofinen Sokrates-mietiskelykirja tutkii, miten voi käydä, jos vain
häviää? Tulevatko muut toimeen ilman minua?
Onhan toki ohjelmistossa myös jotain villiä
ja jännittävää koululaisille. Malin Klingenberg ja Joanna Vikström Eklöv
jatkavat Kanariasaarilla Pensionärsgänget –salapoliisiseuran perinteitä
tarinassa Den fantastiske Alfredo.
Odotusta kohottavat vielä kaksi muutakin
tulokasta: on Lauri Ahtisen tekstittämä ja Anna Sofia Vuorisen kuvittama
Itä-Borneo, missä selvitellään mm. mistä vauvat tulevat ja löytyykö
Itä-Borneosta nonsensea – mitä luultavimmin kyllä. Silja Sillanpää puolestaan
kertoo omituisesta soittimesta 7-vuotiaan Tenhon synttäreillä. Ikkunan taakse
ilmestyvä muinaishirvi Ryske tuntee soittimet ja vie Tenhon läpi
ikiaikaistensävelten historian. Tekstin lomissa on runoja, mutta kirjaa voinee
luonnehtia kuitenkin lasten tietokirjaksi – ja harvinaisuudeksi siis, koska
tällä alalla ei paljon kilpailua ole. Kuvittajana on Kati Vuorento, jota jo
aikaisemmista töistä arvioiden pidin todella kiinnostavana uutena tekijänä.
Muistaakseni silloin vertasin häntä jo hieman eestiläiseen mestariin Edgar
Valteriin, eikä mainoskuvia silmäillessäni tunne katoa. Vertaus on tietysti suuntaa-antava,
mutta innolla odotan kirjan ilmestymistä.
Voisiko näin yhden kustantajan loppuvuoden
ohjelmisto ounastella jotain? Schildts&Söderström ainakin uskaltaa
sijoittaa kotimaiseen kuvakirjaan. Aiheet, niin, nykytilanneko näyttää
tuottavan haikeaa ja omaan itseensä luottamisen korostamista? Huumori pilkottaa
siellä täällä ja nuorten sielunelämä on edelleen hakusessa. Muilla
kustantajilla saattaa sitten mukaan tulla trendikästä maahanmuutto-ongelmaa ja
perheselvityksiä. Tuskin kukaan kuitenkaan uskaltaa lähteä setvimään
lapsentajuisesti eduskuntaa, politiikkaa tai pankkimaailman kiemuroita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti