Prinsessa Pikkiriikki kirjamessuilla

Helsingin kirjamessut lähestyvät. Ja nyt todella Helsingin omat kirjamessut. Muut älkööt pahemmin vaivautuko. Sillä jokaisen uuden ohjelmajohtajan on toki saatava painettua oma peukalonjälkensä jotenkin johonkin ja muutettava kuvioita. Tämä taitaa kuitenkin olla melko kosmeettista vai onko? Vanhat lavat Ainosta Minnaan on muutettu Helsingin lähiöiden ja kaupunginosien nimiksi. Sukkuloi sitten Hakaniemestä Kallioon tai Senaatintorilta Suomenlinnaan. Rööperiä ei löydy eikä taida muutenkaan slangihesaa ajateltu. Punavuori ei ole sama asia. Lapset on enimmäkseen sijoitettu Kumpulan ja Toukolan reservaatteihin. Saas nähdä aloittavatko oman kapinansa sieltä.

 Seikkaile siis messuluettelossakin

Aika hauska muutos, jota kannatan, on tekijähakemisto. Viime vuonna kun tekijät olivat aakkosissa etunimensä mukaan. Se taisi hämätä monia ja osoitti samalla että sukunimi se yleensä kirjanhaussa painaa. Kuka tietää mikä on Manderin tai Ollikaisen etunimi? Nyt ovat aakkoset ja donnerit oikein.

Lavojen muuttelu on nyt lähinnä huvittavaa, kun muuten kirjamessumeininki näyttää messuluettelon mukaan pyörivän ihan samoilla urilla kaikista kauniista muutoshehkutuksista huolimatta. Vasta messujen jälkeen saadaan sitten ensin riemukkaat ennätyslukemat (joista pitäisi kai vähentää tuhannet ilmaislipun saaneet?) ja sitten kommentit ilmanvaihdosta, melusaasteesta, tärkeimmistä tutustumiskohteista kuten lakukiskoista ja ylipäätään kuuluvuudesta eri lavoilla. Jos näistä päästään myönteisiin arvioihin, on jo aika paljon saavutettu. Niin, lasketaanko viinimessujen entusiastitkin kävijämääriin, vaikka he vain käyttävät sisääntuloaulaa?

Messuluetteloakin täytyy osata ennakoida oikein. Minulle ennakkoon ihastuttavin kohde voisi olla Hannele Lampela. Hän löytyykin luettelosta kivasti 25.10. klo 15.30 ja perässä on vielä viitseliäästi TO eli torstaihan tuo päivä on. Ripeästi luetteloa selaillessani en löydä torstain kohdalta kuitenkaan Pikkiriikkiä. Lähimmäksi pääsee Kallion lavalla, missä Satu Kivinen kertoo miksi pitää pestä hampaat ennen kuin pussaa. Sinnikkäästi lehteilemällä huomaa, että ihan viimeisenä torstain muun ohjelman jälkeen onkin vielä erikseen Kumpulan ja Toukolan ohjelmaa. Ja siellähän Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat iltasadut (Otava 2018) löytyvät. Aika mukavasti juuri ennen on sopivasti lisäjohdatusta, kun Karoliina Suoniemi selvittelee Ihan oikeita prinsessoja ja prinssejä.

Hurjat trendit kruunuineen¨

Tässä on tosiaankin tämän vuoden hurjin trendi – prinsessat ja prinssit, ne ihan oikeat, ne tavalliset. Vielä eivät rinnalle ole ehtineet kivuta sukupuolestaan epätietoiset, mutta tämäkin tärkeä aihe on maaliviivoilla. Siihen samaan ryppääseen taitavat kuulua sitten arkipäivän sankarit, tytöt ja pojat, naiset ja miehet, jotka ovat saavuttaneet jotain ja pärjänneet. Näin opuksia on valittavana useita, ja yhteisenä tekijänä taitaa olla yksi nainen, Tove Jansson.

Mutta jotta ei totuus unohtuisi eli lapsen kyky muokata, soveltaa, ottaa omiksi kaikenmaailman tarinat, on hyvä lukea lasten kanssa ja itsekseen hekotellen uusin Prinsessa Pikkiriikki. Se sopii näiden tietoprinsessojen alku- ja loppukaneetiksi mainiosti.

Hannele Lampela vääntää sinänsä tutun idean eli kansansatujen mallit uusiksi, mutta tekee sen omalla tuttavallisen humoristisella tyylillään. Tässä menevät prinssit ja prinsessat aivan kiemuralle, mutta lohdullisella tavalla kaameatkin elementit piparkakkutalosta, Lumikista, Punahilkasta ja niin edelleen loppuvat onnellisesti.

Tämä on jo melkoinen saavutus. Eikä siihen tarvita taikakeinoiksi kun vaikkapa ankan pesään joutuneen Makkara-Ankan (koiran) herääminen omaan upeaan ulkonäköönsä ja varman hokkuspokkuksen ähkäiseminen: Makkaran pökäle ja pari pyörähdystä muuttaa kaiken.

Rooleja emme tunnusta

Roolit eivät menossa merkitse mitään. Pojat eivät näissä saduissa juhli, koska Pikkiriikki ja paras ystävättärensä Pölöläinen hoitavat nekin hommat ihan suvereenisesti. Jaa, onhan siellä Ryysy-Eetu, joka näyttää kyllä erehdyttävästi Pikkiriikiltä. Toinen suosikkini tällä haavaa on myös Ninka Reittu kuvittajana. No, ovathan hänen isä ja lapsi –sulokuvansa niillä rajoilla, mutta Pikkiriikki saa Ninkan pensselistä niin maan mainion luonnehdinnan Makkarasta puhumattakaan. Kuvissa hahmotellaan tilanteita tekstiä tukien ja eteenpäin hassuttaen tarkalla rytmityksellä.

Messuilla Vantaan sanataidekoulu tekee lasten kanssa sanataidetta kirjan teemoista. Mainio oivallus, joka saattaa tuottaa uusia hulvattomia kansanperinteitä.

Mistähän johtuu, että lasten ja nuorten puolen teemat ja esiintyjät tuntuvat niin paljon mielenkiintoisimmilta kuin aikuisten lavastarat? Ehkä vedän kotiinpäin, mutta todella toivon, että nyt vihdoinkin lasten ja nuorten tekijöillä – ja lapsilla – on todella kunnon tilat!

Ja hei – hienoa, että messuilla pääsee moneen kertaan tapaamaan myös kollegani Raisan lukukoira Börjen vilpitöntä intoa ja iloa kuulla juuri tämän lapsen lukemista. Varsinkin Pikkiriikin koira Makkara voisi olla erityisen lähellä Börjen sydäntä!