Pikku Lauri ja Pikku Runeberg ne yhteen soppii

 Runeberg Junior-palkinnosta ei näkynyt päätöksen jälkeen kovin paljon uutisointia. Itse olin iloisesti yllättynyt, että oma veikkaukseni voittajasta edellisessä blogissa toteutui. Olin siis samaa mieltä joukon varhaisnuorten joukkoa, joka palkinnosta päätti. Edu Kettusen mainion moniviritteinen koiratarina Eppu matkalla kotiin (Minerva 2021) vetoaakin monen ikäisiin ja on samalla ääneen yhdessä luettava ja koettava perhekirja.

Edu Kettunen on kaiketi enemmän koettu lauluntekijäksi Lentäjän poikineen – itsekin olen nauttinut esimerkiksi Kaivosta aavikolla, jossa on tuttujen tekemä video taustalla – kuin lastenkirjailijaksi. Mutta aikaisemmilta ajoilta löytyy harrastukseen liittyvä viihdyttävä tietokirjanomainen Pienen kipparin käsikirja (Kaiku Books 2012) ja runollisempi vesihenkinen Meri-Paavo ja mehikäärme (Otava 2006). Tuttuun henkilöbuumiin liittyi lisäksi viime vuodelta elämänkerta Edu Kettunen (Minerva 2021). Ei sovi unohtaa piirrostyyliä, jota voi jo sanoa niin persoonalliseksi, että tekijän pystyy tunnistamaan.

 Pikku Lauri ja maailmanloppu

 Lauri Jäntin säätiö on harvojen tietokirjallisuuden palkintojen joukossa merkittävässä asemassa myös lasten kohdalla.  Kun aikuisten puolella J. Sakari Salonen sai tunnustusta kirjastaan Viisi maailmanloppua – Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus (Gaudeamus 2021), sopi Pikku-Laurin kohteeksi mainiosti Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun kuvittama Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus (Into 2021 ).  Ertimo on noussut melkoisen nopeasti eturivin työteliääksi ja palkituksi lasten ja nuorten tietokirjojen tekijäksi Tietopöllöineen ja palkintoehdokkuuksineen.

”Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon ja Tieto-Lauri palkinnon saaneet kirjat ovat erinomaisia esimerkkejä helppolukuisista, ajankohtaisista ja tutkittuun tietoon perustuvista kirjoista, jotka täydentävät ja selventävät lukijoidensa maailmankuvaa lisääntyvän disinformaation aikana. Tällaisia kirjoja on ilo palkita, totesi Lauri Jäntin säätiön puheenjohtaja Claes von Heiroth.

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun Aika matka! on kerronnaltaan lempeä ja tietopohjaltaan järkälemäinen teos luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ja pelastamisesta. Teos tutkii luontokadon syitä ja seurauksia miljardien vuosien aikajänteellä. Kirja kuvaa ymmärrettävästi eliölajien väliset verkostot, evoluution keskeisimmät käänteet ja kansainvälisen päätöksenteon kiemurat. ’Kunnianhimoinen’ on miltei liian pieni sana kuvaamaan teoksen mittakaavaa.”

 Ymmärrys ja jaksaminen

 Palkintoja tietysti perustellaan parhain päin. Onkin kiinnostavaa lukea akan asiantuntijoiden kommentteja lasten ja nuortenkirjoihin – harvoinhan niihin törmää. Tieteessä tapahtuu 5/2021-julkaisussa suometsätieteen professori Juhani Päivinen arvioi Ertamon edellistä samantyylistä tietokirjaa Ihmeilmat! otsikolla ”Lasten tietokirjojen sietämätön keveys”. Hän toteaa aluksi, että on hienoa pyrkiä tuomaan tärkeää asiaa lapsien käsiin. ”Tiedon tulisi kuitenkin välittyä lapsille sekä oikeassa muodossa että siinä määrin ’kepeästi’, ettei se aiheuta ahdistusta. Asiatiedon vieminen todellisuuden ja mielikuvitusmaailman välitilaan saattaa vaikeuttaa ymmärtämistä. Aikuisen kirjoittajan, ehkä omasta mielestään hauskat ilmaisut ja sananvalinnat, voivat haitata asian ymmärtämistä, ja pahimmassa tapauksessa johtaa kielellisesti vasta kehittymässä olevan pienen ihmisen ymmärryksen harhaiseen suuntaan.”

 

Professori korostaa lapsien käyttämistä ateljeekriitikkoina ja tukeutuu itsekin lapsenlapsiinsa. Ja huomautettavaa löytyy monesta kohdin, jos kiittämistäkin. Täytyy todeta, että professorin pitkän arvion useat kohdat jäivät mietityttämään. Hän pääsee samalla kommentoimaan myös HS:n arvioita, mm. Harri Römpöttiä ja Päivi Heikkilä- Halttusta, jonka artikkeli hehkuttaa Ihmeilmojen tiivistävän tuhtia faktaa helposti omaksuttavaan muotoon. ”Vaan mitenköhän lapsi kirjan ymmärtää? Onko tarinassa välttämätöntä mennä hyvän ilmastokeijun ja pahan fossiilimenninkäisen hahmoihin? Ingressiksi tarjottu sarjakuva on kekseliäs ja muodostaa lupaavan alun.” 

Ehkäpä alan tutkija – ateljeekriitikoistaan huolimatta – löytää herkemmin ongelmia kielellisestä ilottelusta ja epätäsmällisten synonyymien viljelystä. ”Aikuisen lukijan mielestä ehkä sukkelat kielikuvat ovatkin lapsen omaavalla tiedon tasolla vaikeasti ymmärrettäviä. Miten esimerkiksi paikallisen ilmaston olosuhteet muodostavat sääilmiöille leikkikehän? --- Ilmakehän koostumuksen havainnollistamista akvaariona, jossa on sekä pohjakasvillisuutta että seoksessa uiskentelevia kaloja, ei voida parhaalla tahdollakaan pitää hyvänä. Nuoret kriitikkokollegani havahtuivat kysymään, eikö terraario olisi ollut parempi valinta? Kustannustoimittaja oli tässä kohdin tainnut torkahtaa!”

Kommentteja riittää sanojen sää ja keli käytöstä, pallon leveys läpimitan sijaan ei geometriaan taivu, vedenpinnan tason viiva ei nyt ole katastrofaalista, mitä mahdetaan tarkoittaa maapallon mittakaavassa planetaarisella ruokavaliolla?

 Mitä minä sanoin?

 Olen tainnut osallistua Ertimon kohdalla Tieto-Laurin tapaan kiittämään monia hienoja asioita niin blogeissani kuin Tietopöllö-palkinnon työryhmässä. Näinkin valtavista aiheista varhaisnuorille tajuistaminen on hurja urakka, missä joutuu tekemään erilaisia ratkaisuja tiedon perillemenon avittamiseksi. Toki minulla oli valmiina omakin arvioni Aikamatkasta, mistä voisi poimia muutaman kohdan. 

Alkulähtökohta on muodoltaan tuttu, kun mehiläinen pistää Lotan varpaaseen. Kiukkua ehkä hiukan lieventää tieto, että ilman mehiläisiä voisimme kuolla nälkään. Lotta haluaa lisää todisteita ja niinpä tiheätempoinen sarjakuva johdattelee tietokoneen avulla ensin sukupuuttoon asti.Hauska oivallus ja merkillepantavaa lienee, että aikaisemmin riitapukarit Ilmastokeiju ja Fossiilimenninkäinen ovat samalla puolella, faktat ovat niin selvät! Ertimon Ilmastokeiju ja Fossiilimenninkäinen ovat minusta jännällä tavalla nykyaikainen malli vuoden 1845 alkulähtökohdasta. Silloin Antero Warelius alkoi jutustella kymmenvuotiaan Jusun kanssa luonnon asioista ja aloitti dialogisen johdattelijan muodin, jonka kulkua tähän aikaan saakka parastaikaa hahmottelen. Kirja sitä paitsi alkaa pimeän ja menninkäisen pelon häivyttämisestä…

On ekosysteemiä, on Fossiilimenninkäisen aikakupla. Lähelle päästään kätevästi sian villin elämän kautta, karjan kasvattamista kierrätykseen, teollisuuden valtaan. Ja jos jaksaa tihrustella aikansa, niin voi yllättyä: tällä aukeamalla tehdään maailmanympärimatka marketissa – erinomainen oivallus. On perunan kasvukäyrää, energian muotoja, teollista vallankumousta Fossiilimenninkäisen muisteloissa, vaarallisen koulumatkan kaikenlaiset huomaamattomat energiakulutukset, jätteistä puhumattakaan. 

 Mutta millaiset ovat yhteiset askelet oikeaan suuntaan? Niitäkin löytyy lopun myönteisiin kuviin meistä kaikista samalla pallolla yhteisellä aterialla. Niin paljon tavaraa vauhdikkaan pensselin avittamana kirjaan on saatu mahtumaan, että lukutilanteita tarvitaan välttämättä useampia ja rauhallista paneutumista asioihin. Toisaalta tämä on hyvä lähestymistapa, sillä kirjan selailu saattaa aiheuttaa muuten pienoista ahdistusta.

Ja seuraavilla kerroilla

 Palkinnot lienevät nyt tähän hätään setvitty. Aina voi miettiä jo tulevia ehdokkaita. Tähän on palattava ajan ja ajatuksen kanssa, vaikka ei historian professorisi olisikaan. Rovaniemeltä posti toi pöydälle vihdoin todellisen historiallisen, poliittisen, paikallisen, yksilöä ja yhteiskuntaa luotaavan sarjatietoalbumin eli Ulla Eton kuvittaman ja yhdessä Heidi Pelkosen ja työryhmän kanssa kirjoittaman Nuoren Priitun – talvi 1917-1918 Rovaniemellä (Lapin maakuntamuseo 2022).

 Kun onnistuin jo Edu Kettusen kanssa, niin olisiko tässä vuoden 2022 jotain tunteeseen ja ytimeen menevä kuvatietotarina?