Suomalaisen kirjallisuuden seura on noussut jotensakin median hampaisiin viime aikoina. Ensin oli jotain häikkää ammattiyhdistyspuolella, ja nyt irvitään kustannuskeilan siirtymisestä myyvempiin hitteihin. Sattumalta tiedän, että SKS tosiaan on mielenkiintoisten omaelämänkertojen perässä eli asiassa voi olla perää: riuskan ammattinaisnyrkkeilijän rinnalle olisi kuitenkin kiva saada meitä hengenkulttuurin nautiskelijoita paijaavia paljastuksia.
Muistetaan kuitenkin, että SKS on monipuolinen ja kiinnostavien kirjojen tekijä edelleen. Uudemmasta tuotannosta huomaa esimerkiksi, miten mitä moninaisimmat asiat viistävät lastenkulttuuria. Nostalgiseksi varmaan monet mieltävät Hanna Forssellin kavalkadin Lastenvaunut rullaavat, joka kattaa aikakausien vaunutyypit historioineen herttuan simpukkakärryistä tyttö- ja poikavaunuihin. Lastenvaunujen myötä esiin nousevat samalla lasten asema, teollisuuden synty, lapsien mukaantulo työn äärelle, lumisen maan erikoisolosuhteet, suuret ikäluokat, kaksosten ja kolmosten ongelmat, isien rooli vaununtyönnössä ja todella mielenkiintoinen pohdiskelu lastenvaunujen ja politiikan suhteista. Muistutetaanpa vain klassikosta: Eisensteinin Panssarilaiva Potemkinissä on kohtaus, missä lastenvaunut irtoavat äidin käsistä ja lähtevät vierimään alas Odessan portaita. Sodan raadollisuus, lohduttomuus tulevat aivan lähelle. Täytyypä myös seuraavia mielenosoituksia seuratessaan tarkistaa, ovatko lastenvaunut eturivissä. Ja niin, meillähän on - ehkä hiukan tulkinnanvarainen - maailmanennätys lastenvaunujen työnnössä tekijöinä Oulun lääketieteen opiskelijat tempauksessa kehitysmaiden lasten hyväksi.
Myös Suomessa oli kukoistavaa lastenvaunukulttuuria, missäpä muualla kuin Pohjanmaalla Lohtajalla. Sikäläisen vaunutehtaan englantilaismalliset vaunut oli varmaan mainosmielessä ristitty Prinsessavaunuiksi. Halvempi malli oli sitten tietysti Puoliprinsessaa. Käsitteet olivat ehkä hiukan epäselvät: saat prinsessan ja puoli valtakuntaa vai puoliprinsessaa ja... Hintaluettelo oli kuitenkin hyvin näyttävä: malleja oli 28 ja lastenrattaita viisi. Vuonna 1909 (-1930) perustettu tehdas ehti saada palkintojakin omistajilleen Kalle, Matti ja Väinö Erkkilälle. Helsinkiläisetkin saivat nauttia englantilais-lohtajalaisesta eleganssista, koska vaunuja sai Pohjois-Esplanadin Talous-Tarpeiden Kaupasta. Ja mitä parasta, vaunut olivat todellista lähiluomua! Koreihin käytetty paju ostettiin tietenkin lähiseudulta. Nykyaikana voisi kuvitella, että valmistaja kehuisi korien pajujen tulevan tarkalleen määritellystä pajupöheiköstä läheltä Rannanperää...
Loitsuja ja lättähattuja
Kirjokansi-sarjaan liitetty Henni Ilomäen Loitsun mahti on sekin viihteellisen virikkeellistävää luettavaa. Jotenkin tämä taiten esille tuotu vaivojen, lemmen nostatuksen, kala- ja metsästysonnen, syntymän ja synnytyksen sanamaailma solahti mainiosti Marjut Hjeltin kirjojen maailmaa. Satuin niitä selailemaan juuri ennen, Taikametsää ja Veden valtiaita, ja kyllä kotimaisen kansanrunouden ja seuran arkisto yhdessä tuottavat mahtavan aarteiston. Ilomäki on käyttänyt taustalla alan perusteosta, Suomen Kansan Vanhoja Runoja, ja selvittää runsain näyttein niin loitsun käyttäjiä, kansainvälistä taustaa, loitsujen kielenkäyttöä napakoista käskyistä latautumiseen. Lisäksi tuumitaan loitsun kuulijan ja puhujan asemaa. Loitsuja käydään läpi tarkoitusperien mukaan elinkeinoloitsuista parannukseen, torjunnasta ja yllytyksestä elinkaareen, syntymään ja kuolemaan. Lastenvaunukulttuuriin rinnastuu pitkällä kaarella ajatus synnyttäjän ruumiista arkimaailman ja rajantakaisen elämän väylänä. Tyttölapsen synnyttyä muuten savolainen kätilö huusi saunan ovella:"Hyvvee mieslykkyä!"
Fantasiakirjojen lukijoiden tueksi ja taustojen selventämiseksi kirjasta on paljon iloa. Itse käytin pari vuotta sitten käärmeeseen liittyvää uskomustietoa ja loitsuntaa Käärmekiven arvoituksessa (2011), missä tosin myös L.L.Laestadius ja hänen myyttiset muistiinpanonsa olivat yhtenä innoittajana. Loitsun mahti on siis niin ideavarasto kuin mukaansatempaava johdatus suomalaiseen loitsuntaan.
Pannaan SKS:n piikkiin vielä vähän vanhempi, Ervo Vesterisen Töölön kundien stadi ( 2012). Kyllä vaan noissakin kuvissa esiintyvät lastenvaunut, pula-ajalla taidettiin niitä käyttää muuhunkin, vaikkapa kinkun salakuljetukseen. Nostalgiaa mahan täydeltä, mukana myös lastenvaunuihin verrattavissa olevia erimallisia kelkkoja ja muita lumileikkivälineitä. Tämän kirjan rinnalla selailin huvittuneen ihastuneena Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilan suursatsauksen, Rasvaletti-näyttelyn materiaalista koottua samannimistä valokuvateosta. Nyt ymmärsin konkreettisesti tätinikin käyttämän ilmaisun 50-luvun puolenvälin poikien tukkamuodista. Todellakin, nuo tiukasti rasvalla sivuilta taakse vedetyt kutrit näyttivät niskasta aivan kananperseeltä.
Näitä uutisia et ehkä huomannut!
Lastenkulttuurin kentällä tapahtuu koko ajan, ja sehän on mukavaa. Yhä useammin tulen kuitenkin miettineeksi tätä kattavaa tilastointia, infoamista, keskitettyä paikkaa, mistä nämäkin tiedot poimisi mieltymyksiensä mukaan. Ja koko maata ajatellen, nyt vinkkini ovat kovin pääkaupunkikeskeisiä, mutta tiedän miten paljon vain esimerkiksi Taikalamppukeskuksissa tapahtuu.
Suomen kulttuurirahastoa tuli aikaisemmassa blogissa hiukan irvailtua, yhteistyöhenkisesti toki. Nyt viimeisessä rahanjaossa lastenkulttuurikin sai omansa - eihän se vieläkään mikään kunnon prosenttiluku ollut, mutta kuitenkin. Yksittäisten kulttuurityöntekijöiden lisäksi oli mukava panna merkille, että talousvaikeuksissa painivien pienempien yhdistysten työtä arvostettiin. Espoolaisen lastenteatteri Hevosenkengän kannatusyhdistys sai esimerkiksi tukea roolipelikerhon järjestämiseen Lelumuseossa WeeGee-talossa, tamperelaisen alan keskusinstituution Lastenkirjainstituutin porukka pääsee nyt tekemään näyttelyitä Maija Karman ja Maija-Kaarina Nenosen lastenkirjakuvitusoriginaaleista, sinnikäs Pro lastenkirjallisuus -yhdistys potkaisee liikkeelle Tarinoiden puiston ja lastenkirjallisuus & kuvitus-näyttelyn.
Lisäksi on kiva onnitella musiikkikasvattaja Soili Perkiötä, joka todella ansaitsee saamansa historian ensimmäisen Inkku-palkinnon. Lastenkulttuurijulkaisu Tyyris Tyllerössä musiikin asiantuntija Johanna Lindstedt ei säästä iloaan Soilin sävellyksiä arvioidessaan. Ja niinpäs niin, uusin Soile Perkiö on Muumiperheen lauluretki, joka on ollut myös Kirjakauppaliiton lastenkirjojen toptenlistan kärkisijoilla. Nyt muuten sopii panna mieleen uusi kulttuuriministerikin, joka ojensi palkinnon. Hän on siis asunto- ja kulttuuriministeri Pia Viitanen! Palkinnon taustalla on valtakunnallinen Konserttikeskus.
Mutta Lauluretki ei ole ainoa Muumilaulukirja. Muistatteko vielä Muumilaakson laulukirjan (1993), missä Boel Westin jakaa musiikillisiä vinkkejä roppakaupalla: mm. muikkusen huuliharpun merkki on Harmonion kaksi. Mukana on kaksi aivan uutta lauluntekstiä: Muumimamman laulu selvittää tyhjentävästi kuuluisan käsilaukun sisällön:"On suuri laukku aina mukanain./ On siellä rautalankaa, suolaa, mitä vain./ Jos ongitaan ja kalaa vielä sais/ ja sukkapari, ettei viluttais./ On karkkeja ja muuta makeaa/ ja vatsarohdot sieltä kipuun saa./ On paljon muuta mikä tarpeen ois,/ vaikka ilman niitä pärjätäkin vois." Muumipapan laulu taas - Mörkö tietäköön! - niin, hän vastaa tietysti itse tekstistään. "On suuret seikkailut kuin suolaa meille/ja arkipäivän kaavat kangistaa."
Tietokirjailija Niklas Bengtsson on koonnut monitoimikeskus Lumoon (Urpiaisentie 14 Korso) 28.4. saakka Eksotiikkaa estradilla-nimisen kavalkadin nukketeatteria, -hahmoja ja -kirjallisuutta, pelikortteja ja exlibriksiä. Mielenkiintoista on tutustua mm. Jaavan ja Balin perinteiseen varjonukketeatteriin ja vaikkapa japanilaiseen paperiteatteriin kamishibaihin. Australiasta taas ovat Asphyxian nukketeatterista tuotteistetut Kalmankalliot-kirjat, jotka jatkavat varsin omintakeisella tyylillään päiväkirja-romaanimuotoa. Siispä huhtikuun lastenkulttuuripisteitä keräämään Vantaalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti