Mistä
lisäpotkua tiedon välittämisen keinoihin? Olisiko värityskirjoista apua?
Jopa
tietokirjallisuuden myydyimpien kirjojen listoille nousseet värityskirjat
antaisivat mainion mahdollisuuden historiallisten kohteiden, rakennusten tai
kaupunkikuvan muokkaamiseen mieleisekseen. Harvemmin kuitenkin löytää
kokonaisuuksia, joissa käytettäisiin hyväksi samalla tiedon välittämistä.
Kun ihminen on aina ollut kiinnostunut, miksi hän on juuri tässä ja
mistä hän on tullut, hän kyselyjen mukaan mieltää henkiseksi kodikseen
lapsuuden ja nuoruuden olinpaikat. Historia alkaa avautua sieltä, ja perheen ja
omakin taival yritetään liittää osaksi Suomen historiaa. Suomi sata vuotta
voisi antaa tähän mielenkiintoisia ratkaisuja.
Arkkitehti Riitta Pesosen ja tietokirjailija, valokuvaaja Martti Lintusen
yhteistyö alkoi jo värityskirjasta Väritä
paratiisin linnut (2016). Uusin aluevaltaus, Helsinki (2017), on sekä Lintusen tekstien että Pesosen
viivapiirrosten juhlaa monella tavalla.
Kautta komean kovakantisen kirjan suomen- ja englanninkieliset tekstit
tuovat niin Helsingin historian, muuttumisen kuin haavoittuvaisuudenkin käsin kosketeltaviksi.
”Alussa Helsinki oli pienten puutalojen
kaupunki. Katajanokka kuului Helsingin kaupungin kuuteen keskustakortteliin
1800-luvulla. Se oli kalastajayhteiskunta pienine turvekattoisine taloineen.
Paikalla, joka nykyisin tunnetaan Tove Janssonin puistona, oli kalastajakylä.
Suuria kivitaloja alettiin rakentaa I880-luvulla rinteeseen, joka vie kohti
Uspenskin katedraalia.
Mökin paikalle nousi kivitalo. Talossa oli talli, puutarha, ulkohuoneet
ja huvimaja. Ne purettiin ja 1912 tontille rakennettiin kuusikerroksinen
kivilinna. 1900-luvun alun asuinrakennukset kuvastavat aikansa sääty-yhteiskuntaa.
Tässä talossa on hissi vain keskimmäisessä pääportaikossa. Muut portaikot ovat
hissittömiä "palvelijan portaita", joita pitkin päästiin pieniin
asuntoihin, keittiöihin ja vinttiin.
Pyykinpesutupa oli piharakennuksessa, ja
pyykin kuivausvintti sijaitsi ullakolla, jonne ei ollut hissiyhteyttä.
Palvelusväen elämän hankaluuteen ei kiinnitetty lainkaan huomiota.”
Teksteihin sisältyy kritiikkiä ja tunnustusta, vinkkejä ja väliin hyviä väritysideoita.
”Rauhan kappeli eli Resvoyn kappeli pystytettiin 1913 Uspenskin katedraalin
alueelle Romanovien vallassaolon 300-vuotismuistoksi ja samalla Suomen Venäjään
liittämisen satavuotismuistoksi. Kappelia pidettiin Venäjän sortovallan symbolina
ja se rakennettiinkin ilman suomalaisten viranomaisten lupaa. Vuonna 1919
Suomen jo itsenäistyttyä kansallismieliset ylioppilaat tervasivat kappelin.
Terva imeytyi vuolukivisiin seiniin niin, ettei sitä enää voitu puhdistaa.
Kappeli purettiin 1920. Miltä kappeli näyttäisi nykyaikaisin graffitein peitettynä?”
Kirjassa on laaja lisälukemiseen houkutteleva kirjalista ja
käytännönläheisiä neuvoja. Ota kaupunkipyörä ja valitse reitti vaikkapa
Kansalaistorilta länttä kohti – ja jos kuntoa riittää, niin jatkaa voi vaikkapa
Kruunuvuoreen. ”Ehkäpä löydät värittämäsi rakenneukset, toivomme niin. Luo
reitti omaan Helsinkiisi.”
Kauhutarinoita
ja väristyksiä
Hyvä esimerkki monipuolisesta, samalla perustietoa
sisältävästä värityskirjasta on myös tutkijan ja lastenkirjailijan Anja Hatvan Rupiliskon painajainen ja muita kauhutarinoita.
Se on toisenlainen kokonaisuus, jonka tietopaketti ohjaa salavihkaa miettimään
samalla luonnonsuojelun merkitystä. Kuvaa ja kuvan merkityksiä tutkinut tekijä
ohjaa myös tottuneesti kokeilemaan kolmiulotteisuutta, valoa ja varjoa.
Näin huomataan, miten luonnossa mikään ei
ole tasaväristä. Malli löytyy tarvittaessa viereiseltä sivulta
akvarellipiirroksen kautta, ja samalla kerrotaan perustietoa väritettävästä
kohteesta. Harjusinisiivestä lähdetään, kenttäorakko tavataan ja kuukkeli tulee
tutuksi monien muiden kohteiden lisäksi. Irrotettavassa isokokoisessa
julisteessa esiintyvät katoamassa olevat Suomen uhanalaiset lajit.
Anja Hatva pohtii jälkipuheessaan
laajemminkin suomalaisen luonnon tilannetta. ”Rupilisko on esimerkki Iajista, jota uhkaavat vaarat joka suunnalta:
maalta, vedestä ja iImasta. Vähäluminen routa voi palelluttaa sen, viileä,
kuiva kesä ja syksy haitata sen lisääntymistä, ojitus sen liikkumista. Otsonikato
ja uv-säteily supistaa kantaa, tuholaismyrkyt ja taudit tappavat yksilöitä.
Suomessa on yllättävän paljon katoamisvaarassa olevia lajeja. Niitä on
yli kaksituhatta. Tässä vihkosessa on vain muutamia, valikoimiani värikkäitä
lajeja. Melkein kaikilla tuntuu olevan pari yhteistä vaaratekijää:
ilmastonmuutos ja ihmisen toiminta.
Minun puolestani hyttyset voisivat mennäkin, mutta pääskyset eivät ehkä
ole samaa mieltä. Kasvit ja eläimet ovat toisistaan riippuvaisia monimutkaisin
ketjuin: jos perhosen toukalta katoaa isäntäkasvi, sen on mahdotonta selviytyä.
Esimerkiksi mehiläisten katoaminen voi aiheuttaa nälänhädän, kun
hyötykasvitjäävät pölyttämättä. Ketjun toisessa päässä on lopulta ihminen. ---
Luontokappaleilla on kolme tapaa reagoida uhkiin: sopeutuminen,
väistäminen tai sukupuutto. Monien pohjoisten lajien on jo nyt huomattu siirtyvän
yhä ylemmäs Lappiin ilmaston lämpenemisen myötä - mutta minne voi siirtyä, jos
meri tulee vastaan? Tai jos ei löydä kumppania, koska ei voi siirtyä hakkuuaukean
yli? Jos siirtyminen tai mukautuminen olosuhteita vastaavaksi ei onnistu,
edessä on sukupuutto.
Mutta mitä voi yksittäinen ihminen tehdä? Suurin osa esittelemistäni
kasveista ja eläimistä on niin harvinaisia, että tavallinen ihminen ei niitä
juuri koskaan kohtaa, saati voi ryhtyä suojelutoimiin. Meillä on jo paljon tietoa,
mutta sitä ei aina käytetä. ilmastonmuutosta esimerkiksi voi torjua sopivin
valinnoin. Asenteiden muuttaminen vaikuttaa pienin askelin tekoihin.”
Tämäkin kirja voi innostaa lisätiedon hankintaan. Silloin lähellä ovat alan
lehdet, vaikkapa Suomen Luonto ja Sieppo. Mutta millaiset oikeastaan ovat
kirjastojen lehtivalikoimat? Tämä on taas uusi ja uhanalainen kysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti