tiistai 14. syyskuuta 2021

Hurja matka Tumppi Katastrumpin kanssa

 

Kyllä eivät lopu lukemisen riemuun yllyttävät toimenpiteet. Parhaillaan on käynnissä Kirjakauppaliiton lanseeraama ”Kirjan päivät” -viikko eikä aikaan kun perässä seuraa Kirjastoseuran mainostama ”Lukuloma”-kampanja.

Oikein kirjan ääressä viihtymiseen taas määräsi 8.9. kansainvälinen lukutaidon päivä, joten toki minäkin noudatin kehotusta ja kasasin vierelle pari opusta erilaisin perustein. Toinen oli poliittinen ja toinen itsekkäästi henkilökohtainen.Aloitetaan politiikasta.

 Parvelan Timon pamfletit

 Niitähän on useita. Ja usein ne näyttävätkin jonkin uuden hienolta kuulostaneen uudistuksen ääriviivat, nurjat puolet ja lopullisen tuloksen. Huumori on hyvä apu, mutta Timo löytää myös vaihtoehtoja ja parannuskeinoja. Muistetaan vain esimerkiksi Ellan seikkailut peruskoulussa. Tämä on opettajan taustan omaavan Parvelan vahvaa aluetta, ja niinpä setvitään etäkoulun, hiilijalanjäljen, sukututkimuksen, koulu-uudistuksen ynnä muiden taloudellisten uhkien ja koneiden tilastointien aiheuttamia kommelluksia. Mukana on aina ovelasti myös ns vakavaa asiaa kuten viihteen ja tiedon välistä rajanvetoa. Se pieni opetus tulee usein Tuukan aineissa. Nyt tietysti bakteereista ja niiden kohtaamisesta.

Pitänee vielä kuitenkin miettiä, millainen on Parvelan käsitys koululuokan opetuksen nykymenosta. Osaako Ellan opettaja hoitaa luokkansa parhaimmalla mahdollisella tavalla vai luottaako hän liikaa Ellan ja viiden sankarin ryhmän itseohjautuvuuteen? Lukekaapa vielä Helsingin Sanomista silmiä avaava Vieraskynä lauantailta 11.9! Vieressä mallia Ellasta etäkoulussa.

Mutta Ellan salainen rakastettu Pate on nyt ponkaissut luokkayhteisöstä oman elämänsä sankariksi. Mietin, miten se oikein tapahtuikaan, mutta varmaan alkusyy selviää kirjasta Ella ja kaverit vihdoin kolmannella (kuv. Anni Nykänen, Tammi 2020). Siinä Patelle tarvitaan morsian, koska isä vaatii häät ennen auton rattiin pääsyä. Ella puolestaan keksii oman jujunsa ja lähtee kirjailija Pamo Tirvelän luo ehdottamaan Paten elämänkerran kirjoittamista. Muuten, kirjailija kyllä päästää Ellalle valkoisen valheen: ”Edellistä kirjaani myytiin kolme kappaletta. Yhden osti äiti, toisen kirjasto ja kolmannen ostin itse.” 

 

Spinoff-sankari hoitaa homman

 Niinpä Paten seikkailuja on syntynyt mahtavaa vauhtia. Lukutaidon päivänä päätin tarkistaa Tirvelän ja Paten tilanteen uusimmasta seikkailusta Pate ja Alaskan aarre (kuv. Pasi Pitkänen, Tammi 2021). Spin off-sarjassa kirjailija on tykästynyt nimenomaan Pateen kaikista Ellan kavereista (minun suosikkini olisi ollut tietysti Pukari…) Hän on päässyt jopa ns. kaksoiskirjan etukuvaksi ja mukaan pääsee taianomaisesti Paten jalkapallokirjassa myös Lionel Messi.

No, Pate lienee tuo tavallisen hellyttävä tyyppi ja tarvitsee näin hurja seikkailuja  tullakseen kuuluisaksi ja päästäkseen siis naimisiin ja ajamaan autoa. Mukana on vakiohenkilöstöä naismerirosvokapteeni Habibista poikaansa Nilsiin, mutta oikeastaan tämän kirjan yllätys on raju kannanotto ja viiltävä poliittinen analyysi. Kukas sanoi, ettei lastenkirja voi ottaa poliittista kantaa? 


Mutta toivottavasti Timo Parvela on harkinnut tarkkaan tällaisen armottoman kritiikin vaikutukset. Kyseessähän saattaa olla lastenkirjailijoiden salaliitto, jolla yritetään murentaa luottamusta tasapuoliseen ja demokraattiseen ihmiskäsitykseen. Joka tapauksessa sille ei voi mitään, että Pasi Pitkäsen ah niin näköistulkintana kirjan kiinnostavin hahmo on: ”Nils kertoo meille Tumppi Katastrumpista. – Äiti rakastui tyyppiin päätäpahkaa. Ja vielä enemmän hän rakastui ukon rahoihin. Tumppi on upporikas, uppo-outo ja uppoilkeä. – Minusta hän vaikuttaa vain isolta vauvalta. Vauvat eivät ole kovin vaarallisia, minä arvelen. – Isot vauvat ovat. Tumpin rahojen ja äidin oveluuden avulla he voivat tehdä mitä vaan, Nils väittää.” Mutta ei, loppu on mitä onnellisin: öljytornit kaatuvat ja Tumppi Katastrumpin tukka menee sekaisin.

 Puupäähattujen kanssa

  Niin, se toinen lukutaitoa mittaava kirja on varmuuden vuoksi selkokirja, Hurja matka (Cultura 2021). Joskus ensimmäisten omien kirjojen kanssa oli vielä hauska avata aivan tuore opus ja hengittää sen painouskottavaa tuoksua. Nyt muikistaa suutaan ja toivoo, että krantut ja kotimaisia kirjoja omituisesti hankkivat kirjastot jättäisivät painoksesta muutaman jäljelle lähiomaisille ostettaviksi.  On ollut mukava tehdä yhteistyötä todellisten Pekka Puupää-hatulla kruunattujen ammattilaisten kanssa. Jukka Vihi-kirjat ja monet muutkin ovat kuvituksiltaan Martti Sirolan käsialaa. Hurja matka puolestaan sai ilmiasunsa Heikki Hepe Paakkasen kynästä. Aina on yhtä hämmästyttävää kokea, miten tarina luo hahmonsa, paikkansa ja tilanteensa jonkun muun päässä. Tyypit alkavat elää ja teksti vauhdittuu taitavan kuvarakentelun avulla. 
Hurja matka sai alkunsa (ja loppunsa) nukketeatterista. Lopun sankarin Anselnin sain aikoinaan Irja Raninilta silloisesta nukkeputiikista. Tsekkiläistä alkuperää oleva leijona osasi ovelasti harjan sisältä naruja vetelemällä liikuttaa mahtavaa kitaansa ja silloinhan oli helppo leikkiä vatsastapuhujaa. Myöhemmin armoitettu nukkientekijä, aikoinaan Tapiolan kirjaston lastenkirjastonhoitajana toiminut Eeva Jäppinen puolestaan väsäsi salapoliisi Jukka Vihistä Martti Sirolan esikuvan mukaisen tukevan – anteeksi, lihaksikkaan version.

Näillä mentiin Suomen kouluja ja kirjastoja läpi ja nautittiin – nuket siis – mitä suurinta ihastelua ja jopa fanitusta. 

 Hurja matka on paitsi selkokirja myös kuten niin monet muutkin kategoriassaan mainio lukemaan houkutteleva seikkailu laajahkolle ikäjakaumalle. On yhdessä lukemista koulun alkajaisiksi, on lukemisen harjaannuttamista, on seikkailun viihdettä, on selkokirjojen tarvitsijoille materiaalia. Pitäähän sieltä löytyä myös se pieni opetus. Vaivihkaa Riitan ja Jarin matkassa outo iso mies laatikkonsa kanssa oppii liikenneturvan vaatimia perussääntöjä – joskus ihan kirjaimellisesti kantapään avulla.

Nytkin Hurjan matkan lopussa voi arvuutella seuraavaa salaperäisestä laatikosta nousevaa otusta, Krollea. Mikä lienee? Vastaukset ja kommentit nykyään hoituvat sähköisesti, mutta olisipa joskus mukava saada sellainen vanhanaikainen oikea kirje…