Fretti Mercury ja Topelius - onnen etsijät

 

Silmälääkärin mukaan keskivaikean leikkauksen ja toipumisajan jälkeen uudet silmälasit tuovat valoa jopa koronalumisohjoon. Nyt aivan konkreettisesti ja fyysisesti nauttii taas – pienestä rivien hyppelystä huolimatta – lukemisen antamassa rentoutumisen, viihtymisen ja aivojumpan ihanuudesta.

Kuinka ollakaan, käsittelemättömien kirjojen pinkasta käteen osuu Miika Nousiaisen Fretti Mercury etsii onnea (kuvitus Sanna-Mari Pirkola, Otava 2020). Se tuntuu sopivan oikein hyvin nostamaan mielialaan koronasynkistelyn mainingeista. Näitä nimittäin löytyy edelleen kovin monesta tuotoksesta. Toki yhteiskunnalliset ilmiöt ovat siirtyneet yhä nopeammin myös lasten ja nuortenkirjoihin. On ilmastonmuutosta, on dystopioita, on Maailman viimeisimpiä tyyppejä, on yksinäisyyttä ja itsetunnon menetystä. Entä ne hauskat, iloiset, optimistiset pläjäykset?

 Diktatuuria ja syrjäytymistä

 Suomen nuorisokirjailijoiden palkinnot ajoittuivat kätevästi tammikuuhun ja saivat näköjään siedettävästi julkisuuttakin. Palkintoraati näyttää kuitenkin olleen sekin ahdistuneen oloinen, sillä Lydecken ja Topelius saivat kannettavikseen koronavivahteiden harmaan kaavun. Meri Luttisen Myrskynsilmä (kansi Riikka Turkulainen, WS 202) sisältää sekin suoraan tähän aikaan limittyviä teemoja erilaisuudesta ulkopuoliseksi kokemiseen ja vihatuksi joutumiseen. Hyvin kirjoitetusta ja toimivasta tarinasta löytyy odotuksien paineita ja suorittamisen vaatimuksia. Mukana on liimana tuttuja elementtejä tietäjäksi kasvamisesta, samanismia ja suomalaisen mytologian vivahteita.

Ja kuten  Sari Peltoniemen kuvauksesta Täältä minä karkaan (RunRun 2020) kirjojen lopuissa löytyvät uusien mahdollisuuksien pilkahdukset ja kasvamisen, itsenäistymisen muotit. Mutta sitä ennen Peltoniemi tuo lukijan suoraan Dyniaan ja vallankaappaukseen. Sen jälkeen meno muistuttaakin vaikkapa pahimpia diktatuureja. Kenraalia palvotaan tai pakotetaan ihannoimaan, aivopesu voi alkaa jo lapsista. Jos vanhemmat joutuvat tarkkailuun, lapset ”pääsevät” lastenkotiin.  Joukko varhaisnuoria päättää paeta lastenkodin ankarasta valvonnasta ja alkaa kulku naapurimaahan turvaan. Asetelma ei ole toki kovin uusi, mutta pätevänä tarinan kehittelijänä Peltoniemi tuo mukaan sekä jännitystä että erilaisia luonteita, Mikään ei välttämättä ole mustavalkoista, vaan tekojen takaa löytyy monenlaisia arvoja.  

Jäin miettimään Finlandia-palkittua Radio Popovia. Siinä hylätyksi tuleminen ja syrjäytyminen tuntuivat minusta välillä jopa melodramaattisilta. En tiedä, oliko Täältä minä karkaan mukanakaan ehdokkaissa, mutta vertailussani Peltoniemi vetäisee hiukan pitemmän korren. Paula Mäntymäen kansikin on raflaavampi…

 Ne onnelliset nostot

 Kaipa kirjoja voi avata hiukan ennakkoluuloisinkin sormin. Miika Nousiainen lastenkirjan tekijänä? Ensin ajattelin, että paine tähän varmaan juontaa televisio-ohjelmasta Pitääkö olla huolissaan. Siellähän Nousiainen yliopistotaustastaan ja sosiologian tuntemuksestaan huolimatta jää Hotakaisen ja Kyrön varjoon. Heillä kun on lastenkirjallisuudesta taustaa paljon enemmän. Tuomas on kunnostautunut muun muassa joulupukin veljen löytämisessä ja vienyt parrakkaan sankarinsa jopa risteilylle ja noutopöydän ääreen. Kari puolestaan on todennut Näytän hyvältä ilman paitaa puhumattakaan oudoista saduistaan. 

Niinpä Miika haluaa osoittaa, ettei mikään ole hänelle vierasta. (Onhan hänellä toki tehtynä lastenkirjallisuudessa suosittu trendiaihe eli Paskakirja)

Freddie Mercury – anteeksi, Fretti Mercury tuntee itsensä modernisti onnettomaksi, eikä jaksa soittaa huuliharppuaan, vain Jänis Virtasen ovikelloa. Alkaa sosiologisesti pätevä ja filosofisesti mielenkiintoinen kahden kaveruksen matka Onnenmaahan. Johdattelijoina ovat pätevät kysymykset ja riemukkaan epämääräiset tyypit vastaajina. Näihin kuuluvat Kirva Babitzin (Pienikin voi olla onnellinen), Alanis – anteeksi Alasin Morrissette (Voiko onnea takoa päähän), Hiiri Äitee Rantanen (Tuoko hiihtäminen onnea), Tessu Redford (Katsooko onni alaviistosta surullisin silmin), Susi Quatron serkku (Voiko toisen onnesta päättää joku muu), Metro Rostedt (Löytyykö onni maan alta), Vompatti Smith (Onko onni tavallisuudessa) ja Karitsa Mattila (Voiko ylpeä olla onnellinen).

Paitsi Nousiaisen musiikkimakua kuvailevassa mietityn tarkoin jaotellussa seikkailussa mukana on loppuhuipennus. Onko onni lähempänä kuin luulitkaan? On.

”Fretti pyysi Jänistä kokeilemaan, josko onni löytyisi hänen sisältään. Jänis alkoi tutkia. Katsoi ensin Fretin korvien taakse, sitten varpaiden väliin ja kainaloihin. Siellä ei onnea näkynyt, mutta Fretin mielestä tutkiminen tuntui aika mukavalta. Ja kun Jänis alkoi etsiä onnea kylkiluiden välistä, Frettia alkoi naurattaa. Naurulle ei ollut tulla loppua, ja se tarttui myös Jänikseen. Lopulta ystävykset makasivat vierekkäin nurmikolla ja nauroivat nauramistaan, kunnes nauru viimein loppui. Sitten he vain makasivat hiljaa onnellisina vierekkäin.”

Onkohan Miiika Nousiainen kokeillut tätä lasten kanssa käytännössä? Se nimittäin toimii satavarmasti. Lasten kanssa tullaan näin kokemuksen ja esimerkin kanssa vakuuttuneiksi, että onni kyllä löytyy. Eikä sitä kannata Miikan loppukaneetin mukaan kätkeä.

Pidetään tämä mielessä näinä aikoina. Nyt voit Miika ihan pystyssä päin ottaa osaa seuraavan tv-ohjelmaan. Ei pidä olla huolissaan.