sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Futislove, Icelove ja muita pusuja



Lasten LukuVarkaus-palkinnon vei sitten lapsiraadin mielestä vuonna 1981 syntynyt psykologi Henna Helmi Heinonen muodostelmaluistelijoiden maailmaan sijoittuvalla kirjallaan Nellyn uudet kuviot (Tammi). Arvioidessani aikaisemmin ehdokkaita totesin kirjassa olevan ytyä. Ehkä voittoisan kirjan aihemaailma heijastelee laajemminkin urheilun nousua mukaan taas tiiviimmin lasten ja nuorten kirjojen runkomateriaaliksi. Loppujen lopuksi puhtaita urheilukirjoja tuskin löytyykään. Niiden kaveruussuhteiden, perheongelmien, orastavien pariutumisten ja aikuisuuteen kypsymisen kuvioissa urheilulla on silti oma merkityksensä.

   Näin on aikaisempien Miisa-kirjojen ja Nellynkin kohdalla. Kun vanhemmat ovat eronneet ja muutto toiseen kaupunkiin totta, niin pääsy uuteen IceLove-muodostelmajoukkueeseen tuo ystäviä ja mahdollisuuden kiinnittyä uuteen tilanteeseen, saada itseluottamusta ja hyväksymistä.
   Nyt kun jalkapallon MM-kisat ovat alussa ja edessä viikkotolkulla upeita ja jännittäviä kohtaamisia, voi palata tuoreimpiin jalkapallisteihimme: Mika Wickrömillä on esimerkiksi pitkä ura jalkapallon ja juoksun ja dopinginkin parissa – uusimmista löytyy tietenkin Zlatan, joka on tähti suomalaisillakin nuorten kentillä. Kolmannessa sopivasti MM-kisoja ennakoivassa kirjassaan Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen (WS) Mika tuo mukaan 15-vuotiaiden maajoukkueen, jonne FC Tykittäjien tähti Karri on menossa. Kuviot muuttuvat, mutta jalkapallo antaa kuitenkin edelleen raamit ystävyydelle, ongelmista selviämiselle – olivat ne sitten tytöt, koulu tai menestyvän Arsenikkia-bändin kuviot.

Ei unohdeta mainiota ja monipuolista aiheiden esille tuojaa Anneli Kantoakaan. FC Tytsyt tuo Futistyttö-sarjassa hyvin esiin nyt jo arkipäivässäkin noteeratun tyttöjen lisääntyneen kiinnostuksen futaamiseen. Oona ja Henna tuovat omalta osaltaan mukaan tämän puolen ja oman joukkueen antaman taustatuen kuudennen luokan lopuilla olevien tyttöjen kehittymiselle ja oman elämän ratkaisuille.

Jalkapallon kuviot jännityksen taustalla

Huomaan omassa tuotannossani kerranneeni jatkuvasti omia jalkapallovuosiani. Kirjoitustyylini mukaisesti jalkapallon pelaaminen liittyy kuitenkin esimerkiksi Kolmikko-sarjassa kuitenkin realistisen jännityselementin taustalle. Vaikka kirjoissa varsin iso osa tapahtuukin jalkapallokentillä Suomessa, Eestissä ja Venäjällä, kirjaan tarttumisen houkuttimena ovat ensin realistiset, oikeastaan elävästä elämästä noukitut rikokset. On Kolmikko eurojahdissa ja uutiset seteliväärennösten liikkumisesta Etelä- Suomessa, on Kolmikko luolajahdissa ja Sipoon oudon luolan historia tai Kolmikko kultajahdissa ja tyhjiä ökytaloja ryöstävä kopla. Mutta myös Pallosusien hioutuminen yhä yhtenäisemmäksi joukkueeksi, missä kunnioitetaan kavereita taustasta riippumatta ja tuetaan ongelmien sattuessa. Ja onhan Kolmikossa lopulta mukana myös jalkapalloilevia tyttöjä.

    Historiaakin löytyy, eihän taustastaan pääse irti. Halkokellarin salaisuudessa (Kustannus-Mäkelä 2014) 50-luvun Helsinki tulee monella tavalla esiin isoisän tarinan myötä – niin sodanaikaiset pommitukset, kiinalaiset siirtotyöläiset, harvinaiset kultarahat kuin tietysti koululaisten jalkapallomestaruuskisat ja aikoinaan menestyksekkään oman ensimmäisen joukkueeni Pallo-Poikien taivalta. Kirjassa on lopussa tietoiskuja historiasta kieltolaista stadin slangiin – jalkapallosta vinkataan mm. Suomen harvoja ylvästelyn hetkiä: Vuonna 1950 voitimme Hollannin 4-1 ja perään Jugoslavian 3-2 – ja näitä matseja ennen Ruotsi oli kaatunut 3-1…
    
Muita kesäkuumien lukuvinkkejä

Kalle Veirton melkoisen uskomatonta kirjoitusvauhtia ja sählymestarin otteita voi ihailla monissa urheilulajeissa. Harvinaisempia lajeja löytyy kirjastojen mainioiden hakukoneiden avulla:  Juha Vesalalta korissukan alta ja , Kirsi Pehkosen Hilla-kirjat,  Tuija Lehtisen harvinaisemmat kartingjengit. Niistäkin löytyy rivien välistä tietoa, mutta varsinaisten tietokirjojen joukossa voisi poimia mitä täyteläisimmän opaskirjan pyöreän pallon liikuttamisen sloihin. Ruud Gullitin opas Miten katsoa jalkapalloa (KJG) kertoo ensinnäkin maailmanluokan pelaajan silmien pelaamisesta, mutta analysoi tätä kautta lisäksi havainnollisesti miten joukkueen taktiikka luodaan, miten valmentaja psyykkaa ja tutkii vastustajaa ja luo strategiansa – ja miten joukkueesta kasvaa yhtenäinen kokonaisuus. Persoonallisista yksilöistä huolimatta…

On siis aika lähteä ansaitulle kuukauden mittaiselle nautiskelulomalle. Ja niin, nythän voi veikata tulevaa maailmanmestaria. Kyllä sittenkin kolmen kärjessä taitavat olla Saksa, Brasilia ja Ranska. Tasavallan presidentti taisi sanoa diplomaattisesti, että voittajan nimi päättyy a:han. Aika hyvin.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Plagiaatti kerrostalossa ja kirjastossa



Etana editions sai näköjään lunta tupaan, kun heidän valituksensa Sanna Mandartin voittoisan teoksen Avain hukassa (S&S)plagioinnista ei tullut mitään. Tekijänoikeusneuvosto totesi ykskantaan, että Etana editionsin puuhanaisten Jenni Erkintalon ja Réka Királyn Talo kulman takana ja Avain hukassa ovat itsenäisiä teoksia.
   Teoksia jo viime vuonna vertaillessa asia taisi olla jo muillekin selvä. Enemmänkin jäi mietityttämään, miksi plagioinnista lähdettiin syyttämään? Toki Sanna Mandart sai ylitsevuotavan runsaasti vuotuista palkintohuumaa, kun Avain hukassa pokkasi ns. Finlandia Juniorin lisäksi myös Rudolf Koivu -palkinnon. Mutta ovathan Etana editionsinkin tekijätkin roikkuneet mukana monissa ehdokaslistassa ja napanneet melkoisesti mukavia apurahoja eri lähteistä.


Lasten kuvien ymmärtäminen

Mutta milloin yhden kustantamon tuotanto alkaa toistaa itseään, toisin sanoen valitut kuvittajat ja aiheet tuntuvat toistavan toisiaan? Etana editions lienee ensimmäistä kertaa ulottanut toimintansa käännöskirjallisuuden puolelle – varsinaisten kuvakirjojen puolella tämä voisi olla kohauttavakin ratkaisu. Nyt Claudia Boldtin ja Eleanor Meredithin Tutki ja tee taidetta (2018) toki kertoo taiteesta, kuten ensimmäinen lause toteaa. Näinkin voi sanoa, joskin hyvällä ohjaajalla voisi olla myös tärkeä roolinsa kirjan tehtävien välittämisessä. Ne on jaoteltu erilaisten tekniikoiden varaan: on maalaamista, veistämistä, kuvittamista, paperin leikkaamista, rakentamista, valokuvaamista ja yhdessä tekemistä. Lapsen kannalta on haastava heti alussa oleva määräys: kuvittele taideteos. Kysymykset ovat aika absurdeja, varsinkin kun vielä pitää miettiä mielessä olevaa taideteosta ja sen tekijää. Miten se on tehty ja miksi?
   Ehkäpä kirjan käyttötilanteessa seiniltä tai läheltä löytyykin jokin taideteos, mutta on aika haasteellista selittää ilmaisu taideteos.  Onneksi seuraavalla sivulla on vastauksiakin, varsin mahtipontisillakin ilmaisuilla. Kun kirjaa lähdetään käyttämään, tehtävät ja ideat alkavat mukavasti selittää alun kysymyksiä. Kielitaso tosin karsii pienemmät lapset heti pois, ja kirja lieneekin tarkoitettu jo selvästi varttuneemmille puuhastelijoille. Toisaalta taas tehtävät ovatkin sitten kovin yksinkertaisia: ”Maalaa vihainen koukero ja iloinen koukero. Maalaa asioista hahmoja. Pelokas nappi vai nälkäinen herne?”  Kirjassa on vaativia ja leikkivämpiä harjoituksia, tuttuja ideoita kuten spagetin kanssa touhuaminen tai taikavoimaviittojen tekeminen – kirjaa onkin kätevintä selailla ja etsiskellä aikaan ja paikkaan soveltuvia ideoita. 

   Kuvittamisen kohdalla taustaa selvittävä tietotekstit. Miksi jotkut kuvat jäävät mieleen esittelee lähinnä erilaisia yllätysratkaisuja kuvituksiin. Mukana on joitakin nimellä mainittuja taiteilijoita, joiden teoksia tutkaillaan, monet erilaisia veistosmaisia luomuksia. Erilaisia ideoita on mukavan paljon ja niiden ohjeistus on selkeä: sivuilta on helppo poimia kokeiltaviksi vaikkapa urheilulliset kivet, robotin tekoa ja vanha kunnon vähän unohduksiin jäänyt sekoitusmalli: tehdään kuutioita, joihin maalataan erilaisia päitä, vartaloita ja jalkoja. Kuutioita muuntelemalla saadaan aikaan vaikkapa tarinoita tämän hirviön tai taikurin elämästä. Kirjassa ahnehditaan kyllä kovin laaja kirjoja taiteen maailmasta – se johtaa toisaalta sitten nopeaan ylimalkaiseen harppomiseen. Mutta ideakorina Tutki ja tee puolustaa kyllä paikkaansa muiden samantyylisten kirjojen rivistössä.

Älkää unohtako vanhempia luotauksia!

Lasten taideoppaiden kirjo on varsin laaja. Taideteoksien ja maalaamisen oppaiden lisäksi hyllystä voisi poimia vaikkapa Ritva Heikkisen mainion monipuolisen kokemusoppaan Nyt minä piirrän (WG 1985), joka todistaa, että lasten kuvataideopetuksessa vanhat konstit ja ideat kiertävät koko ajan samanveroisina vuodesta toiseen. 

    Yhdistelmiä esimerkiksi arkkitehtuuriin on hyvä vetää kuvan katsomisen rinnalla. Pihla Meskasen Iloista rakentelua  (Nemo 2017) alaotsikko ”Spagettitorni & leijuva linna” kuvaavat hyvin mainion oppaan ilmettä. Näissä ohjeissa ja vinkeissä rakennetaan vaikka minkälaisista materiaaleista. Samalla tutustutaan iloisesti ja leikin kautta arkkitehtuurin tiloihin, taloihin ja tunnelmiin, annetaan virikkeitä omiinkin rakenteluihin ja kannustetaan keksimään omia ideoita pienoismallien muodossa rakentelutekniikan toteutusmahdollisuuksiin.
   Heti ensimmäisellä aukeamalla esitellään värikuvin tarvikkeita. Ensimmäinen rakennusprojekti on kuin suoraan animaatioelokuvista eli Leijuva linna! Sitä pohjustetaan perustiedoilla kuumailmapallojen ja lentämisenkin historiasta, käsitellään pallon nousemisen edellytyksiä ja lähdetään töihin: mitä tarvikkeita, kuinka käyttää ilmapalloa, linnan suunnittelu ja rakentaminen sekä paperipallon valmistaminen. Entä miten leijuttaminen onnistuu? Samalla tarkalla ja rauhallisella tavalla voi tutustua ja tehdä vaikkapa iglun, labyrintin, eläintalon tai jopa hirsimökin puhumattakaan riippusillasta.

    Pophahmoille annetaan niillekin osansa: millainen on Pokemonin koti? Niin ja se spagettitorni! Spagetin sijoittelemisten kautta päästään konkreettisesti myös miettimään rakenteiden kestävyyttä, kolmiomuotojen hyödynnettävyyttä ja ristikkojen asettelemista. Lopun sanastossa käydään vielä läpi tärkeät asiat eri piirustustyypeistä mittakaavoihin ja rakennustermeihin. Kirjan houkuttelevien esimerkkien jälkeen voi tulla mielihaluja tehdä jotain oikein luonnossa. Siihenkin on olemassa erinomainen opas eli Meskasen aikaisempi kirja, Pieni majakirja (Tammi 2.p. 2008), missä eri kulttuurien asumuksia puumajoista tiipiihin sovelletaan lasten ja nuorten rakentamiseen.
   Iloista rakentelua-oppaan selkeät ja innostavat valokuvat ovat lasten ja nuorten arkkitehtuuri Arkin oppilaiden rakentamista pienoismalleista ja piirustuksista. Arkkitehtuuri on tosiaan erottamaton osa jokapäiväistä elämäämme kuten Meskanen toteaa. ”Kuten luonto, on rakennettu ympäristökin monimuotoista, ja kun sitä katsoo tarkemmin, löytää aina uusia kiinnostavia asioita.”
     Kesä alkaa. Näistä oppaista on varmasti tukea ja iloa retkillä kouluhuolista vapaana…

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Jääkauden jälkeläiset - Lohtajan villakarvainen mammutti?



Museojulkaisujen puolella alkaa olla tietokirjojen yllätyksellisintä materiaalia. Viime aikoina on saanut ihastella myös yleiskustantajien kiinnostusta historian yhäti yllättävään maailmaan. Näiden kirjojen anti on lisäksi lukuteknisesti harkittua niin, että tietoa voi eri tavoin käsitellä monenikäisten kanssa ja yksinäänkin.
    Siellä on vaikkapa Tarja Tuulikki Laaksosen Kuka keksi haarukan (Minerva 2017), joka valottaa arkiesineiden ihmeellistä maailmaa. Sieltä voi poimia Ilari Aallon ja Elina Helkalan Matkan muinaiseen Suomeen (Atena 2017). Parivaljakon edellinen, palkittu Matkaopas keskiajan Suomeen (2015), oli herkullisen ilkamoiva matkaoppaan raameja hyväksikäyttävä johdatus matkustamiseen kaikkine pikku vinkkeineen. Matka muinaiseen Suomeen on selvemmin arkeologinen, klassisen tietokirjan tapaan etenevä esitys jopa 11 000 vuoden taakse. Muinaisjäännökset saavat olla virstanpylväinä kaukaiseen elämiseen. Niitä ovat pyhät paikat seidoista jatulintarhoihin, tietysti asuinpaikat pohjoisen neoliittisista jäljistä keskiajan kaupunkeihin tai vainajien erilaisista hautaustavoista ja -paikoista punamultahaudoista rautakauden kalmistoon ja Euran Luistariin. Ilari Aalto kutoo Elina Helkalan piirrosten ja mainioitten valokuvien avulla koko ajan mukaan myös juohevaa pohdintaa Levänluhdan luitten arvoituksesta, elämästä keskiajan Espoossa, ihmissyönnistä kivikaudella tai vaatteiden väristä.

   Taittoon ja luettavuuteen kiinnitetty kiitettävästi tarmoa ja graafista harkintaa. Aukeamat ovat hallittavissa hyvin aseteltujen ja mielenkiintoisten kuvien avulla. Niille Ilari Aalto on myös sijoittanut keltaiselle alustalle pohdintojaan. Mitä kieltä silloin puhuttiin? Muinaiseurooppalaisista kielistä tiedetään todella vähän. Millainen on punamultahauta? Entä pronssikauden laivat? Miten liitupiiput ovat arkeologien apuna? Miten muinaisia sairauksia tutkitaan? Myös väliin laajempiinkin kuvateksteihin on mahdutettu lisää tietoa.
   Matka muinaiseen Suomeen on palkitseva. Se on myös tärkeä matka mietittäessä taustoja kovin lyhyeen itsenäisen Suomen historiaan. Tämän matkan rinnalla on todella upeaa lukea taas uudelleen mielestäni klassikkoteoksen statuksen ansaitsevaa Eero Ojasen ja Olli Jalosen sukellusta Kymmenen vuosituhatta. Se antaa konkreettisesti äänen näille Suomen varhaisille asujille, heidän maailmankatsomukselleen ja pohdinnoilleen elämän kiertokulusta ja tarkoituksesta. Eikä oikeastaan varttuneen ahmijan pidä pelätä Hurmeen voittajateosta Niemeäkään, kun on omaakin tietoa mukana.
Meren ääriviivat ja olemus
Laajan tekijä- ja toimittajaryhmän käsistä on sukeutunut erinomainen laajan kohderyhmän löytöretki Suomen vedenalaiseen meriluontoon -  Meren aarteet (Gaudeamus 2017). Eri luvut on jaksoteltu mukavasti: aluksi isommalla tekstityypillä yleisluonnehdintaa, sitten selvitetään tarkemmin käsiteltävää kokonaisuutta. Kirja on toki isokokoinen, voisi sanoa mahtava: hakemistoineen yli 500 sivua. Se ei kuitenkaan tunnu raskaalta tai hankalalta omaksua. Tähän auttavat selkeiden ja väliin kuin suoraan sinulle kertovien tekstien mukaansatempaavuus, mutta myös loistavat ja runsaslukuiset valokuvat. Kirjan taitto on sekin harmoninen, isojen ja pienempien kuvien ja tilastojen vuoropuhelu on looginen ja tekstiä koko ajan selventävä ja rikastava.

   Itämeri on tämän kirjan sankari ja potilaskin. Merten kartoittajien ja tekniikan esittelyn jälkeen päästään nauttimaan vedenalaisista maisemista ja muodostelmista, kuljetaan tuhansien kilometrien taivalta eteläisiltä vesiltä Pohjanlahtea pitkin. Meren vaatimuksia pohditaan elämän edellytyksien ja sopeutumiskyvyn kannalta, meriluonnon tulevaisuutta taas käytön, suojelun ja vaihtoehtoisten tulevaisuuksien mukaan. Kirjan lopulla avautuu toden teolla merenpohjan lajikirjo syvänteiden pimeistä ”kortteleista” kalliorantojen vedenalaisiin metsiin, hiekkapohjien niittyihin tai lahtien vetisiin viidakkoihin. Niin otsikkoihin kuin esitystapaan ja kappaleiden pituuksiin on paneuduttu – tuloksena on nautittava ja koko perheelle sopiva tietokirja. Tutustutaan vaikka vedenalaisiin harakanpesiin! Takkupunahuiska on niiden tekijä, kun taas haarukkalevä tuo heti mieleen siilin – levän piikit eivät sentään ole teräviä. Uskomaton määrä tavalliselle kirjan selaajalle outoja ja ihmeellisiä lajeja tulee kuin lähietäisyydelle tarkkojen lajivalokuvien kautta. Tämä on todella löytöretki  - kaikille Itämeren merkityksestä ja tärkeydestä kiinnostuneille Meren aarteet on samalla mitä vakuuttavin puheenvuoro meremme suojelemisesta.

Kuka Suomessa oikein lensi ja ravasi?

Lapsille ja nuorille tarkoitetut lintu- ja eläinoppaat ovat sekä luettuja että runsaslukuisia. Usein ne kuitenkin jäävät hyvin tehdyiksi luetteloiksi kuten useita kirjoja työstäneen Viljami  Ovaskaisen esitykset.  Suomen luonto – Lasten pikkujättiläinen (Readme.fi  2017) on malliesimerkki: komeat kuvat, isot aukeamat – tuttua graafista ilmettä Ovaskaisen aikaisemmista kirjoista. Lyhyessä esipuheessaan tekijä  kyllä selvittelee ilmastonmuutoksen vaikutusta eri lajien elämään, mutta sen jälkeen sijansa saavat traditionaaliset upein valokuvin esitellyt lajistomme nisäkkäistä lintuihin, matelijoista kaloihin ja selkärangattomiin. Sienet ja kasvit vievät loppuosan. Tukena on vielä kattava hakemisto. Yleensä isokokoisen lajikuvan yhteydessä on isotekstinen yleisselvitys ja seuraavalla sivulla tarkempaa tietoa. Muuten – tutuimpien lajiemme esittelyissä olisi ollut mukava saada tietää muutakin – esimerkiksi milloin lajit ovat todella tulleet Suomeen. Jääkauden jälkeenhän lajisto runsastui eri tahtiin. 

   Tähän on onneksi löytynyt hieno, kiinnostava ja taiten ylöspantu teos, Pirkko Ukkosen ja Kristiina Mannermaan Jääkauden jälkeläiset (Museovirasto 2017). Harkitusta ja mietitystä kokonaisuudesta voisi ottaa oppia. Pääsemme aikamatkalle Suomen lintujen ja nisäkkäiden varhaiseen historiaan jääkaudesta Litorinan kulta-aikaan, kivikauden loppuvaiheeseen, mutta tietoa jaetaan jännittävästi lopuksi myös metallin muuttamasta maailmankuvasta pyynnistä pitoon ja eläimistä muuttuvassa ympäristössä.
   Varisinkin historiallisten romaanien tekijät tietävät, kuinka tarkka täytyy olla historian yksityiskohdissa. Jos joutsen ammutaan vääränä aikakautena tai pyyn saapuminen ajoitetaan väärin, joku tarkka lukija pääsee oikaisemaan.
   Luvut alkavat selkeällä yleisluonnehdinnalla ja Tiina Poutasen tunteisiin vetoavilla värimaalauksilla, joiden tekniikasta hän kertoo kirjan lopussa. Varsinaisen tekstin – komeiden kuvien avittamana – jälkeen värialustoilla puhutaan ajan tärkeimmistä havainnoista ja ongelmista. Miten luita ajoitetaan ja tunnistetaan? Mistä niitä löydetään? Miten eläinten historiaa tutkitaan?
    Juuri tietoiskujen tapaiset lisäannit saavat miettimään ajanjaksoja tarkemminkin. Vierailevat valaat eivät olleet harvinaisia, norppa oli hyvinkin sopeutuvainen ja kirjohylje puuttui kokonaan. Entä mikä olikaan Yli-Iin kultahattu? Varsinkin rautakautta on jännittävä verrata vaikkapa Matkaan muinaiseen Suomeen: pyynnin tutkimisen kautta kalmistotkin puhuvat – eläimiä otetaan mukaan toiseen maailmaan. Kenellä oli viimeinen leposija karhuntaljalla?
    Lopussa on toki tarkka Suomen löytöjen lajikohtainen luettelo, tarkka hakemisto, paikannimi- ja asiasanahakemisto.  Lukujen lopussa on luettelo keskeisestä kirjallisuudesta. Jääkauden jälkeläiset ansaitsisi jonkin tietokirjallisuuden lukemisen edistämispalkinnon. Teksti on esimerkinomaisesti selkeää ja mukaansatempaavaa, luvut kätevästi hallittavissa.
   Samalla pääsee muuten ylpeilemään, miten tässä ahmii yhtä aikaa sujuvasti arkeologiaa, biologiaa, luutiedettä ja paleontologiaa.