Finlandia Junior - voittaja tiedossa!

Nyt meni kilpailu turhan yksipuoliseksi. Voittaja on jo selvillä. Hän on nainen.

    Katsellessani estraadille ilmestyviä Finlandia Juniorin ehdokkaita aloin miettiä päinvastaista tapausta. Mitä tapahtuisi mediassa, jos ehdokkaina olisi kuusi miestä ja kaksi miespuolista kuvantekijää? Nyt tuntui siltä, etteivät kaikki edes huomanneet asiaa. Valokuvaaja rypisti otsaansa. kun huomautin asiasta ja totesi sitten, ettei todellakaan tullut ajatelleeksi asiaa. Samoin raadin jäsen – mikä saattoi olla oikein hyvä asia. Jos valinta olisi ollut tietoinen, niin se jos mikä olisi ollut absurdia.

Siiri Enorannan fantasilla menee hyvin.

    Silti miesten puuttuminen joukosta on jonkinlainen viesti raadilta, joka sentään luki yli sata kirjaa tämän vuoden tuotannosta. Toki ei koskaan voi olla varma, olivatko kaikki relevantit kirjat mukana. Ehdokkaaksi lähettäminen on kustantajan asia ja maksaa.

Raadilla oli asiaa

Toisin kuin Tietofinlandiassa, nyt Tampereen kaupungin kirjastopalvelujohtaja Pirkko Lindberg kokosi huomioita yhteenvedoksi. Tietofinlandiassa raati yksinkertaisesti totesi, että säännöt vaativat vain ja ainoastaan valitsemaan raadin mielestä kuusi parasta tietokirjaa oman mieltymyksensä mukaisesti. Ei katsausta mahdollisiin vuoden tietokirjojen teemoihin, suuntauksiin, ongelmiin, puutteisiin. Henkilökohtaisesti olin pettynyt, koska aina raadin näkemykset ovat minusta olleet tärkeitä ja mielenkiintoisia. Puhumattakaan siitä, että tarjolla on hieno mahdollisuus sanoa jotain painokasta medialle.

    Pirkko Lindberg otti esiin, miten Suomen yhteiskunnallinen tilanne on ehkä enemmän kuin milloinkaan läsnä kirjojen tarinoissa. Perheiden ahdinko, työttömyys, masennus, burn out, syrjäytyminen, kiusaaminen, päihdeongelmat ja itsemurhat ovat yleisiä teemoja. Pienempien lasten kirjoista taas löytyy uusperheitä, sateenkaariperheitä ja vanhempien kiireitä. Erityisesti kiiteltiin kuvittajien kokeellista ja rohkeaa työtä – tämä näkyi ehdokkaissa sentään yhdessä tapauksessa. Toisessa taas tietokuvan tärkeys tuli hyvin esille. Toisaalta raati herkeni moittimaan erityisesti kansikuvien kirjavuutta – kanteen panostaminen saattaa nostaa tarinan aivan toisella tavalla esiin niin kirjakaupassa kun kirjastossakin.

    Ja tosi on, että raadin toivomuksen mukaan nuorten kirjojen pitäisi kulua myös kasvattajien, opettajien ja vanhempien käsissä. Tai oikeastaan: miten jatkuva surkeuden esittäminen, ylitsepääsemättömien vaikeuksien esiin nostaminen ja ahdistus, pelko ruokkisivat luettaessa ”tavallista” elämää viettäviä nuoria? Olin jotenkin iloinen, kun laskin ehdokkaiden ulkopuolelta käsistäni Tuija Lehtisen Välivuoden (Otava). Siinä kahden erilaisen perheen kautta löytyy ei niin love story, mutta terävän humoristisia analyysejä ihmisten raadollisuudesta ja lasten yrityksistä pärjätä. Kaiken takana on luottamus nuoreen. Ja toivoa. Samaan kastiin kelpaa myös Nadja Sumasen Rambo (Otava). Paineita lasketaan nyt tälle nuorisotyön ammattilaiselle, kun plakkarissa on suuren kirjoituskilpailun voitto ja Junior-ehdokkuus.

    Ongelmien ratkaisut taitavat olla kuitenkin poliitikkojen ja toissijaisesti sosiaali- ja nuorisotyön käsissä? Poliitikot hoi. Seuraavissa vaaleissa teiltä kysytään, oletteko lukeneet tuon ja tämän nuorten ongelmakirjan.

Vaihtoehtojen kirjo

    Fantasia voi muuten hyvin tämän päivän Suomessa. Jos raadin kuusikkoa jotenkin luonnehtii, niin suurimman potin veivät nuorison kurjuus, huumorilla, fantasialla, tiedolla ja sadulla oli oma edustajansa. Jonkinlaista alueellista tasapainoa kuitenkin näytti haetun.

    Sanottakoon, että useat raadin valinnat olivat mielestäni täysin kelpoja. Itsekin raadeissa mukana olleena tiedän, että lopullinen ns. yksimielinen tuomio on monen tekijän summa. Kommentoijan helppo tehtävä onkin yksinkertaisesti vain nostaa rinnalle omia suosikkejaan ja olla ihmettelemättä miksi ne putosivat lopullisesta listasta.

    Tietokuvakirjan puolella vuosi on ollut hyvä. Osin sitä nosti Sibeliuksen juhlavuosi, mutta siitäkin huolimatta Tapani Baggen ja Salla Savolaisen Hämeenlinnan Janne (Tammi) on taiten tehty, Sibeliuksen nuoruudesta vetävästi kirjoitettu kokonaisuus, joka avaa lapsille mainion hauskasti taustoja. Samaan tasoon kipuaa myös Riina Katajavuoren ym Meidän pihan perhesoppa (Tammi), joka on kivan juonen avittamana tasapainoinen kokonaisuus erilaisten perheiden synnystä, arjesta ja lasten saamisen monista mahdollisuuksista. Kuvittajana on Christel Rönns, joka on antanut kuvallisen ilmeen myös Junior-ehdokkaalle eli Elina Lappalaisen Nakki lautasella (Tammi). Jälkimmäisestä ei pahaa sanaa – se on mainio johdatus ruokiemme alkuperään ja eettisiin syömisen perusteisiin. Ja taustat on palkittu moneen kertaan, mm. Tietofinlandialla ja Kanavalla. Nakki lautasella –kirjaa voisi siis tarkastella myös mielenkiintoisena esimerkkinä, miten aikuisten kirjailija työstää materiaalinsa lapsille. Samalla korostuu, tietenkin, kuvittajan tärkeä osuus.

   Samalla muuten Tammi kustantajana on noussut ehdottomasti lasten tietokirjojen kärkeen. Yhtiössä näytään tekevän hyvää työtä tämän uhanalaisen lajin hyväksi.

Huumoria, empatiaa, mutta hur står det till?

Ystävyys, erilaisuus ja keskinäiset vaikeat kanssakäymisen suhteet? Veera Salmi esittelee niitä ehdokaskirjassaan Mauri –pojan logiikalla, kun kaveri muuttaa Egyptiin. Kaivetaan tunneli sinne… Mauri ja vähä-älypuhelimessa (Otava) on tuota kuuluisaa tuotemainontaa, koska IPhone on paras! Toki mukana on vakavaa pohdintaa liiallisen kännykänkäytön vaaroista. Ja jääkö kirja jotenkin oudosti kesken eli jatkoako suunnitellaan? Essi Kummun ja Marika Maijalan minua ihastuttaneessa analyysissa Puheliaan Eliaksen kautta eli Harjoituspusuja (Tammi) rakkaus tulee lähelle, eikä vähiten Eliaksen fiksun äidin kommenteissa ja opastuksissa. Ensimmäinen ihastus on sellainen asia, joka jää mieleen lähes jokaiselle. Tämä kirja on hyvä muistutus.

Marika Maijala tavoittaa tekstin sävyt

    Hämärinkäinen (Karisto) on Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon sukellus ehdokaskuvakirjassa runollisen herkkään tunnelmaan, hiljentymiseen ja arjen kiireiden unohtamiseen. Perinteisen sadun uusiutumisen miehinen upea monumentti on puolestaan minulla Puiden tarinoiden kolmas kertomus, Merenkulkija (Books North). Siinä Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen vievät kaikki lukijansa monimieliseen Tuhannen ja yhden yön tapaiseen tarinankerronnan maailmaan, joka hienosti peilaa juuri tätä maailman tilannetta.

    Missä luuraavat suomenruotsalaiset? Ei Tietofinlandiassa, ei Juniorissa ei Finlandiassa? Jos puhutaan kokeilevasta ja rohkeasta työstä, niin ihan hurja juttu on kyllä Stella Parlandin ja Linda Bondestamin runokirja Katastrofer och strofer om slummer och stoj (Schildts och Söderström, uusi p.). Punamustassa kuvituksessa Bondestamin piirrokset ovat ärhäkkäitä, raakoja kuten runojen ilmiasukin: isoja vapaalla kädellä tehtyjä tekstiblokkeja. Ei ehkä ihan jokaisen lastenrunon rakastajan kirja, mutta uskallusta on. Palkintopuolelle olisi voinuti kivuta hyvinkin Minna Lindebergin  ja Bondestamin lapsikuvaus Boggan och Kyösti Kekkonen (Schildts och Söderström), missä vanhempien omaan napaan tuijottelu johtaa mielenkiintoiseen tapahtumasarjaan. Isoveli Boggan purkaa olonsa rötöstelyihin, joista kiharatukkainen Kyösti saa vihat niskaansa. Lopulta perheen yhtenäisyys saadaan palautettua. Ihastelkaa Bondestamin anarkista kuvitusta, suuria pintoja, yksityiskohtia, värien taistelua, symboliikkaa. Suomenruotsalainen puoli näyttää jääneen jotenkin huomiotta ihan syyttä. 

    Etsikää vaihtoehtoja, lapset ja nuoret. Tarjonnassa olisi.