Tietopöllö, Lukulehmät ja muut agentit

Suomen tietokirjailijat ry:n Tietopöllö –palkinto on ollut harvinainen tunnustus lastenkirjallisuuden kentällä. Kotimaiset lasten tietokirjat ovat enimmäkseen joutuneet sivuraiteille suurimmissa palkintogaaloissa. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on toki taustansa mukaisesti nostanut myös silloin tällöin esiin tätä kenttää.

   Toissa vuonna Tietopöllön otti haltuunsa Vaasa-ajan lasten ja naisten asemasta sekä sukupolvien historiasta kirjoittanut Paula Moilanen. Viime vuonna pöllöä ei jaettu lainkaan. Kohteita olisi ehkä löytynytkin, mutta onneksi tulevaisuus näyttää nyt ruusuisemmalta. Satavuotisjuhlavuoden vanavedessä tiedon osuus on kasvanut ja palkintoehdokkaitakin kasvanut seuraavia vuosia ajatellen – jos mielenkiintoisien kirjojen tekijät jaksavat puurtaa lisää materiaalia.

   Tämän vuoden tunnustuksen pokkasi Tietokirja.fi –tapahtumassa pitkän linjan ja kunnioitettavan kirjatuotannon tehnyt Reetta Niemelä, jonka tietokirjojen taustalla on vankkaa perehtymistä ekologiaan, kansatieteeseen ja eettiseen eläinkoulutukseen sekä kokemusta muun muassa toimittajana, opettajana, museo-oppaana ja puutarhurina. Televisiosta monet taitavat muistaa Reetan lukulehmien tuomisesta koirien rinnalle avittamaan lasten lukemisen tukemista. Televisioon saakka päässeet lehmät näyttivät todellakin rauhallisilta, mutta aivan tarkkaa palautetta lastenkirjojen tasosta ei välttämättä huomannut. Kun Reetan kanssa pohtii, onko lukulehmillä kirjastojen lukukoiriin liittyvää lukemispedagogista perustaa, kirjailija lähes kiihtyy: ”Lapselle olennaista tärkeää on tulla kuulluksi. Ison, turvallisen eläimen vieressä itsekin rauhoittuu. Minusta on myös tärkeää, että lapsi tutustuu ehkä vähän vieraampaan kotieläimeen ja oppii lukemaan sen eleitä.” Lukulehmät jatkavat toimintaansa aktiivisesti edelleen.

Milja keväästä talveen

Milja-kuvakirjat ovat varmasti olleet jo useamman lapsi-ikäluokan johdattelijoina luonnon tulkitsijoiksi ja suojelijoiksi. Niiden kanssa vuodenkierto laajenee suomalaisittain poikkeuksellisen pitkäksi sarjaksi. Viiden-seitsemän vuoden ikäinen tyttö havainnoi luontoa kesästä talveen, puutarhasta kaupunkiin. Kertomuksissa Miljan ajatusmaailma ja suhde luontoon on tavoitettu ensin realistisessa ympäristössä.  Kirjoissa on harkitusti jaksoteltu tarinoiden väliin tekstiblokkeja sekä pikkukuvia. Niistä löytyy niin tietoiskuja, ruokareseptejä, kansanperinnettä, leikkejä ja rekvisiittaa kuin erilaisia rakennusohjeita.

Mielikuvituksessa ympäristö laajenee aistikylläiseksi sulautumiseksi kasvuun ja muuttumiseen.  Kieli vaihtelee taitavasti runollisesta selkeäksi, viivyttelevästä joutuisaksi - juuri sopivaksi ääneen luettavaksi.

    Kirjoista välittyy lisäksi tärkeä viesti isovanhempien merkityksestä lapsen kehityksessä. Sieltä löytyy monia mainioita tyyppejä, joista mehiläisiä hoitava Iita-emäntä on varmaankin innostanut Reettaa poimimaan aiheen uudelleen vetävästi lukemaan houkuttelevaan Pörriäisagentit –sarjaan. Lapset oppivat niin mehiläisten kuin lintujenkin salaisuuksia realistisen kertomuksen ja tietosivujen avulla. Agentit on koukuttava raami, jonka sisällä asiantuntijan ja innostuneen kuvittajan kanssa luodaan monipuolista vinkkimateriaalia: on rakennuspiirustuksia, hyviä värikuvia, tehtäviä, kysymyksiä, lisätietoa ja innostavia tutkimuskohteita suoraan luonnossa.

Agentit lukemisen ja luonnon puolesta

Rakenne on selkeä isokokoisissa kirjoissa Nähdään majalla, pörriäisagentit (Sammakko 2016) ja Nähdään majalla, lintuagentit (2017): vasemmalla puolella tarina kertoo kahdesta tytöstä ja pojasta, joiden majan aukosta näkyy äkkiä pieni talo. Niemelä valitsee arkirealististen kertomusten aiheet mainiosti: heti alussa Sanni Kaamanen pelastaa sisään eksyneen pörrinkäisen. 

   Oikealla puolella opastetaan oikea tapa siirtää erilaiset ötökät turvallisesti takaisin luontoon. Lintuagenteissa kierroksia lisätään: vanhan tehtaan alueella papat ovat valokuvaamassa lintuja ja bongaavat mm. pikkutyllit. Tilalle ollaan kuitenkin rakentamassa parkkipaikkaa, ja agenteille tulee kiire organisoida kirjastoon kiinnostuneille juliste- ja tiedotuskamppanja.

   Tikkumäki –sarja taas iski sekä aina pinnalla olevaan hevosharrastukseen että koirien kanssa elämiseen. Suunnittelussa otettiin erityisesti huomioon hevosten ja koirien oma viihtyminen ja tasavertainen kohtelu. Kirjat antavat erinomaiset perustiedot nuorille harrastajille ja heidän vanhemmilleen. Kohta on kirjakaupoissa pari uutta lapsille tarkoitettua opusta, runoja ja keppiheppaa. 

   Kun itse olen pyrkinyt korostamaan kuvittajien merkitystä lasten tietokirjan teossa, Reetta on samoilla linjoilla yhteistyössään mm. Leena Lumpeen, Salla Savolaisen ja Sanna Pelliccionin kanssa.  ”Koen että lasten tietokirja on erityinen, se on tietokirja mutta myös kuvan ja tekstin muodostama graafinen taideteos. Kuvittajan rooli korostuu voimakkaasti lasten tietokirjoissa. Kirjoissani onkin paljon sitä, mitä nykyään kutsutaan monilukutaidoksi, eli siellä yhdistetään erilaisia tekstityyppejä ja kuvia.”

   Reetta Niemelän tietokirjoista välittyy humaanilla ja lämpimällä tavalla voimakas luonnonkokemisen tunnelma. Hän kuvaa arvostavasti ympäristöä, jossa ihmisen vaikutus on koko ajan näkyvillä. Painokas sanoma tulee tyrkyttämättä perille omissa teoissa ja valinnoissa: luonnon antimet kannattaa kokea arvokkaiksi ja niitä pitää hoitaa ja rakastaa.

Puuha-Petet ja Liisat tiedon puolella

   Kiitospuheessaan Reetta huomautti myös, miten lasten tietokirja on tällä hetkellä mukavasti nostanut profiiliaan ja valikoima on kasvamassa hyvää vauhtia. Seuraavia Tietopöllöjä ajatellen työtä vielä riittää, kun niin Mauri Kunnas kuin Kirsti Manninen ovat jo palkintonsa saaneet. Mutta kannattaa tutkailla vaikkapa Tytti Issakaisen tuotantoa ja esimerkiksi  A sanoi Agricola –kirjaa, Laura Ertimon uran jatkumista unesta ja vedestä eteenpäin, Janne Haikaria ja lasten historioita – tietokuvittajat eivät taida Tietopöllöön ulottua, mutta Carlos da Cruz tekee kyllä ulottuvaa työtä monen tietokirjailijan tukena.

    Ja niin, Reetta Niemelästä ja monesta muusta uutterasta lasten tietokirjailijasta saa hyvät perustiedot Totta tosiaan ja Toden teolla – opuksista.

   Tietokirja.fi –päivillä jaettiin myös kolmannen kerran Tietokirjallisuuden edistämispalkinto. Sen pokkasi Kauppalehden pitkäaikainen työläinen Heikki Haapavaara, joka mm. on tuttu joviaalin terävästä kommentoinnistaan Tietokirjaraadeissa. Kun itse olen saanut sen ensimmäisenä ja Into-kustantamon vetäjä toisena, niin tämä alun perin Puuha-Peteksi leikkimielisesti nimetty tunnustus onkin jakaantunut demokraattisesti lasten tietokirjallisuudelle, kirjojen tekemiselle ja lehdistölle.

   Haapavaara nosti kissan pöydälle ja totesi, että kotimaisen tietokirjallisuutemme tilanne olisi ollut paljon heikompi tänä päivänä ilman Suomen tietokirjailijoitten yhdistyksen määrätietoista toimintaa alan tunnetuksi ja hyväksytyksi tekemisessä. Yksi esimerkki on juuri Tietokirja.fi –tapahtuma, joka keräsi Tieteiden talon täyteen kuuntelemaan monipuolista ohjelmaa.