Tietofinlandia ja kirjamessujen kirjaroviot

Tietofinlandian ehdokkaat avasivat suuren palkintosyksyn julkisuuspelin. Televisiot eivät vaivautuneet paikalle, mutta salamavaloja tuntui räpsyvän. Mielenkiintoista oli, että toisen suuren palkinnon eli Kanavan voittaja ja ehdokkaat eivät olleet samoja. Tämä ainakin näyttäisi todistavan tietokirjallisuuden kärjenkin laveudesta. Ja toisekseen: nyt eivät juhlineet WSOY, Tammi eikä Otava, vaan keskisuuret kustantamot. Mitä tästä voisi ajatella?

    Raati näytti uskovan Marimekkoon, Piikojen valtakuntaan, maailmankarttojen kulttuurihistoriaan, ruotsalaisen rasismin historiaan, keskiaikaisiin pyhiinvaelluksiin ja syväluotaukseen siitä, millaista on olla eläin. Jälkimmäinen muuttaa raadin mielestä käsitystä maailmasta jokaisella aukeamalla. Se on siis vaarallinen kirja, mikäli uskomme historiallisia kirjanpolttorovioiden sytyttäjiä. Se täytyy myös hankkia ja lukea.

    Palkintojen myötä ajatukset siirtyivät Helsingin kirjamessuille, kirjavuoriin ja keski-ikäisten ja varttuneiden ihmisten ryntäilyyn lavalta ja myyntitiskiltä toiselle. Kaikki tuntuu keskittyvän: Finlandia-ehdokkaat ja muut palkinnot nostavat hetkeksi lukevan yleisön tajuntaan parikolmekymmentä teosta ja kirjailijaa.

Minne katoavat painokset?

    Mitä tehdään niille muille messuillakin notkuville myyntipöytien kasoille? Parin euron kirjat menivät kaupaksi. Edulliset lastenkirjat sujahtivat kasseihin. Mutta tuhansien painosmäärien lukemattomat oudot tittelit? Etsitäänkö niitä joskus divarien hyllyiltä, kuinka paljon Suomen autotalleissa on avaamattomia kirjalaatikoita, lahjoitetaanko kaikille Suomen koululaisille kirja tai ainakin lukiolaisille? Kirjamessujen myyntivimmassa ei tiedä, miten olla optimisti. Hienoa kun on näin paljon valinnanvaraa. Miten nuo kaikki kustantajat ja kirjantekijät oikeastaan pärjäävät? Onko tässä tittelimäärässä järkeä, kun tieto opuksista ei tavoitakaan? 

    Kirjamessut tietenkin hehkuttaa, miten lavoilla on 800 esitystä ja yli 11 000 kirjailijaa ynnä muuta pyörimässä ympäriinsä. Helsingin Kirjamessut on kasvanut 30 000 kävijän tapahtumasta lähes 80 000 kirjan ystävän tapahtumaksi. Sen pinta-ala on tuplaantunut 15 vuoden aikana. Kirjamessuihin osallistuu tänä vuonna 330 yritystä ja näyttelypinta-alaa on käytössä 7400 m2. Antikvaarisille Kirjamessuille osallistuu 50 antikvariaattia.

    Jos pöhötys ei lopu, samaan aikaan toisella puolella olevat ruoka- ja viinimessut joutuvat tilaamaan merkittävän määrän Riedel-laseja lisää.

    Ja mitä tekivät 8000 messuille rahdattua koululaista? Helsingin Sanomien mukaan söivät ainakin lakritsia. Mitä sanoi Panu Rajalaa kuulemaan itsensä tunkenut naisihminen: ”Puolesta tunnista menee alku- ja loppukahinoihin 7 minuuttia. Loppuihin mahtuu muutama kiinnostava ilmiö, jotka katkeavat kuin kanan lento lavaemännän kurkunleikkausmerkkiin.” Mitä miettivät vihreiden telttojen alle itsensä ahtaneet lapset, vanhemmat ja ulkopuolelle jääneet lastenvaunut: ”Kuumaa, sekavaa, mutta lapsia viehättävää – kunhan olisi ollut paikat kunnossa ja äänenlaatuakin.”

Lukiolaiset hoivaavat aikuisia

KirjaKallion ohjelmasta sanottiin, että se pureutuu mm. syksyn herkullisimpiin nuortenkirjoihin kirjailijahaastattelujen ja sanataiteen kautta. No, nuortenkirjoja ei kovin paljoa nähty – vaikka onhan esimerkiksi Tuomas Kyrö yhden joulupukkijutun tehnyt. Hyvinkin mielenkiintoinen esikoinen ja Otavan kirjoituskilpailun voittanut Nadja Sumasen Rambo oli eräs harvoista. Vaikka kirjan aiheet olivatkin näitä yleisiä ja yhteisiä eli hankalat aikuissuhteet, mielenterveysongelmat, huoli omasta pärjäämisestä ja yleinen epävarmuus, Sumanen kirjoittaa koukuttavasti ja mukavalla kuivalla huumorilla höystäen. Hänellä onkin vankka tuntemus työnsä kautta nuorten ongelmista ja riippuvuuksista. Ratkaisuksi hahmottuu tällä kertaa isovanhempien osuus ja lähentyminen yritysten ja erehdysten kautta myös muihin läheisiin.

    Nuorten haastattelijoiden otteista paistoi kyllä syventyminen tekstiin ja ikään kuin hyvin tehty taustatyö. Mutta kun kirjailija joutuu useamman kerran sanomaan, ettei osaa vastata tuohon kysymykseen, niin kulmakarvat nousevat. Tottunut haastattelija olisi vienyt kirjan tekemisen ongelmat, kielenkäytön, huumorin ja roolien murtumiset yleisölle haastavampaan ja kiinnostavampaan muotoon. Mutta kirjamessuilla lienee myös kouluttava roolinsa?

  

    Puolen tunnin parasta antia antoivatkin sellaiset jouhevat esiintyjät kuin Anneli Kanto ja Paula Havaste, jotka naurattivat, kiinnostivat ja pitivät pihdeissään miettiessään historiallisen romaanin taustoituksia, materiaalinkeruuta ja rakastumista hahmoihin – kunnes Pyöveli katkaisee kaulan. Ihan samaan eivät pystyneet eivät tubettajat, eivät open mic-runoilijat tai seksin kyllästämä maailmakaan.

Muita messumahdollisuuksia

Jos ajatellaan, että pieni on kaunista, niin ei voi kuin ihailla muutamaa myyntiponnistusta. Toinen on helsinkiläinen lastenkirjakauppa Lasten Toukka, joka Kalliossa pitää majaansa ja on keskittynyt hyvään ja korkeatasoiseen lastenkirjallisuuteen (varmimmin keskiviikosta perjantaihin 13-17). Samalla putiikissa Fleminginkatu 8:ssa voi bongata näyttelyitä ja muuta toimintaa. Mutta erityisesti Toukan oma pakettivolkkari toimii myös kiertävänä myyntipaikkana ja mainoksena siellä täällä Suomessa, yleensä kirjaan liittyvien tapahtumien yhteydessä.

Salla Savolaisen tilannekuvassa on kaikki Toukasta.

    Toukka tuli mieleen kun osallistuin toiseen kiertävään kirjasirkukseen eli parilla kirjalla myyntiauton matkaan. Kirjamobiili oli REUNA-kustantamon toteuttama Kirjan vuoden 2015 tempaus, jolla haluttiin viedä kirjat ja kirjailijat paikallisiin tapahtumiin ja pienille paikkakunnille, joilla ei (enää) ole kirjakauppaa. Kulkuneuvoksi päätettiin matkailuauto, jolloin auto, sen kuljettaja ja kirjamyyjä voivat yöpyä caravan-alueilla. Kuinka paljon voivatkaan kirjaan uskovat ihmiset kärsiä aatteensa puolesta! Kirjamobiilin matkamittariin kertyi 11 000 kilometriä ja ”virallisia” etukäteen sovittuja etappeja oli 27, joista osa kaksipäiväisiä. Lisäksi kirjamyynti laitettiin pystyyn camping-alueilla iltaisin ja muutamia kirjatilauksia tuli myös sähköpostilla ja puhelimitse. Provisiolla saatiin katettua polttoaine- ja yöpymiskulut, mutta ei palkkaa työstä. Pr-hyöty oli merkittävä. Kirjamobiili sai iloista ja myönteistä palautetta kaikkialla.

Palautteessa totuuden siemen?

Reuna on myös kiinnostava nuortenkirjojen pienkustantaja

    Juttelemaan pysähtyneet ihmiset ihmettelivät usein sitä, että esillä oli korikaupalla kiinnostavia kirjoja, joista he eivät olleet koskaan kuulleetkaan. Yhdeksi myyntisloganiksi muodostuikin: ”Tämä on valikoima, jota et löydä mistään kirjakaupasta. Ihmiset olivat lomatunnelmissa ja kesämielellä, joten humoristiset kirjat tekivät kauppansa; niitä ostettiin selvästi tuliaisiksi mökille tai juhliin, joihin oltiin matkalla. Toisaalta omaan työhön tai tutkimukseen liittyvää kirjallisuutta on aikaa lukea vain kesälomalla, tietokirjoja myytiin mielestämme yllättävänkin paljon. Lastenkirjoissa kiinnitti huomiota se, että joka ikisellä etapilla tuli lapsia tutkimaan lastenkirjalaatikkoa, mutta useimmiten äiti kielsi koskemasta kirjoihin ja totesi, että a) sen saa kirjastosta b) sinä et lue sitä kuitenkaan c) meille ei osteta enää yhtään kirjaa ja d) sen saa divarista halvemmalla. Kirjoja ostivat isät, jotka heltyivät suostumaan lapsen hartaisiin pyyntöihin."

    Vau! Tästä lähtien on keskityttävä opettamaan lapset manipuloimaan nimenomaan isiä! Ja heitähän manutetaan nyt lukemaan lapsille ja muillekin isänpäivän viikolla.