Vesi näyttää olevan
lasten ja nuorten tietokirjoissamme kiinnostava kohde. Peräti kaksi mainiota
johdatusta vie veden olomuotoihin, alkuperään ja ongelmiinkin. Mainiota on
myös, että kirjojen ikäkohderyhmät jakaantuvat sopivasti. Vesikirja on
kuvitukseltaan ja otteeltaan sopiva alakouluun, kun taas Vesi, kirja maailman
tärkeimmästä aineesta soveltuu kätevästi jatkoksi varttuneemmille.
Marketta Vaismaan Vesikirja (2016) alkaa perinteisesti sinisen planeettamme
esittelyllä ja miettii jopa onko muualla avaruudessa elämää. Tarinan juontajana
on Pasi, joka supersankarikorttejaan lajitellessaan tempautuu Aquamanin eli
Vesimiehen kyytiin. Näin tutustutaan veden olomuotoihin ja veden kiertokulkuun,
ihanaan ja kamalaan sateeseen, suomalaiseen järvimaisemaan, vesitornin
toimintaan ja vedenpuhdistamoon.
Mukana
on asiantuntevasti neuvoja veden läträämisen vähentämiseen ja
viemärikäytäntöihin. Itämeri on mukana koko aukeaman verran. Sen
ainutlaatuisuutta esitellään, puhutaan ongelmista rehevöitymisestä jätevesiin,
mutta myös 90 miljoonan ympärillä asuvan ihmisen toimista ja tärkeimmistä
kasveista. Mistä vettä sitten löytyy maapallolla? Puhtaan veden saaminen ei ole
pikkujuttu kaikille kansoille, joten sitä on etsitty monilla eri tavoilla.
Lopuksi esitellään ihminen, jonka kehosta suuri osa on vettä, elintärkeää niin
aivoille kuin verenkierrolle. Toki Pasi saa lopuksi kaipaamansa arvokkaimman
supersankarikortin, Aquamanin.
Carlos da Cruz on kuvituksessaan onnistunut selkeästi yhdistelemään
reunoilla kulkevan sarjakuvan ja koko aukeaman tiedollisen kokonaisuuden.
Ilmiöiden ymmärtämiseen on kiinnitetty huomiota. Kuvaan on joko numeroitu eri tapahtumat tai
sijoitettu hyvin erottuviin laatikoihin lisätietoja tekniikasta ja historiasta.
Sivuilla on lisäksi kiinnostavia vinkkejä ja kysymyksiä kuten ”Osaatko lukea
pilviä?”. Suurimpia järviä ja syvyyksiä vertaillaan ja vedenpuhdistuksen kulkua
hahmotetaan kätevästi eri altailla. Carlos da Cruzin tunnistettavaan
kuvitusmuottiin kuuluvat suurisilmäiset tyylitellyt hahmot ovat tässä
kokonaisuudessa kotonaan. Ne tuovat tiedon omaksumiseen huumorin pilkkeen.
Iloisessa värimaailmassa näkyvät veden erilaiset sävytkin.
Sininen kirja vedestä
Viimeistelty ulkoasu on kirjalle tärkeä
ensituntuma. Yö – kirja unesta ja pimeän
salaisuudesta (2016) oli suurikokoinen, kauniisti hopealle kuvioitu ja
salaperäinen. Tekijä, Laura Ertimo sanoi itse kirjan olevan satumaista
asiaproosaa. Tietoainesta kuitenkin löytyi sopivin annoksin, kun puhutaan
pimeän ajan ilmiöistä ja nukkumisesta. Silloin voi pelottaa, kun hämärä hetki
kätkee mielikuvitusta ruokkivia ilmiöitä ja otuksia. Näitäkin tulee näkyville
Satu Kontisen ryöppyävien kuvien kautta. Tarinoita kerrotaan Japanista ja
aboriginaalien uniajasta.
Tekijäparin jatko, Vesi – kirja
maailman tärkeimmästä aineesta (2017) – on kuvitukseltaan edelleen Satu
Kontisen unenomaisia vesielementtejä. Mutta nyt mukaan on otettu havainnollisesti
ja jopa oppikirjamaisesti käteviä ”Tutkimusasema” -osioita, joissa käydään
selkeästi läpi erilaisia veteen liittyviä perusasioita. Asioita kevennetään
myös sarjakuvamaisesti kuvitetuilla ”Aallottaren” näytöksillä sateesta
tihutuksesta rankkoihin kuuroihin.
Jo edellisessä Yökirjassa oli mukana hyviä tieto-osuuksia. Samalla
tavalla annostellaan nytkin faktaa, tarinoita ja historiaa sopivin annoksin,
joten kirjaa voi kätevästi lukea asiakokonaisuus kerrallaan. Voi lähteä alusta
loppuun tai hyppiä kiintoisien tutkimusasemien ongelmien mukaan.
Vesi ei ole ”helppo” kirja, vaan vaatii paneutumista. Ertimo kumppaneineen
on todella tehnyt melkoisen urakan kirjan rakenteen, tietojen, graafisen
sujuvuuden, kiinnostavuuden ja houkuttelevuuden puolesta. Nykyisen joskus
yltiövärikkään lasten ja nuorten tietokirjan ulkoasun kilpailijaksi Vesi kulkee
eteenpäin sinisellä värillä, isoilla aukeamilla, väliin täyttäen ne hurjilla kuvaelmilla,
väliin antaen tekstin ja valkoisen tilan toimia hengähdyshetkinä. Tällaisia
ovat myös myyttiset tarinat, suomalaisesta kansanperinteestä poimitut
selitykset ja pohdiskelut sekä kysymykset alkuperästä tai tulevaisuudesta,
tietoiskut välissä vaikkapa suurimmasta rakeesta (680 gr, halkaisija 17,8 cm).
Ertimo ei kaihda ottamasta kantaa luonnon muuttumiseen ja ilmastonmuutoksen
kiihtymiseen.
Vesikirjan viimeisellä aukeamalla todetaan maapallon veden olevan
peräisin törmänneistä planeetoista ja tulivuorten purkauksista, Ertimo jatkaa
aiheesta syvemmin. Kun Vesikirjassa todetaan, miten vettä voi tutkia vaikkapa
historian, olomuotojen tai kulutuksen näkökulmasta, Ertimo ottaa kaikki
näkökulmat tarkasteluunsa. Hän toteaa:
”Kirjoittaminen on minulle luonnollinen tapa jäsentää ympäröivää todellisuutta.
Kirjoitan itselleni tärkeistä aiheista ja selvitän vastauksia kysymyksiin,
joita kohtaan arkisissa tilanteissa.”
Yö, Vesi ja Vesikirja antavat tehokkaasti ja taitavasti kipinän rakentavalle
keskustelulle. Uskon niiden myös Ertimon toiveen mukaisesti sytyttävän
mielenkiinnon ympäröivän maailman monimuotoisuutta kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti