Alma ja Andersen kirjastossa

Viimeaikaisten merkittävien kansainvälisten palkintojen myöntämisen jälkeen jää miettimään ainakin paria asiaa: meillä nimet eivät taida herättää kovin suuria tunnistamisen reaktioita eli merkitsevätkö palkinnot todella myös kääntymismahdollisuuksia ja yhteydenottoja? Toisekseen ehdokkaiden joukko on melkoinen, kun useat maat voivat lähettää perusteltuja ehdotuksiaan eri juryille. Kolmanneksi voisi tuumia, miksi meidän kotimaiset ehdokkaamme eivät näytä vuodesta toiseen pärjäävän: onko kysymyksessä vääränlaiset työt vai mistä kiikastaa? Olisiko tarpeen tehdä räväköitä valintoja totuttujen nimien ulkopuolelta? Uusia ja erilaisia kokeiluja ja toteutuksia?

    Bolognan kirjamessuilla luovutettiin traditionaalisesti H.C.Andersenin palkinnot, joista kuvittajista estradille nousivat saksalainen Rotraut Susanne Berner ja tekstintekijöistä kiinalainen Cao Wenxuan. Jälimmäinen näyttää ammentavan töissään vahvasti kulttuurivallankumouksen pyörteitä ja vaikutuksia pienten lasten kannalta. Hän on myös käsitellyt poikkeavien lapsien elämää Dingding dangdang –kirjassa Downin syndroomasta kärsivien veljesten kautta. Berner puolestaan on luonut mm. Wimmel booksissa erityisen maailman erityisessä pikkukaupungissa. Mutta käännöksiä suomeksi on tietenkin turha etsiä – ja mitenkähän on jos haluaisi lainata kirjastosta?

    Kirjastot selviävät hienosti koettelemuksesta – ja osittain kustantajista Otavakin. Se nimittäin on löytänyt Meg Rosoffin jo vuonna 2005 eli nyt tilaamaan Poikkeustila luettavakseen! Kirjastot tarjoavat mielihyväkseni laajan kattauksen kaikkia palkittuja. Täytyy oikeastaan hiukan hymistellä näitä vieraskielisen kirjallisuuden valintojen tekijöitä, jotka kuitenkin useimmiten joutuvat tukeutumaan erilaisten mainos- ja kirjallisuuslehtien tukeen. 

    Mutta esimerkiksi kuvittaja Rotraut Susanne Berner löytyy minulta unohduksiin joutuneesta – nyt etsitään tämä varastosta! – hm enzensbergerin Numeropirun (WS 1998) kuvittajana ja kuinka ollakaan myös Sylvia Plathin Salaperäisestä puvusta – ja monesta muusta käännetystä. Niitähän voi poimia naapurimaastamme kadehdittavan paljon. Wenxuan taas on mukana tuoreillakin opuksilla kuten hauskalla Fjäderns resa (Höyhenen matka 2014) tai monilla muilla käännöksillä ja alkuperäisteoksilla.

Lohikäärmeunia vai nuorison tuskaa?

Pohjoismaissa olemme pärjänneet jo tasapuolisuuden nimissä hiukan paremmin. Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkinnon eli noin 47 000 euroa saivat heti aluksi Seita Vuorela ja jännittävä kuvittaja Jani Ikonen 2013. Tänä vuonna Suomen ehdokkaat ovat kaksi satu- ja kuvakirjaa: Tomi Kontio& Elina Warsta ja Koira nimeltään Kissa sekä  Sanna Tahvanainen ja Jenny Lucander ja Dröm om drakar (Lohikäärmeunia). Kaikkiaan ehdolla kolmetoista nuorisokirjaa pohjoismaista sekä Grönlannista, Färsaarilta ja saamelaisalueelta. Voittaja julkistetaan 1. marraskuuta Kööpenhaminassa, Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä.

     Hienoin kaikista on tietysti Alma-palkinto, joka myönnetään vuosittain Astrid Lindgrenin muistoksi Ruotsin valtion kulttuurilautakunnan toimesta. Mahtaa lautakunnalla olla kieli keskellä suuta, kun kirjoitetaan 540 000 euron suuruista sekkiä voittajalle. Palkinto on tietysti vielä komeampi kruunuissa eli viisi miljoonaa. Viime kerroilla on voinut jopa hiukan hauskutella, kun kerran palkinto meni Lindgrenille, tosin etunimi oli sentään eri.

    Mutta yksi voittajista saatiin sentään vihdoin suomeksikin, kun Lasten Keskus julkaisi upean Shaun Tanin Eteläisten esikaupunkien asioita. Nyt rahat ja kunnian kuori yhdysvaltalainen kuusissakymmenissä oleva nuortenkirjailija Meg Rosoff, joka kotimaassaan on tunnustettu ja palkittu sielläkin. Nykyisin Lontoossa asuva Rosoff muuten on ottanut kantaa meilläkin hiukan velloneeseen kysymykseen vaikeista aiheista nuorison elämässä: hänen mielestään marginaaleissa eläville nuorille tehdään kirjoja aivan liian vähän.

 Dystopiasta maailman luomiseen

     Rosoff on tehnyt tällä saralla paljonkin: esikoisromaani oli vuonna 2004 ilmestynyt dystopia How I Live now. Perään tulikuusi nuortenromaania, pari kuvakirjaa ja aikuisten romaani. Ja kohteena tosiaan ovat nuoret, jotka elävät vielä lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa. Päähenkilöt kamppailevat oman identiteettinsä ja seksuaalisuutensa löytämisessä ja joutuvat usein kaoottisiinkin tilanteisiin. Esimerkiksi I What I was (2007) käsittelee ruumista, omaa identiteettiä, sukupuolta, rakastumisen harhapolkuja, kun ei haluta tehdä niin kuin ympäröivä aikuisten maailma olettaa. Kirjassaan There is no Dog (2011) nuori päähenkilö joutuu maailman rakentajaksi – todellisuuden ja fantasian rajat hämärtyvät.

    Lindgrenin nimi vilahti myös kiinnostavassa ruotsalaisessa kirjauutisessa. Astrid Lindgrenin oikeuksia valvova Saltkråkan-yhtiö ja Raben&Sjögren kustannusyhtiö ovat päättäneet lahjoittaa 30 000 kappaletta arabiaksi käännettyjä Astridin ja Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas –kirjoja lapsille, jotka ovat tulleet Ruotsiin pakoon sotia ja katastrofeja. Tarkoituksena on kirjojen avulla pehmentää vaikeuksia ja luoda optimismia.

    Nyt olisi Suomessa Bonniersilla mainio tilaisuus panna jollei paremmaksi niin yhtä hyväksi – mutta keiden kotimaisten lastenkirjailijoiden teokset olisivat juuri tuollaisia?

Alma-voittajan uusin teos

Tasapuolista palkinnointia

Nyt ei sitten olekaan enää erilaisia Finlandia-palkintoja, vaan ne erotetaan sisältöselosteella. Entinen asiansa hyvin esiintuova Finlandia Junior on siis lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia. Suotakoon kuitenkin mahdollisuus käyttää vanhaa termiä ainakin nivelreumaisille näppäimistön hakkaajille. Sitä vastoin on aina nykyisin jännittävää nähdä, ketkä asettavat ehdokkaat ja kuka sitten diktaattorina hoitaa entten tentten-toiminnan. Nyt sen voisi tehdä vaikka laulaen, kun syksyllä kovasti pitämäni Ultra Bran entinen jäsen Vuokko Hovatta kertoo, mikä kirja raadin (puheenjohtajana yliopettaja, FT Pekka Vartiainen ja jäseninä taidepedagogi Mervi Riikonen ja kirjailija, toimittaja Ronja Salmi) kuudesta ehdokkaasta saa armon.

    Raati on mielenkiintoinen! Kun puheenjohtaja on HUMAK-miehiä ja kulttuurituotannon asiantuntija, sopii odottaa jämäkkää yhteenvetoa yli sadan kirjan luku-urakasta. Voin vakuuttaa, että se käy työstä. Mervi Riikonen hoitanee taiteen ja pedagogiikan ja lasten ymmärryksen raamit, kun taas Ronja Salmi esiintymisen ammattilaisena esittää varmaan oman osuutensa suvereenisesti. Ja hänhän saa sitten kokea ihan konkreettisesti miltä tuntuu palaute, kun Kirjan ja Ruusun päivänä haetaan oikein kimpassa Onks noloo –kirja kirjakaupasta. Kun vielä Jörn Donner valitsee tietokirjallisuuden (entinen Tieto Finlandia…) ykkösen, niin tiedossa on mielenkiintoinen loppusyksy Suomenkin palkintogaaloissa.

Cao Wencuanin viehättävä Höyhenen matka ruotsiksi

Muinaishirvi Itä-Borneosta

Kevät on kulumassa, ja uusia lastenkirjoja on tasaiseen, joskin rauhalliseen tahtiin ilmestynyt sormien ja silmien ulottuville. Ennen aikaan saattoi paneutua kustantajien värikkäisiin ja houkutteleviin katalogeihin – niihin saattoi palata ja tarkistella mitä kenties vielä uupui lukulistalta. Nyt on pakko sukeltaa netin syövereihin, etsiä kustantajien sivuilta uutuuksia ja tapella erilaisten näyttömuotojen kanssa.

     Siksikin oli oikein riemastuttavaa tarttua Schildtsin ja Söderströmin syksyä ennustavaan esitteeseen. Samalla tulin ajatelleeksi, kuinkahan hyvin oikeastaan tunnemme kotimaisen ruotsinkielisen tarjonnan? Mihin marginaaliin ne oikeastaan jäävät? Nyt kun BY –kuvittajien kylä on lähtenyt Helsingin Annantalosta eteenpäin kiertueelle aina Ouluun saakka, voi ounastella kiinnostuksen lisääntyvän. Mainio interaktiivinen näyttely kun samalla esittelee kymmenkunta eturivin suomenruotsalaista lastenkirjailijaa ja kuvittajaa.

    Tarkastelin hiukan summanmutikassa muistiinpanoja viime vuosikymmeneltä ja löysin muutaman hyvin kolahtaneen seikkailun. Aina olen pitänyt Yvonne Hoffmanista ja Christina Anderssonista, mutta ilmeisesti on mentävä kymmenkunta vuotta taaksepäin näiden kirjojen äärelle. Det röda bokmärket on ehtaa Hoffmania: Emma ja Erik löytävät maagisen kirjamerkin, joka vie heidät muinaiseen Suomeen. Stora T – ett spel på liv ocj död taas on Anderssonin metkaa matkaa toisenlaiseen maailmaan, missä Hasse, Totte ja Nina joutuvat taistelemaan oudossa labyrintissä kummallisia olioita ja sääntöjä vastaan – tässähän on jo alkutekijöissään Nälkäpelien ja muiden raamituksia!

    Kuka muuten muistaa samoilta ajoilta Johan Bargumin filosofisen koko perheen seikkailun Den första snön, missä pieni Bortombornan väki joutuu oudolle saarelle kummallisten sattumusten pariin. Eräs viehätykseni kohde eli Lena Frölander-Ulf tekaisi ympärisadun eli Sagan on prinsessan Bulleribång raportoi prinsessan urheasta pelastusretkestä kidnapatun prinssin pelastamiseksi.

    Ja onhan täällä tietenkin jo Linda Bondestamin niin helposti tunnistettavaa burleskia kuvitusjälkeä Annika Sandelinin henkilökohtaisten kemioiden oppaassa. Milja och grannarna on niin suomenruotsalainen että – muistuu heti mieleen Herr Glad – pikkutytökin naapurit ovat vihaisia ja kiireisiä eivätkä puhu toisilleen. Mutta neiti Alopeus, saksofonisti Jonas ja koirantaluttaja herra Marudd saavat elämältä ja Miljalta hyvää suhdeterapiaa.

    Schildts&Söderström on löytänyt mainion keinon tuoda kirjojaan laajemmalle yleisölle: useat ruotsinkieliset käännetään myös suomeksi. Nyt saa mukavasti odotella Harri Veistisen nuoren pojan kasvutarinaa Kotitekoisen poikabändin alkeet ja vertailla sitä kieltämättä varsin runsaaseen tarjontaan Rambosta Kalajoen hiekkoihin tai Paretskoin mainioihin tunnelatauksiin tai Kalle Veirton ihmissuhdekiemuroihin jne jne.

     Kuvakirjojakin on tulossa miellyttävän runsaasti. Anna Härmälän esikoiseen, Sinä et kuulu tänne Beiron, en ollut niin kovin ihastunut, vaikka se saikin Svenska litteratursällskapetin palkinnon. Uusin, Suruposki, on tyyliltään samaa jatketta, mutta olisiko nyt pienen hamsterin surutyössä hiukan vähemmän sitä pientä opetusta?  Mutta Marika Maijalan töitä odottaa aina kiinnostuneena. Tulossa on Sanna Karlströmin Siilin laulu, joka puolestaan on luokiteltavissa sekin jonkinlaiseksi surukirjaksi niin siilin kuin isoäidin läsnäolon tuntemisessa. Pienen Arvin on selvitettävä itselleen oleellisia menetyksiä ja oltava samalla tukena ja lohtuna aikuisillekin.

     Ja miten hienoa! Suosikkini Suvi-Tuuli Junttila tekee Vuokko Hurmeen kanssa houkuttelevan tuntuisen kirjan Leikkimään, teippi! Kertomus Leilan päivästä kuvitetaan erilaisin teipin antamin mahdollisuuksin, kollaasein ja pienoismaailmojen valokuvin kuten aikaisemmissa hienoissa Missä, tässä, jossakin… ja Minne matka, Lapanen? Muuten, katalogissa käytetään Junttilan tyylistä ilmaisua rouhea – ja se taas toistui useaan otteeseen Suomen kauneimpien kirjojen palkintoraadin arvioissa. Olisiko siis tässä kirjassa ainesta .sinne saakka? Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkintoa tavoittelee muuten tänä vuonna myös Schildts&Söderströmin  Sanna Tahvanaisen ja Jenny Lucanderin Dröm om drakar – Lohikäärmeunia, joka sekin on eräänlainen äidistään huolen pitävän lapsen sankarikuvaus.

    Lasten oman vuosikirjan ja laulukirjan kuvittanut Maija Hurme puolestaan tekee Kristina Murray Brodinin kanssa toistaiseksi vain ruotsiksi ilmestyvän Allt är precis som vanligt. Eräänlainen lapsifilosofinen Sokrates-mietiskelykirja tutkii, miten voi käydä, jos vain häviää? Tulevatko muut toimeen ilman minua?

    Onhan toki ohjelmistossa myös jotain villiä ja jännittävää koululaisille. Malin Klingenberg ja Joanna Vikström Eklöv jatkavat Kanariasaarilla Pensionärsgänget –salapoliisiseuran perinteitä tarinassa Den fantastiske Alfredo.

    Odotusta kohottavat vielä kaksi muutakin tulokasta: on Lauri Ahtisen tekstittämä ja Anna Sofia Vuorisen kuvittama Itä-Borneo, missä selvitellään mm. mistä vauvat tulevat ja löytyykö Itä-Borneosta nonsensea – mitä luultavimmin kyllä. Silja Sillanpää puolestaan kertoo omituisesta soittimesta 7-vuotiaan Tenhon synttäreillä. Ikkunan taakse ilmestyvä muinaishirvi Ryske tuntee soittimet ja vie Tenhon läpi ikiaikaistensävelten historian. Tekstin lomissa on runoja, mutta kirjaa voinee luonnehtia kuitenkin lasten tietokirjaksi – ja harvinaisuudeksi siis, koska tällä alalla ei paljon kilpailua ole. Kuvittajana on Kati Vuorento, jota jo aikaisemmista töistä arvioiden pidin todella kiinnostavana uutena tekijänä. Muistaakseni silloin vertasin häntä jo hieman eestiläiseen mestariin Edgar Valteriin, eikä mainoskuvia silmäillessäni tunne katoa. Vertaus on tietysti suuntaa-antava, mutta innolla odotan kirjan ilmestymistä. 

    Voisiko näin yhden kustantajan loppuvuoden ohjelmisto ounastella jotain? Schildts&Söderström ainakin uskaltaa sijoittaa kotimaiseen kuvakirjaan. Aiheet, niin, nykytilanneko näyttää tuottavan haikeaa ja omaan itseensä luottamisen korostamista? Huumori pilkottaa siellä täällä ja nuorten sielunelämä on edelleen hakusessa. Muilla kustantajilla saattaa sitten mukaan tulla trendikästä maahanmuutto-ongelmaa ja perheselvityksiä. Tuskin kukaan kuitenkaan uskaltaa lähteä setvimään lapsentajuisesti eduskuntaa, politiikkaa tai pankkimaailman kiemuroita?