Onko mikään muuttunut aikojen saatossa suhtautumisessa kulttuuriin?
Vuonna 1986 19.tammikuuta sunnuntaina Helsingin Sanomien levikkimarkkinoinnin koko sivun ilmoituksessa on vaikuttava kuva lastenkirjailija Kaarina Helakisasta otsikolla ”...JA SANA ON VAHVA”.
”Kalevalan juhlavuonna Suomi-niminen sivistysvaltio oli ottamassa askeleen taaksepäin. Kohti Aleksis Kiven ajan kurjuuden idylliä. Sivistysvaltioko? Sivistyksen yhtenä tuntomerkkinä on pidetty yhteisön kykyä huolehtia vanhuksistaan – ja kasvavistaan. Kaiketi muussakin kuin materiaalisessa mielessä.” Tuntuuko tutulta? Helakisan otsikko on myös: Sivistyskansaa vai hyvin pahoinvoipia moukkia?
En voinut kuin huoahtaa syvään jatkaessani Kaarinan terävää kynän lukua. Turkulainen tekniikan tohtori pitää pehmoiluna vattimusta lisätä taideaineiden - siis kirjallisuudenkin - tunteja peruskoulussa. Sen sijaan voisi edistää jo kaksivuotiaille tietokoneleikkejä päiväkodeissa.
Kielettömyys on mielettömyyttä. ”Vai luotetaanko myös Snellmanin näkyyn sivistyskansan kasvusta: kulttuuriin, ajatukseen, kieleen? Joihin sijoittaminen lopulta kasvaa pienen kansakunnan tilille korkeimman koron.”
Mutta edistys taitaa jatkaa vääjäämättä kulttuurityöntekijöiden älähdyksistä huolimatta. Kasvatuksen ammattilainen, äiti, kertoi vähän aikaa sitten HS:n mielipidesivuilla kirjastojen uudesta polusta lukemiseen: vapaasti käytössä olevat tabletit peleineen lapsille siksi aikaa, kun aikuinen valikoi lukemistaan? Helsingin Sanomat oli luovuttanut nelisenkymmentä vuotta sitten ilman eestä näyttävän puheenvuoron kulttuurille. Alaotsikossa todettiin, että lehti haastaa keskustelemaan. Samanlaista kannanottoa ei ole tällä lailla viime vuosina näkynyt, viihteellisyyttä sitäkin enemmän.
Tekstien ja asenteiden korjaukset
Tatun ja Patun muuttuminen lihaa vieroksuviksi herätti kyllä huomiota ja keskustelua medioissa. Entä jos he olisivat leppoisasti ja salasatiitisesti taittaneet peistä kotofinlandiassa vallitsevasta kirjailijoiden ja sarjakuvantekijöiden ahdingoista eikä esimerkiksi omituisista joulunvieton tavoista ja maatalouden ongelmista?
Tässä tapauksessa olivat asialla sentään itse tekijät elävinä ja rehellisinä. Karumpaa on muistella erilaisia muita yrityksiä muuttaa vanhoja tekosiaan. Astrid Lindgrenin hottentonttien asennekasvatus on jo tuomittu, Lewis Carrollia todisteltu muunsukupuoliseksi puhumattakaan erilaisista uusista käännösversioista.
Sellaiset ovatkin mitä mielenkiintoisimpaa kohteita vaikka mihin, ehkä jopa vaativiin opinnäytteisiin. Ikänsä Liisan kanssa eläneet makustelivat varmaan pitkään esimerkiksi Alice Martinin uutta käännöstä Liisasta peilimaailmassa (WS 2016). Hauskaahan se on kielenvääntäjän mielestä, miten munanmuotoinen kohde laususkelee klassisia tokaisuja. Niitä voisi kielifilosofiaksikin kutsua.
Tyyris Tyllerö vai Nokkelis kokkelis? Lilleri Lalleri? Pekoraali vai Monkerias? Jälkimmäinen tuntuu kivalta, mutta neljäkymmentä vuotta lastenkulttuurin aikakausjulkaisua Tyyris Tylleröä luotsanneena en suovu kokkelikseen. Tosin Tyyris Tyllerö putosi muurilta, mutta suotakoon se iäkkäälle munalle. Sen muuten pudottivat lopulta kulttuuriministeriön uudet säästö- ja yliviivaustoimet. Eikä tähän tarvittu Muskia.
Mutta onko hasukaa lisätä klassikoihin uusia tyyppejä tai suoltaa uusia seikkailuja kuin liukuhihnalta? Walt Disneyn mukana Nalle Puhin sankareiden kohtalo on ollut päästä animaatiohahmoksi moniin harmittomiin kuvakirjoihin kuten Puolen hehtaarin metsän talvessa (Tammi 2020) Avainsanana näyttää olevan tuo koko ja paikka. Siellä sattuu ja tapahtuu pieniä seikkailuja tuttujen hahmojen kanssa. Kirjoittajana on sitten Catherine Hapka ja kuvittajina useampikin kuten studio Ibox.
Ja loppuhan on kirjallisuushistoriaa: vanhassa valokuvassa Alan Alexander leikkii poikansa kanssa ja lattialla näkyy toki Nalle Puh. Mutta myös pingviini! Ja kun Nalle Puhin kaverit oli ostettu Harrodsilta, niin kengurun ja tiikerin seurassa pingviini ei tunnu sen oudommalta. Kuvittaja Mark Burges on puolestaan rehellisesti tunnustanut pyrkineensä alkuperäisen kuvamaailman tekijän E.H.Shepardin tyyliin mukaan. Voimme olla kukin omaa mieltämme virallisen kirjan onnistumisesta. Mutta on sitä aika hauska lukea – ja tehdä niitä vertailuja.
Muumilaakso pelastajana
Muumi-tuotantoyhtiö ei taida aivan vetää vertoja Disneylle, mutta moniaalle on peikkomaailma ehtinyt. Samat mietiskelyt kuin Disneyn kohdalla osuvat myös muumien alkuperäisyyteen ja monistamiseen. Tove Jansson saa ansaitsemaansa nostetta Saska Saarikosken hauskassa uutisessa (HS Kuukausiliite 4/2020) Asterix Muumilaaksossa. Hän kertoo miten ”Asterixin merkitystä arvioinut kirjailija Tom Holland löysi gallialaiskylälle vertauskohdan muumikirjoista, joista ensimmäisen Tove Jansson kirjoitti talvisodan aikana 1939-1940.”
Tulkinta onkin jotenkin oudon ajankohtainen: ”Ehkä läheisin vertauskohta Armorican pienelle kylälle on Muumilaakso, joka samalla tavalla tarjosi pirstotulle Euroopalle näkymän maagisesta maailmasta ilman sotaa ja kansanmurhaa - ja Tove Janssonin työssä – yhdisti tekstin ja kuvituksen tavalla, jonka suosio on kestänyt aikaa.”
Muumeja on myös kautta aikojen tuotettu erilaissa muodoissa. Niklas Bengtssonin mainiossa kokonaiskatsauksessa Kummat kirjat (Cultura 2014) muumit ovat mukana mm. postikortti-, palapeli- ja värityskirjoissa, reikätekniikassa ja erityisesti taitavissa fantasiakartoissa. Kirjojen oheen on ilmestynyt viime aikoina myös muumeja irrallisina pelihahmoina ja tunnetaitojenkin apuvälineinä.
Mutta nostalgisesti, konkreettisesti ja tutkitusti voin sanoa, että aikaisemmin kokeilemani toiminnallinen Muumipostia (Tammi 2023) vei sekä minut että lapsiporukan kätevästi vivahteikkaisiin seikkailuihin. Muumipeikon matka kotiin (Tamm 2024) puolestaan hurmasi pienet muumitalon tutkijat. Ehkä syynä oli myös tuo ikuinen topeliaaninen kaipuu kotiin joko tähteä tai muita merkkejöi seuraten. Maa on tuhotulvan pirstaloimaa ja hankala kulkea. Liettualaisen Elena Selenan paperileikkaukset, oikeat paperitaideteokset lumoavat ponnahtaessaan pystyyn ja viedessään eteenpäin kohti uutta kotia.
Saska Saarikoski päättää uutisensa enteelliseen peräkaneetin: ”Yhteisen Euroopan pelastajat: Asterix ja Muumipeikko.” Kirjallisuus eri muodoissaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti