Finlandian viritykset Opuksista Molliin

 Kolmen Finlandian valintalautakunnan kuuden kirjan pläjäyksien jälkeen voi huokaista. Syvään tai kevyemmin. Kaunokirjallisuuden esiraati esitteli yllätyksiä ja joillekin varmaan oudon kuuloisia kiinnostavia kustantajia. Mukana oli myös yksi kääntämätön ruotsinkielinen tarina. Tietokirjat olivat puolestaan harkittu läpileikkaus tarjonnasta.

Entäpä lasten ja nuorten opukset?

 

 Poimin sieltä heti sivuun Opus otuksen sekä Mollin ja maan äären, joihin olin mielistynyt aikaisemmin.  Kirjoista löytyi jännittävää monimuotoisuutta tai harkittua kuvamaailman käyttöä sekä jatkokäsittelyyn tukea. Muut herättivätkin enemmän tuumimista.

Kustantajat olivat varsin tuttuja. Oli Otava, WSOY, Lasten Keskus sekä mukavasti suomenruotsalaisten kirjatalojen satsauksia: S&S ja Otavan kanssa yhteistyössä Förlaget.

 

Finlandia-konkarien tason mittaus?

 

Mitä kuudella ehdokaskirjalla haluttiin kertoa kotimaisen lasten ja nuortenkirjallisuuden annista anno 2020?

Kymmenen tekijän valokuvassa esiintyy kahdeksan naista ja kaksi miestä.

Ohitin Tatun ja Patun Kovaa menoa kiskoilla (Otava). Uutta oli taiten käytetty sarjakuvamuoto – se poikkesi aikaisemmista opuksista. Koko tuotannosta (josta Finlandialla palkittiin aikaisemmin Tatun ja Patun Suomi) voisi varmaan jo tehdä yliopistollisen työn, missä seurataan veljesten törmäysten variaatioita. Erilaisten ruokamateriaalien pakkausmahdollisuuksista edetään vaikkapa Hannun ja Kertun selviämiskeinojen muokkauksiin tai hirviö- ym. hahmojen anarkistisiin versioihin. Tatu ja Patu oli siis tuki lasten ylivoimaisilta suosikeilta VR:n junamatkustuksen ihanuudelle.

  Siiri Enorannan Kesämyrskykin (WS) oli jättänyt mieleen epäilyksiä. Olin pannut muistiin vain muutaman kommentin. ”Ei parasta Enorantaa Tuhatkuoleman kirouksen jälkeen. Halujen ja rakkauden herääminen – miten suhtautuu ikäkohderyhmään? Murha ja sen selvittäminen jatkuu ja jatkuu. 13-vuotiaan maailma, vietit ja rankat vastakkaiset/samat sukupuolet – onko tässä ennakoitu yhä nuorentuvaa seksuaalisuuden muuttumista?”  Ja tosiaan, muutamaa vuotta aikaisemmin Enoranta saikin ensimmäisen Finlandiansa.

Enorannan fantasia oli tällä kertaa varsin ohutta. Esikoinen tältä alueelta etsittiin Meri Luttisen Myrskynsilmästä (WS). Vaihtoehtojakin on olemassa. Taso on yleensäkin niin vetävä, että lukuintoa ja koukuttamista löytyy tarjolle monilta tahoilta. Luttinenkin pohjaa suositulle raamitukselle eli muinaissuomalaisuudelle. Se ja toisenlainen kotimainen historia antavatkin mukavia muutoksia rinnakkaistodellisuuteen. On erilaisia Helsinkejä, on vaikkapa Briitta Hepo-ojan Etelä-Suomen ja Botnian raja Suomen kuningaskunnassa.

No, fantasiakin on näillä kahdella ehdokkaalla tuotu houkutellen esiin.

 

Tunteet, yksinäisyys ja tavoitteet

 

Anja Portin on esiintynyt varsin monella kirjallisuuden alueella. On romaania, toimituksia, käännöksiä ja tietokirjoja – ehkäpä taustoitukseksi lupaavasti unista ja veden salaisuuksista. Tänä vuonna hän on julkaissut kaksikin kirjaa, joista minusta mielenkiintoisempi on Tumppu ja kellotornin arvoitus (Tammi). 

Kansi ja kuvitus Milla Westin

  Finlandian kuusikkoon on kuitenkin valikoitunut Radio Popov (S&S), joka ottaa käsiteltäväksi ajankohtaisen aiheen, hylätyt lapset. Jos riisuu kirjan sanoman ranskalaisiksi viivoiksi, syntyy toki koskettava kirjo aikuisten ja huoltajien kyvyttömyyden syistä. Fantasian kosketus on mukana tässäkin kirjassa. Herkkäkorvaiset aikuiset nimittäin ovat salaa järjestäytyneet ja ottaneet huolekseen nimenomaan syrjäytyneiden lasten auttamisen. Keinot näyttävät olevan ainakin aluksi heiveröisiä: omenoita ja hiukan ruokaa vaikkapa aamulehden jakelun yhteydessä. Tärkeämpää lienee tieto erilaisista aikuisista ymmärtäjistä.

Yhä useammassa kirjassa on muuten kirjasto ja sen merkitys mukana. Niin tässäkin, kun kirjastonhoitaja Marketta Metsäpuro aivan oikein korostaa työpaikkansa mahdollisuuksia eri tavoin auttaa lapsia. Sitä paitsi hän on aivan oikein huolessaan, miten kaikki lapset eivät tiedä olevansa aina tervetulleita kirjojen maailmaan. Toinen ymppäys on keinotekoisempi pakkopulla. 9-vuotiaan Alfredin isä on jatkuvasti matkoilla, ja lopuksi selviää, että hän on mukana kansainvälisessä väärennettyjen maalausten salakuljetuksessa. Itse kirjan nimi kytkeytyy Alfredin salaiseen harrastukseen, radiojuttujen tekemiseen kuuntelijoiden aiheista.

 

  Niin, mutta tämä Tumppu! Kuvakirjassa on selkeä, koskettava tarina ja kiinnostava kuvitus uudelta tuttavuudelta, Georgi Eremenkolta. Pieni lapsenomainen olento asuu katolla ja nukkuu lapasen sisällä. Hänellä on haave selvittää kuka asuu kauempana kellotornissa? Tumppu täyteen piipun kuumaa höyryä ja menoksi! Eremenkon lentoperspektiivit ja pienet, lasta kiinnostavat yksityiskohdat vauhdittavat tutkimusretkeä kissan, hiiren, oravan kautta lopulta variksen luokse. Eräänlainen ystävyys syntyy, ja yhtäkkiä Tumpulle selviää, että hän on juuri nyt kellotornissa.

 

Pienet otukset maan äärillä

 

Katri Kirkkopelto on ollut tuottelias kuvittaja, ja nyt oman luomuksen eli Mollin kanssa hän on edennyt pitkälle. Molli ja maan ääri (Lasten Keskus) on suurikokoisena hiukan kömpelö käsitellä, mutta isomman kuulijajoukon kanssa sillä on etunsa. Kirkkopellon kuvat ovat lisäksi useimmiten koko aukeaman toisen sivun täyttämiä, niin että peruskuvasta voi mukavasti osoittaa viereisen sivun pienempiä tilanteita. Tarina on yhtä viehättävä kuin sankarinsakin. Laiskanpulskea mietiskelijä Molli tuntee olonsa omituiseksi. Vilkkaampi toimija Sisu selvittää mistä on kyse: matkakuumeesta! 

  Sen vastakohta eli koti-ikävä iskee yllättävän nopeasti eväiden huvettua ja mikä lie Höpönassun häiritessä. Matkakuumeesta seuraa sitten puheripuli.

Kirjaan liittyy myös asiallinen ja hauska työvihko Tuumasta tunteeseen Mollin maliin eli tämä taitaa olla sitten tunnehallintabuumin ehdokas kuusikossa.

Tietokirjatkin saavat olla mukana koitoksessa – ainakin aikaisemmin niitä on näkynyt. Lajia edustanee jollakin prosenteilla sisällöstään Laura Ruohosen, kuvittaja Erika Kallasmaan ja säveltäjä Petri Kumelan Otus opus (Otava, ruotsinkielinen käännös Zoologipoesi Annika Sandelin Förlaget).

Runoilla, kuvilla ja musiikilla on pitkä historia monen vuoden takaa. Tekstit ja kuvitus kietoutuvat Petri Kumelan sävellyksiin pienistä otuksista, joita tuli lisää uusien löytöjen myötä. 

 

  Kätevää, että nuo sävellykset on lisäksi kuultavissa Otavan verkkosivujen kautta kirjasta löytyvän koodin avulla. Tämä on todella tärkeää: samaan aikaan voi lukea runoja, saada hiukan tietotiivistyksiä ja katsella kuvia. Yhdistelmä helpottaa lisäksi omaksumista, sillä kovan tason nykymusiikki ja haastava teksti panevat välittäjäänkin vauhtia.

Erika Kallasmaan edellinen projekti Laura Ruohosen kanssa käsitteli merihirviöitä eli selkeää fantasiaa. Nyt piti ottaa huomioon, että kirja perustuu olemassa oleviin eläimiin. Realismin ja tulkinnan yhdisteleminen ei ole helppoa. Kollaasit on maalattu ohuille luonnospapereille. Näin sopivasti toistensa kuultavat värit yhdistävät idean peruspiirteisiin.

Siis runokuvateos sävelten ja pienoisten faktojen maustamina-.

 

 Summa summarum

 

Kokonaisarviota vaikeuttaa, koska ei voi olla varma mitkä kirjat ovat olleet mukana. Jokainen ehdokaskirja kun maksaa kuitenkin sata euroa ja arvostelukappaleet tietysti päälle. Varsinkin pienet kustantajat voivat harkita toiseenkin kertaan, kannattaako ylipäätään osallistua. Esiraadin puheenjohtaja, Lastenkirjallisuusinstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen, kaipasikin lyhyessä avauspuheenvuorossaan tarkempaa ja huolellisempaa työtä lopulliseen toteutukseen. Ammattitoimittajan työ on erityisen tärkeää muokattaessa sinänsä hyvistä ja kiinnostavista aiheista perille menevää tulosta. Pienemmillä toimijoilla tässä suhteessa saattaa olla tekemistä.

Erika Kallasmaan Pöllö

Niin, ja olihan siellä raadissa myös kokonaisuutta muokkaamassa Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä ja yleisen kirjallisuustieteen opiskelija Johanna Valjakka. Mihin lienevät sormenjälkensä saaneet?

Lopullisen päätöksen tekee Muumiperheen uusi ääni, Tanssiva tähti, Maskeerattujen laulajien tuomari, iltapäivälehtien mukaan burnoutia pelkäävä näyttelijä Christoffer Strandberg. Näiden kirjojen kohdalla liekö burnout pikemminkin nauruterapiaa vai sittenkin ahdistusta lapsien puolesta?

Finlandia-diktaattorin asema on kuitenkin harmiton: oli päättämässä kuka tahansa, kysymyksessä on Riku Rantalan sanoin täysin absurdi ja mahdoton tehtävä. Kaikki ratkaisut kelpaavat.

 

Vaihtoehtoja on aina

 

Kun tätä arviointia suorittaa, olisi kai syytä esittää myös vaihtoehtonsa. Palataan niihin myöhemmin, mutta kyllä ei tietokirjallisuudesta ainakaan saatu kunnon otetta. Siellä olisi ollut todella paljon kiinnostavaa materiaalia, sillä vuosi 2020 oli hyvä tietokirjavuosi. Viimeksi upposin aivan ihastuttavasti Kaiken maailman kuoppiin (Tammi), missä Saija Saarni ja Anne Vasko konkreettisesti reiällisen kirjan kanssa perehdyttävät hiidenkirnusta hymykuoppiin.

 

 Tuo esikoiskirjan tekijöiden kaartiin olisi ollut tarjolla tietenkin Pitääkö olla huolissaan – MIIKA NOUSIAINEN! Hänen sosiologisfilosofinen tarinansa haastaa musiikilliseen ja urheilulliseen knoppailuun. Siellä Freddie Mercury… oi anteeksi, Fretti Mercury etsii onnea (Otava) Alanis Morissetten – anteeksi Alasin Morisetten ja Hiiri Äitee Rantasen kanssa. Ystävänä esiintyy Suomen lastenkirjojen yleisin vemmelsääri eli Jänis Virtanen. Vielä syvempi ääretön maailma avautuu Jukka Laajarinteen Mahdottoman suuresta puusta (Gaudeamus).

Tietenkään ei voi unohtaa TAPIO MIKAEL HUUSKOSEN perinteille kumartavaa esikoisteosta!

Mutta niiden syvällisempi analyysi siirtyy hiukan myöhemmäksi tulevan silmäleikkauksen takia. Toivotaan kuitenkin, että näemme valoa lastenkirjojen tulevaisuudessakin.