maanantai 21. helmikuuta 2022

Tienvarsikukkia Aleksis Kivelle

Kun laajalle leviävä päivälehti suopuu antamaan tilaa lasten lukemiselle, saattaa syntyä kivasti itseään ruokkiva keskustelu monelta eri kantilta. Varsinkin kun aluksi hiukan sohaistaan ja haastetaan niin lukemisen ns virallisia tukiliikkeitä, koulua ja opettajainkoulutusta. Kaikki taisi alkaa Silvia Hosseinin kirjoituksesta HS 2.1.2022. Monessa kohtaa hän totesi, ettei lukeva elämä ole parempaa elämää, ei vaikka kirjallinen johtaja Minna Castren tai äidinkielen opettaja Minna Rytisalo niin todistelevat.

”Ne lukevat, joilla on hyvä elämä.” ”Kun puhumme nuorten lukutaidon heikkenemisestä, kyse on lukutaidon eriytymisestä.” Ja vielä: ”Lukemisen romantisointi tai holhoava huolipuhe eivät edistä kenenkään lukemista, eivätkä lukutaitokamppanjat ja –hankkeet riitä.”

Olisiko näin? Vastineita on tullut monelta kritisoidulta osapuolelta, mutta itse muistelen historiaa. Onhan meillä ollut näitä lukumaratoneja ja lukuklaaneja pitkin vuosikymmeniä. Jo Antero Warelius oli huolissaan 1800-luvun puolivälissä poikien lukuinnosta tyttöihin verrattuna Tyrvään seuduilla. Eikö mikään muutu milloinkaan?

 Kirjaneuvola ja Lukumetka

 Turhan vähän on puhuttu kahdesta tukipilarista, eri alueiden kukoistavasta lastenkulttuurin tarjonnasta ja kirjastojen erilaisista toimista. On mielenkiintoista esimerkiksi tutustua Tampereen kaupungin lastenkulttuuritoimijoiden säännölliseen tapahtumien esittelyyn. Valinnan varaa riittää. Kaikki ne tukevat oleellisinta lähtökohtaa, lasten ja perheiden pääsyä luovuuden ja taiteen pariin. 

Kirjasto puolestaan lähtökohtiensa mukaan tarjoaa lukemiseen enemmän tai vähemmän väljästi ankkuroituvia houkutuksia. Ja tätä tapahtuu joka puolella Suomea, toinen toistaan kekseliäämpiä lasten ja nuorten edistämiseen tähtääviä hankkeita. Nostan hattua Anneli Ketoselle ja Mervi Heikkilälle, joiden kautta osa näistä virkistävistä sisällöistä on esillä julkisestikin erilaisissa julkaisuissa. Ideakirja 2021 kulkee Lukumetkasta ja Kirjaneuvolasta Lukusankareihin ja Satusirkukseen, Lukuturnauksesta Jätkän työkaluihin ja Lukuleikkimaailmaan. Samalla tulevat hienosti esille taustat – vauvoille ja taaperoille, perheille tarinoiden äärelle, koulu ja kirjasto yhdessä. Kaikki voivat lukea ja elävöittää arkeaan. Mukana on myös itsekriittisiä havaintoja kohtaamisen ongelmista – mitkä asiat estävät pääsyä kirjastoihin?

Espoossa teimme 1990-luvulla kirjastoseikkailuja myös omilla versioilla. Aika havahduttavaa oli seurata videoitua pienten lasten kirjastoleikkiä sananmukaisesti konttaavan silmien tasolta. Kortiston salaisuudessa mukaan tuli salapoliisi Jukka Vihi, jonka kirjasto-ongelmiin saattoi jokainen ehdottaa omia ajatuksiaan. Meidän luokka kirjastossa puolestaan kertoi kohtaamisista kehitysvammaisten luokan kanssa. Tältä alueelta en ole nyt huomannut liikaa liikehdintää.

 Vanhat jutut uudella tvistillä?

Mutta mitä tuo blogin otsikko oikeastaan tarkoittaa? Otetaan ensiksi Aleksis Kivi ja Seitsemän veljeksen ongelma. Finlandia ”juniorin” ehdokkaanakin ollut Maria Laakson Taltuta klassikko! (Tammi 2019) ravisteli opusta koululaisten tarpeisiin ja Juha Hurme poisti turhat pilkut. Mutta menisikö sittenkin paremmin perille toisenlainen tulkinta Seitsemän veljeksen kivuliaasta synnytyksestä? Sinnikkäästi fantasian puolesta taisteleva tamperelainen päätoimittaja Raimo Nikkonen on Portti-lehdessä 4/2021 suonut tilaa niin kattavilla arvioinneille kuin omatekemille novelleille. Viime vuoden novellikilpailun voittajan opettajan Teemu Kiven (!) otsikko on nasevasti ”Et voi enää satuttaa ketään, Aleksis Kivi!”

En halua pilata teidän lukunautintoanne – sillä lukekaa opettajat ja kynnelle kykenevät – mutta pari koukkua on pakko esittää. Kysymyksessä on sinänsä perinteinen aikakoneraami, mutta vain taaksepäin. Mukaan sotkeutuu äidinkielen opettaja Karva Aaltonen: ”Tämä on tärkeintä, mitä te tänä vuonna opitte. Matematiikan yhtälöt ja kotitaloudensopankeitto on täysin turhaa tämän rinnalla.” Taneli, Ada joutuvat luokan hurjan Kuustosen pauloihin: ”Mä olen kato pyöritelly sitä mielessä, että meidät pakotetaan lukemaan se Seitsemän veljestä. Mun mielestä se on lasten oikeuksien poljentaa, koska me eisaada itse valita, mitä luetaan tai ollaan lukematta. Ope puhui silloin kerran itseohjautuvuudesta, eikä tämä kyllä ole sitä. Melkein haisee fasismilta.” Lopputulos on selvä, koska avautuu mahdollisuus muuttaa jotain: ”Me nimittäin mennään menneisyyteen ja tapetaan Aleksis Kivi.”

Fanjunkarsissa on kriisi menossa, koska Aleksis ei ole tyytyväinen romaaninsa alkuun, eikä oikeastaan muuhunkaan. Toukotöitä, pitkiä ja kirjaimellisia kuvailuja oli liikaa, persoonattomat veljekset kaivoivat sanattomina ojia. ”Anna minulle merkki, niin minä uskallan kirjoittaa maailmani paperille, Aleksis sanoi äänettömästi.” 

Murhataanko Hamlet vai Gulliver

 Maria Laakson seuraava helpotus on Taltuta klassikko! goes länsimainen kirjallisuus (Tammi 2021, kuv. Johanna Rojola). Tällaisessa uhkayrityksessä ensimmäinen on klassikkojen valinta, koska tunkua aivan varmasti on olemassa. Varmaan on mietitty myös koululaisten ja opettajienkin kanssa sopivia ehdokkaita siirrettäviksi saman tien äidinkielen tarpeisiin. Jaottelu on selkeä, edetään antiikista keskiajan, renessanssin ja valistuksen kautta romantiikkaan ja jatketaan realismin saappaissa modernismiin ja niin post- kuin nykykirjallisuuteenkin.

Oikeastaan kun silmäilee valintoja, kaanon alkaa tuntua aika selkeältä. On odysseusta ja oidipusta, Jumalaista näytelmää – sielläkin Odysseus kituu – tietenkin Hamlet ja Kadotettu paratiisi – nekin on mukavasti ympättävissä edellisten juonteisiin. Ja kappas vain, ns nuortenkirjallisuus on mukana valistuksen siivillä eli niin Robinson Crusoe kuin Gulliverin retket. Lanu-polvelle kirjat tuotettiin tietysti lyhenneyksinä ja varsinaiset tuotokset olivat muutakin. Sitten voidaankin jo hieman mietiskellä Nuoren Wertherin kärsimyksiä tai Jane Austenia tai Frankensteinia tai Rouva Bovarya tai Mrs Dallowayta tai Samuel Beckettiä tai Tom Morrisonia, sillä niiden teemoihin on jännää hukkua.

Täytyy kuitenkin huokaista hiukan Rikoksen ja rangaistuksen äärellä ja viimeistään ihastuneesti lukaista Laakson suitsutus Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies-multimediapläjäyksestä. Taidan tarttua siihen kerran vuodessa. Tai ehkä kuitenkin Kenraaliin kirjastossa (kansi Jussi Kaakinen)? Tämähän vain osoittaa, miten meillä lukijoilla on ihan omat kaanonimme kaikilla. Muutenkin on toki hauska verestää muistonsa Laakson kaanonin 13 miehestä ja 3 naisesta (tällekin jaottelulle Laakso toki ilmaisee perustelunsa). Sen sijaan minulle (hyvin varttunut lukija) katu-uskottavuuden rajamailla silloin tällöin kulkeva ronskiinkin väliin vivahtava tyyli kirjoittaa tulkintoja ei tuonut lisähauskuutta. Esimerkiksi en aio vaihtaa vanhaa kunnon länkkäri-sisältöäni uuteen länsimäinen kirjallisuus länkkäri-ilmaisuun. Toivottavasti sopii toivotulle kohderyhmälle?

 Annetaan kaikkien kukkien kukkia? 

Niin, en oikein tiedä, miksi olen ihastellut blogiurani aikana Virpi Marjaana Siiran tuotoksiin, jopa yrittänyt hiukan langoillakin askarrella. Oma koppa-ideointiin liittyy nyt virkattuja variaatioita otsikolla Tienvarsikukkia (Otava 2020). Om tarkoittaa mielenrauhaa, rauhoittumista, kauneutta, harmoniaa ja toistoa. Kun eteenpäin mennään, voi löytää myös rockia, ravistelua, ajatuksenvirtaa ja tekemisen iloa. Kirjan vasemmalla sivulla on usein kukka, vaikkapa niittyleinikki, ja sen jälkeen Virpin ohjeita ja lopullisia tuotoksia. Valitkaa musiikkinne, ajatuksenvirtanne puna-ailakista, metsätähdestä tai liuskalehtihäränsilmästä, niin tarpeen mukaan siitä syntyy satua, tarinaa, yhdessäoloa. Lahjoja ja tarinoita lapsille ja varttuneemmille. Tämähän on oikea korona-ajan mielenterveyskirja! Kannesta löytyy tekijän oma mielikukka, päivänkakkara. Sitä odotellessa eteenpäin!


 

tiistai 8. helmikuuta 2022

Pikku Lauri ja Pikku Runeberg ne yhteen soppii

 Runeberg Junior-palkinnosta ei näkynyt päätöksen jälkeen kovin paljon uutisointia. Itse olin iloisesti yllättynyt, että oma veikkaukseni voittajasta edellisessä blogissa toteutui. Olin siis samaa mieltä joukon varhaisnuorten joukkoa, joka palkinnosta päätti. Edu Kettusen mainion moniviritteinen koiratarina Eppu matkalla kotiin (Minerva 2021) vetoaakin monen ikäisiin ja on samalla ääneen yhdessä luettava ja koettava perhekirja.

Edu Kettunen on kaiketi enemmän koettu lauluntekijäksi Lentäjän poikineen – itsekin olen nauttinut esimerkiksi Kaivosta aavikolla, jossa on tuttujen tekemä video taustalla – kuin lastenkirjailijaksi. Mutta aikaisemmilta ajoilta löytyy harrastukseen liittyvä viihdyttävä tietokirjanomainen Pienen kipparin käsikirja (Kaiku Books 2012) ja runollisempi vesihenkinen Meri-Paavo ja mehikäärme (Otava 2006). Tuttuun henkilöbuumiin liittyi lisäksi viime vuodelta elämänkerta Edu Kettunen (Minerva 2021). Ei sovi unohtaa piirrostyyliä, jota voi jo sanoa niin persoonalliseksi, että tekijän pystyy tunnistamaan.

 Pikku Lauri ja maailmanloppu

 Lauri Jäntin säätiö on harvojen tietokirjallisuuden palkintojen joukossa merkittävässä asemassa myös lasten kohdalla.  Kun aikuisten puolella J. Sakari Salonen sai tunnustusta kirjastaan Viisi maailmanloppua – Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus (Gaudeamus 2021), sopi Pikku-Laurin kohteeksi mainiosti Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun kuvittama Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus (Into 2021 ).  Ertimo on noussut melkoisen nopeasti eturivin työteliääksi ja palkituksi lasten ja nuorten tietokirjojen tekijäksi Tietopöllöineen ja palkintoehdokkuuksineen.

”Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon ja Tieto-Lauri palkinnon saaneet kirjat ovat erinomaisia esimerkkejä helppolukuisista, ajankohtaisista ja tutkittuun tietoon perustuvista kirjoista, jotka täydentävät ja selventävät lukijoidensa maailmankuvaa lisääntyvän disinformaation aikana. Tällaisia kirjoja on ilo palkita, totesi Lauri Jäntin säätiön puheenjohtaja Claes von Heiroth.

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun Aika matka! on kerronnaltaan lempeä ja tietopohjaltaan järkälemäinen teos luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ja pelastamisesta. Teos tutkii luontokadon syitä ja seurauksia miljardien vuosien aikajänteellä. Kirja kuvaa ymmärrettävästi eliölajien väliset verkostot, evoluution keskeisimmät käänteet ja kansainvälisen päätöksenteon kiemurat. ’Kunnianhimoinen’ on miltei liian pieni sana kuvaamaan teoksen mittakaavaa.”

 Ymmärrys ja jaksaminen

 Palkintoja tietysti perustellaan parhain päin. Onkin kiinnostavaa lukea akan asiantuntijoiden kommentteja lasten ja nuortenkirjoihin – harvoinhan niihin törmää. Tieteessä tapahtuu 5/2021-julkaisussa suometsätieteen professori Juhani Päivinen arvioi Ertamon edellistä samantyylistä tietokirjaa Ihmeilmat! otsikolla ”Lasten tietokirjojen sietämätön keveys”. Hän toteaa aluksi, että on hienoa pyrkiä tuomaan tärkeää asiaa lapsien käsiin. ”Tiedon tulisi kuitenkin välittyä lapsille sekä oikeassa muodossa että siinä määrin ’kepeästi’, ettei se aiheuta ahdistusta. Asiatiedon vieminen todellisuuden ja mielikuvitusmaailman välitilaan saattaa vaikeuttaa ymmärtämistä. Aikuisen kirjoittajan, ehkä omasta mielestään hauskat ilmaisut ja sananvalinnat, voivat haitata asian ymmärtämistä, ja pahimmassa tapauksessa johtaa kielellisesti vasta kehittymässä olevan pienen ihmisen ymmärryksen harhaiseen suuntaan.”

 

Professori korostaa lapsien käyttämistä ateljeekriitikkoina ja tukeutuu itsekin lapsenlapsiinsa. Ja huomautettavaa löytyy monesta kohdin, jos kiittämistäkin. Täytyy todeta, että professorin pitkän arvion useat kohdat jäivät mietityttämään. Hän pääsee samalla kommentoimaan myös HS:n arvioita, mm. Harri Römpöttiä ja Päivi Heikkilä- Halttusta, jonka artikkeli hehkuttaa Ihmeilmojen tiivistävän tuhtia faktaa helposti omaksuttavaan muotoon. ”Vaan mitenköhän lapsi kirjan ymmärtää? Onko tarinassa välttämätöntä mennä hyvän ilmastokeijun ja pahan fossiilimenninkäisen hahmoihin? Ingressiksi tarjottu sarjakuva on kekseliäs ja muodostaa lupaavan alun.” 

Ehkäpä alan tutkija – ateljeekriitikoistaan huolimatta – löytää herkemmin ongelmia kielellisestä ilottelusta ja epätäsmällisten synonyymien viljelystä. ”Aikuisen lukijan mielestä ehkä sukkelat kielikuvat ovatkin lapsen omaavalla tiedon tasolla vaikeasti ymmärrettäviä. Miten esimerkiksi paikallisen ilmaston olosuhteet muodostavat sääilmiöille leikkikehän? --- Ilmakehän koostumuksen havainnollistamista akvaariona, jossa on sekä pohjakasvillisuutta että seoksessa uiskentelevia kaloja, ei voida parhaalla tahdollakaan pitää hyvänä. Nuoret kriitikkokollegani havahtuivat kysymään, eikö terraario olisi ollut parempi valinta? Kustannustoimittaja oli tässä kohdin tainnut torkahtaa!”


Kommentteja riittää sanojen sää ja keli käytöstä, pallon leveys läpimitan sijaan ei geometriaan taivu, vedenpinnan tason viiva ei nyt ole katastrofaalista, mitä mahdetaan tarkoittaa maapallon mittakaavassa planetaarisella ruokavaliolla?

 Mitä minä sanoin?

 Olen tainnut osallistua Ertimon kohdalla Tieto-Laurin tapaan kiittämään monia hienoja asioita niin blogeissani kuin Tietopöllö-palkinnon työryhmässä. Näinkin valtavista aiheista varhaisnuorille tajuistaminen on hurja urakka, missä joutuu tekemään erilaisia ratkaisuja tiedon perillemenon avittamiseksi. Toki minulla oli valmiina omakin arvioni Aikamatkasta, mistä voisi poimia muutaman kohdan. 

Alkulähtökohta on muodoltaan tuttu, kun mehiläinen pistää Lotan varpaaseen. Kiukkua ehkä hiukan lieventää tieto, että ilman mehiläisiä voisimme kuolla nälkään. Lotta haluaa lisää todisteita ja niinpä tiheätempoinen sarjakuva johdattelee tietokoneen avulla ensin sukupuuttoon asti.Hauska oivallus ja merkillepantavaa lienee, että aikaisemmin riitapukarit Ilmastokeiju ja Fossiilimenninkäinen ovat samalla puolella, faktat ovat niin selvät! Ertimon Ilmastokeiju ja Fossiilimenninkäinen ovat minusta jännällä tavalla nykyaikainen malli vuoden 1845 alkulähtökohdasta. Silloin Antero Warelius alkoi jutustella kymmenvuotiaan Jusun kanssa luonnon asioista ja aloitti dialogisen johdattelijan muodin, jonka kulkua tähän aikaan saakka parastaikaa hahmottelen. Kirja sitä paitsi alkaa pimeän ja menninkäisen pelon häivyttämisestä…

On ekosysteemiä, on Fossiilimenninkäisen aikakupla. Lähelle päästään kätevästi sian villin elämän kautta, karjan kasvattamista kierrätykseen, teollisuuden valtaan. Ja jos jaksaa tihrustella aikansa, niin voi yllättyä: tällä aukeamalla tehdään maailmanympärimatka marketissa – erinomainen oivallus. On perunan kasvukäyrää, energian muotoja, teollista vallankumousta Fossiilimenninkäisen muisteloissa, vaarallisen koulumatkan kaikenlaiset huomaamattomat energiakulutukset, jätteistä puhumattakaan. 

 Mutta millaiset ovat yhteiset askelet oikeaan suuntaan? Niitäkin löytyy lopun myönteisiin kuviin meistä kaikista samalla pallolla yhteisellä aterialla. Niin paljon tavaraa vauhdikkaan pensselin avittamana kirjaan on saatu mahtumaan, että lukutilanteita tarvitaan välttämättä useampia ja rauhallista paneutumista asioihin. Toisaalta tämä on hyvä lähestymistapa, sillä kirjan selailu saattaa aiheuttaa muuten pienoista ahdistusta.


Ja seuraavilla kerroilla

 Palkinnot lienevät nyt tähän hätään setvitty. Aina voi miettiä jo tulevia ehdokkaita. Tähän on palattava ajan ja ajatuksen kanssa, vaikka ei historian professorisi olisikaan. Rovaniemeltä posti toi pöydälle vihdoin todellisen historiallisen, poliittisen, paikallisen, yksilöä ja yhteiskuntaa luotaavan sarjatietoalbumin eli Ulla Eton kuvittaman ja yhdessä Heidi Pelkosen ja työryhmän kanssa kirjoittaman Nuoren Priitun – talvi 1917-1918 Rovaniemellä (Lapin maakuntamuseo 2022).

 Kun onnistuin jo Edu Kettusen kanssa, niin olisiko tässä vuoden 2022 jotain tunteeseen ja ytimeen menevä kuvatietotarina?