Nyt meni kilpailu turhan yksipuoliseksi. Voittaja on jo selvillä. Hän
on nainen.
Katsellessani estraadille
ilmestyviä Finlandia Juniorin ehdokkaita aloin miettiä päinvastaista tapausta.
Mitä tapahtuisi mediassa, jos ehdokkaina olisi kuusi miestä ja kaksi
miespuolista kuvantekijää? Nyt tuntui siltä, etteivät kaikki edes huomanneet
asiaa. Valokuvaaja rypisti otsaansa. kun huomautin asiasta ja totesi sitten,
ettei todellakaan tullut ajatelleeksi asiaa. Samoin raadin jäsen – mikä saattoi
olla oikein hyvä asia. Jos valinta olisi ollut tietoinen, niin se jos mikä
olisi ollut absurdia.
Siiri Enorannan fantasilla menee hyvin. |
Silti miesten puuttuminen
joukosta on jonkinlainen viesti raadilta, joka sentään luki yli sata kirjaa
tämän vuoden tuotannosta. Toki ei koskaan voi olla varma, olivatko kaikki
relevantit kirjat mukana. Ehdokkaaksi lähettäminen on kustantajan asia ja
maksaa.
Raadilla oli asiaa
Toisin kuin Tietofinlandiassa, nyt Tampereen kaupungin
kirjastopalvelujohtaja Pirkko Lindberg kokosi huomioita yhteenvedoksi.
Tietofinlandiassa raati yksinkertaisesti totesi, että säännöt vaativat vain ja
ainoastaan valitsemaan raadin mielestä kuusi parasta tietokirjaa oman
mieltymyksensä mukaisesti. Ei katsausta mahdollisiin vuoden tietokirjojen
teemoihin, suuntauksiin, ongelmiin, puutteisiin. Henkilökohtaisesti olin
pettynyt, koska aina raadin näkemykset ovat minusta olleet tärkeitä ja
mielenkiintoisia. Puhumattakaan siitä, että tarjolla on hieno mahdollisuus
sanoa jotain painokasta medialle.
Pirkko Lindberg otti esiin,
miten Suomen yhteiskunnallinen tilanne on ehkä enemmän kuin milloinkaan läsnä
kirjojen tarinoissa. Perheiden ahdinko, työttömyys, masennus, burn out,
syrjäytyminen, kiusaaminen, päihdeongelmat ja itsemurhat ovat yleisiä teemoja.
Pienempien lasten kirjoista taas löytyy uusperheitä, sateenkaariperheitä ja
vanhempien kiireitä. Erityisesti kiiteltiin kuvittajien kokeellista ja rohkeaa
työtä – tämä näkyi ehdokkaissa sentään yhdessä tapauksessa. Toisessa taas
tietokuvan tärkeys tuli hyvin esille. Toisaalta raati herkeni moittimaan
erityisesti kansikuvien kirjavuutta – kanteen panostaminen saattaa nostaa
tarinan aivan toisella tavalla esiin niin kirjakaupassa kun kirjastossakin.
Ja tosi on, että raadin
toivomuksen mukaan nuorten kirjojen pitäisi kulua myös kasvattajien, opettajien
ja vanhempien käsissä. Tai oikeastaan: miten jatkuva surkeuden esittäminen,
ylitsepääsemättömien vaikeuksien esiin nostaminen ja ahdistus, pelko
ruokkisivat luettaessa ”tavallista” elämää viettäviä nuoria? Olin jotenkin
iloinen, kun laskin ehdokkaiden ulkopuolelta käsistäni Tuija Lehtisen Välivuoden (Otava). Siinä kahden
erilaisen perheen kautta löytyy ei niin love story, mutta terävän humoristisia
analyysejä ihmisten raadollisuudesta ja lasten yrityksistä pärjätä. Kaiken takana
on luottamus nuoreen. Ja toivoa. Samaan kastiin kelpaa myös Nadja Sumasen Rambo (Otava). Paineita lasketaan nyt
tälle nuorisotyön ammattilaiselle, kun plakkarissa on suuren kirjoituskilpailun
voitto ja Junior-ehdokkuus.
Ongelmien ratkaisut taitavat olla
kuitenkin poliitikkojen ja toissijaisesti sosiaali- ja nuorisotyön käsissä?
Poliitikot hoi. Seuraavissa vaaleissa teiltä kysytään, oletteko lukeneet tuon
ja tämän nuorten ongelmakirjan.
Vaihtoehtojen kirjo
Fantasia voi muuten hyvin
tämän päivän Suomessa. Jos raadin kuusikkoa jotenkin luonnehtii, niin suurimman
potin veivät nuorison kurjuus, huumorilla, fantasialla, tiedolla ja sadulla oli
oma edustajansa. Jonkinlaista alueellista tasapainoa kuitenkin näytti haetun.
Sanottakoon, että useat raadin
valinnat olivat mielestäni täysin kelpoja. Itsekin raadeissa mukana olleena
tiedän, että lopullinen ns. yksimielinen tuomio on monen tekijän summa.
Kommentoijan helppo tehtävä onkin yksinkertaisesti vain nostaa rinnalle omia
suosikkejaan ja olla ihmettelemättä miksi ne putosivat lopullisesta listasta.
Tietokuvakirjan puolella
vuosi on ollut hyvä. Osin sitä nosti Sibeliuksen juhlavuosi, mutta siitäkin
huolimatta Tapani Baggen ja Salla Savolaisen Hämeenlinnan Janne (Tammi) on taiten tehty, Sibeliuksen nuoruudesta
vetävästi kirjoitettu kokonaisuus, joka avaa lapsille mainion hauskasti
taustoja. Samaan tasoon kipuaa myös Riina Katajavuoren ym Meidän pihan perhesoppa (Tammi), joka on kivan juonen avittamana
tasapainoinen kokonaisuus erilaisten perheiden synnystä, arjesta ja lasten
saamisen monista mahdollisuuksista. Kuvittajana on Christel Rönns, joka on
antanut kuvallisen ilmeen myös Junior-ehdokkaalle eli Elina Lappalaisen Nakki lautasella (Tammi).
Jälkimmäisestä ei pahaa sanaa – se on mainio johdatus ruokiemme alkuperään ja
eettisiin syömisen perusteisiin. Ja taustat on palkittu moneen kertaan, mm.
Tietofinlandialla ja Kanavalla. Nakki lautasella –kirjaa voisi siis tarkastella
myös mielenkiintoisena esimerkkinä, miten aikuisten kirjailija työstää materiaalinsa
lapsille. Samalla korostuu, tietenkin, kuvittajan tärkeä osuus.
Samalla muuten Tammi kustantajana on noussut
ehdottomasti lasten tietokirjojen kärkeen. Yhtiössä näytään tekevän hyvää työtä
tämän uhanalaisen lajin hyväksi.
Huumoria, empatiaa, mutta hur står det till?
Ystävyys, erilaisuus ja keskinäiset vaikeat kanssakäymisen suhteet?
Veera Salmi esittelee niitä ehdokaskirjassaan Mauri –pojan logiikalla, kun
kaveri muuttaa Egyptiin. Kaivetaan tunneli sinne… Mauri ja vähä-älypuhelimessa (Otava) on tuota kuuluisaa
tuotemainontaa, koska IPhone on paras! Toki mukana on vakavaa pohdintaa
liiallisen kännykänkäytön vaaroista. Ja jääkö kirja jotenkin oudosti kesken eli
jatkoako suunnitellaan? Essi Kummun ja Marika Maijalan minua ihastuttaneessa analyysissa
Puheliaan Eliaksen kautta eli Harjoituspusuja
(Tammi) rakkaus tulee lähelle, eikä vähiten Eliaksen fiksun äidin kommenteissa
ja opastuksissa. Ensimmäinen ihastus on sellainen asia, joka jää mieleen lähes
jokaiselle. Tämä kirja on hyvä muistutus.
Marika Maijala tavoittaa tekstin sävyt |
Hämärinkäinen (Karisto) on Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon
sukellus ehdokaskuvakirjassa runollisen herkkään tunnelmaan, hiljentymiseen ja
arjen kiireiden unohtamiseen. Perinteisen sadun uusiutumisen miehinen upea
monumentti on puolestaan minulla Puiden tarinoiden kolmas kertomus, Merenkulkija (Books North). Siinä Iiro
Küttner ja Ville Tietäväinen vievät kaikki lukijansa monimieliseen Tuhannen ja
yhden yön tapaiseen tarinankerronnan maailmaan, joka hienosti peilaa juuri tätä
maailman tilannetta.
Missä luuraavat
suomenruotsalaiset? Ei Tietofinlandiassa, ei Juniorissa ei Finlandiassa? Jos
puhutaan kokeilevasta ja rohkeasta työstä, niin ihan hurja juttu on kyllä
Stella Parlandin ja Linda Bondestamin runokirja Katastrofer och strofer om slummer och stoj (Schildts och
Söderström, uusi p.). Punamustassa kuvituksessa Bondestamin piirrokset ovat ärhäkkäitä,
raakoja kuten runojen ilmiasukin: isoja vapaalla kädellä tehtyjä
tekstiblokkeja. Ei ehkä ihan jokaisen lastenrunon rakastajan kirja, mutta
uskallusta on. Palkintopuolelle olisi voinuti kivuta hyvinkin Minna
Lindebergin ja Bondestamin lapsikuvaus Boggan och Kyösti Kekkonen (Schildts
och Söderström), missä vanhempien omaan napaan tuijottelu johtaa
mielenkiintoiseen tapahtumasarjaan. Isoveli Boggan purkaa olonsa rötöstelyihin,
joista kiharatukkainen Kyösti saa vihat niskaansa. Lopulta perheen yhtenäisyys
saadaan palautettua. Ihastelkaa Bondestamin anarkista kuvitusta, suuria
pintoja, yksityiskohtia, värien taistelua, symboliikkaa. Suomenruotsalainen
puoli näyttää jääneen jotenkin huomiotta ihan syyttä.
Etsikää vaihtoehtoja, lapset
ja nuoret. Tarjonnassa olisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti