Lapanen ja Noan arkki pelastaa syksyn

Kaiken taloudellisen ja inhimillisen hädän keskellä voi kirjallisuudesta olla todellista lohtua ja samalla myös viisasta asioiden paikoilleen järjestelemistä.

    Aikoinaan kirjastoalan tiedostavina vuosina puhuttiin paljon esimerkiksi viihteen ja todellisen hyvän kirjallisuuden hankinnoista ja painotuksista. Oli toisaalta Viisikkojen ja vaikkapa Anni Polvan yksioikoisten seikkailujen hyvältä lukemiselta viemä raha tai Kemin kirjaston tarjoama sarjakuvien kavalkadi – siihen aikaan melko eriskummallinen valinta.

    Suoraan asiakkaalta tullut palaute eräästä Anni Polvan romantillisesta aikuissaagasta sijoitti tekstin merkittävyyden omiin mittasuhteisiinsa: ”Tämä kirja nosti minut ylös masennuksesta ja itsemurhan hautomisesta.”

    
    Kaksi opusta on pitänyt minua myönteisellä mielellä alkavan syksyn pyörteissä. Käteen osui hiukan vanhempi isokokoinen saaga lapasesta ja tammenterhosta. Suvi-Tuuli Junttila ihastutti minua jo edellisellä kirjallaan Missä, tässä, jossakin… ja viehättävää kyllä, joitakin tuttuja esineitä vilahtaa uudemmassakin seikkailussa. Ennen kaikkea Junttilan valokuvakollaaseissa Minne matka, Lapanen? (Schildts&Söderström 2014) on salaperäistä valon hehkua, yllättäviä yksityiskohtia, luontoa, johon on helppo uppoutua ja vain rauhoittua.  Pudonnut Lapanen lähtee pirteän Tammenterhon kanssa uusia  maisemia ja seikkailuja etsimään, on eksymässä, joutumassa kaupungin vilinän yliastutuksi – ja löytää kaatopaikalta kavereita ja uusia tarinoita. 

Suvi-Tuuli Junttila

    Hämmästyttävää, miten Junttila saa tekolumen elämään, kaarnan tuntumaan kädessä, koiran kuonon tuhisemaan ja sankarinsa elollistumaan kuin vanhat kaverit. Lapsen kanssa kirjaa on antoisaa kahlata läpi, makustella lumen syvyyttä, miettiä keneltä lapanen on pudonnut ja minne Tammenterho loppujen lopuksi lähtee tai kuinka Lapasen lopulta käy.

    Kiitos Junttilalle odotellessa tässä jännityksellä syksyn ja talven mahdollista tuloa.

Meripihkaa ja arkin rakentamista

Toinen syksyn alkuani komeasti ryydittänyt saaga on kolmas Puiden tarinoita –sarjan osa, Merenkulkija. Kun siellä täällä on haikailtu vanhan kunnon sadun perään, voi tästä sarjasta puhua jo hienona uutena klassisten muotojen uudelleentulemisena. Iiro Küttner kertojana on taitava. Puihin liittyvät saagat alkavat traditionaalisesti sadun elementeillä ja rekvisiitalla. 

    Nyt ollaan jossakin Prinssin valtakunnassa, lähellä merta haaveilemassa oikealla laivalla purjehtimisesta. Aavikolla ei ole kuitenkaan puita, vain meripihkaa, jolla Prinssin alamaiset saavat vaihdettua itselleen muita hyödykkeitä. Meripihkasta tulee suosittua, ja rikkaudet saavat ahneuden heräämään. Prinssi vaihtaa pihkaa ovelan kauppiaan kolmeen siemeneen Maailmanpuusta, joista pitäisi kasvaa puuta laivan tekoa varten.

    Küttnerin sadun loppu on kuin upea risteytys seikkailusadusta, legendoista ja ihmeistä. Ahne kauppias valloittaa meripihka-alueen, vie aikuiset pois ja pakottaa lapset etsimään lisää aarteita. Vanha orja, entinen laivanrakentaja, huomaa siemenistä kasvaneiden puiden olevan mastoja. Lapsien avulla hiekasta löytyy laiva ja valtava meripihkajärkäle. Jotta en paljastaisi lopun upeaa visiota, totean vain, ettei Noan arkin tarinakaan kaukana ole. Merkillepantavaa on sekin, että teksti soljuu juohevasti ääneen luettaessakin – voi hyvällä mielikuvituksella kuvitella olevansa nuotiolla kertomassa…

    Ville Tietäväinen kuvittaa edelleen hienoin, osin sarjakuvamaisin ja puumaisin ottein. 

Henkilökohtainen suosikkini on sivun 25 vertauskuvallinen visio laivanrakentaja-orjasta, joka katsoo miettiväisenä valtavaa outoa puuta. Runko on lehtikuusta, oksat tammesta, lehdet kuin saarnesta – kuin puu jonkun toiveista.
     "Ja Prinssi tunsi, miten syvällä hänen jalkojensa alla, meren synkimmissä syvänteissä merihirviöt kohottivat päätään ja katsoivat laivan puoleen musta sydän täynnä mitä valkeinta rakkautta."

    Lohdullista, että ratkaisuun päästään, vaikka se ihme onkin. Kiitos Küttnerille ja Tietäväiselle tähän maailmantilanteeseen niin oivasti puheenvuoronsa ja ratkaisumallin antavasta myönteisestä eepoksesta.