Finlandia Liisan ihmemaassa

Jo jatkoa: Pasi Pitknen kuvittaa

Finlandia –palkintojen jonkinlainen medianäkyvyys on onnellisesti häipynyt muiden kiinnostavampien kohujen tieltä kuten postin hukkaamat linnankutsut. Jotenkin tuntui, että tunnelma oli hiukan väsähtänyt palkintojen jaossa, mitään hektistä polemiikkia tai keskustelua ei oikein syntynyt, ja Arto Nybergin vieraaksikin kutsuttiin Tuutikki Tolonen. Olihan tämä uutinen, että Mörkövahdeista kenties joskus tehdään oikein amerikkalainen Hollywood-elokuva. Tolonen oli miellyttävä haastateltava, joka piti päänsä kylmänä ja vastaili asiallisesti niin hurjiin tulevaisuudennäkymiin kuin luomisprosessin saloihin.

Voittaja: LauraLyytisen kansi

    Mieleen juolahti, onko Finlandia-metodi jotenkin menettänyt jo kaavansa kiinnostavuuden? Diktaattorien ja raatien jäsenten valinta taitaa olla jo aika vaikeaa. Varsinkin lastenkirjojen raateihin näyttää olevan yhä hankalampaa löytää jollakin tavoin valovoimaisia ja tunnustettuja jäseniä. Heillä kun soisi olevan myös jonkinmoista kohderyhmän ja tuotteiden laajempaakin tuntemusta.  Tämä voisi näkyä sitten asiantuntevana ja tiukkana analyysinä vuoden tuotannon merkityksestä koko kentässä ja verrattuna aikaisempiin. Lasten tietokirjallisuus on jatkuvasti jäänyt esimerkiksi vain maininnaksi. Mutta ehkä kaikki tämä on liikaa vaadittu markkinavellovuuden hälinässä.

Historiako toistaa itseään?

 Taitaa olla niin, että vuoden lopussa iskee jo nostalgia ja väsähtäneisyys blogistinkin niveliin. Tarvitaan rauhoittumista ja vähän välimatkaa, ennen kuin alkaa esitellä loppuvuoden monia kiintoisia tuotteita. Onhan siellä sellaisiakin, joista miettii, mikä niiden julkaisemisen perimmäinen tarkoitus onkaan ollut. Yleensäkin on terveellistä ja rauhoittavaa luoda katseensa menneisyyden hämäryyksiin ja arkiston saloihin. Kirjastokollegani Bo Carpelanin mietteet palautuvat mieleen pohjoismaisesta nuortenkirjakongressista Helsingissä vuodelta 1970. Hän jyräytti saarnastuolista: ”Milloin meille saadaan kunnollinen lastenlehti, enemmän ja parempia sarjakuvalehtiä lapsille ja kunnollista lasten tietokirjallisuutta?”

Pasi Pitkänen - mutta onko Kepleristä?

   Edelleenkin voisi miettiä noita vaatimuksia. Lastenlehdet ovat häviävää lastenkulttuuria, sarjakuvalehdet kutistumassa ja tietokirjat allikossa. Viimeinen luopuminen tältä erää luettiin Kritiikin uutisten pääkirjoituksesta. Taloudellisen tilanteen ja valtiovallan tuen vähenemisen takia tämä kriitikkojen klassikkojulkaisu lopetetaan, ja jatkoa yritetään verkkojulkaisuna. Lastenkulttuurijulkaisu Tyyris Tyllerön tämän vuoden viimeinen numero on tulossa joulun kunniaksi. Juhlavuosi, 40 vuotta lastenkulttuurista kertovana jukaisuna, on ensi vuonna, Suomen juhlavuonna katkolla – miten opetusministeriö suhtautuu tukianomukseen?

Kirjastot ja suosikkiäänestykset

Tuolloin kongressin suojelijana toimi Sylvi Kekkonen. Carpelan jatkoi teesejään: Lapset ovat niitä, jotka löytävät totuudet ja aikuiset niitä, jotka hylkäävät nämä totuudet. ”Me annamme mielellämme lapsille vapaat kädet, mutta vain omilla ehdoillamme ja vaadimme lapsiltamme asioita, joihin emme itse kykene.” Mielenkiintoisesti itse kirjastoammattilaisena Bo Carpelan sivusi myös kirjastojen merkitystä lasten lukemisessa. Hänen mielestään kirjastojen velvollisuutena on kuitenkin pyrkiä mahdollistamaan helmien löytyminen pakollisen eniten lainatun mitäänsanomattoman huonon kirjallisuuden ja roskasarjojen joukosta. Miten onkaan juuri nyt? Miten kirjastojen hankinnat jakaantuvatkaan?

    Vähän myöhemmin britit äänestivät suosituimmista lastenkirjoista. Voiton vei Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas, toiseksi tuli sarjaikuisuus Biggles, kolmanneksi Narnia-sarja ja neljänneksi ikiliikkuja Liisa Ihmemaassa. Lewis Carroll onkin ollut monessa esillä meilläkin tänä vuonna. On uudenlainen elokuvan tulkinta Liisan seikkailuista, on televisiodokumenttia, joka tosin keskittyi loppujen lopuksi mitäänsanomattomasti Carrollin ja Alicen suhteeseen. Mutta löytyy tämän dosentti Dogsonin elämästä muutakin.

   The Times kertoi 15.1.1898:"Harvat voinevat käsittää, että tämä hiljainen, pidättyväinen matemaatikko ja bakkalaureus, jota koko elämänsä ajan pidettiin ujona ja julkisuutta kaihtavana, omisti välttämättömät ominaisuudet luodakseen teoksen, joka on kestänyt yli kolmenkymmenen vuoden koettelemukset ja yhä kiehtoo samalla tavalla nuoria ja vanhoja oudolla ja omaperäisellä neroudellaan. Monessa kodissa ja koulussa on tänään vallitseva todellinen suru kun saadaan tietää, että kirjojen Liisa ihmemaailmassa ja Läpi peilin tekijä on kuollut".

Helen Oxenburyn hullu teeseura on - erilainen...

Minkä nimen Liisa olisi valinnut?

   Charles Ludwig Dogson eli 66 hiljaista vuottaan naimattomana, säikkyvänä ja hiukan pedanttisena. Hän aloitti koulunkäyntinsä kahdentoista ikäisenä Richmondin Grammar Schoolissa ja tuli siellä tunnetuksi poikana, joka halusi itselleen kerrottavan mitä logaritmit oikeastaan ovat. Tyypillisen viktoriaaniseen nuoruuteen mahtuivat myös runoyritelmät ja lehtiavustukset. Hän sai normaalin public school- kasvatuksen ja antautui opintojensa päätyttyä matematiikan lehtoriksi Oxfordin The Christ Churchs Collegeen. Nuoruusajoilta pääasiallisin vaikuttaja lienee ollut isä, jonka huumori ei tunnu jäävän jälkeen Dogsonin nonsensesta.

   Dogsonin ensimmäinen julkaistu kirja oli Algebrallisen tasogeometrian yhteenveto. Tämän jälkeen seurasi kolmisenkymmentä matematiikkaa käsittelevää kirjaa - Dogsonin mielimatemaatikko oli muuten Euklides. Näiden matemaattisten teosten käyttökelpoisuus on ajan mukana vähentynyt. Aikoinaan ne olivat hyödyllisiä hänen omalle sukupolvelleen, mutta nyt ne ovat vain Lewis Carrollin kaksoisolennon sivutuotteita. Oikeastaan on aivan mielivaltaista, että me voimme puhua Lewis Carrollin neroudesta. Dogsonilla oli nimittäin neljä vaihtoehtoa valitessaan itselleen salanimeä: 1. Edgar Cuthwellis 2) Edgar U.C. Westhill  3. Louis Carrloll ja  4. Lewis Carroll. Eräs lehtimies nimeltään Edmund Yates sai kunnia-asiakseen suorittaa valinnan. Muiden ja minun riemukseni arpa valitsi Lewis Carrollin.

Miltä olisi kuulostanut vaikkapa lause "Liisa ihmemaailmassa, kirjoittanut Edgar Cuthwellis? Ja Edgar U.S.Westhill olisi kirjoittanut pelkästään sentimentaalisia rakkausnovelleja...